Arvi Järventaus. / Kansan Kuvalehti 18.2.1927. Kuva: Evert Johannes Nyströmin kokoelma. / Museovirasto.


Pyhän hengen lintu.


Kukka-Lassi souteli järvellä. Hän oli lähtenyt vesilintuja ampumaan. Oli helluntaipäivä ja jäät juuri lähteneet. Lassi oli jättänyt äitinsä raamattua lukemaan ja työntynyt itse eräretkelle. Hänellä oli muassa pari sotkan kuvaa, jotka hän oli päättänyt asettaa sopivaan paikkaan jonkin niemen nokkaan, houkutellakseen niiden avulla vesilintuja paikalle. Ilmassa hu-misi kevät. Oli kesäkuun alku ja suvi teki tuloaan Lappiin. Siellä täällä rannoilla olivat koivut jo hiirenkorvalla. Sääski ei ollut vielä tullut.


Nämä olivat herttaisia päiviä tällaiset kevätpäivät, kun ei ollut vielä sääs-kistä kiusaa. Sai soudella vain, tarvitsematta alvaria niskaansa pyyh-käistä taikka pikiöljypullon kanssa värkätä. Sai soudella vain ... ja katsel-la kaunista maailmaa, joka oli sen näköinen kuin olisi ollut vasta luotu.

Siltä se ainakin tuntui hänestä, joka oleili niin paljon huoneessa. Kun oli niitä kukkia .. niitä siunatuita, suloisia ruusuja, joita piti hoidella. Ne olivat hänen sydämensä lemmityitä ... ne ja vesilinnut.

Lassi oli aikoinaan käynyt puutarhakoulua jossakin etelän puolessa. Ei hän enää oikein muistanut paikan nimeäkään, ja välipä sillä. Mutta kuk-kia oli siellä ollut paljon kukkia ja hedelmäpuita mitä lienevät pomerans-si- ja sitruunapuita olleet. Rikkaan talon poikana hän oli lähtenyt perintö-rahojansa kuluttamaan. Mikäs siinä .. puutarhureita ei Lapissa ollut. Sai sen vuoksi olla yksi.

Mutta virkaa ei Lassi ollut saanut. Mitäpä täällä, jossa ei ollut hoveja ei-kä herraskartanoita. Niihin olisi kukaties päässyt, jos olisi yrittänyt. Mutta ei ollut Lassi viitsinyt yrittää. Koti-ikävä oli ajanut hänet takaisin. Täällä hän nyt eleli vanhanapoikana kotikylässä, tuolla järven pohjoispäässä, josta näkyi savuja nousevan ilmaan. Siellä hän oli elänyt ja kasvatellut ruusuja omaksi ilokseen.

Ne olivat ihmeellisiä kukkia. Niin tuoksuivat hyvälle ja kukoistivat juuri kuin herrasmamsellit, mutta pistivät, jos taitamattomasti käsitteli. Niin olivat kuin naiset ikään. Ruusut olivat opettaneet hänelle elämisen tai-toa. Paras pysyä erillään hameväestä. Sopi niitä katsella ja kaukaa ihail-la, mutta ei pitänyt mennä koskettelemaan. Mutta silti hän rakasti niitä hengessään. Senkin olivat ruusut opettaneet hänelle.

Hän oli kerran Siosjärven papin kanssa keskustellut kukkien sielunelä-mästä. Kukilla oli sielu, siitä ei päästy mihinkään. He olivat olleet aivan yksimielisiä. Siosjärven pappi ei ollut kristityn maineessa, ja hän saattoi siis puhua kasvien sielunelämästä. Mutta sitä ei pitänyt mennä sano-maan äidille, joka oli luja kristitty. "Vai vielä sielu, pyh kaikkea! Se on sitä sinun ja Siosjärven papin hullutusta."


Tämän vuoksi ei kai häntäkään pidetty uskovaisena, vaikk´ei hän mi-kään jumalaton ollut. Kävihän hän säännöllisesti ripillä kerran vuodessa ja muutenkin harrasti sanaa. Mutta hän ei ottanut sitäniin ahtaasti kuin kotikylän muijat. Hänellä sanottiin olevan "kukka-usko" ja mikäpä siinä. Siosjärven pappikin oli kertonut, että Neitsyt Maaria sangen mielellään kuului istuskelleen ruusutarhassa.´´

Lassi oli hyvissä väleissä herraskaisten kanssa, kuten kirkonkylän vou-din ja vallesmannin. Ja häneltä tilasivat rouvat ruusuntaimiansa. Sios-järven pappikin oli niitä kantanut repussaan kotiinsa ja hyvin kuuluivat menestyvän.

Järven alapäästä kuului ääniä. Sieltä oli tulossa jokin venekunta. Olipa niitä liikkeellä muitakin näin helluntaina. Ja taisivat olla uskovaista vä-keä, vaikka häntä morkkasivatkin, ettei hän pyhitä Herran sapattia.

