Kirjoitti ja kuvitti Eva Antti. / Aitta 1.10.1928.

Nordkapin ympäri.


Kesälomia on monenlaisia. Luultavasti kunkin tarkoitus on suurin piirtein etsiä lepoa ja virkistystä ja etupäässä vaihtelua talven askareihin. Jos joku ihmettelee sitä, että näin kylmänä ja sateisena kesänä voi saada päähänsä lähteä Jäämerta kyntämään, niin voi tyytyä ainakin teoriaan vaihtelusta. Voihan yhtä hyvällä menestyksellä palella oikein jäiden kes-kellä kuin Helsingissä, kun kerran palella pitää.


Niinpa eräänä kirpeän kylmänä ja sumuisena aamuna klo ½ 7 istuin Ro-vaniemeltä Ivaloon lähtevässä Lapinjunassa varustettuna paksuilla villa-vaatteilla, akvarelliväreillä ja muutamilla Kohinoorkynillä 6 b. Reitti Kolt-takönkäälle saakka oli ennestään tuttu, joten suhtauduin matkatottumuk-sella eri vaiheisiin tällä taipaleella. Pieniä parannuksia oli muun muassa ilmestynyt nykyajan epämukavuuksiin esim. Sodankylässä. Kaunispään laella piti autonkuljettaja 5 minuutin taidepaussin, jolloin matkailijat ha-jaantuivat valokuvailemaan tunturimaisemia ja toisiaan isommilla ja pie-nemmillä taskukameroillaan.

Tässä koskemattomassa erämaassa kiipeävät nyt yksityisautot vaiva-loisesti tunturien huipuille. näkyipä eräällä laella kaukaisuudessa valkea teltta. Petsamon-matkailu ei enää ole niin outoa ja ihmeellisiä kuin joku aika sitten. Konttorineitoset ja opettajattaret retkeilevät parittain Lappiin kesälomillaan, "koska ei vielä ole tullut siellä käytyä".

Mukanamme on tällä kertaa myös oikea saksalainen turistityyppi, pieni kaljupää Kurt, joksi häntä lyhyyden vuoksi naisväki kutsuu. Kurtilla on mukanaan kokoonpantava teltta, jossa hän aikoo asua, sekä kokoon-pantava vene, jolla hän aikoo soudella Inarinjärvellä. Mahtaa hänellä olla vielä joukko muutakin kokoonpantavaa, koska hänen tieteellisellä me-toodilla pakatut matkatavaransa täyttävät junan koko takaosan. Ivalos-sa on hän vähällä saada jo tutustua telttaansa, sillä turistimaja on täpö-täynnä. Illalla näen hänen kuitenkin hääräievän kopin edustalla, joita on rakenneltu rannalle matkailijoiden asunnoiksi.

Viisi puukynää, neljä lyijykynää ja yksi sininen värikynä. Kolme lyijykynää ovat merkiltään L.&C. Hardtmuth "Kohinoor" -merkkisiä. Yksi kynä on Faber-Castell -merkkinen. Kynät ovat olleet arkkitehti Jalmari Lankisen käytössä. Valmistettiin 1920-1970. Kuva: finna.fi

Seuraavana aamuna saa taas nousta virkeänä kello ½ 7. Nyt on tie Pit-käjärvelle mitä vaihtelevinta. Auto kiitää pitkin Paatsjoen vartta. Tunturit ja vaarat vaihtelevat. Metsä on paikoitellen suurenmoista kelohonkineen. Pieniä honkapirttejä on erämaassa siellä täällä. Pitkäjärvelle tultaessa nousee auto osittain korkealle Kaskamatunturille. Varsinainen seikkai-lun tunne alkoi moottorimatkalla Pitkäjärveltä Salmijärvelle ja siitä Koltta-könkäälle, jota matkaa kesti puolisen päivää. Kolme kovaa koskea si-vuutetaan trallaamalla vene metsän läpi. Jos on miehistä puute, saavat naisetkin ottaa osaa sinkkiköyden vetämiseen - hyvinkin tervetullut voi-mistelu veneessä istumisen jälkeen.


