M. L— la / Haminan Sanomat no 44. 23.04.1914.

Pieniä pakinoita Lapin matkalta 9.


Viimeinen taival poro kyydillä.


Pokkaan tullessa alkoi luonnossa olla jo jonkinlaista etelän-tuntua, jossa ikäänkuin sulautuneena yhtyivät Lappi ja Pohjanmaa. Samallaisia vai-kutteita saimme jo matkan alkuvaiheilla Kemijärvellä. Kuolajärvellä ja Sodankylässä. Katsoimme edullisemmaksi lähteä Pokasta edelleen po-roilla, vaikka hevoskyydinkin saanti olisi ollut mahdollista. Olimme taval-laan innostuneita Lapin retkeemme ja mikäs matka Lapissa ilman poroa !

Pian suoriuduimme matkavalmiiksi Pokan pihatanhualla ja vilkkaat porot teutaroivat, oivaltaen olevan lähdön edessä. Oikein tuntui loukkaavalta meille vanhoille lapinkävijöille oppaaksemme lähtevän rotevan nuorukai-sen Pokan Hannen komentava ääni:
- Pitelemään poroja, että herrat pulkkiinsa pääsevät!

Olimmehan ajaneet halki Lapin, laskeneet Petsikolta alas, emmekö nyt vaisi ajokkaitamme lähtiessä hallita. Otaksuimme tämän komennon koh-teliaisuudeksi, ja alistuimme palveltaviksi!

Poroja sidotaan vennikkoon Pokan luona v.1934. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto. / finna.fi

Hannes ja Mikko Pokka "kahvistelemassa" Kitisen rannalla 1932. Kuva: Suo Siiri. Museovirasto.

-Valmiit!"

Näin kajahti Hannen ääni ja sitte lähdettiin. Kuin ammutut nuolet kiitivät porot ahdetta alas joelle, poikitse sen ylös vastakkaisesta törmästä. Tä-mä ensi pyräys kävi nopeaan kuin ihmisen ajatus! Melkeinpä veti jo ver-toja Petsikon ryöpylle! Hannes huomautti:

- Emme voi laukottaa, keli on huono, on annettava porojen nulkata.

Alku ei ollut nulkkaamista, eipä jatkokaan! Hannes tuntui olevan erittäin reippaalla matkatuulella.


Koko matka oli kuljettava erittäin epätasaisia maita, ei tuntureita, vaan mäkiä ja louhikoita. Vinhassa vauhdissa oli poro kovin riesakas ja hillit-semätön. Illan hämärtyessä alkoi matka tuntua jo vaaralliselta. Ennen olivat oppaat ajaneet jyrkänteissä varovasti, mutta Hannes teki päinvas-toin. Kun hän oli päässyt jyrkänteestä ensin alas, nautti hän makeasti meidän jälkeentulevien pyllähdyksistä.

Jouduimme pitkäveteisesti loivenevaan mäkirinteeseen, jossa kulki kie-murrellen tukkitie, ja se oli jäätävän liukas. Tässä Hannen maltasi ajo in-to. Eivät joutaneet porot nulkkaamaan, eivät edes laukkaamaan, ei, vaan ne kirmasivat kuin lentämällä ahdetta alas. Parhaassa vauhdissa ollessa pääsivät ajokkaani länget auki ja tuntui siltä kun vetohihna olisi sujahtanut poron olemattomaan häntään ja nyt mentiin !

Kaikkea pahaa aavistaen suljin silmäni, vaikka pimeä olikin vaaran pai-kat verhonnut, ja aivan kuin kamalaa unta nähden mietin sitä hetkeä, jo-ka uhkasi olla viimeiseni. Ainoa toivo oli: ”Antaa mennä, pikemmin loppuu!"

Mikä pelastuksen hetki! Mäki loppui, vauhti taukosi ja mäen alla Hannes, toveriin kanssa vartoeli, aavistamatta lainkaan, että minä sain maistaa kuolinkamppailun esimakua!

Lyhyt levähdys, noin 20 minuuttia, oli matkalla. Pokasta Hanhimaahan on 42km ja tuon taipaleen katkasimme 3 tunnissa 15 minutissa! Koko matkan sai tuntea, että meitä veti joku yliluonnollinen voima, muutoin ei vauhti olisi ollut niin perin rientävä, vai liekö vaikuitanut se, että Hannes oli tavallisessa roima — humalassa.

Hanhimaan kylä 1920. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto. / finna.fi

Hevoskyydillä Rovaniemelle.



Hanhimaassa loppui porolla-ajo ja edelleen lähdimme kievarikyydillä. Pääsiäiseksi oli jouduttava kotiin! Se ajatus kannusti kiirehtimään ja kii-rettä pidettiinkin. Yön päivän matkasimme kohti Rovaniemeä, jonne on matkaa Kittilän kirkolta 160 km. Kittilän kirkonkylä on myös yllätys La-pissa, ehkäpä suuremmassa määrässä kun muut Lapin kirkonkylät. Ta-lot ovat hyvin rakennettuja, toiset hyvin taiteellisesti ja kylä kokonaisena tekee varsin hauskan vaikutuksen.

Koko Ounasjoki-laakso on hyvin asutettua ja väestö näyttää elämän erinomaisessa sekä aineellisessa että henkisessä hyvinvoinnissa. Ou-nasjokivarren asutus olisi sietänyt vähän tarkkaavampaa huomiota osal-leen, kun sai, mutta pitkäaikanen yövalvonta saattoi meidät perin uneli-aiksi ja enimmän osan matkaa Kittilästä Rovaniemeen nukkua köllötte-limme vain reessä.


Toivomuksemme mukaan jouduimme Rovamemeen pitkänperjantain aattona. Kuukauden olimme samoilleet Lapin tuntureilla. Oli matka mo-nin paikoin vaivaloistakin, vaan matkan monet mielenkiintoiset näkemi-set korvasivat vaivan näöt monin verroin.

Lappi on näkemisen arvoinen ennen kun monet muut halutut paikat, mutta Lappiin menevällä tulee olla joku sata markkaa rahaa ja Lapin vaatimuksiin soveltuva mielenlaatu: kärsivällinen, vastuksissa alistuva ja Lapin luonnonlapsille, lappalaisille, myötätuntoinen.