Lyhennelmä A.A. Laitisen kirjoituksesta. Sanomia armosta no 23. 01.12. 1910.

Pummanki.


Missä tuon niminen paikka on? En tunne sen nimistä paikkaa, ei siitä kerro maantiede eikä historia, eikä sitä taida löytyä kartallakaan merkit-tynä. Näin kai tuumii lukija, joka ei ennen ole kuullut mainittavan Pum-mankia.


Pummanki on kylä pohjoisen Jäämeren rannikolla. Se saa nimensä Pummanginjärvestä, joka laskee kylän läpi vetensä Jäämereen. Se on sillä osalla Jäämeren rantaa, jota sanotaan Muurmannin rannaksi ja on se Pummangin vuonon länsirannalla. Pummangin ensimäinen asukas oli norjalainen nimeltä Räve. Toinen oli suomalainen Jaakko Hiukka. Sitten v. 1860 Pärttylinä tuli sinne Juho Petter Riekki perheensä kanssa Suijan kylästä Venäjältä. Se oli Kuusamosta lähtenyt 12 vuotta aikai-semmin Venäjälle.


Jaakko Hiukka on vasta viime vuonna kuollut Norjan Vesisaaressa. Hä-nen elämänsä kuuluu olleen sangen kirjava. Jo aikoja on hänen täyty- nyt Muurmannin rannikolta paeta pahuutensa tähden. Riekin jälkeläisiä elää vielä Pummangissa. Myöhempinä vuosina on Suomesta siirtynyt useita Pummankiin. Ensin tultiin kalastelemaan kesiksi ja lopuksi jää tiin vakinaisiksi asukkaiksi. Useimmat nykyisistäkin asukkaista ovat Kuusamosta. Oulun läänin muistakin pitäjistä on jokunen.


Kolme vuosikymmenta sitten on Pummangin kylä ollut suurin suoma-laisilla Muurmannin rannalla. Silloin on sen asukasluku ollut 200 hen-gen paikoilla, mutta, v. 1881 siirtyi sieltä 34 henkeä Amerikkaan. Nyky-ään on kylän väkiluku 147 henkeä.


Kylä on kauniilla paikalla ja se onkin mukava asuinpaikaksi. Lakea, suuri ja alava paikka, jonka läpi luikertelee pieni joki. Molemmin puolin jokea on asuntoja; ne ovat rakennetut toiset puusta ja toiset turpeesta, useim-mat ovat puisia, jotka nykyään useimmiten rakennetaan kolmituumai-sista lankuista. Entiset ”turvekammit" vanhenevat ja tulevat asumiseen kelpaamattomiksi, uusia tehdään enää vähän. V. 1904 on tehty yksi turvekammi rantaan, mutta siellä kuulutaan harjoitettavan salakapakoi-mista, kaksi entistä näkyy hajonneen.


Pummanki olisi sopiva paikka kaupungin rakentamista varten, sillä meri on aina avoinna, sataman paikka olisi mitä parhain, sillä siihen sopisi ui-maan vaikka syvässä kulkevat sotalaivatkin. Pitkin jokivartta on kolme-kymmentä vuotta takaperin kasvanut suuri koivumetsä ylös tunturille saakka, mutta se on hävitetty, kannot vaan ovat enää jälellä. Edempänä tunturilla ou vielä koivunvesoja, mutta haaskaus on sen hävittänyt. Jos sitä olisi järjellisesti ja säästavästi käytetty, niin kyläläisillä olisi vieläkin metsää ja polttopuita.


Nyt saavat kiskoa kannot ja koota koivunvesat polttopuikseen, kaivaa turvetta maasta ja sitä kuivailla, sillä polttopuu on kaukaa toisten vuo-nojen varsilta tuotava, sieltä missä vielä on koivunkänkkyröitä saatava-na. Vääriä känkkyröitä ovat koivut lähellä meren rantaa, lumen ja myrs-kyn painamia. Syksyllä on polttopuut veneillä kotiin haettavat ja ostok-set tehtävät, Purjeveneillä mennään Wardöseen, johon Pummangista on 8-9 penikulmaa matkaa.


