Pakina Peltovuomasta ja Nunnases-ta.

Muutaman aurinkoisena päivänä pääsiäisen alla vääntäysi Rovaniemel-lä autoon kolme miestä, matkan määränä aluksi Muonio. Kamppeet mat-kamiehillä pyrkivät olemaan sellaiset, että olisi melkein luullut olevan ky-symyksessä tutkimusmatka jonnekin Jäämeren napajäätiköille. Eräänlai-sesta tutkimusmatkasta tavallaan olikin kysymys ja Jäämerenrannoille saakka se myös ulottui, mutta annetaan sen puolen nyt olla. Koetetaan sensijaan juontaa juttua "ulkopuolella pöytäkirjan", niinkuin on tapana sanoa.

Joku sana ensin matkavarusteista, jotka vielä Rovaniemen vaiheilla vai-kuttivat melkoisessa määrin huvittavilta, mutta jotka huvittavat puolet sitä mukaa kuin matka edistyi ja siirryttiin porokyytiin, muuttuivat asiaan kuu-luviksi välttämättömiksi tekijöiksi pakkasta ja muita kovia ilmoja vastaan.

Täydellisimmin ja samalla tyylikkäimmin tässä suhteessa esiintyi napa-piirin maaherra. Hän oli pukeutunut vanhaan eränkävijävormuunsa, har-maasta kotikutoisesta villakankaasta nutukkaat ja säpäkkeet, vaikuttaen tässä asussa jonkinlaiselta samojeedein heimopäälliköltä tai käskyn-haltijalta. Kun hän sitten Muoniossa vetäisi tuon kaiken ylle vielä ko-mean tumman peskinsä ja neljäntuulenlakkinsa - molemmat enontekiö-läistä tekoa ja tyyliä -, oli hän Taka-Lapin vitivalkoisilla hangilla värikäs ilmestys täydentäen huomattavassa määrässä sikäläisten maisemien ennestäänkin kuulua kauneutta. Mutta jos eräät muut erikoisuudet ote-taan huomioon, niin silloin oli saman hallinnollisen hoitoalueen metsä-neuvos varma ykkönen. Hän oli onnistunut hankkimaan varusteikseen vanhan pöykkyrin, joka. niinkuin tiedetään, syytää töikseen karvoja ym-päristöönsä. Karvoja ei siihen ole pantu lukemalla, mutta niinpä ne eivät myöskään koskaan kesken lopu. Siihen on myös jäänyt parahiksi niin paljon porontalia, että kun mies peskin sisällä lämpenee, alkaa myös koko pöykkyri, joka on sisäänlämpiävä laitos, lämmetä ja tali kehttää niin väkevää hajua, että susi rupeaa yskimään ja kaikki metsiin pedot yleen-sä pysyttelevät loitolla sen lähettyviltä. Metsäneuvos oli kaiken varalta ottanut mukaansa myöskin taskuaseen, mutta kun oli ajettu poroilla vii-dettä sataa kilometriä ja saavuttu Norjan Näätämöön, voitiin todeta, että asetta ei kertaakaan koko tällä pitkällä matikalla tarvittu. Allekirjoittaneen matka-asu pyrki aluksi olemaan vähän sitä ja tätä. mutta matkan varrella ystävällisiltä lähimmäisiltä varusteita vippaamalla olimme jo Enontekiöltä lähdettäessä valmis ottamaan vastaan minkälaisen myräkän tahansa.

Muonioon saavuttiin illan suussa ja kun oli nautittu sikäläisen nimismie-hen tarjoamat kahvit, jatkettiin matkaa Ylimuonioon. Sielläpä autokyyti sitten loppuikin. Enontekiöläinen poromies Toivo Rantatalo oli pororai-toineen vastassa. Sanottiin hyvästit valtamaantielle ja raito alkoi painua päivän jo hämärtäessä Utkujärven jäätä pitkin Muonion ja Enontekiön välisille metsäisille selkosille. Ainoa, joka yritti tehdä porokyytiä vastaan umpikannat, oli maanvaarin vuoden vanha lintukoira, joka ensi kerran elämässään näki poroja ja teki lyhyen ja selvän päätöksen, että noiden elävien mukaan se ei millään lähde. "Sepi" saatiin kuitenkin muuttamaan päätöksensä ja niin siitä vähitellen kehittyi retkikunnan uskollinen matka-toveri. Ajattelimme, että noin sitä saattaa lapinsyntyinen lintukoirakin mennä vähällä pilalle, kun viedään pois synnyinsijoiltaan kaikenmaail-man kaupunkeihin ja suuriin asutuskeskuksiin. Tämäkin pystykorva on kotoisin Sodankylän Petkulasta. Torpan Paavon lähtöä. Sen emä syntyi samaan aikaan, kun kenraali Nobile ilmalaivoineen oli menossa surulli-selle matkalleen pohjoisnapaa kohti, jolla retkellä sitten koko hökötys tuhoutui. Juuri kun Nobilen sikarinmallinen lentovehje leijaili Paavon ta-lon yläpuolella - kertoo Paavo - lätoi hänen koiransa penikoita. Tietysti Paavo pani yhdelle niistä nimeksi "Nobile". Ja sen "Nobilen" jälkeläisiä on sitten tämä "Sepi", joka mainittuna iltana Utkujärven jäällä oli vängäl-lä eränkävijäksi taamottava ja takaisin luontoon palautettava.

Frans Eiran vanhastaan tuttuun taloon Peltovuomassa sitten poikettiin-kin. Pidettiin päivällistauko ja juteltiin talonväen ja kylänmiesten kanssa. Muutamilla kyläläisillä oli asiaa maaherralle. Eräs vanhanpuoleinen mies toimi lähettinä. Ei suostunut kehoituksista huolimatta istumaan, vaan avopäin käsi ohimolla kunniaa tehden selosti maaherralle, mistä on ky-symys. Totesimme sitten myöhemmin metsäneuvoksen kanssa, että Peltovuomassa saakka piti meidän molempain näin käydä kurssit, en-nenkuin opimme kunnollisesti käyttäytymään. Mutta kyllä me sen jälkeen koetimme hartaasti seurata annettua esimerkkiä.

Eirassa pyytelivät kovin jäämään yöksi, mutta ajoimme kuitenkin sinä päivänä vielä Nunnaseen, joka on Enontekiön viimeinen kylä sillä suun-nalla. Peltovuomaan johtaa kirkolta maantie, mutta Nunnanen on vielä vailla tieyhteyttä. Peltovuoman ja Nunnasen väliä on noin penikulman verran. Mikään pitkä matka ei siis ole kysymyksessä. Tie sinne pitäisi saada ja tuskinpa enää meneekään pitkiä aikoja, kun Nunnasen asuk-kaiden harras toivomus täyttyy.