Kari Autto:

Ounastunturin vaiettu terrori osa 2.


Nutti-Nikun surma v. 1933.


Kolme Ketomellan porolappalaista oli jo saanut surmansa ja nyt oli tullut vuoro Nutti-Nikulle. Nutti-Niku, eli Nils Nutti (Nuhte-Niga), asui Ketomel-lassa Ounasjoen länsirannalla paikalla, joka myöhemmin kantoi hänen mukaansa nimeä Nikuntieva. Hän asusti paikalla yhdessä Raattamassa ennen asuneen Mihkali Kemin lesken, eli Mihkalin-Muorin, kanssa, joka ehti kuolla ennen Nikun surmaa. Nutti-Niku jäi tämän vanhan lappalais-kentän viimeiseksi asukkaaksi.

Nutti-Niku oli mukana vuosina 1925 ja 1930 lappalais-seurueissa, jotka kiersivät saksalaisissa eläintarhoissa elävinä näytekappaleina eksootti-sesta Lapin elämästä. Saksassa vuonna 1925 otetussa kuvassa hän seisoo 12-vuotiaan Arvi Autton (1912-1985), (Elli ja Juho Autton poika) kanssa rinnatusten. Täyskasvuisena Niku on vainpuoltapäätä Arvia pidempi. - Kuvasta voi arvioida miehen mitan.

Suomi oli jo itsenäinen, kun Nutti-Niku tapettiin vuoden 1933 Pallastun-turin Rihmakurussa, joka on Kyrön (nyk. Raattama) kohdalla. Tapahtu-mat olivat yleisesti tiedossa paikkakunnalla. Poromiehillä oli laavu mel-kein kurun pohjalla, vähän nykyisen turistipolun itäpuolella. Muut poro-miehet olivat laa-vussa, mutta Nutti-Niku ja Eemeli olivatkahdestaan ul-kona. Eemeli oli tullut sisään laavuun ja sanonut toisille miehille:

-Menkääpäs katsomaan mikä tuolla Nikulla on.

No, toiset menivät katsomaan. Niku makasi maassa kuolleena takaraivo murskattuna. Eemelillä oli visapäinen sauva, jolla se oli murskannut Ni-kun takaraivon yhdellä iskulla. Eemeli oli sitten mennyt Kyrön kylään ja kysellyt siellä:

- Eikö Niku-riepu ole vielä tullut? No, jos ei ole tullut, niin pankaa kädet ristiin sitten.

Tuohon aikaan Eemeli asusti Kyrössä, koska hän oli vetänyt poronsa 1930-luvun vaiheilla Ounastunturin porotokasta Kyrön porotokkaan rii-taannuttuaan Ounaksen poromiesten kanssa. Toiset poromiehet toivat Nutti-Nikun ruumiin Kyröön ja panivat sen Heikkilän-Aatenpirttiin, joka oli tyhjillään. Nikun koira vartioi isäntäänsä, eikä suostunut lähtemään mi-hinkään ennen kun vainaja vietiin Kittilään. Kittilässä lääkäri oli todennut:

- Takaraivo on murskattu jollakin kovalla esineellä, asialle ei voi enää mitään tehdä.

Asia oli esitelty nimismiehelle, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviin-kaan, koska vainaja oli lappalainen ja murhaaja suomalainen. Se oli sen ajan politiikkaa.

Ounasjoenmaa kirjan mukaan Kittilän lääkärinä on ollut 1925-1934 Martta Hedlund-Homen ja Olli Piikivi Lapin tuomiokunnan tuomarina, mutta vallesmannin nimi ei ole tiedossa. Nutti-Nikun kerrotaan ilmesty-neen murhansa jälkeen peltovuomalaiselle naiselle. Hän oli puhunut naiselle seuraavin sanoin:

- Tämä kuolema ei pitänyt olla minun kuolema.

Nuutti-Niku Saksassa v. 1925.

Ketomellassa Autton-Arvi kertoi tätä tapausta varovasti, koska se oli ta-pahtunut Kyrön kohdalla tunturissa. Kun häneltä kysyi, missä tämä mur-ha tapahtui, niin hän nyökäytti vain päätä, että "tuossa vähäsen alempa-na”, ja kuulija jäi uskomaan tapauksen olleen Ounaksen Maraston kiep-peillä. Arvi ei halunnut, että hänen Kyrössä olevia Autto-sukulaisia sot-ketaan mitenkään tähän asiaan. Arvin oma poro-onni Ounastunturin po-rotokassa loppui sotavuosiin. Hänen poronsa syötiin niiden vuosien ai-kana, jotka hän itse oli rintamalla. Tämän hän muisti hyvin hautaansa asti.

Karesuando samesläcter/Johannes Maraisen kirjassa tieto: Lars Prost 24.11.1880 - xx.07.1907 (”trol. mördat”).

Karesuando samesläcter/Johannes Maraisen kirjassa tieto: Nils Nutti 02.12.1866-xx. 10.1933 -(mördat”).

Tilaisuus johti terroriin.

Edellä kerrottujen surmien lisäksi muistellaan, kuinka Thomas Nilsinpoi-ka Kuru (s.1831) tappoi Johan Samuelinpoika Eiran (s.-1817) ja tämän lapset. Kuolinpäiväksi kirkonkirjoihin oli merkitty hautauspäivä (26. 7. 1852) ja kuolinsyyksi lavantauti. Surmaaja otti sitten surmaamansa Jo-han Eiran vaimon, Eva Kaisa Eiran, os. Kyrö (s.1821), vaimoksi ja sai murhan kautta Eira-tilan nimiinsä. Sen aikaisen käytännön mukaisesti Kuru-sukunimi muuttui tilan mukaan Eiraksi, minkä perua Peltovuoman Eira-suku on. Tiettävästi Eva sai myöhemmin tietoonsa, kuka oli sur-mannut entisen miehensä ja lapsensa, mutta ei saanut näyttöä asian tueksi. Poliisin ei tiedetä tutkineen asiaa.


