NIILO VAPAAVUORI. / Uusi-Suomi 6.11.1927.

Pohjois-Ruotsin malmikentiltä.


MILLOIN MEIDÄN MALMIMME RAKENTAA LAPPIIN KAUPUNKEJA?


Me olemme näihin saakka asuneet tavallaan toden ja sadun rajamailla, sillä Lappia on aivan viime aikoihin saakka pidetty jonkinlaisena salape-räisenä ja tarunomaisena maana, jossa muun asiaankuuluvan ohella noituuskin vielä on ollut kunniassaan. Kulkuneuvojen ja tiedon antoväli-neiden nopea kehitys on muutamassa vuodessa lyönyt melkein täydelli-sesti murskaksi sen salaperäisyyden sädekehän, joka tämän arktisen seudun yltä on toistanut. Mutta siitä huolimatta kätkee alueeltaan tavat-toman laaja Lappi vielä monta salaisuutta, jotka toistaiseksi ovat melkein kokonaan selvittämättä. Tällä tarkoitan lähinnä Lapin suuria luonnonrik-kauksia, joista meillä kyllä on tietoja. mutta tiedot perustuvat enimmältä osaltaan tilapäisiin tutkimuksiin ja useissa tapauksissa yksityisten har-rastusten tuloksina syntyneisiin useinkin epätarkkoihin selontekoihin.

Ruotsissa on Lappi valloitettu muun sivistyneen yhteiskunnan yhteyteen nopeammin kuin meillä. Ruotsin Lapissa on nykyisin valtakunnan par-haat maantiet, siellä on jokaiessa vähänkin suuremmassa kylässä val-tion lennätin- ja puhelinasemat, ja kouluja työtupineen ja oppilasasun-toloineen on suhteellisesti enemmän kuin muualla valtakunnassa Sa-maten on siellä aikaisemmin kuin meillä käyty rohkealla kädellä käsiksi Lapin luonnonrikkauksiin, jotka sielläkin ovat huomattavan suuret. Ylei-sesti on vallalla se käsitys, että Ruotsin Lappi on rikkaampi kuin Suo-men, mutta tämä on otaksuma, jolla ei ole oikeastaan mitään todelli-suuspohjaa.


Todellisuudessa saattaa asianlaita olla päinvastoin, sillä tämä luulo on syntynyt vain sen perusteella, että tiedetään, miten suunnattomat sum-mat Ruotsi vuosittain ansaitsee Norrlannin luonnnonrikkauksilla. Ansai-taanhan meilläkin Lapin metsillä ja todella huomattavia summia mutta eipä juuri muulla. Ruotsin Lappi sensijaan antaa ensiluokkaista rauta-malmia niin paljon kuin viitsitään louhia. Ja tämä malmi juuri onkin Ruot-sin Lapin yhdistänyt niin nopeasti ja täydellisesti muun valtakunnan ja muun sivistyneen maailman yhteyteen.

Niinpä siellä nyt samalla leveysasteella, jolla Suomessa koko valtakun-nan leveydellä on vain pari kolme yksinäistä erämaantaloa, on kukoista-via kyliä ja kymmentuhantinen kaupunkimainen asutuskeskuskin. Puuta-varan ohella on malmi, ja pääasiassa juuri malmi, ollut sinä voimana, jo-ka tämän kehityksen on aikaansaanut.

Kirunavaara Ruotsin Norrbottenissa v. 1903. Kuva: Benjamin Frosterus. / GTK.

Kiruna: Vanha postikortti.

Pohjois-Ruotsissa on tutkittuja malmikenttiä paljon. Pääasiassa on ta-vattu rautamalmia, mutta myöskin kupari- ja nikkeliesiintymiä on mainit-tavaksi. Malmi on näissä hyvin eriarvoista, vaihdellen maailman par-haimmasta sellaiseen', jota ei kannata louhiakaan. Useilla paikoin on sen rautapitoisuus 50 prosentin vaiheilla, mutta Jellivaarassa se nousee keskimäärin 63 prosenttiin ja Kiirunassa kokonaista 70 prosenttiin. Tämä luku osoittaa Kiirunan malmin keskimääräistä rautapitoisuutta, tuntureis-ta lohkeaa nimittäin paljon sellaistakin malmia, joka on melkein kuin puhdasta rautaa. Nämä kaksi ovatkin ne malminlouhintapaikat. joista Ruotsin kuuluisa malmi pääasiassa saadaan. Norrbottenissakin on mui-ta louhoksia, mutta ne ovat merkitykseltään vähempiarvoisia.


