Sanomia Turusta no 74. 31.03.1903.

€räs retki rajan taakse.



Suurin osa maamme asukkaista ei ole ollut tilaisuudessa astua jalkaan-sa rajan taakse, toiseen valtakuntaan. Sitä vastaan rajalla asuvalla on siihen hyvinkin usein tilaisuutta. Läntistä rajamaata, Ruotsia, erottaa Suomesta aina Kilpisjärveltä Pohjanlahteen joki, jota sen latvoilla Kilpis-järveltä Lätäsenonsuuhun kutsutaan Könkämäenoksi, Lätäsenonsuulta Torniojokeen asti Muoniojoeksi, josta sitten Torniojoki juoksee Pohjan-lahteen.


Muoniojoessa on eräs koski, nimeltään Muoniokoski. Koski, joka alkaa hiukan alempaa Muonioniskan suomalaista kirkkoa, on noin 8 kilometriä pitkä ja päättyy Ruotsinpuoleisen Muonionalustan kirkonseuduilla.


Kosken kummassakin päässä on siis kirkko, joista toinen kuuluu toiseen ja toin toiseen valtakuntaan. Itse Muoniokoski on kovimpia koskia koko rajajoella Kilpisjärven ja Pohjanlahden noin 510 kilometrin pituisella mat-kalla. Ennen pidettiin miltei uhkarohkeutena jos ihmiset uskalsivat ven-heellä tai lautoilla Muoniokoskea laskea, onpa moni saanut rohkeutensa siinä hengelläänkin maksaa.


Niinpä kesällä noin v. 1858 hukkui koskeen miehiä koko venekunta, 5 miestä, jotka kaikki kuolleina korjattiin joesta. Tähän tapaturmaan tosin oli viina, se tulineste, ja taitavan laskumiehenkin puute syynä. Mutta kai-kissa tapauksessa oli kosken kulku erittäin vaarallista. Sittemmin on kos-kea molempain rajavaltioiden toimesta perkattu, joten sitä nyt tottuneet laskijat voivat kutakuinkin laskea.


Kirkkojen nimet Muonionniska) ja Muonionalusta ovat siis luonnolliset, kosken nimestä johtuvat nimitykset. Mikä lienee kosken ristinyt Muonio-koskeksi, siitä ei tämän kirjoittajalla ole tietoa. En ole siinä kummina ol-lut.

Muonioniska. v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Ensimäisenä Adventti-sunnuntaina johtui mieleen pistäytyä Muonionis-kalta Muonionalustaan kuulemaan sinne äskettäin muuttanutta uutta pappia. Talvella tosin Lapissakin on maanteitä minne hyvänsä (*.; mutta Muoniokosken sivulla on sitä paitsi nyt kärrymaantiekin kummallakin puolen jokea.

*) Talviteitä kutsutaan Lapissa, ”maanteiksi".


Ruotsinpuoleinen maantie on entisen ”Muoniovaaran porvarin", kaup-pias B. F. Foröströmin toimesta useita kymmeniä vuosia sitten tehty. Se on ainoastaan Muoniokosken pituinen jonka päähaara lähtee eräästä Vasikkaniemi-nimisestä paikasta, Muonioniskan kirkon kohdalla, ja toi-nen haara tuon edesmenneen Forsström'in talosta, Muoniovaarasta, mi-kä talo parikymmentä vuotta sitten oli juuri kuin Länsi-Lapin napa, siinä kun oli ainoa kauppias paikkakunnalla.


Talossaoli suurellainen sekatavarankauppa ja väkijuomia mitattiin, kan-sankertomuksen mukaan tuhatmäärään kannuja vuodessa ja se se juuri tekikin talosta ”Lapinmaan keskuksen". Mutta ei ollut tuo keskus niin py-syväistä laatua. Vieraisiin käsiin on joutuneet ”maat ja mannut" ja kaup-pa on luisunut rajan takaa Suomen puolelle, jossa nyt vuorostaan on tämän rajamaakunnan liikekeskus ja Jumalan kiitos - ei tuota liikettä ole tänne keskitetty väkijuomilla, vaan muulla kaupalla ja liikkeellä.