Sen sijaan eräästä vanhemmasta tapauksesta tuomio on tullut.

” Vuontisjärvi Olavi Olavinp. Enontekiö Sen. oik.os. 1840 Da 31; Uudis-asukas; Tuomittu tunturilappalainen Juha Niilonp. Palsan taposta 6.1. 1839 kuolemaan.” Rangaistus muutettiin pakkotyöksi Siperiassa, minne hän sitten kuolikin.(*.

Hengen lisäksi käytiin omaisuuden kimppuun. Reilu sata vuotta sitten ei jutavilla lappalaisilla paljon omaisuutta ollutkaan, mutta se vähäinen oli sitäkin tärkeämpää, jotta pystytään asumaan ympäri vuodet tuntureilla porojen mukana. Lantalaiset polttivat Ounastunturin lappalaisten Lapin-kylän, jota Maggojen kyläksi myös sanottiin, ja esivalta istuskeli jälleen nimismiehen johdolla kädet silmillä kaikessa rauhassa.

Pahankurun Pahtajärven viereisestä rinteestä sekä Nammalkurun ylä-osasta ja vielä Vatikurustakin on lappalaisten asumalaavut ja lypsykaar-teet poltettu. Pahtajärven asumapaikat näkyvät vieläkin heikosti. Näille kentille olivat lappalaiset jutaneet perinteisesti. Ne ovat olleet yhdet ja samat paikat aina kysyttyjä, mihin on sitten ollut helppo tulla.

Lappalaiset joutuivat pahaan pulaan. He turvautuivat etupäässä Raatta-maan, koska kaikki oli tu-hottu, mitä asumisessa tarvittiin. Magga-Tuo-maan Niila-poika pakeni Ounastunturin länsiosaan, siellä sai Niilajärvi hänen mukaan nimensä. Sieltä hän pakeni Kerässieppiin, minkä vuoksi Maggojen sukua tuli sinne.

Sarrin-Lassin ja Elli Kemin laavut paloivat myös. Tämä pariskunta asui kesällä ylempänä Pahakurulla, josta laavut tuhottiin. Talvella he asuivat alempana Sarrinkankaalla. Tämä paikka sai nimensä Sarrin-Lassin mu-kaan. Lisäksi lantalaiset tekivät Ounastunturin ympäri 83 kilometriä pit-kän rengas-aidan. Se kiersi sisälleen myös Pallastunturin puolelta Lumi-keron ja Vuontiskeron. Aitaa sanotaan Kuolemanaidaksi, koska se oli käytännössä väline, jonka avulla lappalaisten porot siirtyivät lantalaisille. Ne lappalaiset, jotka eivät ymmärtäneet lähteä ajoissa, tapettiin.

Maggan porokylästä Martti Linkola kirjoittaa Lapin kuvat kirjassa: ”Enon-tekiölle jäänyt Maggan poro-kylä polveutuu Niila Maggan pojasta Heikis-tä (1859-1934) ja hänen vaimostaan Annasta, joka oli Eiran poro-saa-melaissukua. Rajansulkujen vuoksi perhe oli päätynyt hoitamaan poro-jaan Ounastunturin rengasaidassa yhdessä suomalaisten poronhoitajien kanssa. Tämä oli johtanut poroelon täydelliseen menettämiseen.” Pal-las-Ounastutunturin kansallispuisto perustettiin tämän Kuoleman-aidan rajoja noudatellen.

Ounastunturin terrorin syyt ovat hyvin inhimilliset. Norjan ja Ruotsin vas-taiset raja suljettiin lappalaisilta poroineen 1800-vuosisadan loppupuolel-la. Heidän piti valita, mihin maahan he jäävät. Käytännössä heistä tuli pakolaisia omassa maassaan missä valtakuntien rajoja ei ollut ennen tunnettu.

Rajan sulkemista seurannut kaaos vei monilta koko porokarjan, kun toi-set käyttivät tilanteen hyväkseen. Suomessa määrättiin perustettaviksi paliskunnat, mikä lopetti lopullisesti lappalaisten jutamiset. Yhteiskunta nimismiesten ja pappien edustamana salli lappalaisiin kohdistuvan terro-rin. Niinpä heidät pystyttiin raivaamaan pois tieltä. Sanotaan, että tilai-suus tekee varkaan. Ounastunturin kohdalla tilaisuus johti paljon pa-hempaan, kuten perimätietona tässä kirjoituksessa kerrotaan.


20.09.1901 Oulun Ilmoituslehti no 110

Julmurin töitä.

"Peto ihmishaamussa on raivonnut Pallastunturin seuduilla Kittilän pitä-jässä. 23:p:nä oli tuo hirviö polttanut kaksi lapinkotaa tavaroineen Pal-lastunturissa, kun kotain haltijaat Tuomas ja Jooseppi Magga olivat per-heineen kalanpyyntipaikassa.

Parhaat tavarat hirviö lienee ottanut mukaansa. Oli joitakin esineitä ollut poissa kodasta; nekin tuo sydämetön oli kantanut tuleen. Kova oli vahin-ko Maggan veljeksille, jotka ovat siivoimpia ja rauhallisimpia lappalaisia täällä Enontekiön rajamailla."

Kuva ajalta jolloin Maggat olivat karkoitettut Ounikselta Nunnaseen. Anni Magga os. Eira, Elli Siri os. Magga, Heikki Magga, Per Kaup ja Juntti Suomi Nunnasesta, hattu päässä. Kuva Pentti Eskola, 02.07.1906. GTK.

Ouniksen terrorin seurauksena Heikki Magga perhekuntineen joutui pakenemaan Kalkujärven seudulle. Kotajärvellä. Lapset oik. Nils Oula Magga ja Antti Jooseppi Magga eli Oulan Oula ja Niilan Antti, taustalla Valkamoivi. Kuva on Bertil Öhmanin ottama vuodelta 1934. .

