Väinö Salminen. / Kyläkirjaston kuvalehti 1.10.1912.

Pohjois-Ruotsin suomalaisista.


Pohjois-Ruotsin Norrbottenin läänissä asuu nykyään n. 30,000 suoma-laista. Heidän asuma-alueensa käsittää Tornion ja Kainuun jokilaaksot Haaparannasta Torniojärvelle saakka. Vieläpä tämän seudun lappalai-setkin yleensä osaavat suomea sekä puhua että lukea, joten suomi on valtakielenä ruotsalaisella alueella, joka on kaksi kertaa niin suuri kuin Uudenmaan lääni.

Lappalaisten jälkeen ovat suomalaiset olleet Pohjois-Ruotsin ensimmäi-set asukkaat. Tornionjokilaaksossa on heitä asunut ainakin puolisen tu-hatta vuotta. 13:nnella ja 14:nnellä vuosisadalla liikkui Norrbottenissa suomalaisia joita historia nimittää pirkkalaisiksi. Kun Kaarle XI v. 1672 julkaisi "Plakaatin Lapin asuttamisesta" ei liene ollut ainoatakaan ruotsa-laista, joka olisi uskaltanut muuttaa Lapin viljelemättömille erämaille uu-tisasukkaaksi. Jylhä erämaa ja lappalaisten noituus kammoksutti ruotsa-laisia, mutta Suomessa oli monta halukasta menijää, Ja niinpä tulivat Norrbottenin autioimmatkin seudut vähitellen asutuiksi. Kylä toisensa pe-rään muodostui jokilaaksoihin ja järvien rantamille. Myöhemmin rohkeni sitten joku ruotsalaisjoukkuekin etelästä käsin siirtyä.

Nämät karun luonnon keskellä elävät suomalaiset tulevat toimeen maanviljelyksellä, karjanhoidolla ja kalastuksella, Tornion jokilaaksoon jokseenkin viljavaa ja tuottavat siellä metsätkin omistajilleen lisätuloja. Norrbottenin eteläiset suomalaiset ovatkin sen vuoksi varakkaanpuolei-sia. Mutta pohjoisempana ei vilja enää ota tuleentuaksensa. Siellä näet uudistalon ympärillä vielä jonkun ohrapellon tilkun ja pienen peruna-maan. Ne eivät kumminkaan pidä viljelijäänsä leivässä. Lisäelinkeinona on käytettävä karjanhoitoa ja kalastusta. Monilla suomalaisilla on lappa-laisten tapaan porojakin, mutta he paimennuttavat ne yleensä lappalai-silla. Metsä- ja etenkin suurissa kaivostöissä käyttävät ruotsalaiset yhtiöt yleensä suomalaisia työmiehiä. Norrbottenin suomalainen on näet luon-teeltaan ahkera, reipas ja avomielinen.

Vaikka suomalaiset ovat ensimäiset, jotka pohjois-Ruotsin korpiin ja ki-vikkoon ovat maata raivanneet ja valtiolle lappalaisten kera varoja kan-taneet, pitävät ruotsalaiset heitä maassaan vieraina, joiden kieli on mitä pikemmin saatava ainaiseksi vaikenemaan. Muutama vuosikymmen sit-ten olivat suomalaiset pohjois-Skandinavian keltaisena vaarana. Heitä levisi yhä laajemmalle alalle ruotsalaisuuden kustannuksella. Heitä oli 1860 vain 13.739. mutta 1895 jo 21.971. Kun useimmat pitäjät olivat ai-van umpisuomalaisia ja lappalaisia - esim. Jukkasjärvi ja Karessuvanto ja lappalaisetkin osasivat suomea, mutta ei kukaan muu kuin virkamie-het valtakunnan kieltä oli kaikki opetus pakostakin annettava kielellä, jo-ta väestö ymmärsi.

