Yrjö Kortelainen:

Riekonpyyntiä Enontekiöllä.




Jos ennen sotia olisi enontekiöläiseltä suomalaiselta kysytty kunnan työllisyystilanteesta olisi tämä ällistynyt ja silmät ymmyrkäisinä kysynyt: "Mikä se sellainen otus on? En minä sitä tunne, kun en ole koskaan sitä elävänä nähnyt."—


Kun kysyjä selitti tarkemmin ällisteli paikkakunnan ihminen: "Se on var-maan niitä lantalaisten kotkotuksia ja maailmanlopun enteitä." — Kun hän lopulta olisi päässyt kärrylle, olisi hän varmasti kertonut, että — "tuo riekonpyyntihän se oikeastaan on ainoa työmaa näin talven aikaan."


50 vuotta sitten Enontekiöllä elettiin todella "yhteiskunnan seläntakana" ilman maantieyhteyksiä muuhun Suomeen. Ainoat yhteydet olivat po-roilla ajettavat talvitiet. — Poroilla noudettiin kerran viikossa posti Muo-niosta, matka n. 50 km. Talvi oli tehnyt porolla ajettavan tien Norjan Koutokeinoon ja sieltä Norjanmeren rantaan Alattioon.


Porolla voitiin ajaa Kittilään ja samoin Inariin. Ja tietenkin oli helppo ajaa Ruotsin puolelle muualtakin kuin Rajaväylän varresta. Mutta ainoa työ-maa oli tunturin rajassa matalassa koivikossa tapahtuva riekonpyynti. Riekko on ollut niin työllisyysystävällinen lintu, ettei sille ole täysi katoa sattunut koskaan.


Vanha peltovuomalainen Sulo Peltovuoma kertoi riekosta ja sen pyyn-nistä seuraavaa: ”Riekko on parvilintu, elää ehkä muutaman sadan yksilön laumoissa talvisin. Oleskelee yleensä mäntyrajan pohjoispuolella koivumailla ja tunturin juurilla. Ravintonaan talvella käyttää koivun ja pa-jun urpuja.”

Akseli (vas.) ja Aatu Vuontisjärvi perillä riekkomailla. Porot valjaista ja turvekotaan tulenteko ja riekonpyynti voi alkaa.

Minulle oli uutta hänen havaintonsa riekkojen liikehdinnän jaksollisuu-desta. Jaksollisuus seuraa tarkasti kuun vaiheita. Kun viimeinen neljän-nes lähenee loppuaan käyvät seudun riekot levottomiksi.

Ne juoksentelevat pakisten ja lentää pyrähtelevät lyhyitä matkoja ja kun kuu tulee täyteen, ne äkkiä pyrähtävät lentoon koko parvi. Ja kun lento on erittäin nopeata, on lauma äkkiä poissa. Mutta ei mene pitkää aikaa kun toinen parvi pyrähtää paikalle ja alkaa kiertelyn edellisten tapaan.

Tämä parvi jatkaa oleiluaan ja kiertelyään urpujen perässä ja varmaan kaikki muutkin lukemattomat parvet. jatkaen tietenkin ansoihin tarttumis-taan pyytömieste ntyytyväisyydeksi.

Kun, ensimmäinen neljännes on valmis sen huomaa heti riekkojen käyt-täytymisestä, vaikka taivas olisi umpipilvessä. Parvi on ollut levoton jon-kun päivän ja nyt se yhtäkkiä pyrähtää lentoon ja pian on kadonnut kuulumattomiin. Hiljaisuus ei ehdi kovin monituntiseksi kulua. kun äkkiä alkaa kuulua siipien viuhuva ääni ja uusi parvi riekkoja istahtaa lumelle.

Eivätkä ne jää ällistelemään, vaan heti paikalla matkaan urpujen kimp-puun. Näin jatkuu kunnes toinen neljännes alkaa olla valmis. Taas käy-vät riekot levottomiksija taas seuraa muutto uuteen paikkaan. Ja sama toistuu, kun viimeinen neljännes on alkamassa.