Johannes Prost (1930-2009) muisteli 2.10.2009 kotonansa Ruottin Vii-kusjärvelä, että hänen setänsä oli Ouniksella ammuttu Sarrin Lassi, joka nimi oli puhuttelunimi, oikea sukunimi oli Pros. Johannes kulki porohom-missa aikoinhan useinki Palojoensuussa.

Tiina (Kristiina) Kemi oli Sarrin Lassin ja Elli Kemin tytär, sen sukunimi olis ollut Prost jos Sarrin Lassi (Lassi Prost) ja Elli Kemi olisi keritty vih-kiä. Tiina kävi Hetan vanhainkovista käsin täällä syntymäkylässä Viikus-järvelä vähän ennen kuolemaansa (Tiina Kemi oli Antti Ketolan avopuo-liso joka oli Ketola-tilan emäntä Ketomellassa, talossa joka on nyt Kuo-lemanaitamuseo).

Tiina eli Kristiina Kemi, Elli Autton (o.s. Kemi) tytär Ketomellasta.

Eemeli Kumpulainen.

Johannes Prost, Tupakkatie: Tupakkaa ajethin pororaijoila Kirunhan Ryssästä asti vaihetuskaupala, ei silloin kelhän rahhaa ollu. Sinne viet-hin ruokaa ja poronlihhaa, tullessa tuothin tupakkaa semmosina levyinä niinko olis ollu mattoja. Tämän talvikeinon nimeksi tuli Tupakkatie, se meni jänkkiä pitkin Kiruna-Viikusjärvi-Suija-Saivo-Muonioväylä ja siittä Ryshän. Sitte ko Kirunasta tehthin junarata Narvikhin niin kaupankäynti Ryshänpäin ja muualekki poikkikairan suunnassa talvikeinoja pitkin vä-heni ja loppui.(Tupakki oli leikkaamaton ryssänlehti eli mahorkka, pakat-tu niinimattoihin, 1 matto 140 kg jonka päällys 20kg/ Raja 200.)

Yhen muistelun mukhan Sarrin-Lassin ampui Niskala Ylimuoniosta, muistelhan hänen tunnustanhen kuolinvuothelhan ja aivan samoin muistelhan Kumpun-Eemelistä. Valkonen retkikunta lähti Petsamhon 1918. Soli vishin saannu opin suorhan Ounikselta? Retkikunta ampui 27.4.1918 heti työmies Matti Sivosen Höyhenjärvelä, joka oli nukkumas-sa ja pölästyi kauhean vistoa retkikuntaa. Retkikunta antoi sille nikkeli-myrkytyksen, raahas ruumhin jäälle ja painoi pää eellä veenotto avant-hon, samhan laihin ko Sarrin-Lassin ruumis painethin kaltijhon Rautu-vuomala.

Sitte net ryöstelthin kylistä toisten omasuutta, käytethin ko omiansa. Po-rohärkiäki net rosvothin ainaki sata lissää vetämhän neuvojansa. Niesta-poroja tietenki ovat ottanhet kans. Paasilinna muistelee tämän Petsamo kirjassa. Ja mitä tehit sotaherra Wallenius ja suur-rosvo Mosku: Ryös-tethin ja tapethin Suomen valtion lukhun.

Liimantekijä Pekka, hän oli pirullinen ja raaka mies, samoin kuin kaverin-sa myös Pekka. Molemmat olivat yhteistuumin ampumassa Ruotsin saa-melaisia Lassi Sarria ja Niila Kemiä, jotka olivat sitomassa härkiään Ou-nastunturissa 1907. Näillä kahdella Pekalla oli seuranaan tietysti Eemeli, yllyttäjä, murhamies vailla vertaa. Lassi Sarri sai surmansa koska hän oli hitaampi kuin Niila Kemi. Sarrilla oli nimittäin polvesta taaksepäin kään-tynyt jalka, polvesta alaspäin omatekoinen proteesi koivusta.

Myös Niila Kemi oli kuuluisa mies hän oli pelkäämätön poromies vailla vertaa. Hänet tunnettiin nimellä Haippa-Niila. Ampujat olivat kehuneet kuinka: ”ruottalaisista pääsimä helpola eroon, eikä taija Kemin Niilan keltaset paulat näkyä ennään Ounistunturissa.”Mutta Ruotsin väki haki Sarrin Lassin ruumin kätköstä pois ohuen lumen aikana, kuljettaen vai-najan siunattuun maahan Ruotsin puolelle.

Ampumisen yhteydessä Sarrin ja Kemin härkäkollokset joutuivat kahden Pekan ja Eemelin haltuun, kyseessä oli siis ryöstömurha, jota ei lain-kaan tutkittu. Nimismiehenä toimi tuolloin AITOVUORI vakituisen nimis-miehen Lauti Itkosen sijaisena. Kemin Niila palasi seuraavana vuonna taas Ounastunturiin ja haki Ruotsin saamelaisten härät takaisin Ruotsiin jo varhain ennen rykimä-aikaa.

Hänellä oli tyttöystävä Raattamassa Briitta-Stina Pääkkölä joka oli jou-tunut kasvattilapseksi Pääkkölän taloon. Briitta-Stinan os.Finnebäckin äiti oli ruotsinsaamelainen Marainen. Briitta-Stina ja Niila menivät naimi-siin ja heidän tyttärensä Ellen Elvira Kemi avioutui Hans Kitin kanssa jo-ka puolestaan oli joutunut ottolapseksi Peltovuomaan Pekon Erkole. Hansin isä Hannu Kitti myi pojan pontikkaa vastaan ottopojaksi.


Jussi Lainio ( S.01.04.1897. Kittilässä k. 17.03.1957


Ouniksen murhista:

Mutta taas hänen katseensa kiersi ympäröivän seudun, valppaana kuin kotkan. Ja jälleen se viivähti pohjoisella suunnalla. Hän kääri ajohihnan lyhyemmäksi oikean käsivartensa ympäri ja tarttui vasemmalla lujasti lä-heltä rauhattomana liikuskelevan ajokkaansa kuonoa sekä kumartui penkomaan pulkkaansa.

