Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1929.

Pystyvä mies.



Eräässä kylässä Peräpohjolassa oli kerran - ei ole enää - opettaja, joka oli sangen pystyvä mies.

Kyläläiset muistelevat häntä kaipauksella vieläkin, ja tavallisesti päättyy keskustelu hartaaseen toteamukseen:
- Siinä oli pystyvä mies.

Kerran putosi naapuritalon emännältä avain kaivoon ja sen johdosta viri-si vilkas keskustelu talonväen kesken, miten avain kaivosta ylös saatai-siin, sillä se oli piirongin ainoa avain

Saapui siihen opettajakin paikalle ja lausui halveksumisensa talonmie-hille, jotka neuvottomina tapausta päivittelivät ja tuntuivat syyttelevän emäntää varomattomuudesta. Opettaja meni kaivolle, laskeusi vintin-vartta myöten alas, meni siekailematta sekaan, pisti avaimen taskuunsa, nousi ylös samaa tietä - hänellä oli hyvät käsivoimat - asteli sitten pirttiin ja ojensi avaimen kohteliaasti kumartaen emännälle. Ja emäntä katsoi opettajaa ihaillen ja totesi:
- Siinä on pystyvä mies!

Sattui sitten erään kerran, että koulun vesiämpäri putosi kaivoon. Koulun kaivo ei ollut vinttikaivo, vaan vesi otettiin veivipelillä nousevan polven juotavaksi.

Kun tapaus tuli opettajan tietoon, meni hän nopeasti kaivolle ja laskeusi kettinkiä myöten alas. Ennenkuin opettajan meininkiä välittömällä mie-lenkiinnolla seuranneet pojanjulkurit olivat ehtineet kurkistaa kaivon kan-nelta alas, oli opettaja jo vesirajassa ja haroi parhaillaan ämpäriä poh-jasta.
- Hi-hi-hi! tirskuivat pojat ja arvelivat: nyt se hukittaa ittensä.

Hetkistä myöhemmin kuului kaivosta jylhä sotahuuto, joka määräsi poi-kalauman veivaamaan. Oli näet talvi, kettinki kylmä ja liukas, ja sen vuoksi opettaja ei tästä kaivosta suoriutunut omin voimin niinkuin naapurin kaivosta. Ja pojat tekivät työtä käskettyä.

Mutta vaikka pojat yrittivät silmät tapilla ja muuan heistä otti niin lujalle, että pöksyt parahtivat, ei opettaja ottanut noustakseen takaisin maan päälle. Siellä hän piti alhaalla vesirajassa jään päällä pahaa meteliä ja haukkui poikia, että kaikkia sitä täällä elätetään, kun ruoka menee huk-kaan. Ei jakseta lukea, eikä edes kaivonveiviä vääntää. Hakekaa rouva keittiöstä!

Rouva tuli ja toi myöskin palvelijan tullessaan. Hevosvoimien näin li-sääntyessä saatiin kuin saatiinkin opettaja nousemaan ja kenties hänet olisi saatu vedetyksi aivan ylös saakka, mutta juuri kun hän oli saamai-sillaan kiinni luukun syrjästä, kilisi järjestäjän kello, ja siinä silmänräpäyk-sessä hellittivät pojat kätensä ja livistivät riviin minkä käpälistä lähti.

Kuri näet koulussa oli sellainen, että siinä ei ollut moitteen sijaa. Opetta-ja oli antanut sellaisen ukaasin, että joka ei ole rivissä samalla minuutilla kun kello soi, niin tietäköön mikä siitä seuraa. Ja lapset muistivat tämän joka hetki. He pelkäsivät ja kunnioittivat opettajaa, josta koko kylä kohi-si, että siinä on pystyvä mies.

Siellä se nyt oli opettaja jälleen alhaalla likemmäs kymmensylisessä kai-vossa. Rouva kurkisti varovasti alas ja tiedusteli aralla äänellä herraltaan ja mestariltaan, että hakisiko hän pojat takaisin veivaamaan, vai mitä hän tekisi. Ei, kielsi opettaja jyrkästi, ja sanoi päättäneensä, että hän on vaikka lopun ikäänsä kaivossa ennenkuin sallii pojille sen nautinnon, että saisivat kehua nostaneensa hänet kaivosta ylös. Tietenkin pojat kaikille kerskuisivat, että ilman heitä olisi opettaja jäänyt kaivoon. Minä olen täällä siksi kunnes naapurin Heikki tulee heinästä. Pudota tupakkaa ja tulitikkuja ja mene sitten pitämään koulua, käski opettaja.

Tunti toisensa jälkeen kului, mutta yhä oli opettaja kaivossa. Pojat poh-tivat vilkkaasti tapausta kotimatkallaan ja toivoivat hartaasti, että opettaja jäisi kaivoon loppuiäkseen. Mutta kotiutuihan se Heikkikin vihdoin hei-nästä. Lähetti sanan koululle, että hän tulee heti kun on syönyt.

Heikki tuli, näki ja voitti.

Kylmästä kankea Pestalozzi kohosi ylös hitaasti mutta varmasti Heikin vääntäessä veivistä olan takaa. Ja Heikki pruikkasi työnsä tehtyään pit-kän sapelisyljen koulun pihalle ja kertoo vieläkin ylpeänä, että hän on paikkakunnallaan nostanut valistustasoa enemmän kuin kukaan muu, sillä hän nosti sitä yhdellä rupeamalla lähes 18 metriä. Ilman häntä olisi opettaja paleltunut kaivoon.

Mutta opettaja ei ajatellut valistusta sinä iltana. Hän meni kaivolta no-peasti keittiöön, koetti kahvipannun kylkeä, ja kun se oli kylmä, löi pan-nun nurkkaan.Sitten meni hän veistosaliin ja ryhtyi äkeissään höylää-mään. Käsityö oli hänen mielityötään ja ennenkuin aamu valkeni, oli se huonekalusto valmis, jonka opettaja edellisenä päivänä oli ottanut ura-kakseen, mutta joka jäi kesken sen vuoksi, että hän joutui kaivoon.

Aamulla kurkisti naapurin Heikki veistosalin ovelta ja totesi haltioissaan:

- Siinä on pystyvä mies!

Niin, pystyvä mies oli se opettaja. Mutta pikavihainen, kovin pikavihai-nen. Hyvällä tuulella ollessaan oli hän joskus lahjoittanut rouvalleen kul-takellon. Rouva antoi muutaman kerran kellon lapsen käteen, ja lapsi tuntui viihtyvän hyvin sen parissa.

- Pois kello lapselta! komensi opettaja. - Se ei ole mikään lasten leikkika-lu. Rouva totteli. Mutta jopahan eräänä päivänä opettaja taas näki kellon lapsella. Hän tempasi sen pois, otti peristä kiinni ja löi kellon murskaksi lattiaan.

- Minähän sanoin, ettei se ole lastenleikkikalu! kiljasi hän.

Mutta kaikesta huolimatta: siinä oli pystyvä mies.