Kaukana Inarijärven takana on Vätsärin poroerotusaita. Sinne vaelle-taan kerran vuodessa, kaikki kynnelle kykenevät sadan kilometrin alu-eelta ja kauempaakin. Vätsäriin meni myös Matti Saanio. Retki kaikki-neen otti viikon ja sillä matkalla hän kiersi Inarijärven.

Matti Saanio. / Suomen Kuvalehti 1964.

Raito Vätsäriin.


Matkaajat seisovat kesällä ja talvella Inarin rannalla ja koettavat nähdä saarten yli järvelle, missä missä taivas ja järven pinta yhtyvät viivaksi. Mitä on tuon viivan takana? Asuuko siellä kukaan. Jos asuu, miten he elävät kesällä, talvella, miten he kulkevat kotiinsa, kodista kouluun, työ-hön, miten tapaavat nuoret toisiaan?

Sieltä rannalta, Inarin kirkolta, on tuonne järven pohjoisimpaan vuonoon pitkälti yli 100 km. On siellä taloja, pari kolme aina vuonoa kohden.se ei ole paljon, mutta silti asukkaat ovat kaikki naapureita keskenään, vaikka talojen väliä on jopa 60 km. Näitten perimmäisten talojen, Paltto Hilman, Kaaretin ja Kapperijoen asukkaiden takana kolmen penikulman päässä on Vätsärin erotusaita. Sinne he kerääntyvät erotuksen ajaksi, kaikki kynnelle kykenevät. Lähimmät pääsevät tuolla kolmella penikulmalla, kuten Sevetin asukkaat, mutta Nellimöläisille kertyy n. 80-90 km. Ehkä pisimmän matkan tekee poliisikonstaapeli Kiiskinen, joka virkansa puo-lesta tulee kirkolta saakka. Sieltä on lumikiitäjämatkaa yli 100 km, porolla ajoa 30 km.

Miksi he hakeutuvat tuonne tiettömän taipaleen taakse? Naiset ja lapset. Asian syyt perinjuurin ymmärtääkseen täytyisi olla itse porohoidolla toimeentuleva perheenhuoltaja.

Erotus on samaan aikaan sekä kovaa työtä että juhlaa, ystävien tapaa-mista, nuorten tutustumista. Erotus on poromiehelle täyttymyksen aika. Silloin nähdään, miten poroelon hoito on onnistunut. Onko kaarteessa omia vai ovatko ne eksyneet muille palkisille, vai ovatko pedot verotta-neet niitä. Erotus näyttää monelle sen vuotisen toimeentulomahdollisuu-den.

Niin monesti kuin olin noissa Inarin kaukaisissa taloissa käynyt, aina oli minua kehotettu tulemaan talvella, silloin kun Vätsärissä on erotus. On-han niitä kesällä kulkijoita. Mutta tule katsomaan, eletään täällä talvella-kin. Lupasin tulla ja sen muisti Jounikin, kun soitti kysyen, ottaako hän minua varten ylimääräisen härän kun tulee Nellimössä käymään ennen erotukseen lähtöä. Annoin ottaa ja lupasin olla ajoissa Nellimössä, mut-ta pyysin varmuuden vuoksi laittaman taljan oven pieleen, jos vasta yöl-lä tulisin. Talja oli paikallaan kun keskiyöllä komusin Saijetsin Matin pirt-tiin. Aamulla herättyäni ojennettiin minulle uudet Saaran tekemät karva-kengät ja kehotettiin vaihtamaan ne jalkaan. Niissä oli tuoreet heinä ja punaisella varkapalalla koristetut kiverät nokat. Ilman niitä olisi palellut-tanut jalkani.

Lähtövalmisteluihin kuului juoda ainakin kolmet kahvit leivän kera. Kau-poissa pitää käydä. Tarvittiin evästä ja muuta tarvekalua. (Siellä tapasin Taimi-tytönkin, joka oli sirkeänä tullut opettajaan postiasialle.) Vaattei-den päällepanossa melko rupeama. Minulla ei ollut enempää kuin Jou-nilla ja Simolla ja minulla oli 7 vaatekertaa, lukka, lapintakki ja pusakka, kaksi villapaitaa, paita, aluspaita. Jaloissa trikoiset, flanelliset, pässin-pökkimät, sarkaiset ja päällimmäisenä poronkarvaiset säpäkkäät. Kar-vakengän sisällä oli syylingit. heinät ja pari paria sukkia. Pääkappalee-na reilu karvalakki korville vedettynä. Vain Simolla oli käytössä peski, ei-kä hän palellutkaan.'