Peittolenteen alta hän paljasti esiin vanhanaikaisen, isoreikäisen sotilas-kiväärin, tarkasti sen lukkolaitteen, ja sitten hän lähti ase kainalossaan ajokastaan taluttaen kohti kumpareen lakea, jota hän oli katsonut. Lähel-lä lakea hänen käyntinsä muuttui hiljaiseksi hiipimiseksi ja matalana ku-marassa kulkemiseksi. Hän tähysi nyt lakkaamatta kumpareenlaelle.

“Jokin kummitus tässä on sekaantunutpeliin. Se on varmaa", mutisi hän. Jos Norjan puolelaiset pahuksen lappalaiset ovat sittenkin osuneet jäljil-lemme” Välipä heistä muista, mutta jos Loggien Piera Pieralla kyllä pys-sy vakaantuu ja hän osaa myöskin ampua- vaikkapa keskelle otsaa, ai-nakin pensaan takaa, kuten Sammaltunturissa ampuessaan sen Sarren pojan.”

En saanu sitä silloin ammutuksi- "ahman saatanaa!” Hän sitoi poronsa juurakkoon ja jatkoi nyt matkaansa kontaten. Välttäen kumpareen kor-keinta kohtaa hän kääntyi hiukan oikealle. Päästyänsä harjanteelle hän asettui vatsalleen lumen kattaman matalan kiven suojaan........


Pallastunturilla.

Siinä oli Evert Koivulainen, poromies, edesottamuksistaan tunnettu kaut-ta koko kolmen valtakunnan Lapin. Parhaiten hänet tunnettiin “Rosvo-Koivulaisena". Eikä hänen kuuluisuutansa juuri muuhun perustunut kuin tuon liikanimen ilmaisemaan ominaisuuteen. Hän oli pororosvo, suuri haippa, kuten lappalaiset hänet mainehtivat.

Mutta hän oli samalla mies, joka leikki ja nauroi ja pani toimeen suori-tuksia ja teki tekoja, joiden johdosta monet katkerasti kirosivat ja sanoi-vat:"Ei olisi synti, jos hänet tapettaisiin kiveliöön!" Mutta oli paljon sellai-siakin, jotka hänen huimista otteistaan innostuivat lausumaan:

“Vähätpä hänestä, Koivulaisesta. Hän on poika joka kyllä täyttää pää-hänpistonsa, vaikka hänen olisi tehtävä retkiä kuinka montaa!"

“Tietenkin viimeksi mainitut kuuluivat niihin, joiden etuja Koivulaisen ot-teet eivät olleet vielä haitanneet. Ja hänelle itselleen nämä arvostelut oli-vat yhdentekeviä. Hän niille vain nauroi, ja ken tahansa sai hänenkin kuultensakin mainita häntä Rosvo-Koivulaiseksi”, tarvitsematta luulla, et-tä hän siitä vähääkään välittäisi. Ei kertaakaan hän ollut kieltänyt olevan-sa rosvo.

Hän oli jostakin etelämpää Lappiin muuttaneen kanttori Koivulaisen toi-nen poika ja oli vanhempainsa suuri surunlapsi, ainakin sen jälkeen, kun karkasi seminaarista, sillä sen sijaan, että hänestä olisi tullut kansakou-lunopettaja,niin kuin oli tullut vanhemmasta veljestä, hän oli yllättävän aikaisella kotiintulolla saattanut vanhempansa murheen harmauteen ter-vehtimällä näitä vankina, poliisivartion saattamana, kruunun kahleet nil-koissaan.

Karkumatkallaan kotiinsa hän oli kohdannut Haippa-Jounin, vankilasta palaavan porovarkaan ja ryhtynyt tämän kanssa salakuljetuspuuhiin pohjoisella Länsirajalla. Kaksi päiväisen hurjan takaa-ajon, jälkeen hei-dät pidätettiin lähellä Karesuvantoa, jossa heidän ajokkaansa viimeinkin uupuivat.

Häntä epäiltiin mieheksi, joka syksyllä 1908 oli ampunut Sammaltuntu-rissa Sarren, Ruotsin lappalaisen pojan, kun tämä oli yrittänyt Haippa-Jounin -hänen entisen ahmailu toverinsa ja oppimestarinsa kanssa va-rastaa hänen paimenettavansa härkätokan Ruotsinsin puolen teuras-kentille.

Lisäksi häntä epäiltiin kahden mun kiveliössä kuolleena tavatun lappalai-sen surmaajaksi. Niin näistä kuin monen monista muistakin rikoksista hänet oli haastettu tuomioistuimen eteen. Mutta ei kertaakaan häntä ol-lut saatu todistetuksi syylliseksi, vaan kailki nuo rikokset olivat jääneet merkillisen salaperäisyyden peittoon.

Niistäkin syistä, joista hänet seminaarista karattuaan Haippa-Jounin kanssa pidätettin, hänet täytyi vapauttaa, sillä kävi ilmeiseksi, että Jouni yksin oli syyllinen, tullinkavaltaja, tullivartijoiden pahoinpitelijä ja varas, joka eräältä vittankilaiselta oli ottanut kaksi ajoporoa ajonevoineen.

Jouni kuitenkin myöhemmin selitteli heidän sopineen, että hän, Jouni, menisi yksin linnaan, kun hän oli siellä ollut ennenkin – lukemassa raa-mattua, jonka kaikista opetuksista hän ei ollut vielä päässyt aivan selvl-le.

Sitten oli kuusi kunniallisten vanhempain pettynyttä tytärtä, joista neljä vuorollaan ja kaksi yht'-aikaa oli häneltä oikeuden avulla vaatinut ela-usta aviottomana syntynelle lapsilleen. Ja oli tapahtunut niin, että näi-denkin päällekantajain yritykset jäivät kaikki oikeudessa tuloksettomiksi.