Lapsien täytyi saada käydä edes rippikoulunsa suomeksi ja papin oli saarnattava kirkossa tällä kielellä, jos mieli saada yhtään kuulijaa. Mutta
nyt on opetus kaikilla aloilla muutettu ruotsinkieliseksi. Seurauksena on, että kansakouluopetus rajoittuu melkein yksinomaan ruotsin kielen opet-tamiseen, Kun tiedustelet eikö väestö pidä sellaista menettelyä outona vastataan: -Kaikkihan täällä suomea osaavat, eihän sitä tarvitse kouluis-sa opettaa, mutta ruotsia kun ei osata, niin sen oppimista varten tarvi-taan kouluja, Tri Airila, joka on ollut Norrbottenissä kieltä tutkimassa, kir-joittaa havainnoistaan:

Kävin kuuntelemassa Jellivaaran Nattavaaran koulussa opetusta. Oli äidinkielen tunti. Lukujärjestykseen merkitty "äidinkieli" senhän voi arva-takin - ei tiedä lasten todellista äidinkieltä, suomea, vaan virallista äidin-kieltä ruotsia. Opetettiin imperfektiä (kertomaa). Opetus oli kokonaan ruotsinkielistä, yksi ainoa selittävä suomalainen sana kuultiin, sana "pu-tois". Vaivainen ilme näytti olevan pienokaisilla kasvoissaan. Nuorimmat nähtävästi eivät ymmärtäneet opetuksesta niin mitään; vanhemmat ky-kenivät auttavia vastauksia antamaan, Tunti päättyi Yrjö-Koskisen lau-luun "Suomen salossa", selvää, että se ruotsalaisin sanoin laulettiin.

Pohjois-Ruotsin suomalaisia.

Suomalaisten kalamaja Tornionjärven rannalla.

Suomalainen pirtti Jukkasjärvellä.

Kun oppilas on tällaisen kansakoulukurssin suorittanut, sanoo äsken-mainittu kirjoittaja, hänellä tosin ei ole asiatietoja, mutta hän on kun on-kin oppinut "riikinkielen" ja päätarkoitus on näin saavutettu.

Alussa oli tuo ruotsalaistuttaminen väestölle hyvin vastenmielistä, eikä se ottanut vielä 1890-luvulla oikein menestyäksensä. Mutta kun Suo-meen v:sta 1899 tuli n.s. sortovuodet käyttivät ruotsalaiset niitä hyvin ovelalla tavalla hyväkseen. Kaikkialla Norrbottenissa saarnattiin: Elleivät suomalaiset nyt opi äkkiä ruotsia, vaatii Venäjä Norrbottenin itselleen ja niinpä teidän on opittava venäjää ja ryssän pamppu tanssii selässänne. Levitettiin juttuja miten venäläiset sahanterottajat. jotka todellisuudessa muka olivat sotilaskapteene ja, kuljeskelivat kaikkialla piirrellen karttoja joka tiestä, polusta ja tunturista, voidakseen sitte marssittaa äärettömät venäläislaumat valloittamaan Norrbottenin suomalaisalueet itselleen.

Tuollaisia päättömiä loruja uskoi väestö, kun valehtelijoina esiintyivät papit, opettajat, nimismiehet, kuljeskelevat liikemiehet, kauppiaat y. m. Kaikki ruotsalaiset vetivät samaa nuottia ja siitä kertoi myös paikkakun-nan ainoa suomenkielinen sanomalehti "Haaparannan Lehti". Tätä leh-teä toimitti kiihkoruotsalainen kirjapainon faktori. Lehti piti ainoana tar-koitusperänään ruotsalaistuttamistyötä ja kiitteli kaikkia jotka näitä pyrin-töjä kannattivat sekä kertoili valheellisia juttuja miten suomenkielinen ai-nes Suomessakin harrastaa vain venäläistyttämistä.