Hyvällä tuulella sen voi purjehtia 5-6 tunnissa. Useimmat vievät men-nessään heinäsarmin myytäväksi. Talveksi ostetaan mitä tarvitaan: so-kerit, kahvit, ryynit, jauhot, paloöljyt, tupakat, tulitikut, perunat, suolat, margariinit, kivihiilet ja muut tarveaineet ja talouskapineet. Vielä lisäk- si monellaisia työvälineitä ja kalastusneuvoja y. m. Harva vene unohtaa rommin, konjakin ja pirtun.


Pääelinkeinona Pummangissa, niinkuin kaikilla Jäämeren rannikon asukkailla, on kalastus. Suurin osa vuodesta sitä harjoitetaan. Syys-kuussa tulevat kalastajat kotiin, etempänäkin olleet. Marilta ovat nyky-vuosina ruvenneet ”viskaamaan"(*, ennen alettiin vasta Marialta.


*)”Viskaamaan" = kalastamaan, Matin päivästä helmikuussa).

Pummanki. Kuva: Sanomia armosta 1.12.1910.

Pummangin kylä Kalastajasaarennolla. Kuva: Ernst Lampen. / Jäämeren hengessä. / Digi. Kansalliskirjasto.fi

Pummanki. Turve palaa vain erikoisessa hellassa, joita tuotetaan Norjasta. Emäntä on lappalaisia, joita Petsamossa asuu n. 500 henkeä. Kuva: Rajamme vartija 20.10.1938.

Pummanki 1939, lohenkalastajien satama; Pumangin pohjoisrannassa. Kuva: Peltoniemi Uuno. Museovirasto. / finna.fi

Kun puut ja ruoka sekä muut tarpeet on saatu hankituksi ennen talven tuloa, alkaa veneitten ylösottaminen eli maalle vetäminen miesvoimalla. Vene kerrallaan vedetään ylös, kunnes kaikki veneet on saatu kuivalle maalle. Ne pannaan sitten lujasti kiinni kettinkien ja tukipuiden avulla, ettei myrsky, joka toisinaan on erittäin ankara, saa veneitä särkeä.


Nyt tuntee kalastaja olevansa vapaa huolista, ei tarvitse myötään käydä katsomassa, kuinka vene ”träkipaikalla" kestää myrskyn käsissä. Vene on kalastajalle sama kuin maamiehelle hevonen ja enemmänkin. Se on hänen kesäasuntonsa, Veneen kajutassa kalastajat unensa näkevät, ka-jutassa he syövät ja juomat. Jo pienestä pitäen saavat pojat olla mukana merellä, joten he jo aikaisin tottuvat kalastamaan ja purjehtimaan, kaikki muu oppiminen jääkin perin vähälle.


Toisinaan pitelee myrsky kalastajia miikon, pari satamassa ja aitaa ne sinne, ettei voi kertaakaan mennä merelle pyydyksiään veteen laske-maan. Silloin olisi aikaa muuhunkin oppimiseen, mutta mitä vielä, eten-kin jos sattuu olemaan sellainen satama, jossa on väkijuomia saatava-na, niin silloin sitä juodaan ja elämöidään, ”tuusan mukinaa.”


Silloin menetetään rahat, turmellaan ruumista ja häiritään toisten rauhaa vieläpä tapellaan ja käydään siveettömyyden pesissäkin. ”Ryöttää" on monenkin elämä, kuitenkin löytyy aina joku raitiskin mies joukossa ettei kaikki sentään ole juoppoja.


Mitä kalastajien itsekasvatukseen tulee täällä ja Ruijassa, niin se on sangen vähäpätöistä. Aikaa heillä siihen olisi yllinkyllin, kun vaan olisi halua. Nykyään on kirjojakin saatavana olisipa vaan halullisia lukijoita. Pumangin väki asuu 23 asunnossa, 8 niistä on turvekammia.


Elämä syksyisin on rauhatonta, päihtyneet kulkevat paikasta paikkaan, juoda luritellaan niin kauvan kuin pirtua, rommia tai konjakkia riittää. Suuri onkin väkijuomien paljous , joka syksyisin viedään Wardöstä Muurmannin rannikolle. Väkijuomien vaikutuksesta tehdään mitä julmim-pia tekoja. Esimerkiksi kerron tässä erään sellaisen. Antti Ritola, kotoisin Haapavedeltä oli niinkuin monet muutkin suomalaiset kulkenut Ruijaan. Asettui Wardöseen ja oli naimisissa. Monta vuotta sitten jätti vainionsa ja lapsensa sinne ja meni tielle tietymättömille, eikä kuulunut miehestä mi-tään.