Alatalon venekunta näkyi olevan. Siellä soutaa vuovasi isoluinen, vanha lisko-isäntä ja perässä istui hänen poikansa Sihveri, talon nykyinen hal-tija. Ahneina pyyntimiehinä eivät olleet malttaneet mennä rukouksiin, vaan lähteneet järvelle.
- Päivää Kukka-Lassi! Vai olet. sinäkin vesillä.
- Joo pitäähän toki tällaisella ilmalla, naurahti Lassi yksikantaan ja kat-seli, kuinka Alatalon vene hiljaksiin lipui järven pohjoispäätä kohti.

"Ei kärsinyt saarnata", ajatteli Lassi. "Olivat itsekin luvattomissa."
Hän souteli menemään. Huono saalis oli alatalolaisilla ollut. Yksi kuikka oli retkottanut veneen tuhdolla Sihveri-isännän jalkojen juuressa. Sen oli Lassi ennättänyt nähdä.

Siinä oli sopiva vahtipaikka niemen kainalossa. Lassi asetti kuvat nie-men kärkeen, rakensi lautan, jonka verhosi turpeilla ja koivunnäreillä. Sen hän sitten asetti ankkuriin lähelle niemen kärkeä ja jäi odottamaan.

Tällainen lautta oli kaikkein paras pyyntipaikka. Sitä eivät linnut pelän-neet. luulivat saareksi. Sen päällä oli mukava loikoa ja pitää silmällä jär-ven selkää. Sai ampua niin monta kuin halutti ja sitten käydä korjaamas-sa pois. Välistä hän oli tällä tavalla ampunut kokonaisen kantamuksel-lisen.

Siellä lensi nytkin sorsaparvi järven alapäästä. Lassi seurasi niiden kul-kua. Yli menivät .. eivät huomanneet kuvia. Mutta tulipa sieltä sotkapar-vi, joka laskeutui kuvien viereen ja piti mukavaa rankotustaan, aivan kuin kyselläkseen, että mistä kaukaa ne nämä vieraat olivat. Lassi täh-täsi ja laukaisi. Kaksi sotkaa kellistyi veden pintaan. Toiset kohosivat lentoon, mutta huomatessaan, että pari heistä ei välittänyt mitään pau-kahduksesta, ne palasivat hetken päästä, ja Lassi saattoi ampua toiset kaksi.
Neljä... tuumi Lassi ja oli hyvillään, kun vielä tuuli ajoi linnut niemen kär-keä kohti. Ei tarvittu koiraa hän saattoi ne itsekin noutaa sieltä.

Lassi makaili lautalla, pisti tupakaksi ja mietti. Helluntai Pyhän hengen juhla. Saattoipa hyvin kuvitella, että juuri tällaisena päivänä se Jumalan henki leijaili vetten päällä. Siipien suhina ilmassa oli kuin hengen sanan-saattoa näihin korpikyliin, missä ihmiset nuhjustelivat pimeän talven ja venyttelivät haukotellen. Kevät ... se toi uuden puhdin.....

Kuinka kauan lienee Lassi maannut lautallaan kun hän heräsi omitui-seen ääneen. Etelän taivaalta lentää viipotteli ihmeellisen näköinen pu-nainen lintu hänen lauttaansa kohti. Se oli tiiliskiven värinen vielä punai-sempi ja päästeli kummia, outoja ääniä nokastaan. Niin oli kuin olisi haastellut etelämaan kieltä. Se laskeutui kuvien viereen ja souteli siinä pulittaen, rakottaen. Sillä näytti olevan jotakin asiaa.

Jo selveni Lassille. Siinä se nyt oli ... se Pyhän hengen lintu, jommoinen oli kerran laskeutunut itse Vapahtajan pään päälle. Se oli nyt saapunut tänne häntä nuhtelemaan ja varoittamaan, kun hän sunnuntaisin linnusti eikä pyhittänyt Herran sapattia. Lassi muisteli joskus kuulleensa tai luke-neensa, että Pyhä henki nuhtelee maailmaa synnin tähden.

Niin eikö äitimuori ollut juuri noita sanoja lukenut, kun hän painoi oven kiinni ja lähti retkilleen. Siinä se nyt oli ja se oli lentänyt tänne kaukaisille pohjoisille vesille hänen vuoksensa.......

Mutta kaunis se oli. Niin säihkyviä höyheniä ei Lassi ollut edes unissaan nähnyt. Ja mitä se äänteli? "La hraans, la hraans!" Eikö puhunutkin hä-nen ruusuistaan? La France-ruusut olivatkin hänen silmäteränsä. Niitä hän hoiteli ja vaali aamusta iltaan. Talvellakin piti huonetta kylmillä, saa-dakseen ne paremmin menemään yli talven.


Muut ruusut hän kantoi kellariin, mutta La France-ruusuja hän halusi kat-sella kaiken talvea. Oli niin somaa panna merkille kun ne rupesivat pu-keutumaan nuo "pariisilais-röökinät". Niin oli Siosjärven pappi niitä ker-ran leikillään nimittänyt. Ja eikö hän ollut ajatellutkin kaikenlaista syntistä niidenalastomuudenaikana hän, vanhapoika?... Oh, Herra armahda....