Mutta kahta lukuun ottamatta Koivulainen oli kuitenkin vaatimukset suo-rittanut vapaaehtoisesti, kunkin heti oikeudenkäynnin päätyttyä kaksin-kertaisin määrin.

Silloin monet päätelivät, että ne kaksi lasta, joiden elatusta hän ei suorit-tanut, eivät olleet hänen, mutta että hän maksaessaan niin runsain mää-rin muista neljästä tällä merkillisellä menettelyllä hän tunnusti itsensä elatusvelvolliseksi. Hän itse vain nauroi ja jakoi edelleen hyvän tahtoi-suuttaan näille neljälle lapselle, joista hän sittemmin toimitti ja kustansi kaksi tyttöä seminaariin.

Hänen retkeily toverinaan oli tavallisesti ollut Haippa-Jouni, siitä huoli-matta, että tämä oli hänelle tehnyt monta kertaa pahojakin kolttosia. -milloin myynyt hänen parhaan ajoklnsa ja pitänyt rahat, milloin tahallaan pilannut hänen koiransa, ettei siitä enää ollut porotöihin, milloin liittynyt hänen vihamiehiinsä ja niin varastamaan hänen porojaan joukoittain.

Niitä oli paljon, näitä, Jounin Koivulaiselle aiheuttamia kiusoja. Koivulai-nen oli niistä joskus Jounia kurittanut, tavallisesti antanut selkään, kuin vanhalle hurtalle, ikälopulle porokoiralle, joka on ottanut tavakseen hou-kutella mukaansa nuoren penikan kevät yönä salaa ajamaan ja syö-mään äsken syntyneitä poron vasoja.

Enimmäkseen hän kuitenkin oli antanut Jounille anteeksi; usein sellai-sissakin tapauksissa, että hän oli vasta kovan takaa-ajon jälkeen saanut miehen käsiinsä.

- Na sinä samalainen ku laupias saruarialainen! oli Jouni –pieni - vanha lappalainen skäppyrä tavallisesti sanonut saatuansa anteeksi.

- Niin tälllä kertaa vielä, mutta jos vast'edes jatkat tätä piruilemistasi, niin sittenpä nähdään, olenko laupias sarnarialainen, oli Koivulainen puoles-taan saattanut muistuttaa.

*Elämäkertatietoa:

Jussi Lainio (aik. Jussi Lainioranta, entinen Kinisjärvi) s. 01.04.1898 Kit-tilä – 17.03.1957 Malmi, Helsinki. Lappi-aiheisia kirjoja kirjoittanut kirjaili-ja. Kittiläläisen poromiehen poika Lainio opiskeli Työväen Akatemiassa ja suoritti Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa kunnallisen ja yleisen hal-linto-tutkinnon vuonna 1931.

Lainio toimi poromiehenä ja maanviljelijänä vuoteen 1926 saakka, opin-tojensa jälkeen hänestä tuli asutusasianhallinnon virkailija ja lopulta hän oli kirjanpitäjänä Uudenmaan lääninhallituksessa kuolemaansa saakka. Suomalaisen kirjallisuuden seura palkitsi Lainion vuonna 1936.

Muistelhan, ette Sarrin-Lassin ja Elli-Ämmin laavut on kans poltettu Sar-riojan päällä? On voinnu olla niin, ette tämäki pari on asustannu kesälä ylempännä Pahalakurula ja vain talvela alempana Sarrinkankhala? Tä-mä paikka sai Sarrin-Lassista nimensä.

Sulhasensa Sarrin-Lassin murhan jälkhin Elli-Ämmiki meni Kyrhön 1910 kiepheilä ja löysi sieltä mieheksi Autton-Juhon jota met sanoma Juho-Äijiksi, (äiji=isoisä).

Se meni piiaksi Kyrön Kotisaajhon enonsa Kemin-Mihkalin ja hänen muorinsa tykö. Tällä Mihkalin-Muorilaki oli nimi, Marja, Juhanas Antten tytär (Anti Johaninpoika), mutta meilä soli tuttavalisesti Mihkalin-Muori, joka ei ole paha nimi ollenkhan. Mihkali kuoli vishin luonnolisesti ko siittä ei vielä ole muisteltu mithän.

Mihkali-Äijän kuoleman jälkhen tämä Mihkalin-Muori muutti sitte Keto-melhan asumhan siihen Lappalaiskentäle. Se asusti sielä sitte Nutti-Ni-kun kans ja kuoli ennen Nikun murhaa. Niku kerkis käyvä 1925 ja 1930 sielä surulisen kuulusilla Saksan matkoila ennen ko murhathin 1933.

Sitte ko Valkko-Lassi oli tapettu ja sen vaimo Valkko-Ella (os.Ketola) myi Autton-Ellile ja Juhole ruununtilaossuutensa Ketomellasta, niin sitte muutethin Juho ja Elli Autto Ketomelhan 1917 kiepheilä. 15.5.1917 kauppakirjan on hienola käsialala kirjottannu Pekka Maagga joka tovis-taa yhessä Niila Makkan kans Elsa Walkeapään kauppakirjan Juho Aut-ton nimhin.

Tätä kautta on Ketomellassa nykysin Auttojen suku jossa virtaa neljä-neksen verran lappalaisvertä. Sen johosta saathin 50- ja 60-luvuila lap-set kovat haukut ja pilkat Peltovuomassa jossa lappalainen sanana jo oli kirosana.

Jos silloin olis jotaki peltovuomalaista sanonu lappalaiseksi niin eipä sitä pahemin olis voinukhan haukkua, olis voinnu saaha puukosta. Rasismil-la on paikkakunnala kahet kasvot, viraliset ja epäviraliset. Olen kuullu, ette sielä jokku sanovat olevansa nyt yhtäkkiä lappalaisia? Pittääkhän se juuri uskoa (lappalainen = saamelainen, saam. sápmelaš)? Kyllä niit-ten isä-äijät ja ämmit noustais äkäsesti hauvoista ojentamhan perilisiän-sä, ette ”miten tet nyt tuommosta”!

