Kun tämä välikohtaus oli saatu selvitetyksi, pääsi pororaito pian metsien kätköihin. Uikujärvi on muuten sama järvi, jonka Tornion-Enontekiön maantie ylittää. Siihen on määrä lähiaikoina ryhtyä rakentamaan siltaa. Rakennettaisiinkin jo, ellei vesivaltio olisi vitkastellut sillanpiirustuksia värkkäillessään. Toivottavasti piirustukset lopultakin saadaan. Niitä ei olisi sen jälkeen lähetettävä lausunnolle ainakaan kansainliittoon, vaan pantava työt kiireesti käyntiin, sillä töitä tarvitaan tänä keväänä varsin kipeästi myöskin Muoniossa.
Muonion ja Enontekiön välinen talvitie taitaa olla kuutisen penikulmaa pitkä. Välillä on vain yksi talo, Puolitaival, jossa poikettiin kahvilla. Sinne oli saapunut myöskin Enontekiön erämaapitäjän vallesmanni retkikuntaa vastaan. Silmäilimme kahvin lomassa tämän yksinäisen Lapintalon si-sustusta. Tuli räiskyi iloisesti takassa ja öljylampun valo piti "näköalat" avoimina. Havaitsimme seinällä jonkun kulkijan piirtämän taulun, joka esitti uhkean näköistä naista ja käärmettä. Kuvan alle oli tekijä kirjoitta-nut: "Sälli - varo naista!" Jaa, jaa. Sellaista on elämä myöskin kaukana kiveliöissä. Missä on nainen, kysyy ranskalainen, kun jotain erikoista on tapahtunut tai tekeillä. Sama kysymys näkyy sukeltautuvan eteen myös-kin Lapin erämaiden polkuja kuljettaessa. Enontekiöllä tiesivät kertoa, että tällä tuntemattomalla taiteilijalla on ollut varoitukseensa riittävästi ai-hetta, joten hän ei ole suinkaan suotta tauluaan kulkijain varoitukseksi Puolitaipaleen talon kamarin seinälle ripustanut.
Puolitaipaleesta lähdettäessä pororaito siis piteni. Vuorokausi oli ehtinyt jo pitkälle sivu puolen yön, kun saavuttiin Enontekiön kirkonkylään. Ni-mismiehen ystävällisessä ja vieraanvaraisessa kodissa oli illallispöytä matkamiehiä jo kauan odottanut. Yöpuulle ei sen jälkeen tarvinnut ke-tään erityisemmin kehoittaa.
Syrjäisestä asemastaan huolimatta on tämä Taka-Lapin nimismiehen vir-katalo joutunut aikojen varrella kokemaan yhtä ja toista. Kerran odotet-tiin siellä vihatun Bobrikoffin vierailua. Vieraanvaraisuutta on maakun-nassamme aina pidetty kunniassa ja niinpä Enontekiönkin nimismiehen virkatalossa leivottiin ja paistettiin siltä varalta, ettei kenraalikuvernöörillä ainakaan sen vuoksi olisi mitään "nokan koputtamista". Mutta ei uskalta-nut Bobrikoff nauttia tarjottua hyvää päivällistä. Pelkäsi sitä myrkytetyksi, vaikka Taka-Lapissa ei ole koskaan tarjottu myrkkyä muille kuin susille.
Oli mennyt seurueineen jonnekin tiepuoleen nauttimaan omia eväitään. Samalla matkalla kadotti Bobrikoff myöskin kellonperänsä, joita sitten suurella miesjoukolla turhaan etsittiin. Vasta paljon myöhemmin, maam-me jo itsenäistyttyä, silloinen Enontekiön vallesmanni, varatuomari Ilmari Itkonen löysi kellonperät eräällä tientarkastusmatkalla ollessaan. Perät, joilla alkuperäiselle omistajalleenkin oli enemmän arvoa muistoesineenä kuin muuten, ovat löytäjänsä hallussa. Kovasti oli Bobrikoff kellonperien-sä kadottamista harmitellut ja luvannut melkoisen löytäpalkkion, mutta niin merkillisesti kävi, ettei niitä huolellisesta etsimisestä huolimatta löy-detty. Vasta vapaan Suomen vallesmanni ne maantien sorasta keksi. Pari vuosikymmentä oli tällä välin aikaa vierähtänyt.