Siinä se nyt oli ... Mutta mitä ääniä olivat nuo, jotka nyt kuuluivat tuolta järven pohjoispäästä? Mitä sieltähän souti taas se Alatalon venekunta, isoluinen lisko airoissa ja Sihveri perässä. Ja Sihverillä pyssy ojona. Voi noita jumalattomia! Uskoa tunnustivat ja tulivat tappamaan Pyhän hen-gen lintua.

Lassi yritti huutaa, kun samassa Sihveri tähtäsi ja laukaisi. Punainen lintu rupesi pyörimään ja purkamaan suustaan verivaahtoa. Se pyöri ympäri kuin väkkärä, koko ajan äännellen mitä surkeimmin:
- La hraans, la hraans, la hraans! Sihveri koppoi sen veneeseensä ja miehet lähtivät soutamaan takaisin.

Lassi havahtui ja katseli ympärilleen. Aurinko paistoi ihan toiselta suun-naltakuin hänen tullessaan. Ilmeisesti oli kulunut monta tuntia ja hän oli nukkunut. Niemen kärjen kohdalla keinuivat kuvat, nyökytellen päätään toisilleen, ja tuuli oli ajanut kuolleet sotkat kauas järvelle.

Se oli ollutkin vain unta. Mutta mitä se merkitsi? Lassi tuli levottomaksi ja lähti kiireesti soutamaan, viitsimättä edes käydä hakemassa aamulla ampumiaan lintuja.

Kun hän saapui kotiin, oli äitimuori juuri lopettanut päivällisensä ja ke-hoitti häntä syömään. Lassi istui pöydän ääreen syvissä mietteissä, ko-ko ajan ajatellen äskeistä näkyään. Mitähän se mahtoi merkitä?

- Eikö sieltä mitään tullutkaan? kysäisi äiti hetken kuluttua.

Lassi murahti jotakin, josta ei saanut selvää, mitä hän tarkoitti, ja äiti jatkoi:
- Niin se käy, kun lähtee Pyhän hengen juhlana linnustamaan. Ei saa mi-tään. Jumalan kirous vain seuraa mukana.

Hän kääntyi ikkunaan. Sieltä vainion yli juosta kaahotti joku vaimonpuoli heidän taloaan kohti.
- Mikäs nyt Alatalon vanhaa emäntää vaivaa, kun noin kaahottaa?
Lassi kohotti päätään. Alatalon? Hän muisti näkynsä. Ilmeisesti nyt oli jotakin tapahtunut.

Samassa syöksyi Alatalon vanha emäntä pirttiin ja lysähti sydänalaansa pidellen oven suuhun penkille.
- Voi hyvä Jumala hyvä Jumala tulkaa auttamaan! Pyssy laukesi ja An-na-Stiina makaa henkihieverinä.

Lassi hyppäsi pöydän päästä ja lähti juoksemaan. Siinä se nyt oli! se oli-kin ennustanut. Alatalon Sihveri oli ampunut Pyhän hengen linnun ja nyt makasi hänen vaimonsa kuolemaisillaan.

Naapuritalossa kävi huuto ja voivotus. Nuori emäntä makasi sängyn päällä, mihin miehet olivat hänet nostaneet. Kyljestä purskui verinen vaahto sängyn peitteelle. Kasvot olivat kalpeat kuin palttina ja emäntä näytti tekevän loppua.
- Mitä täällä on tapahtunut?

Vanha isäntä pyyhiskeli silmiään ja koetti kertoa:
- Niin kun Anna-Stiina istui tuossa kaakkuria höyhentämässä ... ja Sih-veri oli laskenut pyssyn tuolille niin miten lie sattunut laukeamaan ja ... Vanhan isännän kertomus keskeytyi itkuun.

Lassi katseli nuoren emännän kasvoja. Niillä käväisi vielä pieni nykäh-dys ja sitten kallistui pää sivulle. Henki oli lähtenyt.

Lassi kertoi näkynsä. Se teki tärisyttävän vaikutuksen.
- Se oli Jumalan Pyhän hengen varoitus vaikeroi vanha isäntä. Eihän si-tä pitäisi näin suurena juhlana lähteä maallisten perässä rimpuilemaan. Mutta kun se on tuo pyytömieli ihmisraasulla. Siinä oli varoitusta meille, jos sinullekin, Lassi...

Kukka-Lassi myönsi sen hengessään. Varoitusta siinä oli hänellekin .oli nokko. Kukkiaan hän oli jumaloinut ja niiden ääressä syntisiä ajatellut. Nyt oli Jumala itse muistuttanut siitä. Hänen oli tehtävä parannus ja pian.
Sinä kesänä ei Kukka-Lassi enää ruusujaan hoitanut, vaan jätti ne kel-lariin. La France-ruusut hän repi ruukuistaan ja heittitunkiolle. Sieltä naa-purin emännät ne korjasivat ja laittoivat kasvamaan.

Kukka-Lassin ennen niin koreat ikkunat ovat nyt alastomat ja huoneesta kuuluu veisuuta aamusta iltaan.