M. L- la. / Haminan Sanomat no 38. 04.04.1914.

Pieniä pakinoita Lapinmatkalta 4.


Inarin kirkolla.

Vuotsosta lähdettyä ei ollut lappalaisia asutuksia tiemme varsilla lain-kaan. Sen sijaan suomalaisia oli harvakseltaan. Törmäsessä ja Kyrössä oli suomalaisia enemmän ja heidän elämässään näyttää olevan heillä kaikkia kyllitellen, melkeinpä voi sanoa heidän elämäänsä hyvävointi-seksi. Näille seuduille oli ensin aiottu päättää uusi maantie, vaan nythän on se päätetty rakentaa Inarin kirkolle asti, jossa yhtyvät Sodankylän ja Kittilän tiet.


Inarin kirkollakaan ei sanottamastl ole lappalaisia. He näyttävät aivan väistävän vilkkaampaa asutusyhteyttä muiden kanssa. Heidän elinkei-nonsa juuri onkin asutusten hajottajana, sillä lappalainen porokarjoineen tarvitsee oman maailmansa. Siinä kaikki! Mitä harvemmassa asutuksia, sitä vapaampi elämä heillä.

Inarin kirkolla oli hyvin varustettu kauppaliike, kansakoulu, sairashuone, porokievari ja yhtä toista kuten kirkonkylässä ainakin. Omituisen leiman antavat kylälle ”kirkkotuvat", jotka ovat loitolla asuvien lappalaisten omia ja näissä he asustavat kirkolla käydessään. Tuvat ovat nyt määrätyt hä-vitettäviksi ja hyvin ne joutavatkin. Ränstyneinä hökkeleinä ne antoivat seudulle kovin ruman näön.

Mitä lie ollut, mutta minä tunsin Inarin kirkolla omituista levottomuutta, koetin sitä poistaa, vaan ilman tulosta. Levottomuuden tuotti se tietoi-suus, että nyt oli matkaa edelleen jatkettava ”peevelinkelkassa". poron tuon villin sarviniekan pulkkaan oli istuttava. Muistaakseni en ole ollut yhtä levoton muulloin kun istuessani lääkärin työhuoneessa ja nähdes-säni vällähtelevät hammaspihdit !

Tämä jännittävä päivä oli maaliskuun 27 p:vä ! Tähän asti laiska hevo-nen aisoissa ja pitkässä reessä nahkapeittojen alla sopi nukkua köllötel-lä! Nyt villi, särmikäs metsänelukka, jonka jälkeen oli sidottu yhdellä hih-nalla (vuotturaipalla) ahkio, pulkka! - Ajatelkaa! - Kello 7 illalla oli läh-dettävä pimeään yöhön, tuntemattomalle tielle, oudoille taipaleille, — ja.

Inarin kirkonkylän taloja v. 1910. Vasemmalla Ransu Kangasniemen talo, taaempana kauppias Enblomin talo (jonka paikalle tuli myöhemmin lääkärin asunto ja sairaala). Kuva: Itkonen Ilmari. / Museovirasto.

Poron pulkassa.



Pamppailevin sydämin istahdin pulkkaan Poron päitsiin sidotun hihnan sain käteeni ja sillä oli ohjastettava tuota villiä eläintä jota pidettiin nyt kiinni kuin hyvääkin orhia. Ennen kun osasin aavistaakaan, alkoi tuo ka-mala ryöppy! Porot kiitivät nuolena ”Räntän- talo" (kiemarin) pihasta alas pengertä joen jäälle! Ja voi sitä mylläkkää! Kolmella porolla lähdimme. Kyytimies (opas) ajoi edellä, sitte matkatoverini ja kaikessa vaatimatto-muudessani tyydyin minä viimeiseen sijaan.

”Ei, mutta tämähän on vallan hirmuista!" — Muuta en ennättänyt ajatella, kun näin toverini kierivän pitkin jotivieremää! Poro riuhtoi kun vimmattu! — Ei, mitä nyt! — Tuntui kuin olisin pudonnut jostain oikein korkealta alas pohjattomaan syvyyteen! Tuskin oli kuljettu 100 metriä, ja nyt jo tällainen näky! Helpotuksen huokaus pääsi, kun porot seisattuivat lää-hättäen ja pääsimme ottamaan selvää yllätyksestä. Ei hullumpaa, oli vaan vuotturaippa päässyt irti. Hiljalleen lähdimme hipumaan edelleen Lapin pimeässä yössä.

