POHJAN PERUKOIDEN KOTEJA JA KOTITÖITÄ.


Miten Lapilla leivotaan.

Leivinuunia ei minulla ole.


Leipä- tai sekatavarakauppaa ei ole lähempänä 65:tä kilometriä. Kodis-sani ei ole muuta uunia kuin avonainen pellitön Lapin takka pirtissä; ka-marissa ei ole vielä minkäänlaista uunia, eikä lattiaa, vaikka siinäkin asutaan kesät ja talvet. Joka päivä syömme silti leipää, joka luonnollisis-ta syistä on aina tuoretta, sillä enhän voi ajatellakaan kuivan leivän lei-pomista.

Leipominen on hyvin helppoa ja paistaminen samoin. Suomesta päin kulkijat poikkeavat useastikin meille ja kiittävät leipääni hyväksi. Kerralla en leivo ja paista kuin päivän tarpeen. Vettä lämmitän niukan ja sotken puukaarassa (= kupissa) jauhot ja suolat sekaisin.

Sama kaara on leivinpöytänäni. Siinä leivon laitaa vasten ohuen kakun, pistelen siihen puukonkärjellä reikiä, jotta siitä ei tule kohokuorinen, ja asetan sen laudanpalaselle tai tasaiselle kivelle. Samaa kyytiä pönkitän kiven varaan leipäni takanloisteeseen paistumaan.

Joskus teen oikein hyvää leipää. Silloin käytän ruisjauhojen seassa veh-näjauhoja ja hiukan leivinpulveria. Mutta sellaista ei kannata käyttää kuin juhlina tai jos olen saanut kuulla papin ohitse kulkevan.

Kolmenkymmenen kilometrin päässä, lähimmän naapurini emännällä on ulkona kartanolla oikea leivinuuni. Siinä voi paistaa hyvä hyvää leipää kuin pappilassakin, mutta vain kesällä. Talvella naapurin Inka leipoo ja paistaa samoin kuin minäkin.


Raudna emäntä.


Kuvat ja teksti: Kotiliesi 1.4.1926.