V. J. Puolakka. / Kodin Viikkolehti 1933.



Luoteinen puhalsi ja vinkui terävänä ja pistävänä pilkin Ruijan rannikkoa. Vaikka huhtikuu oli jo pitkälle kulunut, pysyttäytyi lämpö vielä nollan ala-puolella. Yhä lähetteli Jäämeri pyryjään, ja niiden ajan meri ja rannikko olivat "lentolumen" vallassa.

Iltapuolella näkyi kahden vuonon yhtymiskohdassa, niemen nenän ulko-puolella, yksinäinen purje. Niin kauas kun silmä kantoi itään ja länteen, oli se ainoa merellä liikkuva purje. Siinä lienee ollut mies, jonka oli pääs-tävä eteenpäin, sillä tällaiset päivät eivät olleet soveliaita tavallisten ih-misien liikehtelylle.

Se oli Korppi, 50 jalan mittainen rannikkojaala. Erkki Perunka, omistaja, oli itse ruorissa. Keulakajuutan katolla istui öljypukuun pukeutunut van-hempi mies. Joka kerta, kun alus sukelsi aaltoon, oli hänen tartuttava tuulen alla olevaan veneeseen tukea saadakseen. 40 hevosvoimainen raakaöljymoottori työskenteli korkeapaineen alaisena. Vähän väliä pisti parinkymmenen korvissa oleva nuorukainen päänsä ulos konehuonees-ta silmätäkseen, oliko pakoputken hehkuva väri tyydyttävä. Hän oli ve-neen omistajan vanhin poika, Olli Perunka. Hän oli tänä keväänä ensim-mäistä kertaa koneenkäyttäjänä, ja isä oli moittinut häntä päivän mittaan useamman kerran, kun hän tuhlasi öljyä. Mereltä tuli uusi pyrypuuska. Sitä seurasi vesivuori, joka sai Korpin aivan huojumaan. Mutta Erkki Pe-runka ei muuttanut suuntaa. Hän tiesi aluksensa kestävän, ja sitäpaitsi oli tuulen alapuoli selvä. Lumi lensi tiehensä sitä mukaa kuin se laskeu-tui kannelle, mutta isonpuomin alla riippui pitkiä jääpuikkoja ja ylhäälle köysistöön oli kasvanut jääkuorettuma, vaikka aaltojen pirske harvoin kohosi sinne saakka.

Pyryä kesti kokonaisen tunnin. Sitten se lakkasi yhtäkkiä kuin oli alka-nutkin, ja hiukan tuulen alla kohosi vuorinen niemenkärki pystysuoraan vedestä. Sen laaksoissa oli lunta pitkän omaisina juovina, muutoin oli kallio putipuhdas. Jäämeren raskaat aallot ryntäilivät kallion juurta vas-taan kohisten ja ärjyen..

Juuri kun Erkki Perunka alkoi kääntää alustaan vuonoon päin, tuli län-nestä päin näkyviin norjalainen postilaiva. Se kulki raskaasti, sillä länti-nen merivirta-synnytti tällä tuulella erittäin pahan aallokon. Yhtäkkiä koo-kas laiva sukelsi aaltoon ja Korpilla saattoi nähdä, kuinka hyrskyt löivät komentosillalle saakka.
- Nyt se saa peseytyä kyllikseen, huudahti Erkki Perunka ja lennätti pit-kän tupakkasyljen ruorikojun ikkunasta, nyökäten samalla ohi menevää postilaivaa kohti. Keulapuolella oleva mies nyökkäsi vain.
- Pidä varasi! kuului terävästi.

Ylähangan halssilla ollut isopurje käännähti ja heilahti ruorikojua kohti. Sen jalusnuora hipaisi keulakannella olevan miehen nenää, tarttui hänen jalkoihinsa ja paiskasi hänet reilinkikouruun. Kuin ihmeen kautta hän jäi makaamaan reilingin sisä- eikä ulkopuolelle. Samalla hetkellä ojentautui konehuoneesta rasvainen nyrkki, tarttui häntä kaulukseen ja kiskoi hänet turvaan.
- Mokomakin! sanoi vain se, joka oli ollut vähällä mennä yli laidan.
- Kylläpä oli täpärällä! kuului ruorikojusta.
- Kutsuhan miehet kannelle, Olli! Meidän on otettava purjeet alas ennen vuonoon tuloa. Siellä näyttää käyvän ristiaalokko.