Etsittiin, ei löydetty. Pari vuotta sitten kaivattu lammas ilmaantui Kuola-joen varsille. Sai luvan asettua asumaan ja rakentaa huoneen itselleen. Ritola alkoi kulkea Kuolassa asti, osti viinaa ja myi sitä. Näilläkin mailla on iloliemen tarvitsijoita kylliksi. Kuinka olikaan, ei Ritola osannut oikein menetellä Kuolan virkamiesten suhteen: hänet ajettiin pois hyvältä liikepaikalta.


Hänen täytyi jättää asuntonsa ja lähteä muualle katselemaan ja onne-aan koettelemaan. Hän tuli Uuraan. Pekka Kaikkonen otti huoneeseen-sa asumaan, mutta R. ei ollutkaan ihmisiksi, vaan varasti Kaikkoselta 89 ruplaa rahaa, sillaikaa kun K. toisten kalastajien kanssa oli merellä. R. tutkittiin mutta, kielsi ottaneensa rahoja.


Miehet tuumivaan mitä tehdä. Silloin K- muutamien muiden miesten kanssa päätti: annetaan sille niin selkään että antaa rahat pois. Tuu-masta toimeen, mutta kuka piiskuriksi? - Poutanen ja Petterson. Heille antoi K. aikalailla rohkoryyppyjä.


He veivätkin Ritolan metsään ja spriin huumaamana alkoivat lyödä. Va-ras tunnustikin. Antoi takaisin 75 ruplaa, 5 jätti antamatta. Illalla pimeäs-sä veivät he R:n uudelleen metsään ja hakkasivat, niin että lopuksi Rito-lalta oli selkäranka kolmesta kohden poikki, toinen jalka poikki, kädet poikki ja kupeet rikki potkittu. Ruumiinsa oli haavoja täysi. Viskelemällä olivat tuoneet metsästä pois. Laatikolla oli hänet sitten viety Aleksand-rovskiin, jossa eli puolitoista tuntia. Kuolema seurasi sitten.


Kaikkonen kuuluu olleen jumalinen, mutta pieksijät ”juoppojätkiä". Kaikki saavat nyt ansaitun palkkansa. Ahneus ja viina tällaisiin kauhistuksiin saattaa. Pummangissa ei tosin ole näin julmia tekoja sattunut, mutta kyllä osataan sitä täälläkin verissä päin huhkia ja tapella.


Vuoden 1904 jälestä on juoppous ja muut paheet lisääntyneet. Monet nuoret miehet, jotka silloin olivat raittiita, ovat nyt suuria juoppoja. Talvel-la on elämä rauhallisempaa, kun väkijuomat ovat loppuneet, sillä alku-talvesta ne pistetään suihin. Joulu ja muut juhlapäivät, jotka tavallisesti ovat syömärien ja juomarien juhlapäiviä, otetaan täällä kuivin suin vas-taan, eikä muutenkaan mitään erityisempiä valmistuksia jouluksi tehdä.

Neuvostoliiton puolelta paenneen Vainionpään asunto, mökki Pummangissa 1938. Kuva: Peltoniemi Uuno. Museovirasto.

Pummanki, aallonmurtajatyömaata ja rautatie 1939; taustalla kylä. Kuva: Peltoniemi Uuno. Museovirasto.

Naiset siivoavat paikat ja leipovat vähän vehnästä sekä laittamat useampia ruokalajeja kuin tavallisesti on tapana. Ei ole joulukuusia kynt-tilöineen, jotka lapsia ilahuttaisivat, eikä aattoa lahjoineen. Joulu-aamu-na kokoonnutaan seuroihin, joissa luetaan joulusaarnoja, veisataan vir-siä ja luetaan virsikirjasta rukouksia. Siinä kaikki.


Uskonnollinen elämä on sangen heikkoa. Laestadiuksen postillan ovat sen opin tunnustajat seuroissaan lukeneet, mutta sitä mitä se tarjoo, eivät kaikki voi sulattaa. Monilla on vapaammat käsitykset ja ajatukset kristillisyydestä, eivätkä voi sujua sen vaikutuksen alle. Siksipä kukin suurimman osan talvea elää omassa pikkunurkassaan, mikä kammis-saan, mikä puuasunnossaan, itsekseen tuumien tämän ja tulevan elä-män salaisuuksia.


