Jukka Junes. / Nykyaika no 40. 19.10.1918.

Pieni kulttuurikuvaus sotavuodelta 1915


Kun matkailija kulkee kohti pohjoista Tornionjokivartta ylös noin kaksi-kymmentäviisi kilometriä, saapuu hän Karungin kirkonkylään. Ikäänkuin itsestään alkaa hän tarkata seutua ja huomaakin kaikenlaisia jäännöksiä jostain ennen olleesta. Hänen huomiotansa kiinnittää ennen kaikkea suuret tavaravajat, asemarakennukset ja ruostuneet ratakiskot, joiden välissä kasvaa heinää ja joiden lähettyvillä maa on tallatun näköistä ja kuollutta.

Tuo ennen niin vaatimaton, hiljainen pitäjä puukirkkoineen pienellä mäen kummulla Tornionjoen rannalla, kauniine pappiloineen ja siisteine talonpoikaistaloineen on nähnyt ihmeellisempiä kuin moni muu paikka Suomessa. Kuinka äkkiä se muuttuikaan sellaiseksi maailman liikkeen keskukseksi, josta tiesi koko Eurooppa!

Sodan toisena vuotena eli 1915 tämä ihmeellinen muutos tapahtui. Kaik-ki muut tiet Euroopasta olivat suljetut kauttakulkuliikenteeltä paitsi Ruot-sin kautta Suomeen ja edelleen Itä-Eurooppaan. Kaikki matkustaja- ja tavaraliikenne keskittyi nyt Ruotsin ja Suomen rautateiden pohjoisim-paan yhtymäkohtaan, sillä meritie oli mahdoton miinaesteiden tähden.

Sodan ensimäisenä vuotena, jolloin vielä ei ollut rautatietä Ruotsin Haaparannalle vaan ainoastaan Karunkiin, tuotti ääretöntä hankaluutta matkustavaisille ja etenkin tavarain kuljetukselle se, että tuo matka Tor-niosta Ruotsin Karunkiin oli tehtävä joko hevosella tai jalkasin. Oli siis aivan luonnollista, ettäSuomen rautatietä jatkettiin yhtä kauaksi pohjoi-seen kuin minne Ruotsin rautatie ulettui,siis Karunkiin.

Radan rakentaminen edistyi niin nopeasti, että se valmistui alkutalvesta v. 1915. Näin eroitti näitä molempien valtakuntien Karunkeja yhden ki-lometrin levyinen Tornionjoki, joka jäätyneenä sopeutui suhteellisesti hy-vin ylimenopaikaksi. Aluksi oli ajateltu tätä kulkutietä vain tavaraliiken-teelle, mutta ennenpitkää oli matkustajatulva paisunut siinä määrässä, että täytyi järjestää Karunkiin asti pikajunan kulku, joka sitä ennen oli ulottunut vain Tornioon.

Kun ottaa huomioon tuon satumaisen liikenteen - esimerkiksi päivittäi-nen posti saattoi olla noin 30 hevoskuormaa - niin tulee pakostakin kysy-neeksi, kuinka tuosta kaikesta selviydyttiin? Mutta niinhän sitä sanotaan, että ”rahalla saa, ja hevosella pääsee". Raha, se raha! Kun rahanhimo turmelee ihmiset, niin he eivät katso keinoja saadakseen sitä yhä enem-män ja enemmän, olivatpa ne keinot sitten luvallisia tai luvattomia.

Niinpä ilmestyikin oikein ameriikkalaisella nopeudella kaikenlaisia muka-vuuksia matkustajille, kuten hotelleja, matkustajakoteja, joiksi kelpasivat joka talon vaatimattomimmatkin suojat. Joen jäälle ja teiden varsille syn-tyi kaikennäköisiä lautakojuja, joiden otsikoissa komeilivat mitä uhkeim-mat ja vaativimmat ilmoitukset. Niinpä saivat vanhat heinäladotkin joen rannoilla tehdä kahviloiden ja ruokaloiden virkaa.

Näissä kohtasivat toisensa yhtä hyvin mitä erilaisimpiin kansallisuuksiin kuuluvat ruhtinaat ja muut ylhäiset, kuin kurjimmat kerjäläisetkin; neeke-rit ja kiinalaiset eivät olleet mitään harvinaisuuksia valkoihoisten joukos-sa, sillä kaikilla heillä oli sama päämäärä, päästä kotiin, jos sitä enää oli olemassakaan, rakkaimpiensa luo taikka ainakin kotimaahansa.

