Kirj. fil. tri. Ragnar Numelin. / Moottori 1.6.1925.

Pohjoisimmat automobiilitiemme.


Maassamme on sangen yleisesti vallalla käsitys, ettei Suomella ole tar-jottavanaan riittävästi houkutuksia matkailuun. On tosin totta, ettei maamme luonto ole yhtä suurenmoista kuin esim. pohjoisten naapuri-maittemme, tunturivuorineen ja vuonoilleen.


Mutta sittenkin meillä on luonto, jonka kauneus on erikoislaatuista ja vie-hättävää, aivan kuten historiammekin on erikoinen: sivistyksellisen ja maantieteellisen rajamaan historia. On ikäänkuin suhtautuminen Suo-meen maantieteellis-sivistyksellisenä ilmiönä ei vielä olisi tarpeeksi ylei-nen.

Ja usein onkin vain pelkkää ennakkoluuloa, etteivät ihmiset usko saa-vansa riittävää vastiketta omassa maassaan matkustellessaan. Sillä yleensä voitanee kuitenkin väittää, että vasta kun oma maa on nähty ja opittu tunte-maan, mahdollisuudet muitten maitten ja kansojen arvoste-lemiseen ovat olemassa.

Tämän niin sanoakseni yleisen matkailusta omaksutun harhakäsityksen lisäksi on moottoriväessä, autoilijoissa ja moottoripyöräilijöissä vallalla toinen, nimenomaan sellainen erheellinen luulo, ettei maassamme olisi tarjolla riittävän hyviä ja houkuttelevia pitkämatkareittejä. Tosin maan-tiemme eivät ole yhtä pitkälle kehittyneitä eivätkä samassa kunnossa kuin Skandinavian tiet, puhumattakaan Keski-Euroopan maista.

Mutta meillä on silti joitakin suuria, ensiluokkaisia teitä Etelä- ja Keski-Suomessa, tarkoitan lähinnä Salpausselkää seuraavaa maantietä sekä Saimaan ja Päijänteen seutujen teitä. Ja pohjoisessa, Lapissa, on vain joitakin vuosi sitten valmistuneita maantielinjoja, jotka kaikissa suhteis-sa, ovat mitä mielenkiintoisimpia, eritoten juuri autoilijoille.

Paatsjoki Kolttakönkään (Boris Glebin) kohdalla, sekä Matkailijayhdistyksen talo kirkon vieressä.

Pohjanperien luontohan on jo kauan voimakkaasti houkutellut puoleen-sa. Ruotsissa ja Norjassa on matkailijaliikenteelle, jo vuosikymmeniä sitten, ollut tunnusomaista verraten yleinen pyrkimys Lappiin. Oman maamme Lapissa on sitä vastoin aina viime vuosiin saakka käyty har-vemmin, ei siksi, että se olisi ollut vailla kauneusarvoja, vaan siksi, että seudut ovat olleet vaikeasti luoksepäästäviä, kehittymättömien kulkuyh-teyksien vuoksi.


Siksipä onkin matkaileminen sielläpäin supistunut jalkamatkoihin ja jo-kiveneellä kulkuun. Viime vuodet ovat, kuten tiedämme, kokonaan muut-taneet nämä olosuhteet. Osaksi ovat Rovaniemeltä pohjoista kohti suun-tautuvat, säännöllisliikenteiset postiautoreitit houkutelleet puoleensa, osittain ja kenties ennen kaikkea on Petsamon alueen liittäminen Suo-meen aiheuttanut, että pohjoisen matkailualan piiri on ulotettu aina Poh-joiseen Jäämereen saakka, mihin se myös luontevasti näkyy päättyvän-kin.

Suuri Lapin-Petsamon maantie on miltei valmis, s.o. tänä kesänä pää-see autolla ajaen aina Pitkäjärvelle asti, Paatsjoen alajuoksulle, ja ke-sällä 1927 voivat autot hurahtaa aina Petsamon vuonolle saakka.

Seuraavassa on tarkoitukseni lyhyesti kuvailla Lapinmaan teitä sekä au-tomatkailun mahdollisuuksia siellä, mahdollisuuksia, joita Matkailijayh-distyksen vuonna 1924 kuntoonpanemat kestikievarit ja hotellit huomat-tavasti ovat lisänneet myönteiseen suuntaan.

Maisteri Ernst Lampén ja fil. tri Ragnar Numelin Automatkalla Petsamossa.

Rovaniemen lauttauspaikka 1910. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto.

Panoraama linja-auto Kaunispäälle johtavalla maantiellä 1934. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto.

Monesta tuntunee automatka tuonne Ultima Thuleen pitkänlaiselta. Mut-ta kuitenkin kin, autolla se on tehtävissä sekä yksinkertaisemmin että melkoista nopeammin kuin matka esim. naapurimaihimme. Ja lisäksi, melkoista halvemmalla!

