F. Rautanen. / Kotimainen tuotanto 1936.

Poro.


Taka-Lapin kansan elinehtona ja tuotantovälineenä.

Poro - tämä kiveliön leipä ja elämä! - on erikoinen Pohjolan-kysymys. Yksin omaan tilastomiehen numerot eivät riitä tilittämään merkitystä, mi-kä sillä on Taka-Lapin kansalle. Poronhoidon kansantaloudellinen arvo on kokonaislaskelmissa vähäinen - ehkä 14 miljoonan markan tuotanto vuosittain - mutta kysykäämme kiveliön ukkelilta asiaa! Ruoka, vaatetus, ajokki - niin, mitäpä me voisimme ajatella näissä perimmäisissä erä-maissa, mikä ei porosta olisi. Siihen sisältyy kaikki. Se on tunturien elä-jälle leipä ja elämä luomakunnan kovuutta vastaan.


Mutta myöskin eteläisemmillä viljelystaloudellisilla alueilla poronhoito on erikoinen, määräävä Pohjolan kysymys, sitä ratkaisevampi sävyltään, mitä pohjoisemmaksi mennään. Rintamailla poro ei menesty -se vaatii väljiä tiloja! -, mutta mahdotonta on ajatella Oulun läänin taloudellista nousua ilman tätä tekijää. Ehkä tuonnempana Pohjois-Suomen eteläiset kunnat, li, Suomussalmi, Kuusamo, missä meillä eteläisimpänä poron-hoitoa harjoitetaan, niin, kenties koko tämä alue Sodankylää, Turtolaa ja Kemijärveä myöten saattaa muuttua viljelys- ja karjanhoitovaltaiseksi, mutta napapiiri, laaja Lapinmaa ja Petsamo on poron: siellä lehmä ryytyy ja peruna paleltuu - vain poro voi taistella Jäämeren viimoja vastaan.

Sanoimme jo edellä poronhoidon tuotannon arvoksi puolitiehen toista-kymmentä miljoonaa markkaa vuosittain. Siis sievoinen summa sekin noin kitsaan luonnon ja vähäisen asutuksen osalta maan kokonaistilas-toon. Sitä paitsi summittainen vain, sillä tarkalleen emme sitä saattane laskea koskaan. Etelässä tiedetään asiat, mutta kuka on laskenut esim. lappalaisten porokannan jokaisen pään ja tuotannon. Niitä salataan aina ja myynti tapahtuu Norjaan ja Ruotsiin, tuntureilla kenenkään kuulematta tai kysymättä, paljonko poroja meni ja mitä niistä saatiin. Virallisten las-kelmien mukaan oli suomalainen porokanta viime vuonna 150000 päätä yli vuoden vanhoja, ja tästä nuorempia, vasoja, noin 48,000, mutta näi-hin molempiin lukuihin voimme huoletta lisätä joitakin määriä. Taka-Lap-pi ja Petsamo näet omistavat kokonaista 70 % koko porokannasta, tu-hansien neliöpenikulmien erämaissa, eivätkä ne mielihyvin esittele ve-roherralle kaikkia omiaan - ja kuka nämä etsii! Mutta oli miten oli, tästä-kin jo keräytyy markkasummia, edelleen tilastoja käyttäen:

Tuotanto:
Poron lihaa 1 580 000 kg å 8: - = 12 640 000:
taljoja 39 600 kpl. å 40: - = 1 584 000: -
yht. 14224 000:

Kulutus:
Kotikulutus lihatuotannosta 632 000 kg
myynti kotimaassa 280 000
vienti ulkomaille 668 000
Yht. 1580000 kg

Ulkomaisen viennin arvoksi saamme ehkä 6-7 milj. markkaa vuosittain tilaston mukaan. Siihen voimme kenties lisätä vielä eräitä satoja tuhan-sia markkoja sivutuloina. Esim. jänteet ovat Jäämeren puolella hyvin ky-syttyä vientitavaraa rihmatarpeiksi Norjaan (å 2-2 1/2 markkaa "kuntura", yhden poron jänteet). Jos laskemme teurastuksen 40 000:ksi pääksi vuosittain, edellyttää sekin jo sadantuhannen markan lisäystä köyhissä oloissa. Huomioon on otettava myöskin Taka-Lapin käsityöt, peskit, nu-tukkaat, kallokkaat, sarvista tehdyt koristetyöt - matkailutuomiset! - ja monta muuta vientiin ja kotimaan tarpeisiin tarkoitettua tavaraa. Mutta, kuten sanottu, nämä ovat summittaislukuja eivätkä anna riittävää kuvaa poronhoidon merkityksestä Pohjolan oloissa.

Sen voi nähdä vain koettuna asiana, tuon osattoman maakunnan ihmi-sen taistelussa erämaan tylyyttä vastaan. Puuttomilla tuntureilla poro ja ihminen kuuluvat yhteen! Sillä enpä voi ajatella tunturin asukasta enem-pää kuin metsärajan lantalaistakaan porotta. Se on heille kaikkea.