Suomen puolella kulkee tuon kosken sivua Muonion ja Kolarin välinen maantie, jonka rakentamiseen ryhdyttiin v.1893. Kirkkomatkamme kävi Ruotsin puolen maantietä. Muonionalustan kirkonkylä on sangen vaati-maton kylä, puolikymmentä taloa vaan, siinä kaikki. Kylä sijaitsee saa-ressa Muonioniskan alla. Kirkko on vielä verrattain uusi, pari vuotta sit-ten perusteellisesti korjattu ja varustettu lämmityslaitoksella.


Se on pieni puukirkkoja on jokseenkin sievästi ja aistikkaasti sisustettu kauniilla maalauksilla. Kirkkoa lämmittää yksi rautakamiini. Kirkko ei ole ison iso, vaan eipä seurakuntakaan, joka muutoin kappelina kuuluu Pa-jalan pitäjään, ole suuri, onhan vaan noin 500 henkeä.


Kirkonkylään saavuttuamme seurakunnan kirkkoväärtti hartaana asteli kirkolle päin. (Hän mahtanee toimensa pitää arvossa). Häneltä saimme kuulla, että tänään on esivallan määräyksen mukaan pidettävä ensin ruotsalainen ja sitten suomalainen jumalanpalvelus ja selitti hän, että ruotsalaista jumalanpalvelusta on pidettävä aina joka neljäs sunnuntai.


Seurakunnassa ei hän sanonut olevan ainuttakaan ruotsalaista, ei edes monta, jotka tuota. ”valtakunnankieltä" edes ymmärtäisikään. Mutta sit-tenkin on pidettävä ruotsalaista jumalanpalvelusta muka. Kirkonmiehet tietysti tekivät työtä käskettyä, vaan kun kirkkoon ei tullut yhtään ”ruot-salaista", niin he olivat pakotetut niine hyvineen palaamaan pois ja ju-malanpalvelus ”valtakunnan kielellä" jäi pitämättä!


Hetkisen perästä palasivat kirkonmiehet jälleen kirkkoon pitämään suo-malaista jumalanpalvelusta. Väkeä tulikin, ei tosin runsaasti, mutta kum-minkin siksi, että hyvin voitiin pitää jumalanpalvelusta. Jumalanpalvelus on Ruotsissa jokseenkin samallaista kuin meillä. Käsikirja on kumminkin osaksi erilainen. Suurin eroavaisuus on siinä, että aviokuulutukset julis-tetaan ensin ja kiitos kuolleiden edestä jälkeen, sekä että suurin osa saarnan jälkeen luettavia rukouksia luetaan alttarilta, eikä saarnastuolil-ta, kuten meillä.


Kirkossa saarnasi seurakunnan pastori, fil.kandidaatti A. G. Ellis. Herän-neenä miehenä on hänellä kauhu kaikkea jumalatonta elämää vastaan, josta erittäinkin juoppouspahe rajaseuduilla on yleisin. Ankaroilla, mutta sääliä ilmaisemilla sanoilla hän nuhteli syntisiä,niin kuin tunnollisen pa-pin tuleekin.


Tuosta totuuden suolastako lienee vihan ja kiukun voima kuohunut kirk-koväärtin taloon kirkosta saapuneella kirkkorahvaalla, vai liekö joku muu syy ollut kiukkuun syynä. Paha se kuului vaan pastori olevan, ei mieliksi liijon kenellekään. Sen tulin huomaamaan keskustelusta kirkkoväärtin talossa, jossa luonnollisesti talon isäntä oli puheenjohtajana. Minä aina-kin jäin siihen luuloon, että juuri totuudensaarna se oli, joka oli vihan ma-dot liikkeelle pannut, vaikkakin keskustelussa syyksi tuotiin muita seik-koja.


On nimittäin tunnettua,että naapurimaassamme Ruotsissa on tänä tal-vena ryhdytty suuriin avustuspuuhiin, erittäinkin pohjoisimmissa seura-kunnissa, Karessuvannossa, Muonionalustassa ja Pajalassakin. Tämän kirjoittajalla ei luonnollisesti ole tarkkoja tietoja hädän suuruudesta nois-sa Ruotsin pohjoisissa kunnissa, mutta sen verran toki luulen noita oloja tuntevani, että tuohon avustamiseen nähden sopii käyttää sananlaskua: ”kun rupesi, niin repesi".


