Kaarlo Vuomajärvi.

Piru soli seki , tai rauhaton sielu niinko jokku sanothin.



Se ulvo varsinki syksyllä ko tuli pimejä, ja tuuli puhalteli haavikoissa. Sil-loin se nosti ulinan:
- Uuuuuuuu. - Huuuuuiiiiiii.- Uuuuuuuuu.

Selkäpiitä karmiva ulina pölätteli tuon kylän asukhaita, kukhan ei pimeäl-lä tohtinu ees talonväliä kulkea. Ei se pölänny kovvaa metelijä, eikä les-tatiolaisten saarnoja, eikä siunauksija. Se vain kertakaikkijhans terrorisoi koko kyllää.

Son sen Konttis-Äijjän haamu jokase huutaa helvetinporteilla tai Salkko-Niila joka kattelee entisijä kesä asentojaan, ja ulvahtellee uuvelle kan-salle joka assuu sen entisillä sijoilla. Varsinki vanhemmat akat pysyit ko-tona iltasin, oli joku kyllä kuullu se ulvovan päivälläki, mutta siihen ei kukhan uskonu.


Mutta Väinö ei piruja pölänny, eikä entisten ulvontoja. Niimpä se Väinö päättiki selvittää, että mikä se ulisee ja ullaaa?

Niinpä yhtenä syysiltana istuskeliki porthailla, ja kuunteli mistä suun-nasta se ulina tulis? Hiljanen tuulenhenki puhalsi ja silloin kuulu peltoin takkaa haavikosta:

- Huuuuuu, Uuuuuuuu.

Soli semmonen piru joka ruukas ulvoa varsinki iltasella ko hiljalhens tuuleskeli.

Ka tuolla se piru ny ulvoo, tuumas Väinö ja otti haulikon , ja lähti kohen ulinaa. Piruties vaikka tuo olis joku ouvompi pöllö? Ulina oli hiljenny, ja Väinö istahti pellonlaijalle, ja tiiraili liikkumatta pellontakasta mettää, var-sinki puitten lalvoja, jospa se pöllö istuski jossaki puussa.

Taas kuulu mettästä:
- Huuuuuuuu. Uuuuuuuuu.

Karmiva soli tuoki ääni, ihan niskavillat nousit Väinöllä pysthön, mutta tarras kiinni haulikhon, ja veti hanat virheshen. Perkele tai mikä lie? Mut-ta en mie sitä pölkää, kyllä se haulikkova tottelee piruki. Ei muutako suorhan ääntä kohen.

Tuosta suunnasta se kuulu se ulina. Pikkusen se karmasi taas seläs-tä,ko peltoaukea loppu ja hämärtyvä mettä oli eessä, ja taas pikkusen vasemmalta:
- Huuuuuuuuuuu, -Uuuuuuuuuu.


Väinö lähti ääntä kohen hiipimhän, haulikko poskella molemmat hanat virhessä. Piipuissa oli karkejat hanhihaulit, - ne tekis pirhunki pirunrum-maa jälkejä.

- Huuuuu, ihan pään päältä puusta kuulu ulvahus, äläetteikö Väntellä vetelät tulhet …Ihan tönkhin meni koko mies, ei mikhänpaikka liikkunu hetkhen, sitte kykeni niskoja taivuttamhan senverran, että näki puuhun. Eikä siellä ollu mithän, se se vasta karmiki,ja pani käjekki vapisemhan, ja hamphakki kalisit niinko olis talvipakkasessapaleltumassa, ja hiki tuli päähän.

Väinö kuitenki lähti kiertämhän puuta, jospa piru oliski toisella puolen puuta. Mutta ei siinä puussa mithän näkyny, muutama oksantynkä run-gossa, ja lalvassa tuorheita oksija, - eikä siellä mithän näkyny vaikka Väinö tiiraski lalvan tarkoin vielä himmeänä hehkuvaa taivasta vasten. Pamahutti kuitenki toisen piipun tihheimphän kohtaa Lalvaa, ja perruutti hopusti kauemmas puusta.

Ei se piru haulikkova pölänny, taaskuulu
- Huuuuuuuuu, - uuuuiiiiiiii.
Se pani vauhtija Väinön koiphin,juoksujalkaa paineli yli pimentynhen pel-lon ja kotia.
- No mikä se ny on? Kysy vanha isäntä nurkasta.
- No se Piru, ammuin sitä haulikolla, mutta eise ku ullas vain.
- No miltä se piru näytti?
- Nomie sitä nähny, puussa se kuitenki oli, ko lasahutin kohen haulikolla, eikä seko kovensi ääntäns. Pittää aamulla mennä kattomhan, jos jotaki näkys siinä puussa.


Aamulla ko päivä valkeni, lähti Väinö uuvelle reissulle, helppo oli osata saman puun juurelle, missä piru oli illalla ulissu. Kiersi puuta ja tiiras tu-heaa lalvaa, ja tutki sammalikkova puunjuurella olisko vertä, tai karvoja tai ees jotaki? Mutta ei mithän, no on se kummempi paikka, Salkkoko se tässä ulisee, vai Konttis-Äijjä?

Mutta sitte rungosta törröttävä oksa kiinitti Väinön huomijon, ja toinen-nenki. Mutta ei tuonne pääse ilman rappuja, häätyy kotova hakeja raput. Kova homma oli pitkät raput raahata pellon yli, mutta raahas kuitenki. Asetti ne puuta vasten, ja lähti kiikkumhan ylös.

Saateri, joku koiranleuka oli takonu putken puunrunkhon, ja vielä viilan-nu putken suun ohueksi, että ulisis pienelläki tuulella, jos tuuli tulis oi-keasta suunnasta, ja toinen putki oli taottu samalla mallilla toiselle puo-len puuta.

Noli niin taitavasti tehty, että kovemmalla tuulella ei ulishet, mutta hilja-sessa viimassa kyllä. No ompa se ollu oikeja koiranleuka joka on viittiny tuonki tehhä, pittää hakea kirves ja takova irti nuo putket.

Ja senhän Väinö tekiki, eikä senkummempaa siittä puhunu, ko sano kar-kottanhens pirun ulisemasta.Kyläläiset ihmettelit, että mitä sie oikhein tehit ko pirukki karkotit ullaamasta?

No mie hajin seittemästä hethestä vettä, ja sekotin ne veet keskenhäns, ja vein klasipullossa veen kirkhon, ja piilotin kristhinnaulitun kuvan alle. Siellä soli se pullo viikon, eikä ees pappi sitä havannu! Sitte hajin sen täyvenkuun aikhan, ja kirjotin isämejän rukouksen paperille, ja tukin pa-perin pulhon. Seku oli lionnu pullossa täyvenkuun ajan tuossa ikivanhas-sa kovanpaikassa, liekkö tuo se Salkko-Niilan asento?


Niin hajin sen ja kiersin kylän kolmhen kerthan lukijen herran siunausta, ja pirskkotin vettä koko ajan! Sanoin vielä kovalla äänellä:
- Sie vanha piinattu henki, nyt siunaan sinukki, - mene taivhashen jos oven aukasevat? Mutta jos ei aukassa, niin mene pirun tykö helvethin, täällä et kuitenkhan ennää saa ulissa tämän jälkhin.

Jopa kuuluki ulvahus kuusikosta ja ilmoille pölähti tokka mustija lintuja, isompija ko korpit, mutta kokkova pienempijä. Ja siihen loppu ulina kylän takkaa mettästä