Matkailija, joka Suomesta käsin pyrkii malmikentille, voi, jos haluaa vaih-televan matkan, valita menotiekseen ensiluokkaisen maantien rajaradan päätepisteestä Ylitorniolta Pajalaan taikka Tärännön kautta päästään pitkälle ja komealle, Pohjois-Ruotsin katkaisevalle Pajalan-Kiirunan maantielle, josta uusimmat kohdat ovat kuin kilpa-ajorataa. Melkein puo-livälissä tällä tiellä, niillä main, missä ensimäiset paljaslakiset tunturit al-kavat täyttää läntisen horisontin, on ensimäinen malmikaivos, joka on mielenkiintoinen siksi, että se on löydetty ja tulkittu jo vuonna 1640 Tämä on Junosuanto, jossa vuodesta 1647 saakka on ollut masuuni ja rautaruukki.

Seurataan kuohuvan Tornionjoen vartta ja noustaan yhä useampia met-rejä merenpinnan yläpuolelle Auto nousee hiljalleen melkeinpä tuntikau-sia, ja yhtäkkiä huomaa matkamies tulleensa korkealle vaaralle, josta aukee länteen ensikertalaisen mykistyttävä näköala. Toistasataa kilo-metriä lännempänä täyttävät taivaanrannan auringon valoon ja taivaan sineen melkein näkymättömiksi sulautuvat terävät lumipeitteiset tunturin-huiput. Tähän saakka on silmä nähnyt vain pyöreälakisia tuntureita, mut-ta nyt ovat maisemat muuttuneet.

Jellivaaran katuja v. 1927.

Jellivaaran katuja v. 1927.

Edessä, syvällä alhaalla laaksossa, on Jukkasjärven tunturikylä saman-nimisen järven rannalla. Auton moottori lakkaa käymästä ja vaunu lipuu äänettömästi alas järvenrantaan. Vielä 18 kilometrin ajo ja yhtäkkiä aje-taan makadamisoitua puistokatua Kiirunan teollisuusyhdyskuntaan, joka ei ole edes kauppala, vaikka siinä cm toistakymmentätuhatta asukasta.


Nimittäkäämme Kiirunaa kaupungiksi, sillä sen arvonimen se hyvin an-saitsee. Katuja reunustavat koivut, pihoilla kasvaa koivuja, toreilla on koivuja ja kaikkialla on vihreätä. Mutta aina vain koivuja, ja nekin matalia ja kitukasvuisia Koko kaupunki on nimittäin juuri puurajalla yli 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Se alkaa nousta aivan kuin joku Välimeren kaupunki porrasmaisesti pienestä Luossajärvestä Haukivaaran kuvetta, jonka huipulla, 570 metriä merenpinnan yläpuolella, on Kiirunan vesi-torni.

Tässä arktisessa kaupungissa on nimittäin vesijohtolaitos, sähkövalo, raitiotiet y.m maailmankaupungin mukavuudet, monet hotellit, elokuva-teatterit ja valtava 3- kerroksinen kylpylaitos uima-altaineen mukaan luettuna Kaikki tämä komeus on rakennettu malmin voimalla. Koko yh-dyskunta elää siitä, ja elää komeasti Työläiset ansaitsevat kaivostöissä 25-40 kruunua päivässä samanaikaisesti kuin muualla Ruotsissa taval-listen työmiesten päiväansio on 6-9 kruunua. Seudun varallisuuden huo-maa erikoisesti lauantai-iltapäivinä Jukkasjärveltä päin tultaessa. Maan-tiellä tulee aivan vilisemällä vastaan autoja, oikeita autoja, joiden joukos-sa tuskin malliksikaan näkee lordeja. Ihmettelevä matkailija saa kuulla, että vastaantulijat ovat Kiirunan työläisiä, jotka omilla autoillaan ajavat maaseudulle pyhänseutua viettämään.

Kaisepakte Jukkasjärvellä Tornionjärven rannalla v. 1905. Kuva: Museovirasto.

KIIRUNAN KAIVOKSET RUOTSISSA. Aikoja ennen sotaa tehtyjen sopimusten mukaan oli Ruotsi sitoutunut myymään Saksaan määrätyn osan rautamalmituotannostaan. Tämä rautamalmin saanti on ollut Saksan sotatarveteollisuuden elinehto, varsinkin nyt sota-aikana. Kuva: Vappu, Amerikan_suomalaisen työväenjärjestön kevätjulkaisu. 01.01. 1918.

Haukivaaran huipulta näkee Kiirunan kummankin "kultakaivoksen". Poh-joisessa on Luossavaara ja etelässä Kiirunavaara, kumpikin vain muu-taman sadan metrin, taikka korkeintaan kilometrin päässä kaupungista. Kuulakkaassa kesäillassa kajahtaa pamaus, tuntureista vastaa helähtä-vä kaiku, hetken päästä pamahtaa toinen, kolmas, neljäs j. n. e. tiheästi toisiaan seuraten Malmia louhitaan täällä suoraan vaaran kupeesta, siis mahdollisimman helpolla ja vähällä vaivalla.