Raidon rakentaminen vei oman aikansa. Ensin reet asetettiin peräkäin nokat monosuuntaan. Sitten Simo haki härät metsästä, sitoi kunkin hih-nasta reen taakse ja vasta sitten ne valjastettiin. Jouni kaaresti reet. Hän oli ostanut tavaraa kotia varten, koska ei tiennyt milloin tulisi toista ker-taa kauppoihin. Rekiin lastattiin vielä sukset jokaiselle, makuuksia ja ki-vääri oli aina kaiken varalta mukana. Raidon lähtö tapahtui kivuttomasti. Kun ensimmäinen poro sai merkin ja nykäisi, lähtivät muut heti liikkeelle. Poro nulkkaa, tolvaaminen eli sen matkantekotapa olisi olosi oma lukun-sa.

Kun eläin ei ole niin suuri, ettei sen selän yli voisi hyvin nähdä kurotta-matta, ei siltä odottaisi ihmesuorituksi. Mutta reki liikkuu vaivattomasti ja jos kehotat eläintä heilauttamalla vasenta kättäsi alhaalla tai lyöt sitä hihnalla kylkeen saattaa kulku olla varsin nopeaa. Mäet poro ottaa tosis-san. Ku eläin saattaa painaa vähemmän kuin raavas mies tavaroineen rekineen tuntuu eläimen vetositkeys uskomattomalta. On kerrottu yli 90 km:n päivämatkoista hyvällä kelillä. Me olimme jakaneet matkan kol-meen osaan, koska oli yli 30 asteen pakkanen ja tuiskulumi oli tehnyt kelistä varsin huonon.

Talvitie järven perälle oikaisi vuonon poikki, sivuten rajavyöhykettä, edel-leen pieniä järviä pitkin metsään ja taas järvelle. Metsä oli hiljainen. Ai-van kuin siellä ei koskaan kukaan liikkuisi. Mutta korpit toki ilmoittivat elämästä, jota täälläkin eletään, tosin vain silmältä salassa. Poron raato siellä, toinen täällä hukan tai ahman aikaansaamina. Niitä petoja oli tänä talvena ollut. Ahmoista oli monta kaadettukin.

Porot jatkoivat tasaista nulkkaansa. Tie oli paikon tuiskun peittämää, mutta aina eläimen vaisto tielle osasi. Reessä istujien jäseniin hiipi väki-sinkin kylmän väreet. Piti seisottaa poro, jotta sai kiertää reet lämpimik-seen.

Poron pulkka Inarijärvellä.

Arvo Sanila poroa vetämässä.

-Raito tuleee...

Tokka tulee siuloihin.

Ensimmäinen tekomerkki.

Sevetin kulkuneuvoja.

Missä isäntä on?

Tsurnovuonon luoteisin lahti v. 1909. Kuva: Väinö Tanner. / GTK.

Voimavalolyhty; Petromaksi. Kuva: Pielisen museo.

Hämärä tavoitti meidät perille tultaessa. Pihamaalta juoksi poika sisälle - tulee raito. Kessivuonon talossa oli savottaväkeä pirtin täydeltä. Läm-mintä oli, mutta vastuksista kuuluivat puhuvan. Joku kone oli mennyt rik-ki pudotessaan jään läpi. Tuisku oli myös estänyt kauppiasta tuomasta muonan täydennyrtä. Nellimöstö oli ollut aika ajon niin hyvä traktorin jäl-ki, että pikkuautolla oli päässyt perille asti. Asukkaat olivat nyt motissa, kunnes koneet aukaisisivat tien.

Postimies lähti raitoineen juuri kun tulimme. Meni vielä iltaa myöden Nel-limöön. Poro ei tuntenut tuiskua esteeksi.