Pummankilaiset ovat vieraalle ystävällisiä ja vieraanvaraisia, puhtaus on jotenkin hyvä ja siinä he ovat pitkälle kehittyneet. Se on naisten ansio. Miesten työt talvella ovat vähäisempiä: tuovat eläinten ruuat, veden ja ”polton" kotiin hyvän sään aikana. Pahalla säällä korjaillaan veneitä ja kalastusneuvoja, vanhoja korjataan ja uusia valmistellaan. Moni mies ei tee juuri mitään koko pitkänä, vaikkakin pimeänä talvena. Käyvät vaan asunnosta toiseen, istuskelevat, jaarittelevat ja pureksivat tupakkimäl-liä.


Naisilla sitävastoin' on omat tehtävänsä kesät, talvet, Talvisin on heillä moninkertainen työ. Heillä on hoidettavinaan lehmät, lampaat, vieläpä toisin paikoin hevosetkin.Kaiken muun lisäksi vielä talous: ruoka miehil-le, jota ei kesällä tarvitse tehdä kuin joskus, kun miehet kotona käväse-vät. Tietysti on myös lasten kasvatus ja hoito naisten hartioilla.


Miehet täällä talvisin ovat kuin vapaaherroja, joilla ei ole suuriakaan teh-täviä. Poikkeuksia sentään löytyy. On niitä, jotka auttavat naisia monissa töissä, niin kantaen yhteistä kuormaa.


Kunnallisen elämän perusteet ovat samat kuin muuallakin Venäjällä. Se hallitsee yhdellä tavalla suomalaisia, karjalaisia, lappalaisia, norjalaisia ja venäläisiä Muurmannin rannalla. Venäläinen kansan kalenteri v. 1910 ilmoittaa suomalaisten luvun Muurmannin rannikolla 1400:ksi norjalais-ten 250:ksi, lappalaisten 150:ksi. Joukossa lienee joku saksalainenkin. Kun v. 1902 oltiin luterilaisen kirkon perustamishommissa täällä, arveltiin väkiluvun olevan lähemmäs 3000....


Pummangissa on nyt venäläinen kansakoulu, joka on toiminut vuodesta 1907. Ummikko-venäläinen opettaja ummikko-suomalaisilla lapsilla! Kas siitä hyvää tulee! Vain neljä tuntia viikossa saa lapsille opettaa suomen-kielellä uskontoa. Opettaja on sangen kehno päälliseksi. Saisipa hyvä opettaja opettaa nuo neljä tuntia, niin ei Suomen kieli lapsilta unohtuisi, eivätkä pyhäinkuvat sydämissä sijaa saisi.


Pummangissa on v. 1900 - 01 ja 04 toiminut suomalainen kansakoulu. Sen opettajana oli rouva A.A. Lahtinen, minun vaimoni. Koulu oli kyläl-äisten avustama ja ylläpitämä. Kun opettaja siirtyi Suomeen, niin koulu-kin lakkasi olemasta. Ei ollut kyläläisillä sitä tarmoa, että olisivat jatku-vasti hommanneet lastensa hyväksi.


Nyt tulisi kuitenkin jokaisen pudistaa velttous päältään ja pitää huolta siitä, että lapset oppisivat Suomen kieltä lukemaan ja kirjoittamaan, kou-lua käyneet voivat sen varsin hyvin tehdä. Lapsilla on oma lainakirjas-tonsa, jossa on noin 50 nidosta. Lahjoja tähän kirjastoon otetaan kiitolli-suudella vastaan, osoitteella: Abram Regina, Kuola, Semljascaja.


Yllämainitun koulun loputtua, kolmen vuoden perästä siitä, paiskattiin Muurmannin rannalle kolme venäläistä koulua, Uuraan, Pumankiin ja Petsamoon. Uurassa on melkein kaikki asukkaat suomalaisia, joukossa on toki joku lappalainen. Petsamossa asuu venäläisiä, karjalaisia ja joi-takuita suomalaisia ja lappalaisia.


Yhteishenkeä ja yhteistoimintaa puuttuu yleensä kaikilta Muurmannin rannikon suomalaisilta, eikä sitä paljon näy olevan ruijalaistenkaan kes-kuudessa. Juoppous ja kateus on täällä pääsyntejä.

”Kateus vie viljan maasta ja kalat merestä", sanoo sananlasku.