Tuokiossa tuli kannelle neljä miestä ja purjeet laskettiin. Moottori oli ai-noa kulkuvoima, ja vene keikkui kovasti. Vajaan puolen tunnin perästä vene oli sivuuttanut ahtaan väylän aavalta mereltä vuonoon. Pohjois-luoteesta ryntäsi raaka lumipyry sen kimppuun ja pieksi vihlovasti kaikin voimin. Tiheä mastometsä huojahteli avarassa satamassa, he saivat myöhemmin kuulla, että siellä oli sillä kertaa kahdeksansataa venettä ja jaalaa. Heidän oli luovailtava varovaisesti toisten välitse, ennenkuin he löysivät mieluisen ankkuripaikan. Siihen he laskivat molemmat ankku-rinsa ja kiinnittivät köyden maalle kalastuslaituriin.

Koko suuri kalastuslaivasto oli ollut salamassa ilmaa pitämässä useita päiviä yhtä mittaa. Se oli kiukuttavaa, sillä lotaa oli runsaasti pitkin ran-nikkoa juuri nyt. Viimeisenä mahdollisena kalastuspäivänä oli yksistään tässä satamassa tuotu maihin miljoona kiloa turskaa.

Olli seisoi ruorikojun suojassa ja silmäili kalastajakylää. Lumipyry kiljui ja raivosi talojen välissä. Takaalalla saattoi silloin tällöin havaita kalankui-vaustelineet. Lunta näytti olevan telineiden pukkien tasalle, vaikka se muualta olikin "kuoriutunut" pois. He saivat lapioiduksi yhdestä venees-tään lumen ja jään, ja suurella vaivalla pääsivät Erkki ja Olli sillä laiturille. He kävivät ostoksilla kaupassa, joka oli täynnä ilmoista, kalastuksesta sekä kaikista mahdollisista asioista keskustelevia miehiä. Erkki osti kah-via ja sokeria, tervehti muutamia vanhoja tuttujaan ja kiirehti takaisin jaa-lalleen..

Jaala saaren edustalla. Kuva: Museovirasto.

Turskapilkki ja kela. Kuva: Matsä-museo.

Miehiä laivassa Jäämerellä 1920-1939. Kuva: Väinö Hämäläinen. / Museovirasto.

Turskaa kuivumassa Petsamon Paitahaminassa v. 1935. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.

Myrskyä kesti vielä kaksi päivää. Mutta kolmantena aamuna heräsi Olli siihen, että isä ravisteli häntä.
- Nousehan ylös, poika, ja pane moottori lämmitä! Merellä näyttää ilma paranevan. Voit syödä moottorin kuumetessa, että kaikki on sitten val-mista lähtöön.

Olli kiirehti konehuoneeseen, sai tulen juottolamppuun ja suuntasi liekin hehkukuulaan. Eräs miehistä oli keittänyt kahvia. Toinen hakkasi ja lapioi lunta ja jäätä kannelta. Ilma oli tyven, mutta pistävän kylmä. Idästä nou-sevan auringon peitti pilvi, mutta se näytti "helpottuvan".

Yhtäkkiä oli koko satama alkanut elää. Lunta lapioitiin aluksilta, mootto-reja pantiin käyntiin ja ankkuriketjuja hinattiin. Korppi oli ensimmäisten joukossa, jotka saivat ankkurinsa nostetuksi; heti kun miehet saivat hiu-kan ruokaa suuhunsa, lähti se merelle tusinan muun aluksen seurassa.

Luoteinen kävi ulkona vielä voimakkaana ja Ollin täytyi tulla konehuo-neesta ylös saamaan raitista ilmaa. Hän ei ollut vielä aivan tottunut me-reen. Hän tuli merikipeäksi heti, kun vain oli välillä oltu salamassa pai-kallaan muudan päivä. Mutta muihin miehiin ei jaalan keinuminen tehnyt mitään vaikutusta. Oljykangaspukuja kunnostettiin ja juksaus-siimoja katsottiin. Reilingille asennettiin rivi vipukiekkoja - yksi joka miehelle. Jo-kaisella oli paikkansa tiedossa ennestään.