Vietimme yö talossa, vuonon toisella puolen ja jatkoimme siitä aamulla matkaamme Tsurnuvuonoon Jounin mökille. Taival taittui tasaista vauh-tia. Maisema jatkoi samoja piirteitä, tiheää koivumetsää, jossa poro tai-tavasti väisti jokaisen sarvikruunuaan uhkaavan oksa. Eikä se siinä hil-jentänyt vauhtiaan.

Mutta erään pitkä järvisuikaleen jäällä porot äkkiä pysähtyivät ja jäivät kuulostelemaan päät koholla sieraimet auki ilmaa nuuhkien. Näimme, että tien poikki menivät jäljet. Olivatko ne poron vai pedon tekemät. Si-mo ehti ensin paikalle - ahma.

Todella suuret ahman jäljet, kämmenen suuruiset. Jounille ja pojalle ne eivät olleet varsin uutta. Olihan Simokin ollut mukana kun naapuri pyysi apua ahman hakuun. Ahma oli pikku-Heikillä mennyt rautoihin, mutta tel-minyt ja lopulta purrut kyntysensä poikki. Siinä jäi rautoihinkin jäljet, mut-ta katkesivat myös pedon komeat kulmahampaat. Ahma piiloutui louhik-koon, josta se monen savustusyrityksen jälkeen saatiin ulos. Ahman jä-listäminen on miesten hommaa. (Eikö kukaan ostaisi tuoreita ahman jälkiä? Niitä on Inarilla ja raitista ilmaa riittää.)

Mitä me tällä kertaa ahman jäljillä teimme, oli asiaa muualle. Jatkoimme perille saakka, jossa illalla kuulimme metsästä palaavalta Heikiltä yllät-tävän tiedon. Vain kymmenen minuuttia siitä kun olimme nousseet maal-le järven toisessa päässä, tuli jälkiä pitkin vielä kolmas ahma. Heikki oli niitä jo pitemmän aikaa ajanut. Edellä oli kulkenut kaksi ahmaa, pieni edellä, suurempi perässä. Olimme kulkeneet raidon kanssa ahmaper-heen keskeltä. Ei tapahtunutta sen kummemmin taivasteltu. Se oli heille arkea. Sauna nopeasti lämpiämään, jääsiiat pataan ja sitten syönnin ja saunan jälkeen nukkumaan. Seuraavana päivänä piti ehtiä Vätsärin markkinoille.

Vitiä oli yöllä tullut lisää. Onneksi tie oli paikoin tikotettu. Kesällä mentiin samaa vuonoa paidan kaulus auki kumitossut jalassa. Nyt isolta selältä puhaltava viima pakotti käpristymään kauluksen sisään, syvälle huivin ja lukan alle piiloon. Poron vaivana oli huurtunut turpa. Se poistettiin, kun tuli poron kusema. (epämääräne etäisyysmitta) täyteen.

Kolmantena matkapäivänä maisema alkoi vähin erin muuntua, oli louhik-koa ja mäntyjä harvassa. Varsinaisia paljaslakisia tuntureita ei ole tähän Lapin kolkkaan suotu. Onpahan vain avaruutta.

Tuttuja olivat maisemat Jounille. Hän tiesi missä metrisen hangen alla oli jäkälää. Muutama koekaivanto ja härät rupesivat syömään. Keitimme kahvit komeilla honkapölkyillä, jotka Jouni oli jo aikaisemmilla matkoilla nuotiopaikalle kerännyt. Olimme matkustaneet kolme vuorokautta lähim-mästä maantiestä ja olimme matkan aikana sivuttaneet vain 3 taloa. Iso-Inari oli jo kaukana takana. Olimme syvällä metsien ja pienten järvien sokkeloisessa maastossa. Vanha talvitien reikä vei eteenpäin raitoa. Kaukaa kuulu tunnusteleva haukku. Se synnyttää hetkessä turvan ja inhimillisen lämmön tunteen, joka lienee monelle kulkijalle koettu asia. Pienen lammen rannalta selvenivät selvenivät silmään kämpät, reet, pulkat ja koirat. Minkä ihminen luonnolleen saattaa, sen totesimme, kun kaikki kehotimme poroja parhaaseen vauhtiin. Yritimme jopa ajaa tois-temme ohikin. Kämpän ikkunat sojottivat sopivasti tulosuuntaamme, tulon piti näyttää siltä kuin oltaisiin vaan naapurista, pikamatkalla.