Tuollaisessa ihmisvilinässä viihtyvät erinomaisesti kaikenlaiset seikkai-lijat ja onnenonkijat, ja niinpä löysivätkin ne täältä oikean luvatun maan Oli posetiivinsoittajia, korteista katsojia, pikavalokuvaamoita y.m. sen kaltaisia. Varsinkin rautatiepileteillä keinottelijat tekivät loistavia ”afääre-jä", sillä suuren matkustajatulvan takia olivat jo päivää paria ennen kaik-ki matkustajapiletit myydyt ensimäiselle junalle.

Karungin rautatievirkamieskuntaa poseeraamassa asemarakennuksen edessä. Karungin asemarakennus valmistui 1915. Kuva: Mia Green. / museovirasto. / finna.fi

”Trokarit" ostivat ja möivät rikkaimmille matkustajille pilettejä ansaiten huikeasti. Heidän kannatti maksaa mitä pyydettiin, sillä odotus tuollaisis-sa oloissa pohjolan pakkasessa oli kärsimys, johon köyhä sai luvan tyy-tyä.

Kerrassaan säälittävää ja samalla miltei huvittavaa oli nähdä pakolaisia, jotka kiireellisesti etelän lämpimästä lähtien, nyt tammikuun pakkasissa liikkuivat ohuesti puettuina, silkkisukissa ja puolikengissä, ryysylaisista puhumattakaan.

Näiden kaikkien ihmisten hätä ja ahdinkotila tarjosi karunkilaisille ja ym-päristön asukkaille huomattavia tulolähteitä. Mutta Karungin nopea ja loistava kukoistus lakastui yhtä pian kuin se oli syntynytkin, sillä jo seu-raavaksi kesäksi valmistui rata Ruotsin Karungista Haaparantaan, ja suuntautui liikenne sen kautta Tornioon.

Nykypolvi muistaa nuo tapahtumat paikkakunnallaan hyvin, mutta niillä lukemattomilla matkailijoilla, jotka näinä vaikeina aikoina olivat pakoitet-tuja vetoamaan tämän etäisen seudun apuun, lienee omat muistonsa ja kokemuksensa, ollen ne sekä hyviä että huonoja.

Pieni Karunki on näytellyt suurta osaa maailmansodan historiassa. Nyt ei ole enää jälellä entisestä liikenteestä muuta kuin muistot ja aikaisem-min mainitut jätteet. Maanomistajat, joiden maiden kautta rata rakennet-tiin, eivät ole vieläkään saaneet mitään hyvitystä karsimistaan vahingois-ta.

Hallituksen taholta on jo ehdotettu tätä rataa purettavaksi, mutta syystä tai toisesta on se vielä jäänyt tekemättä, ja suurempaa kravunaskelta tuskin se tekisi, jos se nyt määräisi radan purettavaksi.

Päinvastoin olisi rataa jatkettava ainakin Ylitorniolle asti nyt heti ja tule-vaisuudessa yhä pohjoisemmaksi, sillä ovathan suuret, koskemattomat metsät ja hyvinvoivat paikkakunnat takeena radan kannattavaisuudesta.

Näidenkin seutujen tulisi jo vihdoinkin saada nauttia kunnollisten kulku-neuvojen tuottamasta hyödystä. Onhan siellä ”O.Y. Aavasaksan" sellu-loosatehtaat parastaikaa rakenteella, ja niistähän pitäisi tulla maamme suurin teollisuuslaitos tällä alalla.

Radan puutteessa olisivat ne pakoitettuja käyttämään tuotteittensa kul-jettamiseen Ruotsin rautateitä. Suotavaa olisi, että hallitus kiinnittäisi huomiotaan sanotun radan aikaansaamiseksi, jotta vihdoinkin täyttyisi-vät ”ylimaalaisten" toiveet tässä suhteessa, he kun ovat jo lähettäneet lähetystöjäkin tämän asian johdosta.

Karungin rautatievirkamieskuntaa poseeraamassa asemarakennuksen edessä. Karungin asemarakennus valmistui 1915. Kuva: Mia Green. / museovirasto. / finna.fi