Puhutaanko vielä näistä eväshommista? - Haataja kirjoitti vielä yhden kirjeen ja mainitsi, neuvoteltuaan suomalaisen valtuuskunnan toiseksi jäseneksi määrätyn majuri Heikelin kanssa, joka silloin oli Petsamon ra-jakomendanttina ja jäi joku vuosi sitten Helsingin -Tallinnan välille kah-den muun miehen kanssa lentokoneineen, että olisi lisäksi hankittava kuhunkin varastoon; 25 purkkia milkkiä, 50 purkkia Corned beefiä, 3 ki-loa suolaa ja samanverran herneitä sekä 1 laatikko sekahedelmiä. Se tiesi jo herkullisempia päiviä. Ja vieläkin myöhemmin määrättiin hankitta-vaksi 4 kiloa kauraryynejä (mitä pidätte kaurapuurosta?) ja teetä ja tuli-tikkuja.

"Tämä oli avain näihin laskuihin", sanoi matematiikan opettajamme Ou-lun Realilyseossa.

Heinäkuun puolivälin maissa tuli Jalven muori, Piritäsh-ahku yht`äkkiä luokseni, sanoi;

- buorri beäivit ja antoi minulle norjalaisen sähkösanomakaavakkeen, jo-hon oli kirjoitettu lapiksi, että rajakomissioni saapuisi Njuolasjoen latvoil-le Inarin ja Enontekiön rajamaille 20 päivänä heinäkuuta. Se merkitsi, et-tä minun oli heti lähdettävä komissionia vastaan Utsjoen-lnarin-Norjan rajapisteeseen, mihin rajankävijät samanaikaisesti saapuisivat. Tiedon oli Haataja antanut puhelimitse Norjan Kautokeinosta Levajoen tunturi-majalle, joka sijaitsee Tenojoen rannalla mitä jyrkissä ympäristössä, ja jonne matkaa virkataloltani oli 35 kilometriä, tämän tunturimajan hoitaja -fjeldstueop-sitter - oli tiedon lähettänyt Jalven taloon Suomen puolelle jokea; ja kun pojista kukaan ei ollut sattunut kotiin - ei Ant, ei Ovia, ei Lemmet -oli muorin itsensä häätynyt lähteä sanantuontiin.

Kysyin Piritäsh-ahkulta, mitä hän vaatisi tuontipalkaksi, johon muori tie-tenkin vastasi;

Tulipa taas muuan kohta, joka aiheutti maalle nousun. Siitä ei selvitty-kään yhtä nopeasti kuin edellisestä. Väylän määritteleminen muodostu-neiden, uusien karien johdosta sitten vuoden 1897 kävi verraten vai-keaksi ja mielipiteet siitä, mihin se nyt olisi asetettava kävivät eri suun-tiin. Kun norjalaiset eivät heti luopuneet vaatimasta väylän julistamista kulkevaksi aivan Suomen rantaa pitkin, otti Haataja johdon ja lausui;

- Jag å min sida skulle vara villig, att ingå på det, men -- minä puolestani olisin halukas suostumaan siihen, mutta ...

Sitten seurasi selostus syväväyläperiaatteesta ja keskiväyläperiaattees-ta, jotka arvelen sellaisiksi periaatteiksi, etteivät ne erikoisemmin lukijaa kiinnosta - erittäinkin kun mainitsen, että niiden takaa pilkistää erinäinen määrä homehtunutta juridista kirjallisuutta ja paljon pitkäpartaisia aukto-riteetteja. Sen verran kuitenkin lukijan on hyvä tietää, että rajajoessa ve-detään syvintä uomaa pitkin syväväyläperiaatteen mukaan, joka nyt oli kuulemma noudatettavana.

Kun Haataja sitten oli päässyt asian tämän eli - kuten hän itse sanoi - teoreettisen puolen koskettelun pääpiirteittäin loppuun, aukaisi norja-laisten valtuutettujen puheenjohtaja suunsa, aikoen hänkin sanoa mie-lipiteensä. Mutta silloin huomautti Haataja, että mitä itse asian käytän-nölliseen puoleen tulee sekä siihen, mitä hän myöskin itse maanmittaus-insinöörin ominaisuudessa asiasta tiesi, ei hän voinut olla kiinnittämättä herrojen norjalaisten valtuutettujen huomiota siihen, että . ..Klingenberg siis vaikeni ja kuunteli kärsivällisesti edelleen, vähä väliä muuttaen ruu-miinpainoa jalalta toiselle.

En luule paljon väärin puhuvani, jos sanon, että Haataja lateli tunnin. Vihdoinkin kuitenkin se loppui ja norjalaisetkin saivat puheenvuoron. Klingenberg sanoi sanottavansa asiallisesti ja lyhyeen, mutta piti edel-leen kiinni norjalaisen valtuuskunnan ottamasta kannasta. Hän luuli asian jo voittaneensa, sillä hän ei tuntenut suomalaista sisua eikä mei-dän herra Ylitirehtööriämme. Tämä nimittäin sanoi nyt, että näytti välttä-mättömältä tarkastella kysymystä jossakin määrin yksityiskohtaisemmin ja alkoi samat asiat uudelleen, mutta paljon laveammin, siteeraten ryöp-pynä kaiken maailman kansainvälisenoikeuden asiantuntijoiden mieli-piteitä. Näytti ilmeiseltä, että Haataja oli huolellisesti valmistautunut näitä otteluita varten - sieltä tuli kuin veivistä vääntäen. - Kun hän oli puhunut puoli tuntia ja näytti ilmeiseltä, että oltiin vasta alkulauseessa, sanoi Suomen valtuutettu Seylori minulle, että eikö mennä vähän tuonne syr-jemmäs levähtämään. Hän arveli Haatajan kyllä kelpo tavalla yksinkin pärjäävän.

Päivät pälyivät, pilvet nukkuivat liikkumattomina pumpulipalloina tuntu-reiden yllä. Veneet lipuivat hiljalleen Inarijoelta suurelle, Jäämerta kohti luisuvalle Tenolle. Elämä oli unelma.

Karasjoen suulle tultaessa, ehdottivat norjalaiset, että eikö työn välissä mentäisi katsomaan Karasjoen kaunista erämaakylää. Miksi ei, se sopi. - Ja täytyy sanoa, että Karasjoen pieni kirkonkylä onkin suurenmoinen, kerrassaan keidas. Se on kolmesataa asukasta käsittävä tiheä rykelmä taloja, täydellinen - ehkä Norjan täydellisin - lappalaiskylä, jonka muina asukkaina on vain jokunen norjalainen virkamies. Kylä sijaitsee saman-nimisen joen varrella, kahden penikulman päässä siitä paikasta, missä tämä joki ja Inarijoki muuttuvat yhteentullessaan Tenojoeksi.

Asetuttiin pariksi vuorokaudeksi kylän tunturimajaan, mikä oli ennem-minkin matkailijakoti. Se oli todellakin virkistävää, sillä olihan kulunut aikoja siitä, kun valtuuskunnan herrat olivat maanneet kahden lakanan välissä.

Ensimmäisenä nousi puhumaan Haataja. Hän ei maininnut sanallakaan syväväyläysperiaatteesta eikä keskiväyläperiaatteesta. Ei, ei - se oli aivan jotakin toista. Ja minä kun olin luullut, että hän ei koskaan suostui-si puhumaan muusta kuin näistä ja maanmittauksesta ja taloustieteestä ja - -

Kovin pähkinä sinä aikana, jona minä seurasin komissioneja oli Ala-Jal-ven könkään alustassa, siinä,missä joki kaksi karisaarta muodostaen haarautuu kolmeksi.