F. O. V. / Nuorten nuija 1.12.1914.

Oloista Pohjoisen Jäämeren rannoilla.


Pohjois-Norjan suomalaisia haastattelemassa.


Kävelen Narvikin, maailman pohjoisimman rautatieaseman, asemasillal-la, odotellen etelä-pikajunan lähtöä. Monta henkeä ei vielä ole asemalla. saapuu siihen pian minun jälkeeni muuan lappalainen poikineen. Muka-naan heillä on lihava vuohi. Asettavat sen tilavaan, avonaiseen laatik-koon, joka on asemasillalla.

Kävelen siihen vuohilaatikon luo minäkin. Saatuani jo tulomatkalla Nar-vikiin näytteitä näiden seutujen lappalaisten hyvästä suomenkielen tai-dosta, kysäsen ukolta:
- Paljonko tällainen vuohi näillä seuduin maksaa?

Ukko ja poika katsahtavat minuun hämmästyneinä.
- Jassoo, sinä olet Suomesta!
-Niin olen.
- Sitten oikein niitä meidän puolen miehiä. Niin, että mitäkö tämä keituri maksaa? Viisikolmatta kruunua minä tästä maksoin. Saa niitä nuorem-pia kahdella kymmenelläkin, mutta maksavat ne välistä kolmekinkym-mentä. Et suinkaan sinä täällä asu? Taidat olla seuroihin matkalla?

Mitä ukko tarkotti "seuroilla", en silloin heti huomannut, mutta pian asia minulle myöhemmin selvisi. Selitin lähemmin, mistä olen ja mitä varten olen matkalla. Ja niin jatkoimme jälleen keskustelua vuohesta.
- Ostin tämän keiturin täältä Narvikista ja vien kotiini. On minulla jo kol-me keituria sekä pari pientä tulossa.

Samassa saapuivat asemamiehet sijoittamaan vuohilaatikkoa paikallis-junan tavaravaunuun ja ukko lähti heidän mukanaan toisille raiteille.

Asemalle saapuu lisää yleisöä. Tuossa tulee puoliväliin toistakymmentä henkeä käsittävä joukkue, keski-ikäistä, vakavaa väkeä. Kullakin on si-rotekoinen, ruskea, suurehko matkalaukku kädessä. Miehiä on joukku-een enemmistö, naisia vain neljä tai viisi. Hyvästi, vaikka yksinkertaisesti puettuja ihmisiä, naiset hyvinvoipia, miehissä jotakin, joka heti ensi nä-kemältä muistutti merimiestä.
- Viedähän matkalaukut vain suoraan junahan. Kaippa se jo pian lähteä mahtanee.
Selvät suomalaiset sanat sattuivat korviini siinä heidän ohimennessään. Joukkue nousi junaan, jätti matkatavaransa sinne ja palasi jälleen ulos. -- Mennähän pilettejä ostamahan!

Seurasin mukana odotussaliin päin. Ja kun yksi miehistä jäi toisista vä-hän jälkeen, kiirehdinpä heti kuin vaistomaisesti häneltä kysymään:
- Olettekohan suomalaisia?
- Suomalaisiahan ollahan, vaikka Norjan alamaisia. Mistäs kaukaa herra on?

Ryhdyin lyhyesti selittämään. Samassa saapui siihen toinenkin seuru-een miehistä.
- Niin, kukas se tämä on? Puhuu suomea. Kysymyksellään hän kääntyi toverinsa puoleen, päällään nyökäten minuun päin.

Narvik v. 1904.

Ja niin alkoi tuttavuutemme. Pian lähti junakin. Lappalainen poikineen ja vuohineen jäivät asemalle, jatkaakseen matkaansa pian lähtevässä pai-kallisjunassa. Norjalais-suomalaiset uudet tuttavani lähtivät samassa ju-nassa kuin minäkin ja matkamme jatkui yhdessä noin viiden tunnin ajan. Minä jäin heistä Kirunaan, he jatkoivat matkaansa eteenpäin.