Kemiin on suunnilleen 800 km, siis pari, kolme miellyttävää päivämat-kaa, ellei tahdota ajaa hiukan nopeammin. Sinne johtavat tiet ovat joten-kin hyvät, varsinkin jos matka suunnataan Hämeenlinnan, Kangasalan, Ruoveden kautta sekä Seinäjoelta suurta rannikkomaan tietä pitkin edel-leen pohjoiseen. Mutta auto voitaisiin myös lähettää rautateitse Kemiin tahi Rovaniemelle.


Viimemainitusta paikasta on noin 300 km Inarin Ivaloon, Pohjois-Lapin sivistyskeskukseen, sekä Ivalosta Pitkäjarvelle likimain 150 km, ja Pet-samon vuonolle on sitten vielä noin kuusipeninkulmainen taival. Matkai-lija erittäinkin pohjoisessa, Ivalosta ylöspäin. Tie on kovaa ja lujaa, ja vartavasten rakennettu autoliikennettä silmälläpitäen.

Kun rautalautta lähellä Rovanientä sillä kohtaa missä Lapinmaan kaksi suurinta jokea, Kemijoki ja Ounasjoki yhtyvät on sivuutettu, alkaa maan-tie kohota, näköalat laajenevat ja avartuvat, luonto, joka Rovaniemen seuduilla oli hymyävää ja heleätä, jylhenee ja synkkenee.

Alkumatkalla ovat talot tien varsilla vielä puolisen peninkulman päässä toisistaan, paikotellen jopa tiheämmässäkin, sitten erämaat yhä kasva-vat ja talojen välit pitenevät. Vieläkin pohjoisempana edustavat asutusta majatalot melkeinpä yksinään.

Rovaniemeltä lähtien viidennen peninkulman kohdalla, Vikajärvellä maantie haarautuu Kemijärven suureen kylään (noin kymmenen penin-kulmaa), mistä helpoimmin päästään Pyhätunturille; Inarin Petsamon maantietä sen sijaan jatkuu suoraan pohjoiseen. Se seuraa Raudajokea parisen peninkulmaa; Lapinmaan asutus on tavallisesti hakeutunut joki-laaksoihin ja maantiekin seurailee asutusta.

Seitsemännellä peninkulmalla Rovaniemeltä Pyhätunturin ja Luostatun-turin kauniit, siintävät harjanteet sukeltavat puuttomina näkyviin yhdist-yksen yksinkertaiset mutta siistit ja viihtyisät majatalot ovat hyvinä py-sähdyspaikkoina tämän reitin varrella. Kaikissa näissä paikoissa on matkailijoille tarjolla hyvät yösijat ja yksinkertaisia mutta runsaita aterioita.

Rovaniemeltä pohjoiseen, Inariin ja Petsamoon johtava maantie on kiel-tämättä maamme mielenkiintoisimpia ja kauniimpia teitä. Ja on erin-omaista kulkea autoilla, erittäinkin pohjoisessa, Ivalosta ylöspäin. Tie on kovaa ja lujaa, ja vartavasten rakennettu autoliikennettä silmälläpi-täen.

Kun rautalautta lähellä Rovanientä sillä kohtaa missä Lapinmaan kaksi suurinta jokea, Kemijoki ja Ounasjoki yhtyvät on sivuutettu, alkaa maan-tie kohota, näköalatl aajenevat ja avartuvat, luonto, joka Rovaniemen seuduilla oli hymyävää ja heleätä, jylhenee ja synkkenee.

Alkumatkalla ovat talot tien varsilla vielä puolisen peninkulman päässä toisistaan, paikotellen jopa tiheämmässäkin, sitten erämaat yhä kasva-vat ja talojen välit pitenevät. Vieläkin pohjoisempana edustavat asutusta majatalot melkeinpä yksinään.

Rovaniemeltä lähtien viidennen peninkulman kohdalla, Vikajärvellä, maantie haarautuu Kemijärven suureen kylään (noin kymmenen penin-kulmaa), mistä helpoimmin päästään Pyhätunturille; Inarin Petsamon maantietä sen sijaan jatkuu suoraan pohjoiseen. Se seuraa Raudanjo-kea parisen peninkulmaa; Lapinmaan asutus on tavallisesti hakeutunut jokilaaksoihin ja maantiekin seurailee asutusta.

Seitsemännellä peninkulmalla Rovaniemeltä Pyhätunturin ja Luostotun-turin kauniit, siintävät harjanteet sukeltavat puuttomina näkyviin idästä. Sitten seuraa Kitisenjoki ja Jesiöjoki, ja vähää, myöhemmin -18 penin-kulmaa Rovaniemeltä Sodankylän koruton ja idyllinen kirkonkylä, Kitisen joen rantamille levittäytyneenä.

