02.03.1892 Oulun Ilmoituslehti no 27

Nälänhätä Lapinmaassa.


Ikävää on ilmoittaa ihmisystäville alinomaa nälänhädästä, varsinkin kun sanomalehdistä on nähty, mihin suurenmoisiin armeliaisuus toimiin lä-himmäistensä hätää säälivät kansalaiset ovat ryhtyneet. Näyttänee ken-ties vaateliaalta tuoda aina uutta ja uutta hätää kuuluviin, vaan kun hätä on käsissä, silloin ujouden tunteet vaikkenevat. Kerron Muonion hädäs-tä.


Yleinen ei ole hätä täällä, sillä varakkaammat vielä viime vuoden kadon takia tulevat toimeen jotakuinkin ostoviljalla ja porojen avulla. Sitä sur-keampi on muutamien syrjäkylien asukkaiden kohtalo.Muoniossa löytyy perheitä joissa selvää leipää ei ole suuhun pantu muulloin kuin kirkolla käydessä merkkipyhinä. Silloin on kortteeritaloissa tarjottu oikeaa leipää.

Syrjäkylissä täällä kurjuutta, sanatonta kurjuutta tavataan, vaan sitä ei-vät kovaan kohtaloonsa tyytyvät ihmisraukat muiden tietoon tuo. Sattu-malta osauduin Palojoensuun kylään Muonionjoen ja sen sivujoen Pa-lojoen yhtymäpaikassa.

Menin kestikievarin tapaiseen ja pyysin ruokaa. Kestikievarihuoneessa, jonka akkunat olivat paria tuumaa paksussa jäässä, odottelin ateriaa. Kuulin porstuassa isännän ja emännän neuvottelua.
- Mitä vieraalle annetaan, se pyytää ruokaa?
- Ruokaa!!!
- Tapetaanko vasikka”?
- Muuta neuvoa ei ole. Eihän ihmisille osaa meidän ruokaa viedä.

Minua rupesi arveluttamaan. Pistäysin tupaan. Siellä oli lapsilauma ate-rioimassa. Sinisen laimealta kiilteli niiden iho. Kädet olivat kuihtuneet ja ryppyiset kuin vanhoilla ihmisillä. Harmaan näköistä velliä oli heillä puu-vadeissa. Katsahdin heidän ruokaansa. Jäkäläjauhoista oli se keitetty ja joku poron sääriluu sanottiin olleen keiton Heti kielsin minua varten va-sikkaa tappamasta. Talonväki kertoi, ettei heillä ole oikeita jauhoja ollut kahteen kuukauteen.

Kirkolla käydessään oli talon isäntä poronlihalla vaihettanut oikeaa lei-pää matkustavaisten tarpeeksi, vaan kun nuorin lapsista oli niin surkeas-ti leipää itkenyt, niin sille oli sitä annettu ja nyt ei ollut palaakaan oikeaa leipää jälellä.
- Ei meillä kumminkaan niin hätä ole kuin monella muulla, tuumaili talonmies.

Menin samassa kylässä muutamaan tölliin jossa asui muudan köyhä perhe lapsen kanssi. Sammalia ja rääsyjä oli pantu särkyneiden akkuna-ruutujen tukkeeksi, joten puoli pimeä vallitsi tuvassa Lavitsalla, peräsei-nällä, kuluneen porontaljan alla uikutti valittava ääni. Nostin hiukan po-rontaljaa. Mitä surkea näky! 4 alastonta lasta siellä virui toinen toises-saan kiinni. Silmät olivat lapsiraukoilla vajonneet puoleksi pään sisään ja suonet sinisen ihon pinnalla näkyivät aivan selvästi.


Vanhemmat lapset paahtoivat rääsyisen paidan alta paistavaa ihoaan lieden ääressä. Perheen äiti istui tuvan penkillä ja paikkaili miehensä tallukkaita. Mies oli ulkona puita pilkkomassa. Moneen viikkoon ei per-heessä oltu nähty selvää leipää. Lapset olivat joku aika sitte kääntyneet kipeiksi, kuten äiti selitti, vaan nälkä oli siihen syynä.

Seuraavana päivänä oli perheen isä aikonut lähteä suksin hiihtämään kirkonkylään apua pyytämään, kun omasta kylästä ei sitä ollut odotetta-vissa. Kaikki ovat melkein yhtä avuttomia. Ainoastaan ne, joilla on poro-ja, eivät joudu niin suureen hätään ravinto-aineista. Mainitulla perheellä ei kuulunut poroja olevan ja sen vuoksi olivat joutuneet näin suureen kurjuuteen.

Nälänhätää on Muoniossa, vaikka muoniolaiset eivät siitä huutele. Ovat oppineet ja saaneet oppia kärsimään. Ainoastaan suurimmassa hädäs-sä käännytään armeliaitten ihmisten puoleen, sillä kerjääminen on kan-sanluonnolle outoa Perä-Pohjolassa.

Olen tämän kurjuudenkuvan ilmi tuonut, toivoen, että lämpimät ihmisys-tävät ojentaisivat auttavan käden Lapinmaankin köyhille. Sodankylän pitäjään Sieppijärven kylässä käynyt henkilö kirjoittaa meille näin ikään:

Viime kesänä ei saatu Sieppijärven kylässä viljaa paljon nimeksikään. Halla vei ohran kerrassaan, kuivasi kauhnatkin, ettei kuin hiukan olkia jätti jälelle.

Väestö onkin sentähden sortunut kovimpaan hätään, kun kalastus ja metsänriistan saalis on talviseen-aikaan tuiki niukka-tuloista, Kellä on jo-ku lehmän kynttyrä, hän toki lapsilleen saa jotakin särvintä sekaleivän ohella, vaan riittämättömäksi käy sekin kun ei kuukausimääriin ole voi-makkaampaa ravintoa.