Runsaan puolituntisen kulultua pysäytettiin moottori. Merellä puhalteli vieno maatuuli, joka pullisteli isoapurjetta ja vähensi aluksen vaarumista. Alus kääntyi tuuleen, ja samalla hetkellä vilahti seitsemän juksaussyöttiä yli reilingin.

- Saamme laskea pohjaan,miehet, sanoi Erkki Perunka, joka seisoi pe-rämaston luona ja päästeli siimaa runsaalla mitalla.

Pian he jokainen olivatkin laskeneet koukun pohjaan saakka. Siitä kis-kottiin siima sitten pari kolme syltä ylöspäin ja alettiin juksata. Olli oli vii-meisiä, jonka siima tuli reilaan, eikä hän vielä ollut saanut nostetuksi koukkuansa pohjasta juksaamiseen tarvittavaa paria syltä, kun jo ensim-mäinen mies oli "kiinni kalassa".

Olli unohti juksaamisen melkein kokonaan, niin kiinnostuneena hän katseli kalaa vetäväämiestä. Hänen kätensä kävivät kuin väkkärät.

-Tuolla tavoin siis kalaa vedetään ylös!

Olli oli ollut mukana kalastamassa, mutta ensimmäistä kertaa hän nyt oli juksaamassa. Tähän asti hänen matkoillaan sitä olivat tehneet vain jot-kut miehet välitöikseen. Hetkistä myöhemmin suhahti ensimmäinen turs-ka yli laidan kannelle. Pienellä, tanakalla väännöllä irroitettiin koukku, ja sitten sätkytteli kala kannella.

- Se on oikeaa lajia, miehet, huudahti kalan saaja.- Katsokaahan vain.


Mielellään olisi Olli katsellut kalaa kauankin, mutta kun hänen piti juuri nykäistä siimaa ylöspäin, tuntuikin se takertuneen kiinni. Hän tarttui kiin-ni toisellakin kädellään, ja silloin antoi siima perään.
- Onko sinulla kala? kysyi isä. - Ei, ei, älä kisko tuolla tavalla, väsytät vain itsesi. Pitkiä, tasaisia vetoja - kas noin.

Olli alkoi saada oikean "tahdin". Mutta olipa se raskasta! - Vai oliko hän ehkä saanut koukkuunsa oikean "ukkomiehen".

Hän silmäsi pitkin reilinkiä - itse hän seisoi perämaston luona - ja joka ainoa mies veti kalaa ylös. Silmänräpäystä myöhemmin hänellä oli kala reilingillä, ja pitkällä tempauksellahän vetäisi sen kannelle.Se oli, kuten hän oli arvellutkin, ukkomies, 6-8 kilon painoinen turska. Hän avasi ilosta hihkuen sen pullean vatsan, ja siitä tuli esille kolme- tai neljäkymmentä tuoretta pikku lotaa.
- Älä leikittele! sanoi isä. - Nyt on liikuttava vikkelästi niin kauan kuin kala tärppää.

Kolme, neljä tuntia vetivät he turskia yhtä kyytiä, joskus kaikki seitsemän miestä kiskoi kalaa ylös aivan yht'aikaa. Kukaan ei joutanut katsomaan ympärilleen eikä oikaisemaan selkäänsä sitä lyhyttä hetkeä lukuunotta-matta, jona siima lipui kiekon ylitse syvyyteen.
- Eipä taida enää olla mitään,sanoi Erkki Perunka juksatluaan tovin il-man, että nappausta tuntui. - Puolen tunnin päästä kääntyy virta länteen, ja sitten voimme pitää kuuden tunnin levon.

Se piti paikkansa. Heti, kun virta oli kääntynyt länteen, tuli alhaalla kuo-leman hiljaista. Yksi toisensa jälkeen veti siimansa ylös ja kiersi veden läpimäristä kintaistaan. Muudan miehiltä oli perannut pari viimeksi saa-tua turskaa päivälliseksi. Keulakajuutassa paloi lämmin tuli kamiinassa, se oli miellyttävää raskaan aamupäivän jälkeen.