Arvi Kitti oli sanonu asiasta: ”Ennen kyllä tiethin tarkoin kukka ovat lap-palaisia ko meitä haukuthin, nyt ei ennää tiejetä ko joitaki ettuuksia us-kothan olevan lappalaisile tulossa.”

Jos Sarrin-Lassia ei olis ammuttu, ei Ketomellan Auttoja olis olemassak-han. Ja jos ei Valkko-Lassia olis tapettu, ei Ketomellassa olis maata Aut-toila ja Stoorila. Valkko-Lassin ossuus ruununtilasta tuli maanvaihon kautta Stoorile. Lapinkylän polttajista muistelhan kahta tietoa. Acerbin keinosta… kirjassa sanothan Magga-Pieran muistelhen Pallaksen Vati-kurun suulla olheiten laavujen polttamisesta:

- Rosvot olit tulhet ja polttanhet vaathet, rahat ja kaikki.

Kirjasta saapii sen käsityksen, ette rosvot ovat tulhet Käsivarresta kaje-huksissa tuhoamhan näitten lappalaisten kotahoijot?

Onkhan Pieran puhheita tulkittu oikhein? Sitä on tietenki paha mennä sanomhan ko ei ole ollu haastattelemassa. Ketomellan perimätievon mukhan lantalaiset poromiehet ovat olhet asialla jokka ovat murhienki takana, ainaki mitä tullee Nammalkurun ja Pahankurun tapahtumhin.

Se, ette lappalaisten suku pohjosessa on ollu kathelinen näile Ouniksen sukulaisile, ko net pärjäävät täälä niin hyvästi ja on käynhet tuhoamassa sukulaistensa kylän? Eipä ole tainnu ollu kajehtimista Ouniksen Lapin-kyllää kohthan.

Täälähän oli koko aijan täysi sota heitä vasthan jo lantalaisten taholta, jokka saathin Suomen valtion tuen taka lappalaisia vasthan. Lappalaiset tehit Ounistunturijoikun sortajiensa tuhoksi. Sen oli määrä koitua neljänt-hen sukupolvhen asti epäonneksi vainolaisten suvuile. Keto-Lassi joikas tätä joikua ja on voinnu alkujoikatakki sen.

Sen sanothan olhen niin raakan ettei sitä ole naisten ja lasten kuullen joikattukhan. Paulaharju pani joikun ylös ja ehkäpä siivosi sanoja jokka muisthinpanoistansa voivat löytyä:

Ounistunturijoiku

Voi Ounistunturia onnetonta!

Nu-nu nu-nu.

Na, Pyhäkeroko siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Haaravaarako siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Kiekerökö siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, härkäkelloko siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Rautuvaarako siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Tappuriko siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Pippokeroko siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Outtakkako siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Na, Pahakuruko siinä viel´oli?

Nu-nu nu-nu.

Voi Ounistunturia onnetonta!

Nu-nu nu-nu.


Einari Kumpulainen eli Eemeli Kumpulainen.

Hän oli syntynyt Pihtiputaalla 1874 ja oli Pielavedeltä kotosin olevan ka-tekeetta Petter Juho Kumpulaisen (1848-1927) ja Saara Kärkkäisen poi-ka. Muistellaan, että Eemelillä oli kaksi poikaa joista toisen hirtti peskin kaulanuoraan, Oskalon poika tuossa Norjan puolela ja toinen alkoi än-kyttämään kun pelästyi niin kauheasti isänsä tappelua äitinsä kans.

Monesti se Eemeli pani vaimon kuutamoa katsomaan, paiskas kartanol-le. ”Kumpun-Eemeli oli kelvoton mutta kauhea räyhä, sillä tuli kaikkien kans kahnauksia. Sen niska oli kyttyrässä jossa se piti suopunkia aina vihilä”. Sillä oli kiväri jolla se kehui ammutun ”kaksijalkasiaki”, siittä pii-saa muisteluksia.

Aikansa Eemeliä käytettiin hyväksi Ouniksella. Sitte hän riitautui Erkki-län-Aukun kanssa ja Eemelin oli lähdettävä Kyrönkylään jonne hän vei poronsakkin (1920-luvun puolivälissä?) ja muutti Kyrön Koti-Saajoon asumaan aluksi. Sieltä sitte muutti Loijalaan. (Loijala oli Raattamassa! Se tarkoittaa Logjen kotitaloa. Logjen Wanha Antti oli Loija eli Loijan Antti, Logje lausutaan vieläkin Loija)

Perimätiedot kertovat, Eemelin olleen osallinen Ouniksen- terrorissa. Ketomellassa ihmeteltiin kun mies joutui linnaan puun kaadosta, mutta ei ihmisten tappamisista? Eemelin muistellaan olleen linnassa nimismies Bertil Öhmanin ja puistonvartija Matti Salmelan aikana v.1948, koska kaatoi kansalispuistosta jonku puun, vissinkin oravan tähden?

Tuo linnatuomio tuntuu aika kovalta jos ei muusta ole syytetty kun yhden tai useamanki puun kaatamisesta? Kyse ei ollu tarvepuista, tapaukseen liittyi metsästys kansalispuistossa. Linnatuomion johdosta vois kuvitella olleen virkamiehen uhkailua tai pahoinpitelyä?

Linnassa sille tuli tunnontuskat teoista jotka alkoivat vaivaamaan ja se yritti tunnustaa tekonsa. Rikoskaverille tuli hätä siittä koska luuli Eemelin puhuvan porovarkauksista; ”sehän houraa, son menny sekasin, mitä nuista, jostaki kisurasta, panis vain minun päähän net.” Kyseessä oli ol-lut ihmishengistä, ei kisuroista. Linnassa miehen kerrotaan menneen lo-pulisesti sekasin. Myöhemin hän oli kaivanu sekopäänä poronruhoja maasta ja kait ihmisruumiitakin.