Muutaman vuoden kuluessa muuttui siten ennen jäykkänä äidinkielensä puolesta seisova Ruotsin suomalainen oikeaksi kiihkoruotsalaiseksi. "Kuninkas", vapaus ja Lutherin usko vaativat ettei kukaan saa olla Ruot-sissa osaamatta maankieltä.

Kaikille sydänsaloille tietysti ei kuulun vaikutus vielä voi ylettyä, eikä siel-lä ruotsia osata eikä opeteta. Mutta siellä taas ei ole suomalaistakaan kirjallisuutta saatavissa. Kansa elääkin sentähden erillään muun maail-man virtauksilta ja umentuneisuutta lisää vielä täällä yleiseen vallalla oleva laestadiolaisuus. Laestadiolaisuus on kyllä näillä perillä vaikuttanut hyvää vähentämällä juoppoutta, mutta se on samalla kahlehtinut suoma-laiset ja osan lappalaistakin mitä syvimpään henkiseen pimeyteen. Se on tukehuttanut opin ja tiedonhalun, jopa usein inhimilliset tunteetkin. Laestadiolais-papit tuomitsevat kaiken maallisen kirjallisuuden, vieläpä uudemmat raamatunkäännökset, virsikirjat ja katekismukset perkeleestä lähteneeksi.

Mielten syvyyksissä kytee kumminkin luonnonmukainen tiedonhalu, Jos jätät taloon jonkun suomenkielisen lehden luetaan se ääneen alusta lop-puun ja ihmetellään, että suomeksikin on tietoja saatavissa maailman menosta, Eikä kaikkialla harrastus äidinkieleenkään ole kokonaan ka-donnut. Muistan kuinka 1905 Norrbottenissa käydessäni eräs entinen ra-tavahti suursanaisesti neuvoi suomalaista miestä, jolla oli suuri lapsilau-ma, että niille olisi saatava opetusta ruotsin kielessä, niin sitte pääsevät virkoihin, Kuultuaan toisen laverteluja pitkän aikaa ärähti suomalainen lopulta:
- Näyttääpä teitä virattomia ruotsalaisia ennestäänkin olevan liiaksi, pu-hukoot lapset vain sitä kieltä, jolla isistäkin on tullut kunnollisia talonpoi-kia.

Kun ei valtakunnan kielen taito muulla keinoin ota tarpeeksi nopeasti tul-lakseen yleiseksi puhekieleksi, on monin paikoin menetelty niin että lap-set viedään kouluikään tultuaan umpi-ruotsalaisiin pitäjiin, jossa ei kuule suomen sanaa. Koulun käynnin päätyttyä saavat he palata kotikyläänsä, mutta vannotetaan, etteivät edes omille vanhemmilleen virka enää yhtä ainoata suomen sanaa. Matkoillani 1905 tapasin muutamia tällaisia van-notettuja ruotsalaisia. Mongertaen he puhuivat tuota uutta äidinkieltään,
Eräskin äiti tuumaili itku silmissä, että olisi tainnut olla parasta, että ruot-salaiset olisivat kokonaan vieneet pojan, koska sen vannottivat vanhem-piensa kanssa elämään mykkänä.

Tavallinen keino yllyttää suomalaisnuorison ruotsalaiseen kiihkoisän-maallisuuteen on tehdä heidän kanssaan retkeilyjä kaupunkeihin. Salon lapsen silmät koetetaan häikäistä kaupungin loistolla, varotetaan mieliin, että suomalaisuus on pimeyttä siellä salojen perukoilla, ruotsalaisuus taas ylevämmyyttä ja loistoa, Jos joku tahtoo tutustua kansalliseen ko-peuteen ja itseihailuun sen inhottavammalta haiskahtavassa muodossa, niin olisi hänen mentävä Norrbottenin suomalaisten keskuudessa vaikut-taviin kansakouluihin ja kansanopistoihin. Moni ehkä siitä oppisi koti-maassaan olemaan parempi suomalainen.