Kertojani on tunnettu luotettavaksi mieheksi, enkä epäile hänen ja kaik-kien vanhojen riekonpyytäjien yhtäpitäviä muisteluksia riekkojen käyttäy-tymisestä kuun vaiheitten mukaan. He sanovat että asian saavat selvit-tää oppineemmat miehet.

Nyt on muistettava, että kertomani koskee Enontekiön ja kai koko Tun-turilapin lantalaisväestöä eli porottomia ihmisiä, ei siis saamelaisia. Ja näistäkin lähinnä niitä, jotka eivät omistaneet maatilaa ja taloa peltoi-neen ja karjoineen.

Jos nähdään lintu takertuneena naapurin pyydykseen, se nostetaan ansoinensa puun oksalle, etteivät ketut, korpit ja ahmat - riekkomiehen pahat viholliset - saa niitä syödäkseen. Kuva ja teksti: Suomen Kuvalehti SK 3/1956.


Näiden, sanoisinko "vähäväkisten", erittäin tärkeä ansaitsemiskeino oli riekonpyynti. Riekonpyyntiin oli alettava varustautua jo kesällä. Vasta-alkavan pyytäjän oli haettava paikka pyytönreviiriä varten. Riekko asuu talvella koivutunturissa, ja sieltä on pyytönpaikka löydettävä. Se ei saa-nut olla liian lähellä entisten pyytäjien alueita.

Kesällä oli käytävä rakentamassa "riekkokota", jossa pyytönaikana voi asua. Siihen tarvittiin kaadetuista ja karsituista koivuista pystytetty run-ko, jonka oviaukon vasemmalle puolen kasattiin kivistä alkeellinen tuli-pesä ja sen ylle savutorvi. Tulipesän suu oli kodan sivustaan päin.

Seinät kotaan kasattiin turpeista niin, että nurkassa oleva muuri jäi koko rakennuksen ulkopuolelle, vain sen suu aukeni kotaan. Hyvä oli kaataa koivuja ympäriltä polttopuuksi talvea varten.

Pyydön tunturissa teki mahdolliseksi suurelta osin lappalaisten kehittä-mien ja keksimien talvivarusteiden käyttö. Ilman heinitettyjä nutukkaita olisivat varpaat paleltuneina karisseet pois, ilman säpäkkeitä olisivat sääret heti jäätyneet ja ilman peskiä olisi mies kokonaan jäätynyt köntik-si. Ilman poroa ei hän olisi jaksanut kulkeakymmenien kilometrien pyy-tönreissuilla.

Harvat uskalsivat lähteä riekonpyyntiin yksin. Niemelän Aukusti Pelto-vuomasta oli kuitenkin niin äkäinen ettei huolinut ketään kaverikseen. Köyhällä mökinpojalla saattoi olla eväänä kesääntynyttä kalaa, mutta kyllä yleensä yritettiin varata mukaan kotoa poronlihaa ja oman pellon viljasta, oman kylän härkinmyllyssä jauhetusta jauhosta leivottua leipää, kahvia ja melkoinen möykky jäädytettyä maitoa.

Matkaa saattoi olla työmaalle pari- kolmekymmentä kilometriä, joskus enemmänkin. Hyvänä riekkotalvena ei pyytömies raskinut joka viikon-lopuksi lähteä kotiin. Ensimmäinen työ kodalle tultua oli tulen teko piisiin ja kaarteiden teon aloittaminen.

Katkottiin koivuista oksia ja näitä pistel-tiin lumeen kuin pitkäksi matalak-si aidaksi. Muutamien kymmenien metrien päähän jätettiin aitaan kapea aukko ja siihen tällättiin ansahaarukka pumpulilangasta sitaistuine ansa-silmukoineen.

Ensimmäinen viikko meni ansakierroksen ja kaarteen rakentamiseen. Molemmat pyytönkaverukset rakensivat omansa ja hoitivat ja pitivät kunnossa sen. Tuiskuisena talvena se oli töisevätä", totista työtä. Jos, saalista tuli hyvin ei ylimääräinen vaivannäkökään keljuttanut.