Eemeli kuului vallesmannin erikoisryhmhän Ison-Elkon kans. Vallesman-ni antoi Janin murhaajan erikoisryhmän kidutettavaksi. Ryhmä toimi no-peasti ja tehokkaasti. Totuus löytyi äkäsesti. Jos ei olis löytynyt, murhaa-jasta olis tullu vainaja minutissa. Erikoisryhmä riisui murhaajan alasti, pani suopunginsilmukan kaulaan ja nosti puuhun. Kun varpaat nousivat ilmaan niin jopa äijä tunnusti heti paikalla. Koska Jani oli suomalainen jonka toinen suomalainen tappoi, niin se täytyi tutkia ja tuomita.

Se oli pelin henki se.

Pallas-Ounas-kirja s.99, C-L. Lagercrants (suom. Heikki Annanpalo): Vaaran Aapo on lajissaan ainutlaatuinen. Ontuva ukko on todellinen, enemmän tai vähemmän todenmukaisten, mutta aina hauskojen juttujen tietosanakirja.

"Kun Eemeli Kumpulainen, oppaani ja vanha poromies, jolla on vähin-tään yhtä paljon syntejä omallatunnollaan kuin Vaaran Aapolla, vielä täy-dentää hänen kertomuksiaan omilla ja toisten urotöillä, jutut saavuttavat huippunsa."


Kumpun-Eemelin aikalaisten muisteluja:

-Piera Gaup, Stalon Aslakan Piera, piti aina Kumpun-Eemeliä varten Mauseria (saksal.sot.pist) valmiina. Sitä pidettiin ihmeenä, pyssyjä ei silloin paljon ollu. Kumpun-Eemeli oli 1949 sekasin, silloin kin hän vuoli kalikoita, pikku nuijia, joilla hän lyö ruotsalaisia, millä hän tarkoitti Ou-niksen lappalaisia.

-Joku poika oli tullu Viikus-Ellin (Elli Autto os. Kemi, Viikusjärveltä kotoi-sin) tykö Ketomellaan ja sanonut: ”Tekikhän se Eemelin ruoka mulle tämmösen?” Poika oli oksentanut verta. Se oli joku nuori poika joka oli ollu näkemässä niitä ”Eemelin temppuja”. Tämä oli tapahtunut kesä-maan aikana ja poika epäili, ette Eemeli oli vahanu (vakoillut) ja osanu tulla hänen tulille ”sattumalta”.

-Eemeli oli jo sekopäänä ja vaikeroi omantunnontuskissa niin Erkkilän-Aukku sanoi, ette jos on niin vaikeaa, niin anna puolet siittä mulle, niin sekosi heti Aukku samaan lailla kun Eemeli, eikä Aukku kestäny sitä ”puolta-osaakaan”.

-Maarit Näkkäläjärvi kirjassaan: ”Tosikertomuksia henkiolennoista” otsi-kolla: ”Kumpun Eemelin lento Keto-Ellin kertomana”: Tämän tarinan ta-pahtumat sijoittuvat Ounastunturin maastoon, jossa Keto-Elli ja hänen perheensä paimensivat poroja useita vuosikymmeniä sitten. Elli ja Lassi olivat paimenessa ja heidän mukanaan Kumpun Eemeli, opettajan poika Hetasta.

Eemeli oli lähtenyt nuorena miehenä rengiksi jutaaville saamelaisille ja myöhemmin hän jäi pysyvästi porotöihin. Keto-Elli, Lassi ja Eemeli olivat tunturin juurela outametsässä. Eemeli oli aikeissa heittää poron kiinni ja hän piteli suopunkia kädessään. Yhtäkkiä hän kohosi ilmaan kohti pui-den latvoja. Eemelin onneksi Elli ja Lassi kerkesivät ottaa kiinni suopun-gin toisesta päästä, eikä Eemeli päässyt karkaamaan taivaan tuuliin.

Eemeli huusi kauhuissaan, että ”älkää vain päästäkö irti suopungista.” Hän leijaili pitkän aikaa suopungin varassa, kunnes isäntäväki sai vedet-tyä hänet maan pinnalle. Keto-Elli uskoi vahvasti, että Eemeli oli pohjim-miltaan häijy ihminen ja tämän vuoksi pirut yrittivät viedä hänet jo elä-vänä mukaansa.


IHMISIÄ ON NIIN MONENLAISIA.

Elli-Ämmi, Elli Autto, os. Kemi (13.9.1887 Jukkasjärvi/Viikusjärvi – 26.9. 1968 Ketomella). Vihitty 25.6.1911 Juho Heikinpoika Autton kanssa. Äm-miä sanothan väärin Keto-Elliksi ja sekotethan Ketola-sukhun jossa oli Keto-Elli ja Keto-Ella. Lantalaisten taholta lappalaisuutensa tähen Elliä haukuthin ”viikonen” nimelä jossa oli pahoja kirosanoja eessä ja takana.

Ämmilä oli Kemi sukunimi äitinsä (Anna Kemi 13.3.1860-21.2.1906) puolelta ja isä oli Henrik Johanson, Viikusjärvi, s.9.2.1855. Nämät ovat olhet jutavia lappalaisia. Ämmi oli kihloissa Sarrin-Lassin kans ja heilä oli Kristiina ”Tiina” tyvär (1904-1990). Vanhuuven päivinä vanhainkovis-sa Tiina sanoi olhensa Prost-sukua joka oli tosi, hänen isänsä oli Lassi (Lars) Prost jonka puhuttelunimi oli Sarrin-Lassi.