Meillä oli kylmä ja tuulinen sää. Paatsjoki "sylki sisään" minkä kerkesi avonaiseen veneeseen. Vedimme valkean purjevaatteen veneen yli si-ten koettaen säästyä liialta vedeltä. Yhteisen katon alla tultiin pian tutuik-si. Oli siinä mukana tottuneita lapinmatkailijoita, jotka ajan kuluksi kertoi-vat retkistään. Yksi oli melonut Utsjoen päästä päähän, n. kolmen päi-vän retki, toinen oli jalan kulkenut Petsamosta Salmijärvelle 52 km tun-turien poikki vähin kahlaten vyötäisiä myöten joissa oppaanaan munkki, joka tunsi vain talvitien. Karhuja kuuluu tänä kesänä olleen enemmän kuin ennen. 3 km Mennikkäkoskesta oli karhu raadellut karjan trallivah-dilta. Lapin tuntijamme lisäävät vielä kauhuamme lukuisilla valituilla kar-hujutuilla menneiltä ajoilla.

Kolttakönkäällä vastaanotti meidät entinen herttainen emäntämme, rou-va Elander. Könkään kohina, virtaava Paatsjoki ja korkeat vaarat ympä-rillä tuntuvat jälleen viihdyttäviltä ja kotoisilta. Hotellia laajennetaan, ran-nalla ovat ahkerat rakennustyöt käynnissä. Ja kirjava matkailijatulva on entisellään. Kaksi kertaa viikossa tupsahtaa hotelli täpötäyteen turisteja, niin että esim. 28 makuupaikkaan olisi saatava sopimaan 52 matkailijaa! Säännöllisesti ovat nämä kiireiset linnut seuraavana aamuna matkusta-neet edelleen, ja hotelli on pari päivää tyhjä ja rauhallinen.

Rouva Elander saa aikaa mankeloida uusia sänkyvaatteita. Ainoastaan innokkaimmat lohikalastajat jäävät soudattamaan itseään Paatsjoessa. Mitä ihanimmassa auringonpaisteessa teimme seuraavana päivän ret-ken tuntureille urheasti kavuten nyppylälle toisensa jälkeen. Meitä oli vii-si naishenkilöä emmekä me olleet erikoisesti varustautuneet Tunturikii-peilyä varten. Meni siinä vaaleat sukat ja kengät hyvännäköisiksi. Olin ainoa, joka oli tilaisuuteen varustautunut. Siitä sain kiiltää aikaisempia yrityksiäni. Yhä yleisemmiksi näkyvät kuitenkin tulevan urheilupuvut nai-sillakin Lapinmatkoilla. Kirkkaassa tunturijärvessä uimme väsyttävän kii-peilyn jälkeen ja olimme yksimielisiä siitä, että ihanampaa päivää ei voi-nut ajatella.

Boris Gleb ja Kolttaköngäs.

Paatsjoki Kolttakönkään rinteeltä nähtynä v. 1939. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Rouva Elander, Hetanmajan emäntä v.1935. Kuva: Ekman G. / Museovirasto.

Paatsjoki Kolttakönkään rinteeltä nähtynä v. 1939. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Suomen matkailijayhdistyksen Kolttakönkään matkailuhotellin takkanurkkauksessa v. 1939. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Suomen Matkailijayhdistyksen Kolttakönkään matkailijahotellin hotellihuone v. 1939. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Retkeilijä ihailemassa Kolttakönkään maisemia v. 1939. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Kolttakonkäällä suuntaavat matkailijat retkensä tavallisesti Petsamon kautta jälleen Salmijärvelle palaten takaisin etelään samaa tietä kuin mistä ovat tulleet. Harvemmin käytetty tapa on kiertää Hurtigrutin lai-voilla Norjan rannikon ympäri Narvikiin, jonka valitsin. Eräänä iltana saa-vuin siis moottoriveneellä Norjan rajan yli Kirkenesiin. Elvenesissä tar-kastettiin passit, ja tiedusteltiin oliko ampuma-aseita mukana. Veneessä oli enimmäkseen vanhempia saksattaria, joille tuli hyvin, hauskaa, kun he viimein käsittivät mistä oli kysymys.