He olivat matkalla Suomeen; Bodenin kautta Karungin asemalle, siitä Tornion joen yli Suomen puolelle, sitten hevoskyydillä Tornioon, siitä ju-nalla Oulaisiin "seuroihin", s.o. suuriin laestadiolaisten kesäjuhliin Oulai-sissa. Tavallisesti noin joka kolmas kesä sieltä Jäämeren rantamailta tuollainen matka laestadiolaisten kesäjuhliin tehdään. Ja suuriksi osano-ton puolesta arvelivat tämänkesäistenkin Oulaisten juhlain muodostu-van.

Laestadiolaisia siellä pohjoisimmassa Norjassa ovat suomalaiset mel-keinpä järjestään, samoin enimmäkseen niiden seutujen norjalaisetkin. "Sionin Sanomia" sinne paljon leviää. Äskettäin on norjaksikin ilmestynyt laaja laestadiolainen laulukirja. Suomen puolelta käy siellä silloin tällöin laestaadiolaisia maallikkosaarnaajiakin. Äskettäin on siellä kuitenkin ta-pahtunut laestaadiolaisten keskuudessa ikävä hajaannus, sen jälkeen kuin n.s. uusi herätys siellä muutamien Suomen puolelta tulleiden maal-likkosaarnaajien kautta on saanut jalansijaa. Muita lehtiä kuin edellämai-nittu uskonnollinen ei Pohjois-Norjan suomalaisille Suomesta juuri tule. Haaparannassa ilmestyvää suomenkielistä, vaikka, ikävä kyllä, ruotsin-mielistä, "Haaparannan Lehteä" leviää sinne lukuisasti. Mutta enimmäk-seen tilataan ja luetaan Norjan lehtiä.

Suomalaisia on Jäämeren rannoilla paljon. Jo monta polvea ovat useim-mat heistä niillä seuduin asuneet, siellä syntyneet ja kasvaneet. Suoma-lainen suurimmaksi osaksi on Vesisaari (Vadsö), suomalainen Vuoreija (Vardö), suomalaista on Porsangin vuonon ympäristöllä, suomalaista Hammerfestin seuduilla ja siitäkin länteenpäin. Matkatovereistani useim-mat olivat Hammerfestistä, Kvalöstä ja Vesisaaresta. Muuan heistä oli Suomessa syntynyt ja muuttanut Jäämeren rannikolle, Vardöhön, vasta noin kuusi vuotta sitten.

Enimmäkseen suomalaiset siellä elävät kalastajina, muutamat sentään ovat varsinaisesti kauppiaitakin. Samalla heillä on vuonojen perukassa pieni peltotilkkunsakin, jossa viljelevät heinää. Pari kolme lehmääkin on useilla, samoin keitureita muutamia. Säännöllisesti sikäläiset suomalai-set ovat ahkeraa ja hyvinvoipaa, jopa varakastakin väkeä. Kala on viime vuosina ollut hyvässä hinnassa; ostajia on runsaasti sekä Norjasta että Venäjältä. Kolmena viimeksi kuluneena vuotena on kalansaalis kuitenkin ollut paljon niukempaa kuin sitä edellinä vuosina. Tämä vuosi taas on alkanut kalastajille hyvillä toiveilla.

Kalastusta Jäämerellä harjoitetaan ympäri vuoden ja monilla erilaisilla pyyntineuvoilla. Enimmäkseen saadaan turskia, saitoja, sillejä ja ahve-nia, mutta paljon myös mateita, lohia, lankoja, tainareja, pallaksia j.n.e. Pallas on komea suurenmoinen kala, joka voi painaa aina muutamia satoja kiloja; siinä on hyvä liha ja on senvuoksi sekä harvinaisuutensa takia erikoisen hyvässä hinnassa. Iso ja hyvänmakuinen kala on myös-kin lanko, samoin tainari, joka sekin voi kasvaa noin 40-50 kg. painoi-seksi ja on erikoisesti tunnettu suuresta äkäisyydestään. Kun se vain saa kalastajan käden suuhunsa, pilalla on silloin käsi. Samoin jos se saa jalkaan kiinni, pala silloin on poissa saappaasta, usein jalastakin.

