Samuli Paulaharju. / Kyläkirjaston Kuvalehti 1.1.1917.

Pyhäkumpu.


Se on lappalaisten muinainen pyhä paikka, uhrilehto, jossa pyhät pal vonnat toimitettiin. Se on komea korkea kuusikkokumpu Vuojärven lou-naisrannalla Sodankylän eteläosassa. Jo se onkin Pyhäkumpu kuin var-ta vasten jumalan itsensä lapsilleen palvontasijaksi laittama.

Laakean järven matalasta, soisesta rannasta se vähitellen, hiljalleen, mutta varmasti kuin uskovaisen luottava rukous kohoaa ja kohoaa yhä korkeammalle ja lopulta kuin riemastuen ponnahtaa ylös ja päättyy ta-saiseksi pyöreälakiseksi kumpuraksi, jonka kolme muuta kylkeä jotenkin jyrkkinä jängästä ja järvenrannasta nousevat.


Tumma kuuset ja lehtevät valkearunkoiset koivut peittävät kummun rin-nettä, mutta kummun laki, entinen uhraussija on avonaisena kenttänä. Tiheän metsikön suojassa pitkin harjanteen selkää kohoaa kummulle kiertelevä piiloisa polku, jota myöten muinainen uhrikansa lähestyi py-hää paikkaansa antimineen, pyhä pelko ja harras toivo sydämessään.

Täällä korkean kummun laella, tasalla puiden latvojen, yläpuolella mata-lan maanpinnan tunsivat poloiset uhraajat olevansa kuin lähempänä pal-vomaansa korkeuden haltijaa ja uskoivat täällä paremmin tulevan ru-kouksenkin kuulluksi. Näkivätpä täältä ympärillään ison ja mahtavan kappaleen suurta luontoa, suuren tuntemattoman käsialoja.

Näköala Pyhäkummulta Vuojärvelle.

Pyhäkosken kuusikko jänkältä katsottuna.

Pyhäkummun laelta.

Pyhäkummun metsiköstä.

Takana laajat aukeat, ruskealle puuntavat, paikoin vesilammikkoina läik-kyvät jängät ja aavat, edessä Vuojärven sininen selkä ja sen tuolla puo-len, idässä mahtavan mahtava Pyhätunturi, pohjoisessa kolmilakinen Luosto. Ne kumpainenkin vielä keskikesänkin kirkkaassa katkeamatto-massa valossa lumiläikkäisinä loistelivat.


Näinpä lienee nähnyt sekin erämaita kiertelevä poropaimen, joka on en-simäisenä paikalle sattunut ja kummulle kulkeutunut. Ja siitä kumpua pyhäksi paikaksi huomattu. Mutta ei kummulla enää Lapin lapsi herraan-sa ja "ibmeliänsä" palvo eikä sille uhriksi kanna kalaa, lintua ja poronsar-via.

Ne ovat jo ylimuistoisia aikoja ne, jolloin kotalappi rauhassa sai omalle jumalalleen uhria laatia ja omaa herraansa omissa palvontasijoissaan
kumartaa. Nyt on Lapin muinainen pyhä paikka turmeltu ja muutettu ke-säiseksi kisakentäksi, remuiseksi ilopaikaksi ja kokkokummuksi. Ei ylene sieltä enää ahdistetun kansan rukoukset, kaikuvat vain nuorten huoletto-mat hoilotukset.