Kirkenes on turistien kauhu. Kaupunkia hallitsevat tummat värit, sillä vuorilla sijaitseva malmitehdas sirottaa mustaa pölyänsä kaikkialle. Ka-dut ovat suureksi osaksi kivihiilensirua. Talot, on sivelty tummanruskeik-si, vihreiksi ja mustiksi. Onpa toiset päällystetty mustalla kaltohuovalla. Kaupunki on tyypillinen tehdasyhteiskunta. Räikeänä vastakohtana sil-le ovat ympäröivien tunturien ylhäisen rauhalliset viivat. Kirkenes on läh-tökohta Hurtigrutin laivoille, jotka kulkevat Bergenin, Stavangerin ja Kir-kenesin väliä 6 kertaa viikossa. Lähtöaika on klo 12 yöllä. Silloin on koko Kirkenes salamassa saattamassa.

Jouduin matkustamaan Sanct Svithunilla, joka on Hurtigrutin uusimpia laivoja. Jostakin syystä se myöhästyi niin, että lähtö tapahtui vasta kello 3 aamulla. Norjalaiset paneva nähtävästi harvoin levolle kesällä, koska liike ei juuri vähentynyt satamassa. Aurinko pistäytyi hieman taivaanran-nan alapuolelle, pompahtaakseen jo ½ 1 ylös täydellä terällä. Yöstä ei ollut puhettakaan. Laiturilla sijoitettiin taitavasti nostokraanalla suurin laatikoita Kolttakönknölle menevään veneeseen. Tiedustelin mistä ne olivat kotoisin. Juu, Helsingista. "Stokkiksen" huonekaluja hotellin uutta rakennusta varten. Niiden reitti oli ollut Helsinki- Hampuri- Bergen - Kir-kenes!

Vadsöhön saavuin klo 5 aamulla auringon kirkkaasti paistaessa. Ensim-mäinen tuttavuus Jäämeren tai oikeastaan Varanginvuonon kanssa sai aikaan, että nukuin silmänräpäyksessä suuren norjalaisen polstarini alle.

Heräsin sumuun ja sateeseen, josta sitten sain nauttia yhtämittaa viikon verran. Vadsö eli Vesisaari on puolittain suomalainen kaupunki. Vinha tuuli puhalsi puuttomilla rinteillä. Kaupunki tuntui kolsalle ja autiolle, mut-ta myös siistille. Huoneeni ikkunasta näin saarella törröttävän maston, joka oli rakennettu Amundsenin ja Nobilen ensimmäistä naparetkeä var-ten.

Jo ensimmäisenä päivänä sain kokea oikeata norjalaista vieraanvarai-suutta. Minut suorastaan noukittiin kudulta konsuli Esbensenin kotiin il-lalliselle. Ainoana suorituksenani oli että olin suomalainen taiteilija. Ne pari päivää, jotka Vadsössä vietin, asuin melkein kokonaan Esbensenin vieraana. Nuori Oslosta tullut tytär oli talon emäntänä. Kun tulin lausu-neeksi kummastukseni tämän meikäläiselle oudon vieraanvaraisuuden johdosta, vastasi konsuli Esbensen yksinkertaisesti pitävänsä suoma-laisista. Suomalainen ei ole tunkeilevainen, lisäsi hän. Lupasin ensi tilas-sa lähettää tusinan verran suomalaisia taiteilijoita hänen luoksensa, mi-hin hän riemulla suostui.

Kirkenest.