Olli lähti silmäilemään ympärilleen. Merellä oli luvattoman paljon veneitä. Se oli kuin Lofotenissa maaliskuussa, jossa Olli oli joskus käynyt. Sil-mänkantamiin oli vene veneen vieressä, ja niiden yllä leijaili tuhansia lintuja. Hän silmäili pitkin rantaa. Länteen päin ranta kohosi ja jyrkkeni, siellä päin oli Nordkyn, itään päin kalliot painuivat matalammiksi, siellä Tenovuono. Joka puolella levisivät tasangot huikaisevan valkeina, mutta korkeammille paikoille ei lumi ollut päässyt tarttumaan. Tuuli oli vienyt sen, ja korkeammat paikat paistoivat lohduttoman mustina.

- Eikö kevät ole nyt hiukan myöhäinen? kysyi Olli isältään, joka tuli perä-kajuutasta.
- No, enpä tiedä. Kevään tuloon aina niin oikullista. Kunhan vain tulee etelätuuli, niin katsohan sitten.

Hetkistä myöhemmin istuivat kaikki kajuutassa, söivät leipää ja tuoreena paistettua turskaa sekä joivat päälle kuumaa kahvia. Useimpien käsivar-sia pakotti, sillä aniharvat ovat harjaantumatta valmiit juksaamaan turs-kaa useamman tunnin. Siitä syntyy helposti "mämmikoura", peukalon ja kämmenen lihakset pöhöttyvät, Olli istui ja silmäili kämmeniään. Peukalo oli jo niin hellä, että hän ei saattanut kunnolla leikata leipää. Eräs miehis-tä lohduttel ihäntä:
- Ala siitä välitä, ukkoseni. Se kyllä pahenee aika lailla, ennenkuin kaikki kala on juksattu.

Kävi kuten Erkki Perunka oli sanonut: ei ainoakaan turska avannut ki-taansa, ennenkuin virta kääntyi jälleen läntiseksi. Mutta sitten se heräsi samanaikaisesti pitkin koko Ruijan rantaa. - Alkoi yhtäläinen juksaami-nen. Joskus sai turskia kahdentoista sylen syvyydestä, ja silloin suo-rastaan satoi turskia kannelle ja alas ruumaan. Kun virta illalla jälleen kääntyi itäiseksi, oli Korpin ruuma täynnä partaitaan myöten.

Olli lämmitti koneen ja hetkistä myöhemmin se sälkätti voimakkaasti ja poljennollisesti. Korppi oli nyt syvässä lastissa, ja se vaarui hitaasti joka kerta sukeltaessaan sitä takaa-ajaviin jäämeren aaltoihin. Kun se oli jäl-leen ehtinyt maan suojaan, kohtasi sen raikas, lauhamaa tuuli.
- Kas vainl sanoi Erkki Perunka pistäessään päänsä ulos ruorikojusta ja nuuhkiessaan ilmaa.
- Nyt tuli etelätuuli. Ennenkuin tämä viikko on lopussa, on tuo vasta sa-tanut lumi mennyt.

Parinkymmenen muun jaalan keralla Korppi tuli vuonoon - melkein kaikki ne olivat yhtä syvässä lastissa. Miehet saivat nyt muutaman tunnin le-von. Mutta jo kuuden aikaan seuraavana aamuna he asettuivat laiturin ääreen ja alkoivat heittää kalaa ylös. Se työ kävi reippaasti, sillä meri oli tyyni.

Sitten alkoi kalan perkaus: se halkaistiin, maksa erotettiin, muut sälmyk-set heitettiin mereen ja lopuksi irrotettiin myöskin pää. He olivat harjaan-tuneita miehiä, ja puoleen päivään mennessä oli kuusituhatta kiloa turs-kaa perattu ja myyty 11 Norjan äyrin hinnasta kilolta.

Kun ilta tuli ja Korppi oli ankkurissa vuonolla, oli kaikilla laitureilla metrin korkuisia turskakasoja. Toistakymmentä hevosta veti kimputettuja kalo-ja kuivaustelineiden luo, jossa miehet ripustelivat niitä riippumaan. Laitu-reilla oli akkoja ja lapsia kokoamassa turskanpäitä; ja vuonolla sekaantui rannalta kantautuva traanikeittämön haju säikyttävien moottorien kat-kuun.

Lota ja kevät olivat saapuneet Ruijaan.