Nälänhätä ei ole leikkiä, vaan mistäpä apua tulisi erämaan asukkaille. Kirkonkylään on pitkä matka, eikä sielläkään ole apua saatavana muu-tenkuin rahalla, jota tänä talvena ei tahdo täällä nähdäkään, On koko-naan ihme jos Sieppijärven kylässä köyhimmät sailyvät nälkään kuole-masta tämän talven aikana.

Kaiku no 66. 02.05.1892

Nälänhätä Lapinmaassa.



Tällä otsakkeella löytyy kirjotus O. Ilm.-!ehden 27 n:rossa. jossa kerra-taan nälänhädän surkeita ilmiöitä Muoniossa ja Palojoensuun kylässä, joka viime mainittu kylä kuuluu Enontekiön kuntaan. Ja koska nuo tie-donannot Palojoensuun kylästä eivät voi olla kuulumattomia minulle.

Kunnallislautakunnan esimiehenä, koska outo ja Lapin oloja tuntematon voisi saada ehkä nurjan käsitteen täkäläisen köyhäinhoito hallituksen toiminnosta kunnassa vallitsevan kurjuuden suhteen, niin lienee paikal-laan että otan puheeksi asiasta.

Tarkotukseni ei ole ensinkään vastustaa kysymyksenalaista tiedon an-toa, sillä se on kiitettävä asia, että olot paljastetaan kaikkien kanssaih-misten tiedoksi, joka puolestaan herättää sääliä kurjuutta kärsiviä koh-taan. Pääasia on, että olevia oloja kirkastetaan sellaisena kun ne todel-lisuudessa ovat, samalla myös harkiten, ovatko ne vaan satunnaisia tai pitkällisempiä ja mitä niiden vaikutin on.

Mitä nyt tuohon kirjoitajan paljastukseen Palojoensuun kylän parin talon suhteen tulee, näkyy ettei kirjottuja ole täällä tutustuneita. Ei ole epäile-mistä ettei kirjottuja ole säästänyt korkeinta pääväriä, kuvatessaan kur-juutta; mutta kaikessa tapauksessa se oli hyvä, että hän otti selvää oloistamme.

Kirjottaja ehkä hämmästyy kuullessaan että tuo Palojoensuun ”kestikie-varin tapanen" on lähes etupäässä kunnallisten ulostekojen maksussa, vaan mitä suurempaan hätään siinä talossa tulee, on se vaan satunnais-ta nykyaikoina.

Toinen talo, jossa kirjottuja on osunut käymään ja jossa hän tiesi olleen 6 lasta mitä kurjimmassa tilassa, joista ”4 virui porontaljan alla", on kiel-tämättä todellinen perikuva suuresta osasta täkäläisiä rahvastä kun se liijottelematta paljastetaan.

Niitä perheiten majoja on paljon täällä, joihin säälivä ihmissydän ei muu-toin sisää astu kuin ikävällä tunteella heidän kohtalostaan ja toivottaen niille raukoille Jumalan apua.

Mutta tuo köyhyys ja kurjuus, joka valtaa usean perheen majan, ei ole ainastaan tämän vuoden vaikuttama. Se on jo ennen aikaa tuttu, jota yleisessä muodossa ennenkin on yleisön tiedoksi annettu ehk`ei yksi-tyiskohtia ole niinkään esitetty.

Kumminkaan ei tämä ankara vuosi ole voinut olla tekemättä tuntuvaa li-säystä kurjuuteen. Kun huomataan, että etelä-osassa tätä seurakuntaa viljellään ohraa, jota hyvänä vuonna paraat talot saavat 6- 8 tynnyriä, tuntuu se luonnollisesti paljon, vuonna, jolloin ei mitään pellosta saada.

Siihen sitten jauhot Ruijan rannalta tulevat nyt maksmaan 10-12 mark-kaa enempi säkiltä (a100 kg.) kun esim. viime talvena ja vaihtotavarat, riekot, poronpaistit, taljat, j. n. p., joita täältä Ruijaan viedään. ovat hal-vat, niin ei se mihinkään pääse ettei se tunnu raskaana lisänä entiselle kurjuudelle.

Kurjuutta täällä on ollut, on myös nyt ja tietysti on oleva edeskinpäin; mutta ilahduttavana merkkinä tällä alalla ilmaantuu se kasvava huomio parempiosaisissa maamme paikkakunnissa meidän maamme nurkasta. Ja muutaman vuoden on eräs jalo ihmisystävä neiti Anna Heikel Vaa-sasta tuon tuostakin lähettänyt keräämiänsä rahoja hädänalaisille tänne.

Kuukausi sitten saapui myös Helsinginistä neljättäsataa. Myöskin neiti Elisabeth Östrig U:kaarlebystä on avustanut hädänalaisia:. Nuo lahjat kelvollisesti käytettyinä tuottavat suurta apua. keskuskomitealta 2,500 mark. ja Läänin hätäaputomikunnalta Tornion pormestarin rouvan ke-rääm tuottaisivat suurta apua.

Edellä olevasta jo lukia huomannee, että kunnollinen köyhäinhoito on voimaton suuria aikaan saamaan, koska maksajat ovat itse köyhiä ja puutteenalaisia. Ei suinkaan olisi väärin, jos valtio antaisi jonkun vuotui-sen määrärahan köyhäinhoidollemme; siten voitaisiin paremmin auttaa kurjuuteen joutumasta.

Vasta ehkä saan tilaa seikkaperäisemmin lukijaa tutustuttaa oloihimme.

Enontekiö 19.3. 1892.
Yrjö Halonen