Vadsö edustaa aristokratiaa Ruijassa.

Kolme iltaa vietimme kahvin ja viinilasien ääressä innokkaasti jutellen. Käväisimme autolla Jacobslevissä Esbensenin kesähuvilalla. Huvilan ympärillä kasvaa metsää, joka on hänen suuren ylpeytensä esine. Ja-cobselv eli Anejoki tulee kaukaa tuntureilta ja muodostaa kolme kaunista koskea ennen Varanginvuonoa. Joki on uurtanut uomansa liuskakivikal-lioon ja on lohirikas. Nelikulmaiset kivilaatat ovat kuin ihmiskäsin muura-tut joen seinämiin muodostaen portaita ja tasaisia lattioita, joilla vesi ko-histen ryöppyää.

Esbensenin suku on vuosisatoja asunut Vadsössä halliten sitä mahtavi-na kauppiaina. Vadsö edustaa aristokratiaa Ruijassa, kun taas Vadsötä halveksitaan alhaisen ja turmeltuneisuuden pesäpaikkana. Vardölainen nimittää Vadsötä alas laskettujen verhojen kaupungiksi. Vadsön mielestä Vardö on taloudellisen rappionsa partaalla.


"Italia" oli mastoon sidottuna vieraillut Vadsössä. Muut, paitsi kenraali Nobile laskeutuivat alas saarelle, minne heille oli valmistettu tarjoilua. Kaupunginvaltuusto oli varustanut Nobilelle italiaksi käännetyn terveh-dyspuheen, joka kuitenkin jäi pitämättä hänen pysyessään liian korkeal-la. Mahtoiko hän jo silloin aavistaa tulevaa norjalaista nurjamielisyyttä, joka häneen myöhemmin kohdistui tässä Amundsenin maassa?

Vardöhön matkustaessani käytin demokraattista "rulebiliä" tutustuakseni rannikkoon. Norjalainen saa tuohon kulkuneuvoon mahtumaan paljon kansaa. Jo aluksi oli joka paikka täynnä pikku tyttöjä, mutta kun sisään pyrki uusia partasuisia setiä, saivat "smaa pikene" siirtyä heidän syliinsä. Joka pysäyspaikassa purettiin "lasti" ulos autosta ja pakattiin uudelleen suuren ilon vallitessa. Norjalainen on hyvin tuulinen ja harmiton. En ole kuullut ainoatakaan kiroussanaa lukuunottamatta "svinagtia", jota käyte-tään vallan positiivisessa merkityksessä niin kuin esim. erittäin hyvin puetusta henkilöstä.

Yksi "sedistä" puhui selvää suomea. Hän kertoi tulleensa Tampereen seuduilta eikä pitänyt elämää siellä sen kummempana kuin täälläkään. Keväällä täällä raha pyörii ja talvetkin ovat leudompia kuin etelässä, muutonhan täällä kaikki paleltuisimme, lisäsi hän. Siitä sainkin selityksen kylissä värjöttävien lasten vaillinaisiin pukimiin. Heillä ei nähtävästi ole kunnollisin talvivaatteita, koska niitä ei juuri tarvita. Nykyinen kylmyys on outoa täällä. Huolestuneet norjalaiset koettavat lykätä sen Golfvirran syyksi, joka muka olisi vähän siirtynyt paikoiltaan.

Kalalasti Vardössä.

Linnunpelättimiä Vardössä

Näkymä Vesisaareen (Vadsö.) mereltä v. 1924. Kuva: Ahola Juhani. / Museovirasto.