Ensimäinen työ sen vuoksi kalastajalla onkin sen päähän lyömällä sur-maaminen jo ennen veneeseenkään nostamista, jos se vain näyttää mahdolliselta ilman kalan takaisin mereen pääsemisen vaaraa. Ahventa tuskin tuntee ahveneksi se, joka niitä vain Suomen sisävesistä on pyytä-nyt, siksi paljon se on vaaleampi, ohuempi ja muutenkin "jäämeriläisty-nyt".

Vaaranalaista on niillä vesillä kalastajan ammatti. Myrskyt ja meri vaati-vat usein uhrinsa. Paljon hukkuu siellä vuosittain suomalaisiakin. Varsin-kin toissa talvi oli ankara myrskytalvi, jolloin meri saaliikseen vaati mo-nien suomalaistenkin perheiden isien ja parhaassa miehuuden ijässä ole vien poikain hengen. Nyttemmin maksaa Norjan valtio jokaisen Jää-mereen hukkuneen kalastajan, joka on Norjan alamainen, jälkeenjää-neille omaisille 1,000 kruunua korvausta. Hukkumistapaukset ovat kyllä parin kolmen viime vuoden aikana käyneet entisestään paljon harvalu-kuisemmiksi, sen jälkeen kuin yhä useampi kalastaja on itselleen hank-kinut moottoriveneen entisen purjeveneensä tilalle.

Vakavaa uskonnollista väkeä on sikäläinen kalastajakansa. Kuolemaa ja kuolemansanomia saa niin usein odottaa. Milloin on yhden vuoro, milloin on toisen. Useita oli Jäämeri vienyt lapsista ja muista omaisista niiden-kin, jotka nyt olivat Suomeen matkalla.

Talot siellä ovat jo enimmäkseen puusta, harvassa on enää kivistä ja tur-peista rakennettuja asuntoja. Toisin paikoin puu on hyvin kallista, se kun vesitietä tuodaan pitkiä matkoja etelämpää; toisin paikoin saadaan hirsiä sentään lähempääkin, pisimpien vuonojen perukoista. Monia muitakin asioita heiltä tiedustelin.

Paraillaan rakentaa Norjan valtio maantietä Porsangin vuonon ympäri. Jokien yli vievät sillat ovat uudenaikaisia rautasiltoja. Työ saatänee val-miiksi jo tänä vuonna. Sen jälkeen alotetaan maantie Lakselvenistä tai Havnebugtista, Porsangin vuonon pohjukasta, aina Utsjoelle, Suomen rajalle asti. Ja kun Suomen puolella ovat nykyisin myöskin hankkeet vireillä maantien ulottamisesta aina Utsjoelle asti, päästänee siis ennen pitkää Suomesta maantietä myöten aina Jäämeren rannoille asti.

Kylät ovat Jäämeren rannoilla useatkin hyvin suuria, kaupunkimaisia. Tavallisesti on asianlaita se, että missä norjalaiset ovat enemmistönä, siellä kylä on aivan norjalainen, missä taas suomalaisia on enemmän, siellä kylä on yksinomaan suomalainen. Suomea ymmärtävät Jäämeren rannikon norjalaisetkin. Suomea puhuvat säännöllisesti niiden seutujen lappalaiset- kin. Vesisaaren apteekkari on suomalainen, samoin on suo-malaista vanhaa sukujuurta ja täysin suomenkieltä hallitseva Finmarke-nin nykyinen kuvernööri. Noin kahdeksan vuotta takaperin opetettiin vielä kouluissakin suomeksi.