Yksi kämpistä oli tyhjänä. Sen torvi pian puhtaaksi lumesta. Kaminaan valkea valmiista hongista ja vain vajaan puolen tunnin kuluttua oli kahvi valmiina. Reestä löytyi myös huolellisesti pakattu voimalyhty ja viltin si-sältä radio. Pöytää ilmestyi pien lihavelli ja niin rupesi kämppä elämään. Miehiä tuli kuulumisia kuuntelemaan. Kamina hehkuin punaisena ja kah-via riitti. Siitä laverilta uni meidät otti ja piti aamuun saakka.

Erotusaita oli kämpiltä puolen kilometrin päässä ja siellä oli myös kylän keskus. Oli useita kömmättejä, ikivanhoja, itkeväseinäisiä, moneen ker-taan siirrettyjä. Kuuvan Onnilla ja Aililla vain oli uusi höylättyseinäinen kookas piisi-pirtti, jossa Aili sukkelana piti nälkiintyneille poromiehille ruo-kalaa. Lapinpukuista väkeä kuljeksi aidalle. Nuoria tyttösiä, poikasia, raavaita miehiä koltan mummoja ja norjalaisia jotka olivat päätään muita pitempiä. - miehet siuloihin - huuto sai joukosta erkautumaan miestokan, joka pistäytti karvakengän nokan mäystimeen ja porhalsi kaarteen läpi portille josta porot johdetaan sisään.

Lumen pinta oli vielä ehjä lukuunottamatta siulamiesten ja poroisännän suksen latua. Poroisäntä oli käynyt tarkastamassa aidan ja peitti lumella syrjään siirretyt portit. Poro oli arvaamaton, siksi siulamiestenkin oli kai-vauduttava lumeen, ettei tokka juuri veräjältä kääntyisi takaisin. Kuului jo koparoiden narinaa ja koirat räkyttivät tokasta lähteneitä takaisin. Joku tiesi kertoa, että tokassa oli 1500 päätä. Jo tuli hiihtäjä näkyviiin. Hänellä oli hihnassa suurisarvinen kellokas, joka houkutteli muut yhtenä tokkana aitaukseen. Se oli odotettu hetki. Joku miehistä tunsi jo omansa - katso tuolla tuo pailakka täpläkylkinen, missä se on piileksinyt.

Kun viimeinen oli koiran laukottamana tullut sisälle, ryntäsivät miehet sulkemaan veräjän. Porot oli ajettu erotusaitaan saakka, jossa ne hiljaa seisoivat. Miehet ja naiset kertyivät aitauksen sisäpuolelle. Lukumiehet asettuivat konttuurien ovelle. Eroittaminen saattoi alkaa. Suopunki va-lmiina, silmät sirillään korvamerkkejä tähyten kiertävät miehet tokkaa. Porot alkavat liikehtiä. Kiertävät vastapäivään, kuin olisivat suuressa vir-ran pyörteessä. Kylki kyljessä yhä nopeammin sen jälkeen, kun ensim-mäiset heitot ovat niiden sarvia hiponeet ja joukosta ensimmäiset viety omistajiensa konttuuriin. Yhä enemmän vauhkoontuen ne survovat ym-päri kaarretta. Vasat roukuvat emiään, miehet huutavat - Illepin vetäjät, Kärnän vetomiehet, Katrin miehet, kun suopunkiin tarttuu muu kuin oma poro. Vetäjät auttavat näin toisiaan minkä omilta kiireiltään ehtivät. Siinä työssä tulee lämmin niin miehille kuin poroille. Lapin takit joutavat aidal-le.