Vardön kaupunki on saarella, jonne pieni moottorivene kuljettaa matkaili-jat Bussesundin yli. Jo kauas yli hyökyaaltojen tuntui Vardöstö tuleva ka-lan tuoksu. Jos jo Vadsössä tuntui kuin kalat olisivat itsellään kävelleet pitkin katuja, niitti kun näki sidottuina polkupyöriin, autoihin, kärryihin y. m. herttaisesti heilahdellen, niin Vardössä tulin todelliseen kalojen valta-kuntaan. Kaupungin ympäristöillä kasvoi kalametsä, s. o. kalankuivaus-telineitä, joissa riippui kalaa kuin heinähaasioilla. Seipäiden nenään oli tapettuja kalakaijoja kiinnitetty linnunpelättimiksi. Olipa tipujen kauhuksi ripustettu pahoin pidelty lasten kylpyammekin. Kävely tuossa kalmistos-sa oli koko rasitusta nenälle.


Kaduilla tapaa vain yhtä lajia kuormin - kalaa. Kaupungin ulkomuoto to-distaa miltei etelämaista huolettomuutta. Niin hyvin pää- kuin sivuka-duilla lojuu erikoisia kalastajaveneitä, pakkauslaatikolta, maitokannuja,
lastenvaunuja, jätteitä ja roskan, hevoset, lehmät ja siat kävelevät va-paudessaan, vaatteet ja kalat kuivavat hyvässä sovussa samoilla riu'uil-la.

Mutta vardöläiset kulkevat täysin eurooppalaisesti puettuina tässä esi-kaupungissa ja keskustelevat kalansaantitoiveista. Lukuisissa Fram-kah-viloissa on viljalti Amundsenin kuvia.(*

Satamassa lastattiin suurta jaalaa - tietysti kalalla. Sinne olivat täpötäy-det hevoskuormat matkalla. Kun seuraavana päivänä taas kuljin jaalan ohi, oli se kasvanut rakennuksen kokoiseksi ja sivut pönkitetty vahvoilla laudoilla. Lähemmin tarkastaessani kuorman sisältöä havaitsin sen kyllä olevan kalaa, mutta vain sen osia, nim. päitä ja selkäruotoja! Muu osa oli mahdollisesti parhaillaan tuolla "metsässä".

"Kong Harald" kuljetti minut pois Vardön kalanhajusta. Paksu sumu le-päsi raskaasti tuntureilla ikäänkuin tahtoen ne litistää painollaan. Toisella puolella autio Jäämeri. Kylmyys oli läpitunkevaa. Ensimmäinen pysäys-paikka oli Berlevåg, pieni kylä kalankuivaustelineineen vuorien keskellä. Laiva ei laske siltaan, vaan proomu lastineen tuodaan laivan kylkeen. Hurtigrutin laivat eivät suinkaan kulje yksinomaan matkustajien hyödyk-si, vaan niillä on suuri tehtävänsä ainoina tavarankuljetusvälineinä pitkin Norjan rannikkoa.

Mehamn.

Mehamn oli seuraava pieni pysäyspaikka juuri vähää ennen Nordkyniä. "Kong Haraldin" sivuuttaessa tämän mahtavan kallionkielekkeen puhkai-si aurinko vihdoin sumupilven ja valaisi salamankirkkaudella jäämerimai-seman. Ensin piirtyi teräväsärmäinen profiili hitaasti ja juhlallisesti aurin-koa vastaan, sitten kääntyi koko majesteetti eri puolineen nähtäväksi. Pieni itsepäinen,vaaleanpunainen pumpulipilvi istui kuin kruunu vuoren-huipun niskassa, ja taivaan kirkas sini ympäröi tämän omituisen ryhmän. Tummaa taivaanrantaa vastaan hohtivat paljaat kalliot lumivalkoisina ko-vine, violelteine varjoineen.


Itse kallioaine tuntui olevan kuin jalostettuametallia. Pintakäsittely oli puhdaspiirteistä kubismia välkkyen kullanharmaassa hohteessa. Abso-luuttinen kivi, tekisi mieleni nimittää tätä luonnon ihmettä. Laivan hiljaa edetessä liikkui harmaa kivierämaakin salaperäisen kauniilla rytmillä. Nordkynin teräväsärmäisen kubismin jälkeen seurasi pehmeäpiirteisem-piä punertavia jättiläisiä. Nyt tuli mieleeni kullallekimaltava laskostettu sametti. Syvän sininen meri reunusti harmaita, herkkiä muotoja. Sumu ja aurinko kilpailivat ylivallasta vuorienhuipuilla, jotka täten osittain uivat valkeassa aineessa.