Sodankylästä pohjoiseen erämaat käyvät yhä valtavammiksi. Kuusi suippenee pohjanperille tunnusomaisen terävälatvaiseksi tunturikoivuja ynnä tunturipetäjiä alkaa näkyä yhä useammin. Mahtavia ovat suot ja rämemaat. Taustalla jälleen uusia, muhkeita tuntureita: Nattastunturi, Tankavaara.


Viimemainitun juurella on Vuotson lappalaiskylä, Suomen ainoine, lap-palaisten hoidossa olevine kievareineen. Laanilasta, O.Y. Prospektorin entiseltä kullanetsintäasemalta, alkaa eräs maamme mielenkiintoisimpia maantietaipaleita: Saariselän harjanteitten, Pohjanmeren ja Jäämeren välisen vedenjakajan yli kiemurteleva maantie.

Valtavia, kymmenpeninkulmaisia näköaloja ylt'ympäriinsä tältä aavalta tunturinlaelta, missä ainoastaan vaivaiskoivu, vaivaislieko ja jotkin tun-turiyrtit menestyvät. Entä tunturi-ilma, tulvillaan avaruuksien valoa ja puhtautta! Saariselältä, jonka yli kulkeva tie on rakennettu uusimpien menetelmien mukaan, laskeudutaan sitten jälleen alaspäin, pitkin penin-kulmaisia, miellyttäviä myötämäkiä Ivalon (Kyrön) kylään, joka sijaitsee Ivalojoen kummallakin puolen.

Täällä on Matkailijayhdistyksen kestikievari oivallisena asemapaikkana. Rovaniemen lvalon välisen taipaleen ajaa hyvin kahdessatoista, neljäs-sätoista tunnissa, päivällislepo Sodankylässä mukaanluettuna. Ivalosta jatkuu uutta maantietä koillista kohti, sieltä täältä metsän lomitse esiin pilkahtelevan saaristoisen Inarin rantaa pitkin.

Viisi peninkulmaa Ivalosta kuljettua saavutaan Virtaniemelle (Matkailija-yhdistyksen kestikievari), kauniille paikalle Paatsjoen rannalle. Seuraa-vat kolme peninkulmaa maantie kulkee autioita metsämaita, katkaisten m.m. Suomen ja Venäjän välisen vanhan valtakunnanrajan, siksi kunnes se uudelleen kohtaa Paatsjoen, Nautsijoen yli johtavan sillan eteläpuo-lella, samannimisen kestikievarin lähettyvillä.

Nautsista on noin 6 peninkulmaa Pitkä järvelle, Petsamonmaantien ny-kyiseen päätepisteeseen, oivallista tietä, jonka ajaa parissa tunnissa. Tie seuraa koko ajan Paatsjoen itäistä rantaa. Joki muistuttaa näillä kohdin pikemminkin, pitkiä kuohuvien koskien toisiinsa yhdistämiä järviä, kuin virtaa.

Postiauto on saapunut Karigasniemeen 1948. Kuva: Hämäläinen Antti. Museovirasto.

Postiauto lähdössä Kaamasen kylästä Inarissa 1935. Kuva: Pietinen Aarne. Museovirasto.

Kaamasen postinhoitaja Wennerberg postiauton edessä 1948. Kuva: Hämäläinen Antti. Museovirasto.

Parin vuoden kuluttua on siis maantie valmiina aina Petsamon vuonolle saakka, viimeiset kuusi peninkulmaa kulkee tie Paatsjoen ja Petsamon joen laakson välistä notkoa. Nykyään voivat lapinmatkaajat jättää auton-sa muutamaksi vuorokaudeksi Pitkäjärven kestikievariin, tehdäkseen viiden tunnin moottorivenematkan Kolttakönkäälle, Paatsjoen suulle Bökvuonolle (Matkailijayhdistyksen hotelli Kolttakönkäällä), sekä jatkaa jos haluttaa höyrylaivalla Petsamoon tahi jonnekin Pohjois-Norjaan.

Moni ehken tekee sen vastaväitteen, että autoretkellä Paatsjoelle on se haitta, että on pakko palata samaa tietä takaisin. Totta kylläkin, mutta kysymyksenalaista on, onko tätä seikkaa katsottava haitaksi. Sillä kau-nista tietä matkustaa mielellään kahteen kertaan. Tämän kulkureitin lois-tavat näköalat esiintyvät useinkin aivan uusina ja toisenlaisina, tietä vas-takkaiseen suuntaan kuljettaessa.


