Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1939.

"Nimis-Ukko".


Viime pakinassamme ehdimme matkakertomuksessamme Angeliin. Mi-tähän lienee ollut kello siinä 12 nurkilla yöllä, kun Vallen taloon saavut-tiin. Hetken perästä ajaa sujautti pihalle myöskin Inarin nimismies Nivan-to, joka tänä talvena on pääasiassa joutunut hoitamaan "susivoudin" virkaa.

Oltiin siis saavuttu Taka-Lapin susialueelle. Siitä saatiin aamulla vähän esimakua, sillä talonväki tiesi kertoa, että aamuyöstä oli viisi sutta juos-sut talon ohi. aivan läheltä taloa. Ensitöiksi mentiinkin niitä jälkiä katso-maan. Havaittiin, että hukat, niinkuin Taka-Lapissa susia tavallisimmin nimitetään, olivat esiintyneet peräti mielenosoituksellisesti. Ne olivat saapuneet Angeliin nimismies Nivannon pororaidon jälkiä pitkin ja Val-len talon kohdalla oli hukkaparvesta kolme kaiken lisäksi katsonut sove-liaimmaksi juosta hukkien päänmenoksi valtion vartavasten toimittaman lentokoneen jalasten jälkiä. Kone oli käynyt Angelissa edellisenä päivä-nä ja kyntänyt laskeutuessaan lumeen sileän tien, jossa hukkien oli mukava kilostella.

Hukkia on esiintynyt tänä talvena etenkin tässä osassa Inarin suurta pitäjää tavallista runsaammin. Kuinka paljon niitä on, taitaa olla vaikea sanoa. "Nimis-Ukko", joksi inarilaiset hauskatuumaista ja lupsaakkaa vailesmanniaan myös kutsuvat, on sitä mieltä, että susia on Inarin alu-eella nykyisin ainakin sata. Laskelma on tehty pääasiassa jälkien perus-teella. Arvelemme kuitenkin, että tuosta luvusta voidaan keskustella, mutta vaikka siinä olisi tinkimisenkin varaa, niin jää niitä hukkia silti enemmän kuin kotitarpeiksi.

Angelinkylä Inarijoen varrella v. 1925. Kuva: Paulaharju, Samuli. / Mu-seovirasto.

Mutta mennäänpä eteenpäin.

Hukat olivat siis kulkeneet ylimielisen läheltä yöpymispaikkaamme. Puuttui vain, etteivät kurkistaneet yksin tein ikkunasta sisälle ja tiedustel-leet, että onko metsäneuvoksen pistooli kunnossa.

Entäs porot, miten on niiden laita? Siitäpä syntyi juttua, sillä porot oli yöl-lä viety etäälle talosta jäkälänkaivuun. Ja kaivupaikka oli juuri sillä tahol-la, mistä käsin sudet olivat juosseet. Meistä kuitenkin näytti siltä, että tämä kysymys askarrutti enemmän matkamiehiä kuin poromiehiä, joista varsinkin Eevertti Eira ei tuntunut olevan millänsäkään. Rauhalliseen ta-paansa vain lähti ottamaan selkoa tilanteesta. Porot olivat kuitenkin vii-meistä myöten tallessa. Kävi selville, että ne olivat olleet tuulen alla, jo-ten sudet eivät niitä keksineet.

Kun ajokkaat näin olivat tallella, niin mitäpä muuta kuin alettiin suoriutua vähitellen taipaleelle. Vallen kätevä emäntä antoi näytteen siitä, miten kenkäheinät on nutukkaisiin asetettava, jotta jalkoja ei palelisi. Sen pa-remmin ei niitä kukaan osaisi laittaa. Vaatii taitoa ja tottumusta ennen-kuin "vuoraus" tulee riittävän tasaiseksi. Paitsi sitä, ettei palele, on hyvin heinitetyissä kengissä muutenkin mukana tassutella.

Enontekiön nimismies jäi Angeliin palatakseen sieltä takaisin. Pororai-tomme ulkonainen asu myös muuttui. Enontekiöläisten rekien lisäksi tulivat inarilaisten pulkat. Näissä merkeissä painuttiin vanhastaan tutulle taipaleelle Angelista Inarin kirkolle, jota väliä on tasan seitsemän peni-kulmaa. Tämä väli ei myöskään ole tietöntä, sillä siinä on polkutie. joka talvisinkin on paljon käytetty.

Pieni, hiljainen Angelin kylä jäi taakse. Se elää nykyisin puhelimen mer-keissä. Metsänvartija Ranttila oli siellä järjestämässä pylväitä niille lin-joille, jotka lähitulevaisuudessa tulevat rakennettaviksi. Niinpä Angelin ja Inarin välillä oli jo kaikki pylväät vedetty paikoilleen. Ei kestä kauan, kun näilläkin kulmilla voidaan asioita toimitella puhelimen avulla tarvitsemat-ta joka asian vuoksi lähteä tarpomaan monien penikulmien pituisia tai-paleita