"Kong Haraldin" keulaan kerääntyi katselijoita, joista monet jo ennen oli-vat tästä ohi matkustaneet, ja he antoivat hiljaisen hyväksymisensä kau-niille näylle.

Kjöllefjord on kuin pieniä punaisia kaapiötaloja olisi isketty suuren kallion kylkeen. Kirkko hietapenkereella näyttää hassunkurisen pieneltä. Kalan-kuivauspaalut vaikuttavat hienolta pitsiverkolta. Miltä leikkikaluilta näyt-tävätkään ihmisenluomat vuoren suuressa sylissä!

Mutta milloinkaan ei ole punamulta ollut enemmän edukseen kuin tuota mahtavaa harmaata taustaa vastaan. Maalarinvaistoillani ahmin tätä ky-lää täysin siemauksin, yhtenä palana sen hotkaisin. En voi vain sulattaa noita kaupunkilaisvaatteissa käveleviä ihmisiä sateenvarjoineen ja ka-losseineen. Tyylivaistoni vaatisi tähän ympäristöön jonkun erikoisen hur-maavan norjalaisen kansallispuvun tai hylkeennahkataljoja.

Kjöllrfjord.

Nordkyn.

Aurinko valmistui juhlalliseen laskuun. Se suureni, pyöristyi ja lehahti tulipunaiseksi, niin kirkkaaksi, että silmät sokaisi. Jättäessäni Kjöllefjor-din oli totta tosiaan toinen vuori karmiinin- toinen sinoberinpunainen, kun taas vastakkaiset seinät olivat valahtaneet sinisiksi ja pitenevät varjot vihreiksi. Keskiyön aurinko ei näin elokuun alussa enää ollut muodissa, mutta yötä ei silti ole olemassa. En ollut ainoa auringonlaskun ihailija "Kong Haraldilla". Kolme täysikasvuista miestä kulki yhtä ekstaattisina peräkannella, yksi heistä tyypillinen englantilainen turisti. Kaukana hää-möitti Nordkap, Euroopan pohjoisin kärki. Sitä emme sillä kertaa sivuut-taneet, mutta turistikunnianhimoni oli jo tyytyväinen tuohon toiseen, mil-tei yhtä pohjoiseen kärkeen.


Kun seuraavana aamuna onnellisesti purjehdimme Hammerfestiin, huo-masi minunkin tottumaton silmäni kaupungissa aivan erikoista vilkkautta. Keskellä satamaa, ei laiturissa, oli suunnaton valtamerihöyry, Mont Cer-vantes, josta nähtävästi oli kotoisin kaduilla vilisevä turistilauma. Hotel-leissa oli kompastua saksalaisiin matkailijoihin, kahvilat ja turistiesinei-den myymälät olivat heitä täynnä. Filmirullat olivat loppuneet koko kau-pungista! Iltaan mennessä jätti Monte Cervantes Hammerfestin musiikin tahdissa ja korjasi saksalaiset mukanaan. Rauha ja hiljaisuus palasi kaupunkiin.

Illalla tutustuin kolmeen italialaiseen turistiin, jotka olivat jääneet Monte Cervantes'ista jatkaakseen matkaansa Hurtigrutin laivoilla Tromsöhön. Pienen italiankielen taitoni avulla sain kuulla kaunopuheisen kuvauksen Monte Cervantes'in retkestä Huippuvuorille. Tämä hampurilainen loisto-höyry, joka kuljetti 1,500 matkustajaa, oli Huippuvuorien lähellä saanut vuodon ja kallistunut arveluttuvasti, maaten tässä asennossaan 10 päi-vää. Radiolla kutsuttiin avuksi kaikkivoipa Krasin, joka pumppusi Monte Cervantes'in jälleen pystyyn. Italialaiset olivat olleet täysin tyytyväisiä vi-noon olotilaansa. Aurinko oli paahtunut täydellä terältä yötä päivää Jää-meren ollessa peilityynenä. Vulokuvauskoneeseen oli pitänyt keksiä himmennyslaitteita liian kovan kirkkauden vuoksi.

