Pieniä pakinoita Lapinmatkalta 5.
Inarin ja Utsjoen välillä ei ole ihmiskäden luomaa tietä, ainoastaan tien suunta on viitottu. Tamä välimatka on kesällä hankalaa kulkea, mutta talvella, jolloin lumi on kattanut kivilouhikot, täyttänyt rotkot ja syvänteet, sillottanut tunturijärvet, silloin, ilmojen suotuisina ollen, on porolla ajo nautintorikasta.
Näköalana on asunnosta matka tunturinhuipulle. Näin ovat menetelleet kiinteästi asuvat lappalaiset, jotka elantonsa hakevat kaloina Jäämerel-tä. Mutta tunturilappalainen, jonka elämä kerta kaikkiaan on porokarjas-sa, hän muuttaa kotaansa sitä mukaa kun jäkälälaitumet vaativat.

Inarin kirkonkylä. Kuva: Betania 01.03.1914 no 3.

Petsamotuntureiden Säräslaki. Kuva: H. D. Roberts, 1935. GTK.
Näitä kaikkia ihmetellessä alkaa kuulua porojen tiukuja, pianpa näkyi po-romatkuekin. Jokohan taas Lapin häämatkue! Kuinkas muuten; olipa niinkin! Suureksi ilokseni matkue pysähtyikin ja saimme kotvan keskus-tella heidän kera. Se on huvittavaa, vielä enemmän, se on mielenkiin-toista nähdä lappalaisnuorukaisen mielitietty ajamassa viriää poroaan! Posket punaset. silmät sirkuttavat, katseessa viaton, mitä syvintä ihmis-onnea ilmaiseva ilme; niin viaton, niin sanomattoman rehellinen ja puh-das, uskottava!
”Hei, pulkkaan, kaikki hyvin". huusi opas ja sitä oli toteltava. Porot kirma-sivat minkä ennättivät, lumi tuprusi pyrynä silmissä! Poro kippasi, pulkka kieppui. Väliin oli edellä pulkka, väliin poro, vällin ajaja! — Aina vaan alas! Varmaan yhtä mittaa Mierasjärven pohjaan! Se oli ajatukseni Tai minä en ajatellut mitään, eihän siinä ollut aikaakaan.