Alhaalla järven rannalla vingahtelee sähköjuna, asemalla seisoo satoja kuormattuja malmivaunuja. Väliin lähtee pitkiä junia pohjoiseen Narvi-kiin, mistä malmi viedään maailman markkinoille. Toisia junia lähtee ete-lään vieden malmia osaksi oman maan sulattamoihin, osaksi omista sa-tamista maailmalle vietäväksi.

Kiirunavaaran malmi on ollut tunnettua jo vuonna 1736, jolloin eräs ku-ninkaallinen komissioni kävi sitä tutkimassa. Jonkin verran on sitä yritet-ty louhiakin, mutta vasta jälkeen vuoden 1902, jolloin rautatie valmistui, aloitettiin malminlouhinta suuremmassa mitassa. Sen jälkeen on malmin tuotantoa jatkuvasti lisätty; nykyisin se nousee miljooniin tonneihin vuo-dessa. Mutta kyllä sitä riittääkin. Joku aika sitten arvioitiin Kiirunan mal-mivarastot vielä 740 miljoonaksi tonniksi, multa uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että sitä on maan uumenissa ainakin 2,000 miljoonaa tonnia ja mahdollisesti paljon suurempikin määrä. Vaikka siitä vuosittain lohkaistaankin 7-8 miljoonaa tonnia, riittää sitä sittenkin.

Kiirunavaaran korkein huippu Valtioneuvos oli aikoinaan 749 metriä kor-kea, mutta on louhinnan johdosta sen jälkeen huomattavasti alentunut. Muista huipuista mainittakoon tässä nimien erikoisuuden vuoksi Maa-herra. Geologi ja professori. Koko vaaran rinne näyttää nykyään porras-maiselta, malmia kun louhitaan vyöhykkeissä, joiden korkeus on lähes 20 metriä. Alimmalle partaalle 120 metrin korkeuteen johtaa yli puoli ki-lometriä pitkä vuoristorata.Sitä paitsi viilettävät ilmassa sadat vaunut il-maratoja pitkin. Niinpä on tällainen rata Kiirunavaaran kupeelta aina Tuolluvaaran louhintapaikalle 5 kilometrin päähän Kiirunasta. Luossa-vaaralla on louhinta vähäisempää, mutta ovat malmiröykkiöt sielläkin jo valtavat.

Laaksot ovat täynnä sähkörautatien ja korkeajännitysjohtojen teräspyl-väitä. joiden nenitse kiertää vähän etelämpänä sijaitsevan Porjuksen - Ruotsin Imatran - valkoinen ja näkymätön hiili.

Aktiebolaget Kirunavaara-Luossavaara. joka kaivokset omistaa, on Kii-runassa kaikki kaikessa. Se on todellinen hallitus ja sen vaikutuspiiri on kuin valtio Ruotsin valtakunnassa, Tosin kyllä kolmen kruunun valtio omistaa yhtiössä nyt jo osakeenemmistön ja konsessioniehtojen mu-kaan saa valtio jatkuvasti lunastaa osakkeita haltuunsa, joten kaivokset ja muu suunnaton omaisuus vähitellen joutuu kokonaan valtiolle.

Kiruna Luossajärvi ja Luossavaara.

Mutta jättäkäämme me Kiiruna lumihuippuisine maisemineen. Astu-kaamme junaan, joka on siinä suhteessa erikoinen, ettei siinä ole sa- vuavaa veturia, vaan hepo on suunnilleen samannäköinen kuin muut-kin vaunut - sähköjuna.

Kahden tunnin ajo etelään käsin, halki vaivaiskoivua kasvavan tundra-maisen seudun, jossa tuskin näkee ihmisasuntoa, taas olemme malmi-kaivoksilla.

Junan ikkunasta näkyy ensin kauempaa sinertävä pyöreälakinen, kotoi-sen näköinen tunturihuippu, jonka kupeella heinäkuussakin paistaa val-keita lumiläikkiä.

Se on Vasaratunturi, jonka juurella, pienen Vasarajärven toisella puolel-la, sijaitsee Jellivaaran kaivoskaupunki, samanlainen kuin Kiirunakin, mutta pienempi. Asemalla sama näky kuin Kiirunassakin, satoja kuor-mattuja maimivainuja, jotka lähtevät matelemaan mustien käärmeiden tavoin satamia kohden, ja uusia tulee yhä tilalle.