-Poro? minä kyselin eräältä viisaalta lappalais-ukkelilta, Jussa Kaltto-päältä, Enontekiön Lapissa, minkä verran tärkeänä hän sitä pitää. —

- Poro?! sanoo Jussa - se on minulle parempi kuin vaimo!

Ja kun lappalais-Jussa sanoo näin, niin saapa jo uskoa, että paljon se on. Hänelle on vaimokin lahja Jumalalta, selittelee lappalainen edelleen, mutta ellei olisi poroa - mitäs teit tälläkään! - Ei voi olla lappalaista porot-ta! päättelee ukko asian.

Aslak Juuson perhe.

Aslak Juuson poroja.

Valtava erämaanrauha henkii Kaa-resuannon maisemasta.

Porojen syöttöä Utsjoella.

Tällainen maisema on Suomen Taka- Lapissa asuville vielä kuin satua. Kuva on Ruotsin puolelta, Kirunasta, missä kaivoskylä on saanut sähkörailiotien, taloihinsa sähkökeittiöt ja sähkölämmilyslait-teet jne, kun puuta on vähän. Ku-vassamme raitiotien keskusase-ma.

Tämä kuva on Petsamon Suoniky-lästä, 45 km rajalta. Kolttien asu-mukset jäivät rajankäynnissä Venä-jän puolelle, minkä vuoksi valtio rakennutti tällaisia hirsitupia heidän riistamaittensa keskelle.

Siilastupa Kilpisjärvellä.

Petsamon ja Inarin oloissa lappalaiset ovat kuivuneet pieneksi tekijäksi leviävän metsätalouden ja viljelysasutuksen rinnalla, mutta Utsjoen ja Enontekiön tuntureilla on jo asia toinen. Siellä on lappalainen herra ja varakas - ja pysyy. Utsjoen Laiti on Suomen rikkain poromies-perhekun-ta: tällä erää neljätuhatta poroa. Enontekiöllä ovat lappalaisrikkaita Antti Vilkuna, Antti Palojärvi, Antti Kalttopää, Aslak Juuso, joiden poroelo vaih-telee tuhannen tienoilla. Kymmenisen lappalaista perhekuntaa omistaa 150-500 poroa, kun taas suomalaisten poronomistajain poromäärä vaih-telee vain kymmenissä, harvemmin sadoissa.

Lappalainen kansanaines on sen lukumäärään katsoen koko valtakun-tamme tuottavin osanen. Ja vähimpään tyytyvä. Se on kantanut Pohjo-lan raskaimman taakan: ei sillä ole teitä, vain rannattomat, osattomat erämaat - ole siellä, kuinka osaat! Se on maksanut rajasakot, heinäverot lantalaiselle, kohdannut rajaryöstöt norjalaisten puolelta. Vielä viimeksi vuonna 1930 ryöstettiin Enontekiön Aslak Juusolta ja Piera Kalttopäältä kokonaista kolmesataa poroa Norjan Koutokeinoon; näistä palasi takai-sin tuskin kymmentä sarvea. Tämä kansa kaipaa ja ansaitsee huomiota.

Perä-Pohjolan kysymys on sitä paitsi koko kansakunnan yhteinen asia, eikä vain rajaseudun lappalaisten. Lappalainen on luonnon ja olosuhtei-den pakosta heikoimmassa asemassa maan kokonaistalouden ja tuo-tannon kannalta. Eteläisemmillä poronhoitoalueilla on esim. kaupallinen puoli ja tuotannon jalostus järjestynyt jo kutakuinkin tyydyttäviin uomiin, mutta tuntureilla ei mitenkään. Se soluu, kuten on isiltä peritty, omia sa-tunnaisia teitään. Puhuimme viennistä ja tuotannosta numeroin jo edellä. Niinpä kyllä, kyllähän sielläkin kruunusia tulee, kun porolauma rajan yli ajetaan, mutta minkä verran? Ja mihinkä ne menevät jälleen? Utsjoen ja Enontekiön suurtuottajien tuloksista osuu tänne tuskin montakaan mark-kaa. Ei ole teitä eikä kaupallista yhteyttä Suomeen: Norjaan ja Ruotsiin myydään kaikki ja näistä ostetaan kaikki. Poro menee jalostamatta, tu-hatlauma toisensa perään, sellaisenaan kuin sen Luoja loi, ja tuottaa, minkä ulkolainen suvaitsee kulloinkin maksaa. Ja saa kruununsa jauho-kaupassa takaisin jälleen! Meillä on Skandinavian parhaat laitumet ja edellytykset poronhoidon huomattavaankin tuottoon, mutta tulokset eivät ole läheskään 50 prosenttia esim. Ruotsin vastaaviin seutuihin verraten. Siellä on ehditty jo pitkälle: Norrbottenin ja Länsipohjan poronhoito on muuan Ruotsin Lapinrikkauksien lähteistä.

Asia on siis kaiken huomion arvoinen ja kipeästi ajankohtainen myöskin lappalaisen osalta. Kun nyt on järjestetty valtion toimesta erikoinen Poh-jolan talousuudistuksia tutkiva ja suunnitteleva komitea, on sen työlle toivottava mitä lämpimintä myötätuntoa erikoisesti porotalousviikon aika-na helmikuulla.