Sakari Pälsi. / Hakkapeliitta 1926.

Pohjolan monilukuisesta metsäarmeijosta, noista työn ja järjestyksen miehistä, sekä heidän johtajistaan on tohtori Sakari Pälsi kirjoittanut Hakkapeliitalle värikkään kuvauksen.

Peräpohjan tukkijätkät.


Peräpohjasta ja Lapista tunnetaan täällä etelässä parhaiten Rovanie-men rata ja Petsamon maantie. Tämän matkailureitin ulkopuolella ole-vasta alueesta tiedetään paljon vähemmän. Arvataan vain, että siellä on kruununmetsiä, soita ja vuoria, ja on kuultu siellä kaadettavan tukkipuita ja pantavan toimeen jätkäkapinoita. Se on kaikin puolin epäilyttävää ja hämäräperäistä erämaata, johon kunnon mies tuskin haluaa pistäytyä.

Unohdetaan useinkin, että sama jumalan hylkäämä erämaa tuottaa kau-niita miljoonia valtiolle ja yksityisille ja että isot teollisuusyritykset menes-tyvät sen turvin, ja tuhannet työmiehet ansaitsevat elatuksensa. Rahan-tuloon aina hauska asia. Paha vain, että samat kalliit metsät kasvattavat niitä hirmuisia, mellakoivia jätkiä, joiden lukumäärää ei edes osata las-kea eikä voimia arvioida. Etelästä päin katsoen Peräpohja on yhtäkaikki arveluttavan pimeä paikka.

Keskelle metsien elämää joutuessaan poliittinen tuumiskelija vasta oi-kein ällistyy. Hän huomaa, että jätkiä on kovin paljon, niitä on vielä enemmän, kuin oli osannut aavistaa. Yhdellä työmaalla on yhdeksän-sataa miestä ja kolmesataa hevosta, toisella kuusisataa miestä ja kaksi-sataa hevosta, ja siihen tapaan. Kemijoen vesialueen metsissä liikkuu talvisin kaksitoistatuhatta miestä ja neljätuhatta hevosta. Niitä on aina kolme miestä kutakin hevosta kohti, ja jalkamiehillä on sukset, ja aju-reilla eväät valmiina reessä. Täysi talviarmeija, viisi kuukautta vuodessa liikekannalla.

Miehet ovat hyvin syöneitä, parhaassa marssikunnossa ja maastoon tu-tustuneita. He tuntevat tiet ja suunnat, niin ennen kuljetut kuin vasta avattavat. Yöpyminen metsään on leikin asia heille ja heidän hevosil-leen. Koulutuksensa puolesta he ovat tavallaan valiojoukkoa. Lisäksi tu-lee peräpohjalainen luonnonlaatu, joka on samalla kertaa kiivaasti hyök-käävä ja väsymättömän sitkeä, joka jaksaa kärsiä puutetta ja osaa naut-tia elämän iloista ja joka ennen kaikkea pitää yllättävistä vaihteluista. Kuinka hurjasti he kiroavatkaan tukkia vääntäessään ja taas hihkuvat ilosta maalikylien tansseissa. Puhtainta erämaan rotua, mitä maailmasta saattaa löytää.

Tällä miehistöllä on runsas ja koulutettu päällystö. Joka kymmenes on pomo, ja töiden suoritusta valvotaan yksityiskohtaisesti. Jätkä ei saa tehdä mitään päällysmiehen neuvomatta, vaan tämä määrää kaikki, mit-taa kantojen pituuden ja hiihtää ajotien suunnan. Talviteiden teossa jot-kut päällysmiehet ovat oikeita mestareita. Muutamalla hevosella ja mie-hellä he hetkessä avaavat hankeen ajettavan uran, joka tasoitetaan, jäädytetään ja höylätään lujaksi ja liukkaaksi radaksi. Hakkioiden jää-teillä kuljetetaan kymmenen ja kahdentoista tonnin kuormia. Ne ovat parasta pioneerityötä ja riittäisivät tykistöllekin.

Peräpohjalaiset metsätyönjohtajat ovat pätevää väkeä. Heidän kelpoi-suusehtonsa sisältävät suuremman määrän tietoa, taitoa ja kyvykkyyttä kuin ehkä millään muulla työalalla vaadittavat. Hyvät jätkäntaidot ja ta-vallinen ammattioppi eivät vielä riitä, vaan lisäksi tulee erikoinen pohjoi-nen harjaantumus, joka on niin suuri, että etelämpänä, esim. Savossa opin käyneeltä metsätyönjohtajalta lasketaan kuluvan viisi vuotta sen hankkimiseen. Sellaista on metsäarmeijan upseeristo.

Tukkipoikia tukinuittokämpällä Kemijoella.

Tukinveto tanssiin Kittilässä Peit-soselän tukkisavotalla.

Tukinuittoa Inarin Nellimin joessa.

Tukinuittoa Inarin Nellimin joessa.

Veitsiluodon saha.