Hammerfest.

S.S. Monte Cervantes. Kuva: Aamulehti 9.6.1929.

Skjaervög.

Hammerfest oli upea, pieni kaupunki korkean vuoren juurella. Jyrkkää rinnettä ylöspäin vei mutkitteleva tie. Useita teitä saattoi käyttää tuntu-rien yli kulkiessa. Näköala vuorelta yli lumipeitteisien huippujen oli hur-maava. Keskellä kuupunkia oli liikuttava pieni puistikko suihkulähteilleen. Täällähän ei muuten kasvanut pienintäkään pensasta.


Kolmas Hurtigrulin höyry, johon tutustuin, oli Finmarken, yksi niitä harvo-ja laivoja täällä, joissa kaikki kolme luokkaa ovat edustettuina. Tavalli-sesti puuttuu toinen luokka. Finmarkenia käytin Tromsöhön matkustaes-sani. Koska ensiluokkaisuus tunnetusti edistää matkan huvia, käytin en-simmäistä luokkaa. Siihen oli todella täysi syy Finmarken'illa, sillä ruoka ja tarjoilu oli parasta mitä voi uneksia, puhumattakaan tilavista salon-geista liikkumista varten. Kun tämän elämänmukavuuden lisäksi tarjoil-laan myös ensiluokkaisia ja täyspitoisia merimaisemia, on oikeutettua vaipui suurenmoisen luonnon voimakkaaseen lumoukseen. Tuossa ui-vassa loistovaltakunnassa oli vahva, positiivisen elämän tuntu. Päivä oli pieni iankaikkisuus sadunmaailmassa.

Vuoret kävivät yhä korkeammiksi. Hajamielisyydessäni luulin näkeväni pari unohtunutta sillipurkkia kalliolla, mutta siinä olikin pieni kylä suun-nattoman vuoron kupeella. Vähän edempänä näyttivät talot enää nuppi-neulan pään kokoisilta. Mikä meillä on vaakasuoraa, nousee täällä pys-tyyn tai ainakin 45 asteen kulmassa ylös. Vaakasuoraa on vain vesi. Luonto ei kuitenkaan ole järjestänyt vain lumipeilteisiä vuoria. Hyvässä sovussa niiden kanssa seisoo ruohonvihreitä ja ruskeita jättiläisiä. Mikä näissä on lumoavinta, viivat vai värit, vaiko niiden täydellinen sopusointi, en osaa sanoa.

Tromsössä luuli tulevansa melkein suurkaupunkiin Ruijan erämaan jäl-keen. Kukoistava vihreys ja heinäpellot toivat mieleen hämäläiskylät Suomessa. Ainoastaan lumivuoret ympärillä muistuttivat Norjasta. Ka-tujen varsilla komeilevat suuret kaupat. Kaksi suurta turkiskauppaa kil-pailee turisteista, jotka klo 10-2 yöllä tekevä suuret ostoksensa laivan vii--pyessä salamassa. Grand Hotel on nykyjään kansainvälinen kokous-paikka kaikille Nobilen ja Amundsenin etsijöille. Viimeksi on siellä kä-väissyt "Chuknowsky" ja van Dongen. Satamassa viivähtää Krasin, Qventin Roosevelt ja norjalaisten oma Veslekasi. Ilmassa lentelevät ita-lialaiset aeroplaanit.