Tuo ”avustus on ollut tavattoman aulista, sillä jauhoja, jyviä, ryynejä, jo-pa kahvia ja sokeriakin on syydetty oikealle ja vasemmalle oikein por-voon mitalla ja tietysti ”ilmaiseksi" - eipähän, vaan työvelvollisuutta vas-taan. Sanalla sanoen, koko tuo tavattoman suuri avustus on syydetty kuni kylmille kiville, josta ei mitään pysyväisempää hyötyä jää, eikä suin-kaan kasvata kansaa omaan apuunsa turvaamaan.


Oikein itserakkaus tuntuu tulevan verratessa tuota avustushommaa oman maamme hätäaputoimiin, niin paljoa paremmat ja järjellisemmät ne ovat olleet. Apua meillä on annettu joko lahjana työtä vastaan tai edullisina lainoina ja vaan harvoissa ja pakoittavissa poikkeustapauksis-sa ilman mitään vastaavaa hyötyä, varsinkin kun on ollut kysymys lasten ja vanhojen avustaminen. Tällaisesta avustuksesta toki koituu vastai-suudessakin jotain näkyvää. Näillä avustuksilla raivataan melkoinen määrä niittyä ja peltoa, luodaan maanteitä ja muita teitä j.n.e.

Muonionvaaran kauppakartano. v.1882. Kuva Sophus Tromholt.

Tällaisesta avustuksesta on siis siunausta tulevaisuuteen, toisillekin pol-ville ja se vaikuttaa kohottavasti itse avunsaajiin, on viittauksena siihen, että ”oma apu paras apu". Avustushomman etupäässä tuolla Ruotsin-puolen Muonionalustassa oli juuri mainitsemani seurakunnan pastori El-lis; hän oli nimittäin paikallishätäapukomitean esimies siellä.


Mutta kovin ähmissään oli kansa hänelle. Hätäapuja on hän muka vää-rin jakanut. - Mikä vääryys siinä sitten olisi ollut? kysyin. Selitykseksi sii-hen sain kuulla, että hän antaa apuja ”pithän köyhille".- Mitä nuo ”pithän köyhät sitten olivat?" Ne ovat, kuulin mä, pitäjän köyhiä eli sellaisia, jot-ka,vaikka varattomia, kokevat elellä kotonaan ilman kunnan apua.


Tällaisten avustaminen se oli pastorin maineen pilannut seurakuntalais-ten silmissä!!! Kummastelin itsekseni ja tulin moneenkin kertaan ajatel-leeksi, että kiittämättömyys on maailman palkka.


Kokonaisvaikutus, minkä minä tästä rajantakaisesta matkasta sain, oli pääasiassa se, että seurakunnan pastori kyllä koettaa toimia seurakun-talaistensa, niin hyvin henkiseksi kuin aineelliseksikin hyväksi voimainsa mukaan, mutta seurakuntalaisia vaivaa kehittymättömyys, tiedonpimeys ja tapojen villiytyminen. Sillä sekin opetus, jota kansalle annetaan, ta-pahtuu ”valtakunnan kielellä", josta supisuomalainen rahvas ei tule hul-lua viisaammaksi.

Timo Kurki: "On se Muonionkoski ollut paha laskettava. Minun vaimon ämmin isä hukkui Muonionkoskeen kahden muun miehen kanssa vuon-na 1863, 1. heinäkuuta. Miehet olivat polttaneet tervahautaa ja olivat menossa viemään tervatynnyreitä Tornioon.

Miehiä oli varoitettu laskemasta, mutta he olivat sanoneet:

- Jos emmä pääse ylisin puolin niin menhään alisin puolin!.


Miehet olivat enontekiöläisiä, Lars Matinp. Baas, Johan Johansson Ju-hola ja Iisak Heikinp. Rantatalo (Niva). Viimeksi mainittu asui Suonttajär-vessä, hänellä oli neljä lasta, joista nuorin mainitsemani vaimon ämmi, Miina ( Kelottijärvi). Miinaa kutsuttiin Enontekiöllä "Kulku-Miinaksi". Hän oli 10 vuotta Amerikassakin ja elämä oli kovin ankaraa. Hän kuoli Lep-päjärvellä v 1942."