Tukkilaiset työssään uittokosken partailla v. 1923. Kuva: Pälsi Sa-kari. / Museovirasto.

Uittotyömaan emäntä keittoaska-reissa kota-asumuksen nuotiolla Norvajoella v. 1923. Kuva: Pälsi Sakari. / Museovirasto.

Veitsiluodon saha sisältä.

Tukkijätkä perkaa kalaa Jäynä-joella v. 1923. Kuva: Pälsi Sakari. / Museovirasto.

Tukkijätkien korttirinki Säynäjoella v. 1923. Kuva: Pälsi Sakari. / Mu-seovirasto.

Ryypiskelijöitä Säynäjäjokivarres-sa, todennäköisesti luppoilevia tukkijätkiä v. 1923. Kuva: Pälsi Sakari. / Museovirasto.

Kaikki langat yhtyvät metsätyömaan ylijohtajan ohjaavaan käteen. Hä-nelle pomot antavat päivittäin kirjalliset raporttinsa ja saavat jälleen mää-räyksensä. Kasööri, kirjanpitäjä ja muonitusmestari avustavat ylijohtajaa työmaan hallinnossa. Ylijohtajat ovat ilmiömäisiä miehiä, heidän tieto-jaan ja taitojaan on turha luetella. Itseoppineina ja kaikki kokeneina he tuntevat työmaan ehdottoman varmasti, eikä ainoakaan laiminlyönti jää heiltä näkemättä, ei myöskään oikaisematta, sillä kuri on järkähtämätön.

Ukko-herra on itsevaltias työmaallaan. Kukaan ei vastusta hänen mää-räyksiään. Mutta hän käyttää valtaansa viisaasti, yhdistäen ankaruuteen patriarkaalisen huolenpidon alaisistaan. Hän antaa elintarveluottoa ja ja-kaa etumaksuja. Hän lääkitsee sairaita ja neuvoo parannuskeinoja he-vosillekin. Kaikki uskovat huolensa ylijohtajalle ja saavat häneltä avun. Eivät jätkät enemmän kuin pomotkaan voisi elää ilman kaikkivaltiasta Ukko-herraa.

Ukko-herrat johtavat oivallisesti pieniä yhteiskuntiaan kaukana sydän-maissa. He pitävät yllä sotilaallista järjestystä, joka on välttämätön pitkän eristäytymisen aikana. Heidän viisaan hallituksensa ansiosta työmailla vallitsee yhteistunto, oikea veljeskuntahenki, joka on toverillinen ja auttavainen, ja joskus taas karkean jätkämäinenkin. Ihan kuin vanhoissa ja kuuluisissa rykmenteissä, joita perin pitkä rauhanaika ei ole ehtinyt akka maistuttaa.

Ukkoherrat juuri ovat pohjoisten metsätyömaiden valtiaita. He hallitsevat sikäläisen elämän avaimia, ja voisivat sitä päätellä suuntaan niinkuin toiseenkin, mikäli haluaisivat. Epäilemättä Ukko-herrat kelpaisivat jätkä-kapinoidenkin johtajiksi. Siihen heillä olisi kylliksi kykyä, valtaa ja myös-kin kuuluisaa nimeä. Yksitellen he tietenkään eivät mihinkään pystyisi, mutta kymmenenkin tällaistal iittoutunutta everstiä saisi aikaan jo jon-kinmoisen sotaretken.


Tietenkin tämä on tyhjä otaksuma, löysä ajatusheitto, joita tällainen maallikon kirjoitelma saattaa sisältää kosommaltakin. Eivät Ukko-herrat kapinoi, ei heillä ole niitä aikeitakaan, eikä se olisi mahdollista heidän luonnollaan. He ovat työn ja järjestyksen miehiä, kansankasvattajia ja laillisen yhteiskunnan pylväitä. Heidän johtajakykynsä ansiosta rauha säilyy pohjoisissa metsissä.

Elämä sujuu sentään aika hyvin tukkityömailla. Tarkkaan katsoen ne voivat siivoudessa voittaakin eteläiset rintamaat. Peräpohjalainen jätkä on parempi mainettansa jonka onneton Kuolajärven läskikapina pilasi pitkäksi aikaa. Paikalliset poliisimiehet eivät moiti jätkiä, pikemminkin päinvastoin. Varkaita ja ryöväreitä heissä ainakaan ei ole koskaan ollut.

Paljon puhuttu rikollisuuden lisääntyminen ja yleinen raaistuminen ei näytä pahimmin levinneen pohjoisiin metsiin. Vahinko vain, että kierto-kyselyissä on sivuutettu sikäläisten olojen tuntijat. Sopisi vieläkin kuu-lustaa asiaa Ukko-herroilta. Hehän ovat suomalaisen kansanluonteen puhdasviljelijöitä. Ehkä he yksinäisissä metsissään ovat löytäneet ne keinot, joilla kuulua suomalaista sisua voidaan suunnata myöskin raken-tavaan työhön ja panna tappelemaan luonnonvoimia vastaan.