Kullakin urheiluhullulla on omat haaveensa saavuttaa jokin määrätty saavutus, kokea jokin ennen tuntematon elämys, elämys jonka herkän nautittavuuden vain aavistaa. Kukapa 100 metrin juoksija ei uneksuisi 10,2 tuloksesta ja uskonpa vakaasti, että Penttilä antaisi sielunsa autuu-den 80 metrin keihäskaaresta. Urheilukalastajat, jotka perhostavat puo-len kilon forelleja, tuntevat jokaisessa nykäyksessä aavistuksen 35 kilon lohesta ja jokainen kunnon autohullu painaisi "häkätappiaan" vaikka metrin alas, jos tuo painallus vain saattaisi Segraven ja hänen "Kultaisen Nuolensa" häpeään. Ilman näitä haaveita ei kunnollisia ja oikeaoppisia urheiluhulluja olisikaan.


Useimmat mainitsemani lienevät ainakin nykyisillä silmillä katsottuna saavuttamattomia haaveita, mutta löytyy urheilun aloja, joissa haave hel-postikin saattaa muuttua todellisuudeksi. Esimerkiksi metsästys. (Jos ni-mittäin kukkaro kestää!)


Jokainen kunnollinen metsästäjä ja jopa sunnuntaimetsästäjäkin, joka tuhlaa ruutia yksivuotisiin jäniksiin ja ensimmäistä syksyään lentäviin ka-nalintuihin haaveilee luonnollisesti pitkäoiippuisista Martini-kivääreistä ja sen suustaan sylkemistä nikkelimanttelikuulista, jotka tarkan käden lä-hettäminä tapaavat surmattavan kohteen karhun, elefantin tai jonkun muun raskaan sarjan ammuttavan rinnassa.


Mitä elefantteihin ja muihin lämpimämpien seutujen suurriistaan tulee, ei meillä liene niiden ampujia muita kuin maestro Axel Gallen-Kallela, joka "Aikalaiskirjassa" mainitsee yhtenä erikoisharrastuksenaan "suureläinten metsästyksen", mutta karhuja tässä maassa täräytellään vuosittain neli-senkymmentä. Useimmat niistä kylläkin lankeavat sellaisten ammatti-miesten tiliin kuin esimerkiksi Nilivaaran Pekan Kittilästä, jonka kontolla on kaikkiaan kolmisenkymmentä karhua., mutta aina joskus painaa kar-hunpesälle "urheilijakin" valokuvauskonein ja makasiinikiväärein varus-tettuna. Koskahan konekivääri otetaan käytäntöön?

Tällaisesta »urheilumatkasta» haluaisin alla laulaa.

Varsinainen "karhualue" on Lapissa tavallaan omituisesti jakautunut. Se käsittää aluksi koko Koillis-Lapin aina Kemijärven itäosia myöten. Sieltä se kipuaa Pelkosenniemen ja Savukosken pohjoisosiin ja lähtee painu-maan länteen. Rovaniemen pitäjä ja suurin osa Sodankylää unohdetaan kokonaan, samaten Kittilän kirkon tienoot. Mutta nelisen peninkulmaa Kittilän kirkolta etelään. Alakylän seuduilla, taasen tuntuu olevan oikea karhujen paratiisi jopa siinä määrin, että muuannakin talvena kierrettiin aivan kylän laidoilla samana viikkona kolme karhua. Kittilän ja Inarin väli-sellä kairalla niitä taasen vilisee kuin peltohiiriä elokuhilaissa ja siellä ovatkin Nilivaaran veljesten ja Torpan Paavon monesti mainitut karhu-halmeet. Näillä seuduin ei tietääkseni ole ampujana varsinainen etelän mies koskaan käynyt, mutta Ala- kylässä kylläkin, kuten esimerkiksi tä-män kertomukseni käsittävä retkue.


No niin. Alakylästä vieri sana etelään, että jälleen on karhu kaarrokses-sa. Ja suuri. Jäljetkin kuin leipälapiolla painetut; pitäisi saada kierrokses-ta nelisentuhatta. Hinta tuntui huimalta, taljakin kun piti vielä kiertäjälle antaa. Mutta Rovaniemellä, Pohjolan Pariisissa, oli miehiä vankkoja niin vartalonsa kuin kukkaronsakin puolesta ja kun nämä pösöt saivat kuulla kierroksesta, meni heihin pyhä jahtihimo: olisihan toista täräyttää karhua Härkäselän kairalla kuin ampua jäniksiä Kahavetolaisella tai huurremet-soja Pöyliössä. Tuumat tukkoon ja niin lähtikin Kittilän hevosposti vie-mään kirjettä ja maksumääräystä onnelliselle kiertäjälle Alakylään.


Siitä talvesta tuli riemukas talvi metsämiehillemme. Pääkaupungin urhei-luliikkeet mobilisoitiin ja Lapin Urheiluaitta latasi tonnimäärin tarkkuuspa-noksia tuliteräkivaareihin, "Isländereitä" hankittiin, pieksuja rasvattiin ja kaiket illat leijui klubin tupakansavun seassa eräänlainen sankarihenki. Yksityiskohtia suunniteltiin, Kemiyhtiöltä lainattiin karttoja ja sovittiin, että ampuja saa oikeuden lunastaa taljan kiertäjältä. Koko Rovaniemi tuntui elävän tämän oivallisen karhunkaadon merkeissä ja jahtiseurueen jäse-net tunsivat rintansa paisuvan kuullessaan Maantiekadulla pikkupoikien sormella-osoitellen sanovan:
- Nuo ne menevät karhunjahtiin.


