Juha Kivekäs.

Näkkälän mestarihiihtäjä.


Aurinko vielä paistoi Ahvenvaaran päältä, pakanen kiristyi selvästi yötä kohden, ilma oli selkeä, vain muutama pilven hattara seilasi pimenevällä taivaankannella. Tiellä huristeli autot ja lumikelkat sikin sokin, sekä sil-loin tällöin isompia tai pienempiä ihmisporukoita, kadoten joko kirkon-mutkan tai Angelinmäen taakse. Katselin menoa hetken postitalon pihal-ta, kunnes kiristyvä pakkanen pakotti hakemaan suojaa läheisen hotellin yhteydessä olevasta ravintolasta.



Kylmissäni kopistelin lumet kengistäni ja astui sisään Jussa Tupaan, jo-ka oli tulvillaan juhlijoita, osa saamenpuvuissa osa lantalaisten, kuten minäkin. Tuttu portsari seisoi oven pielessä.
- Terve Juha,... näkkeehän sinuaki täälä pitkästä aikaa.
- Terveppä terve, mitä väärti?... onko sulla tilaa?
-Tiiä häntä... koita kattoa tuolta baarista.... sielä voipi olla.


Löydettyäni vapaan paikan baarin nurkasta jossa istuivat vanhat väärtini Jaurus Mikko ja Syväjärven Iisko, jota kutsuin jo lapsena kuulemallani lempinimellä.
- Mitä ”Pöntsö”, pitkästä aikaa?
- Älä sie Juha juuri kehtaa,..
- No.. mitä nyt Iisko... tuolla nimellähän sinua kutsuttiin kouluaikanasi?
- Vaikka, ei sole soma.... vieläki... kyllä sie tiiät.. ei se.
- Sorppa Iisko, minä luulin, että se oli lempinimesi...mitä pahaa siinä on?
- Soli niiten pörröjen antama haukkumanimi.. vissiin niitä vitutti, ko net ei oikheen pärjäny mulle hiihossa,.... hävesit joka hiihon.


Tilasi pitkän tuopin ja kyselin kuulumisia sekä Iiskolta että Mikolta.
- Ei ainakhaan tänne mithään... sitä sammaa vain.
- Jaa Iisko... sinä olit vissiin sitte kova hihtammaan silloin kouluaikoina?
- Kuuleppa sie Juha... molima tuola Muonijossa.. soli Lapin koulujen kil-pailut, sielä oli kuulema Rovaniemeltä saakka.... ja vaikka mistä niitä hihtajia... ja tiiäks sie mitä... mie olisin voittanu sen kilpailun silloin sielä.


Iisko puhui hiljaisella äänellä ja hyvin, hyvin hitaasti, mutta eipä tässä ollut kiire minnekkään, oli jopa hieno rauhoittua etelän ainaisesta kiirees-tä.
- No, etkö sitte voittanutkaan?
- Noko me täälä ruukasima,.... jos kaatu mäessä, sillon sitä hääny kiik-kua takas sinne mäen pääle ja laskea uuvelleen... häätyhän sitä akka tappaa... ja mie tapoin kans... sielä Muonijossaki, ja mie sitte hävesinki sen kisan vain viijelä sekunnilla.... En mie silloin tohtinu siitä akan tapos-ta kertoa kelheen... isäs pian aikaa olis antanu sölkhään... pyörähyttäny tukasta ja viskanu sitte sinne nurkhaan häpeämhään... Niin se ruukas tehä.
- No, jopa oli kisa,...mutta sinä olit kuitenki paras siellä, lohdutin Iisko,... jota asia vieläkin selvästi harmitti.
- Ei se mithään ainakhaa... soli vain semmonen... eihän se ollu mikhään Olumpia tai semmonen.... kyllä sie tiiät.
- Mikko nauroi tapansa mukaan silmät sirillään, painautuen kumaraa lä-helle kaljatuopeista täyttynyttä pöytää... hii..hii..... hii.... hiii. Hih... hih.... akka tapaa...hii....hiii..
Yritin pidätellä nauruani, etten olisi loukannut Iiskoa uudelleen, joten nousin ylös:
- Otattako Iisko lisää?

Iisko Syväjärvi. Kuva: Seppo Tolvanen.