Rovaniemen-Paatsjoen tietä voidaan näin ollen mitä parhaiten suositella mennen tullen käytettäväksi. Ja kenellä ei ole tilaisuutta omalla yksityis-autollaan ajaa tuonne pohjoiseen, hän voi suorittaa matkan postilaitok-sen hyvillä autobusseilla, jotka viisi, kuusi kertaa viikossa kulkevat täm-än välin; maksu on markka kilometriltä. Matka tosin ei tällöin suju yhtä nopeaan eikä yhtä mukavasti kuin yksityisautossa, mutta on tehtävissä suuremmitta vastuksitta.

Rovaniemen-Paatsjoen (Petsamon) väli on eräs pohjoisimman Suomen maantiereiteistä. Ja kenties niistä paras. Mutta siellä on tarjona muita-kin. Kemijärven linja mainittiin jo. Rovaniemeltä lähtee maantie Ounas-jokea seuraten Kittilään; matka on hiukkasta pitempi kuin Rovaniemeltä Sodankylään.

Lähinnä Paatsjoelle johtavan autotien jälkeen minä kuitenkin arvelemat-ta asettaisin tien Torniosta Tornionjokilaaksoa pitkin Muonioon ja Hettan lappalaiskylään Enontekiössä, jonkun verran yli kaksikymmentä penin-kulmaa.

Maantie kulkee suurimmalta osaltaan Tornionjokea ja Muonionjokea pit-kin. Päinvastoin kuin Inarin- Paatsjoentie, Tornionjokilaakson maantie-kulkee alkutaipaleellaan viljeltyjen, hyvinrakennettujen seutujen läpi. Varsinkin ensimäiset kahdeksan peninkulmaa Torniosta kulkee maantie ikäänkuin yhden ainoan yhtenäisen kylän halki.

Ja samanlaisen vaikutuksen tekee asutus joen vastakkaisella rannalla,
Ruotsin puolella. Tornionjokilaakson varrella tapaa kauniita maisemia: Aavasaksa Ylitorniossa ja Pellon-Kolarin välinen taival, jolla eriskum-mallinen Sieppijärvi sivuutetaan. Kauneimmat seudut seuraavat kuiten-kin Kolarin tuolla puolen: erämaat ja tunturit lähimpänä Muonion kirkon-kylää, Olastunturi, Pallastunturi, sekä Muonion ja Enontekiön välinen matka, missä luonnolla jo on tunnusomainen lappalainen leimansa tun-tureineen ja paljaine, puuttominen harjanteineen.

Tornionjokilaakson varrella Matkailijayhdistyksellä ei toistaiseksi ole omia majataloja, mutta asukkaitten siisteys on aivan silminnähtävästi suurempi kuin Lapin itäosissa. Varsinkin voidaan mitä parhaiten suosi-tella Muonion suuren ja hyvinrakennetun kirkonkylän kestikievaria. Ja koska matkan Torniosta Muonioon ajaa hyvin yhdessä päivässä, sovel-tuu Muonio erinomaisesti yöpymispaikaksi; täältä voidaan seuraavana päivänä poiketa edestakaisin Enontekiöön.

Tornionjokilaakson linjalle aikovien on kuitenkin varminta varustautua eväspussilla, sisältönään kahvia ja keksiä ynnä säilykkeitä, sillä ruokala-jit ovat majataloissa yksinkertaisempia kuin Matkailijayhdistyksen ase-milla, itäisen Lapin maantien varrella. Tornionjokilaaksossakin kulkee postilaitoksen suuria, hyväkäyntisiä autoja.

Liikenteen kannalta haitallisia ovat Lapin maanteillä monet lautat, joita Petsamoon mennessä on viisi, kuusi kappaletta, Tornionjokilaaksossa ei toki varsin näin monta. Mutta ne ovat kaikki riittävän suuria, ja niinhyvin lautalleajo kuin siltä poistuminen käy helposti. Koska joet lauttapaikalla eivät ole erikoisen leveitä, ei aikaakaan kulu paljoa hukkaan, vaikkapa lautta sattuisikin olemaan joen toisella rannalla.

Haitoista puhuttaessa voidaan sivumennen huomauttaa, etteivät sääs-ket. Lapin vitsaus, kykene vaivaamaan liikkeessä olevassa autossa istuvia, siksi voimakas on ilmanveto. Ja muutenhan aina voidaan jollakin tavoin suojautua sääskiltä lepopaikoilla: viimankestäviin vaatteisiin eivät hyttysetkään pysty.

Hyttysvaiva ja muut pienet hankaluudet, esim. mitä mukavuuteen tulee, ovat mitättömän pieniä sen virkistyksen ja viehätyksen rinnalla, minkä matka Pohjolaan tuottaa: tuo lumoava, kristallinkirkas ilma, keskiyönau-rinko, Lapin loistavat värit ja suuremmoinen luonto.

Ja kaikki tämä on nyt ikäänkuin tullut meitä lähemmäs, sen kautta, että maantieverkko on saatu ulotetuksi miltei pohjan ääriin ja automobiilit voittokulullaan pääsevät sinne saakka.