Lumihiutaleita heitteli ilmasta ja mailta olimme edellisenä yönä nukku-neet vain kolme tuntia, tuntui siltä, että uni ei tule häiritsemään kolmeen päivään. Istuimena oli horjuva pulkka ja sitä veti sarvipää, villi poro! Sydämeni tuntui hakkaavan haletakseen. Hiljalleen hipuessa vähitellen porotkin rauhottuivat ja oma olokin alkoi saavuttaa tasapainonsa. ”Kun nyt vaan jo kaikki vastukset olisi tällä voitettu". tuumin siinä hiljalleen kul-kiessa!

Mitä vielä! - Uusi yllätys, entistä uhompi. Eräästä lappalaistalosta, jonka pihan sivutse kuljimme, ärsähti koiraparvi vastaan. Lapissa on koiria kuin Mäntylässä kissoja ! Voi mikä hätä! - Sen tiesin, että nyt mentiin ! Yli puulajien, yli kivien. - Ja tämä kaikki pimeässä yössä. Olin edeltä-päin kuvitellut porolla ajoa. vaan en osannut aavistaa sitä näin hengen-vaaralliseksi. ”Onkos lystiä?", kysyi toveriin, pälkähästä.

”On!" vastasin, vaikka sisälläni tuntui olevan täydellinen hämminki.

Thulen majatalo Inarin Kaamasessa. Kuva J. H. Saarinen. 1902 - 1903. GTK.

Inarin Thule, paikallista väkeä v. 1934. Oikealla Mikon Valpu, Liisan Jounin (Musta) vaimo. Kuva: Stenbäck W. / Museovirasto.

Eteenpäin vaan. — Kuin tuulis ja pilvis kiidätimme Thulen kartanoon 30 km Inarin kirkolta pohjaseen. Siinä on ilmatieteellinen koeasema, jota uskollisesti hoitelee herttaisen vierasvarainen ukko Wenneberg.

Syöttelimme keskiyön poroja, söimme ja joimme itsekin ja tulimme kylläi-siksi. Entäs vielä: gramofooni soi ja meillä oli lystiä, — minullakin oli lys-tiä, olinhan katkaissut ensi taipaleen poro-ajossa.— Olimme lappalaisia yltä päältä: nutukkaissa (jalkinet!), räpäkkeissä (säärystimet) jeskissä (puku), oikein lappalais tamineissa ! — Nyt vasta oli minullakin tilaisuus tehdä nämä itse havaintoni, vaikka Inarin kirkolla jo niihin pukeuduin!

Inarista Utsjoelle, jonne matkamme piti, on matkaa 140 km. Miltei yötä päivää kuljimme ja ahkerasti olimmekin liikkeessä. Aina väliin porojakin syöttelimme ja saimme itsekin levähtää. Kyytimiehemme Samuli Mattus oli oivallinen matkakumppani ja mainio kahvinkeittäjä. Inarin ja Utsjoen väli on mahtavaa tunturimaata.


Alastomat tunturihuiput siintävät kaikkialla! Kun tunturein rotkoissa kul-kee, nöyttävät tunturit yli pääsemättömiltä vaan kun vihdoin pääsee tun-turin laelle, hurmaa matkustajan maltava näköala!—

Kaikkialla avaruutta yli tunturein, yli siintäväin etäisyyksien. Ei voi kynäl-lä, ei puhuen kuvata Lapin suuremmoista luontoa ! Syntyä Lapissa, elää Lapissa ! Sillä on valtava vaikutus! Ei ihme, jos lappalainen ei mukaudu muihin kuin oman Lappinsa elinehtoihin.

Ei se ole runollista, ei romantillista. ei, se on jotain suurta, suuremmois-ta, se on satumaista istua poronpulkassa ja ajaa alastoman tunturin lael-la ja ihailla ihmetellen Luojan suuremmoista luontoa. Jos olisin runoilija, kirjailija, virittäisin ylistysvirren mahtavan Lapin kunniaksi ! - Mutta en voi, en kykene sitä tekemään, olen vaan tavallinen ”lapinkävijä"