Samuli Paulaharju. / Kansan kuvalehti 5.12.1930
Paksujalka noitavainajan kyytimie-henä

Takalapin autiota tunturimaata.
Joutuu yön yksinäinen ajomies outoine kuormineen aavalle vuomalle. Siellä korkeajalkaiset kuvahaiset nulkkaavat ajajan rinnalla pitkin aapaa, ja taivaanvalkeat räpsähdyttelevät tuon tuostakin alaskäsin, kärähtäen aina hangille asti. Ja edessä vuoman takarannalla kankaan harvat petä-jätössikät tönöttävät niin tummina ja synkkinä kuin kummituiset.
Jälkiporo, jonka ahkiossa noita lukon takana maatarötköttää, alkaa vauhkoilla ja hypähdellä syrjään, ja riuhtoa kolloshihnaansa. Katsahtaa Paksujalka taakseen:
- Na, mikä potsoa vaivaa? .. . Kiila mie .. . Huh!
Itse Stuorra-Juoni istuu kahdareisin kansiahkiollaan. Kinnipeskeissään äijä siinä könöttää, hosuu molemmin käsin ylös ja alas ja hyssyttää:
- Hss .. . hsss ... hssss .. .
Takahärkä kauhtuu niin, että tempaa kolloshihnan poikki ja lähtee lauk-kaamaan pitkin vuomaa. Lumi vain savuna lentää ja ahkio heittelehtii sinne ja tänne, mutta noita yhä istuu ajopelin kannella, heiluttelee kä-siään ja huutelee:
- Hss ... hsss .. . hssss

Jonni-Piera, kerjäävä kota-äijä.

Kadja-Nilla, vanha tunturi- mies.

Pierra Sara, kohta hautaan horjuva tunturilappalainen

Pielpajärven vanha kirkko-enkeli.