Tromsön kaupunki on saarella, jolla ei ole mainittavia vuoria. Kapean salmen toisella puolen kohoaa 1,300 m korkea Tromsödalstind, jonne kulkee vuoristopolku. Matkailuoppaassa seisoo: Let at bestige. Valitsin siis tämän helppotajuisen vuoren kävelyni päämaaliksi. Tie kulkee ensin Tromsödalissa, - jossa majailee lappalaisleiri. Näin pari akkaa, joiden lappalaisuutta suuresti epäilin, istuvan mäentöyräällä ympärillään kiep-puvia lapsia ja koiranpenikoita. Kaksi norjalaista sanaa näyttivät he hy-vin tuntevan - betale ja penge. Niitä he tarmokkaasti käyttivät, kun valo-kuvasin ryhmää, joka kyllä oli muutaman lantin arvoinen.

Katunäkymä Tromsöstä v. 1924. Kuva: Ahola Juhani. Museovirasto.

Noin puolisen päivää nousin kohti korkeutta. Tie vei lumikenttien ja tun-turijärvien ohi. Matkalla tuli vastaan joitakin vuorikiipeilijöitä selkäreppui-neen ja antoivat he tietoja suunnasta. Jos Tromsön kaupunki oli idyllinen vihreine koivumetsineen, niin tämä tunturiseutu oli sen täydellinen vasta-kohta. Puistattavan jylhää ja kolkkoa ja autiota. Viimeinen nousu oli ne-linkontin kapuamista, kunnes viimein olin huipulla. Siellä vallitsi haudan-hiljaisuus. Virtojen kohina ei enää kuulunut. Saatoin erottaa lintujen sii-pien suhinan niiden kaukaa kaartaessa tunturia. Harmaalla kivellä heloit-ti pieniä sammalmättäitä kirkkaanpunaisina kukkineen. Näköala oli vih-doin vapaa joka suuntaan. Merta, vuorenhuippuja, jokilaaksoja, mutta kaikki niin pienessä kaavassa kuin lentokoneesta.

Kun mainittu matkakäsikirja väitti Tromsdalstindin nousua helpoksi, olisi sen pitänyt mainita joku sana alastulostakin. Täsmälleen kaksi tuntia käytin maanpinnalle laskeutumiseen ja mikä tapahtui melkein pystysuo-rassa suunnassa. Alhaalla häämöittävä merenpinta tuntui olevan saa-vuttamattomissa. Juuri kun onnellisesti olin kierinyt jonkin viettävän rin-teen alas, olin taas uuden jyrkänteen reunalla. Kostea sammal ja peh-meä ruoho tekivät kuitenkin laskeutumisen mahdolliseksi. Kauneinta oli juuri metsänrajan yläpuolella, kun ensimmäiset valkopintaisel koivut ku-vastuivat hopeankirkasta merenpintaa ja lumituntureita vastaan. Alastulo teki lopun jaloista yhdeksi päiväksi.


Tromsöstä jatkoin matkaani "Miralla" Svolværiin Lofotenilla. Kapteeni kuljetti kohteliaasti laivan Trollfjordiin, mikä poikkeus tekee mutkan varsi-naiseen reittiin. Trollfjord on nimensä mukainen ihmeellinen vuoro, jota korkeat, äkkijyrkät vuoret ympäröivät joka puolelta. Lofotenille päin tulta-essa kävivät vuorien ääriviivat yhä särmikkäämmiksi ja mittasuhteet yhä valtavammiksi.

Svolværiin,joka on pieni kalastajakaupunki vuorien keskellä, pysähdyin. Ja kun eräänä iltana kahden pienen lofotilaispojan, Oddin ja Tryggven, kanssa olin merellä kalastamassa kumman näköisiä kaloja tuntematto-milla pyydyksillä auringon laskiessa jättiläisvuorien taa, olin mielestäni viimein löytänyt matkani vaatimattoman päämäärän: maan, joka oli vaih-teen vuoksi hiukan erilainen kuin omani.

Svolvær 15. VIII. —28.