Poroisäntä huutaa puolestaan - seisottakaa poroja! Miehet lakkaavat heittämästä ja porot saavat hetkeksi rauhoittua. Joku juopaseen hätäiset kahvit ja sitten alkaa sama uudelleen. Kaarteen lumi on muuttunut jau-holaarin pohjaksi. Siellä täällä on veripilkkuja ja korvan kappaleita. Vasat ovat saaneet omistajansa merkin. Niin on tehnyt Katrikin suurella leuku-puukolla poroilleen. Kädet veressä hän korvaa piteli, että veren tulo ty-rehtyisi. Pakkasessa leikattu korva oli paha pilaantumaan. Joku antoi lääkettä ja vasa kirmaisi takaisin tokkaan. Ilma oli huurua täynnä. Lähi- puiden oksat olivat siitä valkoiset.

Jouni oli toivonut löytävänsä 4-5 omaa poroansa, jotta olisi voinut viedä ne Norjaan ja vaihtaa niillä tavaraa. Mutta vasta kaksi hän oli löytänyt. Olihan niitä ensimmäisessä erotuksessa ollut. Löytyi sentään oma ajo-härkä, joka oli piileksinyt koko talven.

Tokka rupesi harvenemaan ja eräiden suurporomiesten konttuurit täytty-mään. Täällä oli sama jako kuin muuallakin - toisella oli enemmän ja toi-sella vähemmän. Se jolla oli satapäinen, ehkä tuhantinenkin tokka, voi ostaa käteisellä moottorikelkan, jopa auton.

Moottorikelkasta on tullut edistyksen symboli. Sitä tavoitellaan. Sen hy-vät puolet tiedetään. Se on nopeampi. Sillä voi kiertää vaikka poron ym-päri. Mutta se maksaa paljon. Hinnassa on puolet liikaa, koska kone on luvattoman heikko rakenteinen. Jossain on joku joka ansaitsee poromie-hen kustannuksella ansiottomasti, vai onko valtio luokitellut moottorikel-kan ylellisyysesineeksi. Saahan vuokra-autoilijakin veron palautusta, miksi ei poromies. Kuka on se suomalainen, joka alkaa valmistaa paran-nettua painosta moottorikelkasta?

Näin keskustelu käy erotuksen jälkeen kämpissä. Ajohärkiä joita kukaan ei unohda. Niitä käy jokainen katsomassa ja siirtää jos on tarve. Kun erotus loppuu on päästävä kotiin.

Härkien siiirto... sitä muisteli Jouni. Vanha-isäntä tahtoi illalla mennä här-kiin. Olihan hän tehnyt sitä puolivuosisataa ennenkin. Estellen hänet pi-meään laskettiin. Hän hiihti puita hapuillen tuttuja keinoja metsään. Ovatkohan tallelle, etteivät ole kiertäneen, onko kaivos riittänyt, samat kysymykset joka kerta. Niin oli kysyttävä ja siihen oli haettava vastaus metsästä. He olivat riippuvaisia noista puolivilleistä eläimistä. Härän piti olla syönyt ja levännyt. Härät löytyivät makuulta. Kaikki oli hyvin. Mutta vanhus halusi parantaa niitä ja irrotti yhden hihnan viedäkseen sen uu-teen syömäpaikkaan. Pari askelta vankassa lumessa. Polvet pettivät. Lumi otti kaatuvan vanhuksen pehmeästi vastaan. Sydän tahtoi loppu tässä missä oli puhdas lumi. Kotiväki löysi kylmenneen vanhuksen, jon-ka koukistunut käsi piti edelleenkin hihnasta kiinni. Härkä seisoi hiljaa, tietämättä tapahtuneen merkitystä, että ihmisiäkin erotetaan.

Erotus Vätsärissä loppui ja jokainen lähti pois omalla keinollaan. Porot päästettiin konttuurista. Osa miehistä jatkoi niiden paimentamista omilla kotiseuduillaan. Monta raito juti Sevettijärvelle. Koltan mummot olivat saaneet uusia koipinahkoja, ehkäpä peskinki tarpeet. Konstaapeli oli pe-rinyt jonkun verorästin ja poikaset oli tehneet muutamiin tyttöihin vaiku-tuksen. Nellimöläiset kaarestivat rekensä ja käänsivät raitonsa pitkälle taipaleelle etelään. Moottorikelkka vei minut tunnissa Sevettijärvelle ja siitä lumikiitäjä Kaamaseen. Onni ja Aili tulevat viimeisinä. Vätsäri hilje-nee.