Nyt kyllä opetetaan vain norjaksi, mutta opettajain täytyy kuitenkin aina-kin johonkin määrin taitaa myöskin suomea. Samoin saarnaavat papit kirkoissa nykyisin vain norjaksi. Mutta silti suomenkielen käyttöä ei ollen-kaan koeteta rajoittaa. Päinvastoin näkevät norjalaiset viranomaisetkin niillä seuduin mielellään, että suomenkielen käyttö ei unohdu, ja suoma-laiset ovat siellä yleensä hyvin suosittuja. Kotona puhutaan perheen keskuudessa vain suomea, ja niin sitä täysin oppivat aina lapsetkin, nor-jankielisestä kouluopetuksesta huolimatta.

Narvikin rautatieasema v. 1904.

Ja puhdasta suomea, useimmat pohjalaista murretta, nämä tuttavani pu-huivatkin. Muutamista pikku seikoista vain silloin tällöin saattoi huomata, etteivät he olleet Suomessa syntyneitä eikä kasvaneita. Niinpä olivat he laskusanojen käytössä sen ajan lapsia, jolloin Suomessakin vielä kan-san kesken yleisimmin ja säännöllisesti puhuttiin viidestäkolmatta, yh-destäneljättä j.n.e. Pikku esimerkki siitä tulkoon mainituksi.


Mainitsemani lappalainen oli Narvikin asemalla kertonut maksaneensa keiturista viisikolmatta kruunua. Kun tästä meidän kesken junassa tuli sattumalta puhe, ja mainitsin lappalaisen maksaneen kaksikymmentä-viisi kruunua vuohestaan, ihmetteli muuan heistä hinnan halpuutta, hei-dän seudullaan kun vuohi maksaa kymmenen, jopa viisitoista kruunua. -- Mutta kalliimpihan tämä keituri sitten oli, huomautin.
- Jaa mitä se taas maksoikaan?
- Kaksikymmentäviisi kruunua.
- Ai niin, viisikolmatta kruunua. Minä ymmärsin äsken väärin. Me siellä puhumme vain viidestäkolmatta. Mutta te siellä Suomessa näytte käyttä-vän uudempaa, ruotsalaista tapaa.

- Niin käytämme, myönsin. Eikä puuttunut, ettenkö tuntenut itseäni vä-hän noloksi.

Rehtiä oli väki,kunnon suomalaista juurta Ja harvoin olen outoihin ihmi-siin viiden tunnin rautatiematkalla kiintynyt niin kuin näihin Jäämeren rannikon uusiin tuttaviini. Lähestyttiin jo Kirunan asemaa. Ja raakamal-milla lastattuja avovaunuja alkoi näkyä yhtämittaisina, loppumattomina jonoina.

- On meilläkin joukossamme Jaegervandin vaskikaivoksen keksijä, huo-mautti se näistä tuttavistani, joka oli Suomessa syntynyt. Ensi vuonna sielläkin taas työt aletaan. Minäkin aion mennä sinne kaivostyömiehek-si.
- Mitäpä siitä! huomautti komearyhtinen, pitkä, noin 50-60 vuoden välillä oleva, miellyttäväkäytöksinen asianomainen, johon uskonnollisuus ja meri oli painanut pysyvän leimansa.
- Mutta on jälleen hauska päästä Suomeen. Viisi vuotta sitten siellä vii-meksi olin. Eihän niitä Suomen tapahtumia enää tule niin tarkoin seura-tuksi. Mutta useita tuttavia minulla Suomessa on: Torniossa, Oulussa, Rovaniemellä ja vähän muuallakin. Bodeniinkin täytyy siitä ohi mennes-sä pistäytyä. Kenties Hänninen ja Kangaskin lähtevät sieltä mukaan Suomeen.

Jos joskus matkanne sattuu Jäämeren rannoille, käykäähän meitäkin katsomassa. Ja että vastaanotto tulee olemaan hyvä, jos joskus satun tilaisuuteen tämän toivomuksen täyttämään, siitä olen täysin vakuutettu.