Sarrin-Lassia ja Elli Kemiä ei keritty vihkiä koska Lassi ammuthin ja siksi Tiinale jäi äitinsä sukunimi. Tiina jätethin pikkusenna saamelaisten las-tenkothin jossa se kävi kouluaki ennenko äiti haki noin 9-vuotijhan tyttä-rensä pois. Lassi ja Elli juethin poroinensa Ounikselle Heikkiläisten (Maggojen) kans. Sukua täälä oli entuuesthanki.

Ämmiltä ammuthin sulhanen, se turvautui Kyrhön enonsa Kemin-Mih-kalin tykö ja löysi sieltä Autton-Juhon, muutti sitte Ketomelhan (1917). Muuttoa eesauttoi varmhan ko Ämmiä syöläksythin lappalaisuutensa tähen appilassa. Piethin huonompanna ihmisennä sen tähen.

Juho-Äiji oli kihloissa sieppiläisen tyttären kans. Muistelhan Juhon käve-lemällä käynhen purkamassa kihlauksensa Siepissä. Juhon vanhemat ovat saattanhet pittää tämän kihlojen purkamisen pahana ja senki tähen ovat Ämmiä kohelhet huonompanna? Ämmin äitinkieli oli lappi. Suomen se oppi oikeasti vasta Eila-miniältä myöhemin monien väärinkäsitysten jälkhin.

Ämmin ja muitten Ouniksen lappalaisten kautta tuli poronhoitotaito Ou-niksen lantalaisile ja paljon lapin sanoja Ouniksen murtheshen. Lappa-laisia ovat valtaherrat ja muut lantalaiset pilkanhet ja vääristelhet huo-non suomenkielen johosta, eikä sole vierasta vieläkhän. Miten on ko pantais valta-herrat ja muut lantalaiset puhumhan lappia tai muuta vierasta kieltä?

Elli-Ämmin pojat, Arvi ja Akso, jatkethin poromettässä. Lastenlapsista lähti 1952 Kauko (Arvin poika kuten kirjottajaki) 12 vuotijhanna poromet-hän joka päättyi ennen 70-lukua ko Ketomelhan tulit savotat. Kemin-Nii-lo, Sarrin-Lassin ja Kemin-Ellin Tiina-tyttären poika, oli Kaukon kans po-romettässä.

Muut pojat kävit enämpi tilapäisesti, eikä Ouniksen henki suosinu jääm-hän poromiehiksi. Keto-Lassi oli seutukunnala kuulu rehelisyyvestä, soli opettannu ettei ainakhan Ouniksen tokhan piä alkaa semmosen joka on luontheltansa rehelinen, se ei sielä pärjää.

Keto-Antti antoi kans selkeän ohjhen: ”Käykää pikku kursinen ja pyöri-kää sitte herroina loppuiän”. Lisäksi ymmärethin laitumien vähhyyven.

Yrjö Kortelainenki tiesi, ette ”jäkälämaat ovat lantalaismallisen poronhoi-totavan seurauksena pahoin polkeentuneet”. Lisäksi 1900-alkupuolesta tähän asti kaikki laijunmaat, missä vain mettää oli, hakathin ja osin myrkytethinki. Net muututhin hirviä suosiviksi risukoiksi.

Ämmile ja Äijile syntyi lapsia: Arvi 1912, Helmi 1915, Helli 1919, Akseli (Akso) 1922, Anni 1924. Helmi tyvär (1915-1952) oli kuvan kaunis ja kysytty. Eritoten Hetassa sillä oli vakavasti otettavia ihhailijoita. Kova oli pölkö, ette se menis naimishin Ämmin sulhasen ”murhaaja-piirhin”?

Helmi sitte naitethin Käsivarthen hullule 60-vuotijhalle Piennin-Jussale, Kalttopään-Jussale, (31.3.1934) niin saathin tyvär pois täältä jossa viholisleiri sitä himotti.

Ketomellassa v. 1934: Helmi Autton ja Jussa Kalttopään eli Piennin Jussan hääkuva. Kuva: Stenbäck C. W. / finna.fi

Jussa oli sekasin vanhempanna mutta muistelthin sen olhen jo silloin ”hullu”? Kahesti Helmi kirkossa sanoi ”ei” mutta kolmanella kerrala ”kyl-lä” ja samala lähti laukkomhan karkhun, hyppäs poronrekhen viholislei-rin matkhan. Jätti sulhaset ja papit lukemhan loppuloitsuja.

Jussan matkhan se kuitenki myöhemin meni, sai lapsenki, muistelhan ette Jussan pojale, karkas porola Jussalta lapsensa kans pyssy käessä jolla olis ampunu äijän jos olis perässä tullu. Jussan poika auttoi Helmin ja Maija-tyttären karkhun, laittoi hyvän vuojanan reen ethen ja antoi pys-syn turvaksi.

Niin net sitte karahutethin ensin Peltovuomhan jossa Helmin Arvi-veli oli lomala armejasta. Reisu Käsivarthen oli ollu kova ja hermot olit kireällä eikä veli-tollon kestäny paljon leikkiä laskea. Siittä sitte Ketomelhan ko-tia rauhottumhan.

Rauhaa ei aina saannu juokalheilta joita kulki. Helmi ootti lasta ja tuli keskenmeno ko juokalhet pyritethin sitä vyötäsiltä. Lapsi hauvathin talon vieressä olevan hiekkamellan yläpuolele, 80 m talosta koillishen. Myö-hemin Helmin Maija-tyvär kävi Peltovuomassa koulua ja asui sielä asun-tolassa. Ero tuli viraliseksi 19.1.1943, muutaman vuojen viivhelä.

Arvi-veli kävi Käsivarressa kattomassa sisartansa, ”renkinä” Jussale. Liki pari viikkoa kesti tämä ”renkireisu” jonka jälkhin Arvi oli äitilensä niin vi-hanen tästä pakkonaittamisesta, ettei asiasta saannu mainita sanapuo-lelakhan mithän. Se piti asian pahana ja otti sen rohki koko raskhasti. Samoin voihan sanoa koko suvun tuntheista mutta net vihat on vaijettu hauthan asti.