Sähköveturi Narvikin radalla

Jellivaara on asukasluvultaan pienempi kuin Kiiruna, sillä se on vähän syrjässä malmikaivoksilta. Nämä sijaitsevat 6-8 kilometrin etäisyydellä kaupunkimaiseksi muodostuneesta asemanseudusta. Mutta malmiken-tille onkin muodostunut uusia kyliä elokuvateattereineen ja työväentaloi-neen. Näistä Malmberget on suurempi kuin varsinainen Jellivaarakin, melkein meidän Rauman kokoinen. Kuten nimet osoittavat, ovat näitä seutuja ennen malmilöytöjä asuneet suomalaiset, osaksi myös lappa-laiset.

Vielä nytkin on sekä Jellivaarassa että Kiirunassa kummassakin useita tuhansia suomalaisia. Kiirunassa nykyisin noin 3,000. Mutta ruotsalaiset ja ruotsinkieli luonnollisesti ovat vallitsevina tällaisilla seuduilla, missä ra-haa isketään kalliosta. Nimet ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi säily-neet entisellään, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Niinpä Jelli-vaaran vieressä sijaitseva mahtava Vasaratunturikin kantaa nykyisin ni-meä Dundret.

Jos nousemme tämän lumiläikkäisen tunturin laelle, jonne muuten on matkailijoita varten rakennettu sievä majakin, aukeaa kaikkialle sykäh-dyttävä näköala. Kaukana lännessä näkyvät Sulitelman, Akan ja mui-den mahtavien tunturien huiput, joiden laaksoja suomalaiset aikoinaan ovat vaeltaneet. Pohjoisempana näkyvät Tornionjärven tunturiseudut monine toinen toistaan terävämpine lumihuippuineen. Kesäillan aurin-gossa sulautuvat ne siniseen taustaansa niin täydellisesti, että saa ensin hetken epäröidä, näkeekö tuntureita, vai onko edessä vain alppimaise-maa muistuttava pilvimuodostelma.

Maa on ollut suomalaisten maata, suomalaiset ovat siellä metsästelleet ja kalastelleet sekä alempana jokilaaksoissa joskus kaskeakin yrittäneet kaataa Nyt on suomalainen rotu sieltä häviämässä nopeasti kasvavan ruotsalaisen tieltä. Miehuus-iässä oleva polvi vielä puhuu suomea, mutta lapset alkavat jo olla ruotsalaisia kieleltäänkin.

Paikallista päätemoreenia Pahtavaaran länsirinteellä v. 1900. Kuva: Emil Sarlin. GTK.

Malmi tuo Ruotsille vuosittain maahan hyvän joukon toistasataa miljoo-naa kruunua, meidän rahassamme lähes puolitoista miljaardia markkaa. Malmi on siellä valtavana tekijänä kauppavaihdossa ja se on huomatta-vasti lisännyt maan varallisuutta.


Ne malmikenlät, joista yllä on kerrottu, ovat kuitenkin vain osia siitä val-tavasta malmivyöhykkeestä, joka alkaa Köliltä ja kulkee lounaasta koil-liseen poikki Pohjois-Suomenkin aina Petsamon vuonon seutuville saak-ka. Meilläkin on malmirikkauksiamme sen verran harrastettu, että tiede-tään m.m. Kolarissa ja Kittilässä olevan suuria malmiesiintymiä. Petsa-mossa on tutkimuksia viime aikoina suoriteltu innolla ja todettu, että siel-lä olisi malmia vaikka kuinka paljon. Mutta tutkimusastetta pitemmälle ei meillä ole vielä tässä suhteessa päästy.

Lappi on meille siis vieläkin satujen maa. Siellä on kultaa, siellä on rau-taa, nikkeliä ja kupariakin, mutta se pysyy siellä. Niinpä Kolarn Äkäsjoel-la Juvakaisenmaassa on valtavia malmikenttiä, jonne joskus, kun aikaa on kulunut oikein suomalaisella mitalla, varmasti on syntyvä meidän Kii-runamme. Kittilässä odottavat Silmänpaistama, Pahta ja monet muut tunturit rikkaine rautarintoineen vasaraa ja poraa muuttuakseen raudas-ta kullaksi. Siellä on sija meidän Jellivaarallemme. Petsamossa on rau-dan ohella nikkeliä ja ties mitä, jotka odottavat ottajaansa. Siellä on mei-dän Klondykemme. Mutta kauan vielä kestää, ennen kuin meillä nousee napapiirin pohjoispuolelle kymmentuhantisia malmikaupunkeja.


Ensimäiseksi ehkä voimme toivoa Kolarin malmirikkauksien käytäntöön-ottoa Parhaillaan rakennetaan rataa Ylitornion Kaulinrannalte saakka 9 peninkulmaa Tornionjoen suusta pohjoiseen. Mutta sitä olisi jatkettava vielä toistakymmentä peninkulmaa, että päästäisiin Kolarin malmikentille saakka. Kun se joskus sinne saakka saadaan, tulee elämä kaukaisim-massa Peräpohjolassakin vähitellen muuttumaan ja heräämään nykyi-sestä unestaan.