Helmikuun markkinat menivät ja maaliskuun aurinko siloitti hangen öisin kantavaksi. Varusteet olivat valmiit ja muuanna kauniina päivänä lipui jahtimiesten hevoskaravaani ohi Rajavartioston kasarmien kohti pohjois-ta, salaperäistä, napapiirin takaista maata. Liikkui verkkaan, mutta var-masti ja kauas kantoi uljaitten erämiesten voimallinen puhe.

Toista vuorokautta meni, ennen kuin matkue saapui Alakylään, majoittu-en iltapäivällä muutamaan taloon, josta aamusella oli aikomus painua kiertäjän ja apumiesten kera kierrokselle. Viimeiset voitelut annettiin niin pieksuille kuin pyssyillekin ja tyytyväisinä kävivät erämiehet iltaansa viet-tämään. Eväslaukut avattiin ja vedettiin esille makeat syötävät ja juota-vat ja kuta pidemmälle ilta kului, sitä reippaammaksi kävi mieli ja yhä peijaismaisemmaksi tuli juhlan henki, siitäkin huolimatta, ettei vanhan sananparren mukaan karhua saisi ennen surmaamista nylkeä. Vihdoin valtasi väsymys ja raskas uni otti urheat erämiehet huomaansa, näyt-täen heille ne autuaat metsästysmaat, joita ei muissa kuin unissa näe-kään.


Aamulla aikaisin saapui isäntä herättelemään vieraita:
- On aika nousta suksille, että ennättää pesälle vielä niin kauan kuin hanki kantaa. Karhua se sentään upottaa ja silloin on helppo liikkua ja antaa lapaan lyijyä.


Hankittiin nousua. Yksi painui pihalle ja toi sanan, ettei mokomaan pi-meyteen kukaan vielä lähde. Kävi pihamaalla toinen ja kolmaskin, kun-nes kaikki olivat ennättäneet todeta saman. Emäntä kantoi kuuman kah-vin pöytään ja kuinka ollakaan päätettiin parantaa huikeaa päänkivistys-tä pontevalla punssilla, sitten toisella ja kolmannella, j.n.e., kunnes ku-kaan ei enää ollut ei köyhä eikä kipeä.



Nyt oli sisukin jo tarpeeksi noussut, että tohti lähteä pimeään - vai olisiko jo ehkä päivä valjennut, mutta kaikessa tapauksessa painui talosta itä-kairalle kymmenmiehinen iloinen joukko, etupäässä hiihtäen kiertäjä, muhoileva ylimaan mies. Matka oli pitkä, kaksi kilometriä, täytyihän sitä välillä huoahtaa ja sammuttaa janoaan: kurkkua niin tuppasi tämä aamu-tuimainen hiihto kuivaamaan ja mitä useampi lepohetki otettiin, sitä iloi-semmaksi muuttui matkue. Kirveshamaralla napauteitiin pakkasesta paukkuvien kelohonkien kylkeen, että lumihuuru pilvenä tipahteli toveri-en ylle ja repäisevä nauru kaikui vaaroilla.


Vihdoin varoitteli opasolemaan hiljaa: lähestyttiin notkelmaa, jossa karhu kaatuneen kuusen alla kaikessa viattomuudessaan uinaili. Kiväärit tem-mattiin selästä, varmistimet käännettiin päältä, sauvat jätettiin latujen varsiin ja silmä kovana lähestyttiin tannerta, jossa vuossatainen taisto oli määrätty taisteltavaksi. Tuskin suksi sihahti, niin varovaista oli kulku ...

- Voi tuhannen tulimmaista.


Se oli opas. Syytä ei tarvinnut kysyä, sillä aamuvalossa näkivät kaikki, miten ryteikkö oli peuhattu ja miten raskaat jäljet makuupaikalta johtivat kohti Molkojärveä. Korven herra oli urheitten erämiesten edestä väisty-nyt, hänen korvansa ei sietänyt kuulla alamaitten peijaismelua.


Mutta yksi muisti, että hiihdetäänhän niitä karhujakin.
- Aivan oikein, tuumi opas, lähdetään pois. Vaatteet yltä ja lujasti mat-kaan, ehkä jo ylihuomeniin mennessä saataisiin uupumaan.


Alamaitten miehet katsoivat toisiinsa ymmärtäväisesti. Yksi viittasi peu-kalollaan kohti lähtöpaikkaa, toiset nyökkäsivät myöntäen ja ripustivat kiväärit selkäänsä. Joku kaivoi kupeeltaan "käsiaseen" ja kiikaroi. Toi-setkin kiikaroivat vuoroonsa, kiikaroivat ja pyyhkivät suutaan.

Paluumatka suoritettiin syvän vaiteliaisuuden vallassa.


Mutta kiertäjä, muhoileva yli-maan mies, kiersi karhunsa parin päivän kuluttua uudelleen. Viikon perästä painui hän pesälle ypö yksin ja en-simmäinen, vanhasta haulikkorämästä kiitänyt omavaluinen lyijymotti iski reiän lapaan ja siitä reiästä lähti Härkäselän karhun henki.


Tyytyväisesti muhoillen lähti kiertäjä kylästä noutamaan hevosta ja aina väliin taputti hän poveaan, jossa kotitekoisen kukkaron suojassa lepäili neljäntuhannen maksuosoitus. Taputti ja hymyili ..