M. L-la. / Haminan Sanomat no 35. 31.03.1914.

Pieniä pakinoita Lapinmatkalta 2.


Kuolajärvellä eli Sallassa on jo luonto mahtavan jylhää. Alastonkukkulai-sia tuntureja kohoaa harvakseltaan ja väestön elämäntavatkin osottavat yleistä mukautumista luonnon vaatimiin tapoihin. Väestön elinkeinona ei ole nähtävästikään maanviljelys ja karjanhoito, vaan poronomistajia ovat tilojen omistajat ja metsät antavat heille runsaita tuloja,


Kun näkee pohjolan jylhät hongikot, niin tulee ajatelleeksi: ”Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen salomailla". Metsästys on erittäin tärkeä tulolähde pohjolan asukkaille. Karhuja on vielä pohjolassa runsaasti ja ovatpa hyvin yleisesti tavattavissakin. - Eräässä kestikievarissa jouduim-me innokkaaseen keskusteluun karhunkaato-matkoista.

Talonmiehet kertoivat, että kolmen kilometrin päässä on varmasti talveh-timassa 4 karhua, jatka ovat helposti kevät-koitossa ammuttavissa. Kier-rokset ovat varmasti käydyt, ja saaliiksi tulee kaksi vanhaa ja kaksi pen-nua. Näin puhelivat voimakaspiirteiset karhumiehet. Heistä tuntui kar-hunjahti yhtä arkipäiväiseltä, kuin Etelä-Suomen oloissa jänisjahti. Ja arkipäiväistähän se heillä onkin.

Kuolajärven kirkonkylä. Vasemmalla: Sallatunturi, Rohmoiva, Sotitunturi. Kuva: Y. Ailanko. Suomen Kuvalehti 15.09.1928 no 38.

Poro on tärkeä eläin pohjois-suomalaiselle sekä ruuaksi, että vetoeläi-menä, kuin myös kauppatavarana. Poronlihoilla saadaan rahaa talou-teen runsaasti, ja taljat ovat oivaa kauppatavaraa Ravaniemen markki-noilla. Lihan käyttö ravintona on suuren suurta pohjolassa. Sen saa huo-mata taloon mennessä. Kaikkialla on vaan lihaa!

Aika, maaliskuu, oli juuri omansa näyttämään talojen lihavaroja. Ne oli-vat nähtävissä ulkona. Pohjolassa ”palvataan" liha ulkosalla, joko katoil-la telineissä, tai seinällä etelän puolella. Aurinko on tulena ja kesään asti se saakin lihan kypsäksi. Tällä lailla ”palvattu" liha säilyy pilaantumatta ja on kesäksi hyvä tallettaa.


Rovaniemi, Kemijärvi ja Kuolajärvi ovat vielä Pohjanmaan maakuntaa, vaan näiltä seuduilta pohjosemmaksi yletessä, joudutaan Lappiin ja sii-hen jo kuuluu Sodankylän kuntaan kuuluva Saukoski. Tämä paikka on tunnettu sanomalehdissä olleista uutisista jotka kertovat Sodankylän seurakunnan kahdeksi jakaannuttua tulevan uuden kirkon Saukoskelle.

Saukoski on yllätys ”lapinkävijälle". Upeasti rakennetut talot punaisine maalauksineen näyttävät tässä jylhässä luonnossa suuremmoisilta. Entä sisustus noissa Lapin taloissa!

Perhetupa arkioloihin sopiva kuten ainakin! - Mutta sisähuoneet! - Topa-tut huonekalut - sametti päällystöillä! - Korttimatot lattioissa, - taideteok-sia seinillä, kotikirjastot arvokassisältöiset. Eri kirjallisuussuunnat ovat niissä edustettuina. Sohvapöydällä valintaan asti on kaikenlaisia aika-kauskirjoja.


Etelä.Suomessa ei varsinaisen talonpoikasen väestön keskuudessa juu-ri löydy usein tällaisia koteja ! - Ymmärrettäköön! Harvaan asutuilla poh-jolan perillä on koti ainoa, jossa on tilaisuus saeda henkistä ravintoa ja-noavalle ihmismielelle!

Mutta se kaukonäköisyys, joka on heille ominainen, mistä on se niin sel-väpiirteisenä juurtunut Lapin suomalaisen luonteeseen! - Ymmärrettä-köön! - Runsaat luonnonantimet ammoin kaloina ja poroina, metsän riis-tana ja nyt runsaina metsärikkauksina, ne ovat aineellisen toimeentulon tukevasti turvanneet ja näin on henkinen jalous pysynyt raihnaantumat-ta. — Pohjolassa on rahaa, sitä on. Siellä on rikkautta!

Panoraama Savukoskelta 1930: Savukosken kylä Vitikan puolelta kuvattuna. Kuva: Mikkola Erkki. Museovirasto. / finna.fi

Karhun kaadannassa.


Matkanvarrella Kuolajärven kirkolta Saukoskelle (välimatka 62 km.) yö-vyimme Saijassa. Siellä eleli elämän ehtopuolta Korjan-ukko, vanha tu-tiseva vaari. Hän oli parhaassa nuoruuden voimassa, miehevänä mie-henä ollessaan uuras metsästäjä. Monet metsänotukset olivat henkensä heittäneet Korjan Juhon tuliputken kajahtaissa.

Olipa moni mesikämmenkin, kuulu korpien kuningas, hangelle hetkahta-nut pyssyn paukahtaessa ja toisinaan keihäsryskekin oli tullut otson kera painiessa. Mies oli nyt mennyttä, ikää oli eletty jo 89 vuotta. — Mutta mieli oli vielä nuortea. Kyselin yhtä ja toista karhun kaadannasta ja sain ukon innostumaan vanhoissa muistoissaan elpymään ja siinä toinenkin kaatoretki tuli kerrotuksi.

Korja itse oli tappanut 20, pojistaan oli toinen kaatanut 3 ja toinen 5. Viimeisen karhunsa ukko kellahutti 79 vuotiaana! Monet retket olivat olleet vaarallisia. Todistukseksi vanhus näytti käsiään, joissa karhun hampaiden jäljet ilmaisivat vaaran olleen lähellä. Aikanaan ammuttu luoti metsästäjan kumppanin pyssystä lähteneenä, pelasti uroon.

Saukoskella kohtasimme Juho Kustaa Mathleinin, karhumies hänkin, ja ollut kullanhuuhtojana Ivalojoella. Hän kertoi:

Kesällä v. 1896, elokuun 14 ja 15 p. välisenä yönä 1 -2 välillä oli harvi-nainen karhun kaato Kitisen varrella Ukkolan talon tanhuvilla. Keski-yöl-lä alkaa kuulua navetasta kova lehmien ammuminen ja ryske oli kamala. Kiirehdittiin katsomaan. Viisi lehmää ja sonni juuri rynnahti kamalasti möristen navetasta ulos ja sisällä oli hirveä temmellys.

Arvattiin vaara, vaan pimeän tähden ei voitu muuta kuin odottaa mitä tuleman piti. Varustettiin pyssyt vireeseen ja pitkään ei tarvinutkaan odottaa kun karhu tuli kiljuen pihalle häirittynä huudoillamme ja tavoitti hyökätä väkijoukkoon. Pian ulvahti pyssy, toinenkin, mörähti petokin, monkuen nousi kahdelle käpälälle, teki käännöksen kuin uhmaten, ja suuntasi metsään. —

Pian kimahti taas pyssy, äänsi toinenkin, karhu vaan jatkoi matkaansa. Oli pimeä, vaikea oli takaa-ajoon käydä. Päästettiin karhukoira irti joka pian lähti vainolaisen jälkeen haukkuen ärheästi.

Aamun valetessa vasta sai nähdä yön kamalat seuraukset. Yleensä oli ennättänut karhu karjaa raadella, vaan yksi lehmistä oli lopetettava, toi-set paranivat. Aamulla löydettiin karhukin. Rintaan oli kuula käynyt ja housutkin olivat pahoin lävistyneet. Koira oli uskollisesti seurannut kar-hun kuolinkamppailua.

Karhunmetsästys; ulkokuva, ryhmäkuva,kaadettu karhu reessä, kaksi pentua metsästäjien sylissä 1918-1920. Kuva: Lahden kaupunginmuseo. / finna.fi

Saukoskelta suuntasimme matkamme Pelkosenniemen kautta Sodan-kylän kirkolle. Pelkosenniemi on kilpailija Saukoskelle uuden kirkon paikkana. Näyttää kumminkin siltä, että Saukoskella on mahdollisuus saada kirkko kyläänsä. Näiden kirkkojen mäliä on 38 km.


Sodankylän kirkonkylä on merkittävä paikka Lapissa. Kylä on huolelli-sesti rakennettu ja elämä on varsin säädyllistä. Hienoston puhekielenä kuului olevan ruotsi! Voittaakseni pakinalle suopeutta, sivuutan tällä mai-ninnalla kirkonkylän, enkä erikoisesti mainitse siitä ikävän lystikkäästä syrjämatkastakaan jonka teimme Sodankylän Unariin 40 km syrjään tiemme suunnasta.

Sillä matkalla satuimme ilman opasta lainahevosella ajamaan harhaan ja luulimme iki-ilmoiksi sinne jäävämme kamalassa ilmassa harhailles-samme. Pelastuimme toki sentään ja pidimmekin harhailun vaan seik-kailujen sarjaan kuuluvana.

Sodankylän kirkolta on matkaa pohjoista kohti Sahan taloon l7 km. Siinä oli tilaisuus nähdä Lapin karjanhoitoa. Talossa oli l8 lumivalkoista perä-pohjalaista nupo-lehmää ja elukat olivat mitä parhaimmassa hyvinvoin-nissa. Navetta ei ollut kaikkein uusimpien mallien mukainen, mutta silti erittäin käytännöllinen.

Silmäänpistävä oli mallikelpoinen puhtaus ja järjestys navetassa. Käytä-villä oli matot levitettyinä ja karjanruokkijat olivat erittäin siisteissä puki-missa. Sopinee mainita tässä yhteydessä, että karjanruokkijoilla oli ka-lossit kenkien päällä, mutta kirkonkäynnissä he pitivät lapikaskenkiä.

Tämä johtuu siitä, että kalossin käytännöllisyys on huomattu navettajal-kineena ja sisääntullessa asuntohuoneisiin jätetään kalossit eteiseen. — Niin, ja tämä kaikki oli nähtävänä Suomen Lapissa!