Jokainen pyydetty riekko oli sulatettava ja sen pää oli taivutettava siiven alle kauppaan kelpaavaksi. Sitten saalissakki jätettiin ulos pakkaseen jäätymään koivun oksaan. Jos oltiin viikoneväin matkassa oli lauantaina lähdettävä ajelemaan kohti kotia.

Kyllä kotona saunanlöyly osasi tehdä hyvää ja nukkuminen oikeassa vuoteessa oli suorastaan autuaallista. Mutta seuraavana päivänä oli taas lähdettävä kohti työmaata. Pyynti jatkui Maaliskuun alkuun, jos riekkoja saatiin jatkuvasti.

Akseli Vuontisjärvi virittää ansaa.

Akseli Vuontisjärvi riekonpyynnin lomassa askareissaan turvekosassa.

Riekonpyytäjät Akseli (vas.) ja Jussi Vuontisjärvi turvekodassa 1950-luvulla.

Jos metsä tyhjeni, ei tyhjän pyyntö lyönyt leiville. Ansat koottiin pois ja jätettiin kota tyhjäksi odottamaan uutta talvea. Pyytömiehet eivät yleen-sä puhu saalismääristä ja ennätyksistä. Olen kuullut, että epävirallinen ennätys noin suurin piirtein olisi ollut yhden pyyntikauden-osalta kahden miehen porukalta noin 2 500 riekkoa eli miestä kohti noin 1250 kpl. Nä- mä ennätyksen tekijät olivat Kuoppalan Pekka eli Fetter Keskitalo ja Tuurin Penhartti eli Bernhard Stoor molemmat Peltovuomasta.

Saaliin määrä vaihteli tietenkin hyvinkin suuresti. Voimme olla varmoja että hyvinä talvina yhteissaalis nousi moniin kymmeniin tuhansiin, ja sillä oli suuri merkitys paikallisena työllistäjänä. Väliin sai riekkomies kilpai-lijan kokemaan ansojansa. Korppi lienee ollut naista pahin. Vanha pelto-vuomalainen riekonpyytäjä kertoi saavansa korpin kuriin.

Kotoa piti tuoda teurastetun nautaelukan keuhko tai rapamaha. Se pis-tettiin vankan kepin nokkaan ja keppi pystytettiin jonnekin kaarteen lä-heisyyteen hankeen pystyyn. Tämän laitteen alle hangelle heitettiin pari kapselia, jotka oli valmistettu seuraavasti: -

Tuoreesta lihasta leikataan ohuita siivuja. Sitten otetaan yksi siivu ja kaadetaan sille puoli teelusikallista puolihienoksi murskattua lasia ja kierretään siivun ympärille. Tehdään muutamia tällaisia korpin herkkupa-loja ja viedään ulos pakkaseen jäätymään, ja pidetään huoli etteivät joudu sivullisten käsiin.

Työmaalle palattua tipautetaan pari kapselia haaskan alle lumelle. Kun korppi vierailee seuraavan kerran, ei se malta olla hotkaisematta herk-ullista lihakapselia. Sulo sanoi, ettei hän tiedä yhtään tapausta, että korppi tämän herkkupalan nieltyään olisi palannut paikalle.

Jos kettu rupesi kokemaan ansoja, tipautettiin muutama myrkkykapseli kaarteen viereen. Tavallisesti sen nieleminen hillitsi ketun riekonpyytö innon lopullisesti. Tätä nykyistä riistan vihamiestä villiminkkiä ei silloin ennen sotia vielä tiedetty keksitynkään.

Saalis.

Nykyään on riekkomiehillä käytössään keksintö, joka tekee haarukan käytön tarpeettomaksi. Se on messinginvärinen, erittäin ohut metallilan-ka. On kuulemma nopea hirttämään riekon. Tämä kulunut talvi 1984–85 ei ollut erikoisen suotuisa riekkotalvi, kun keskitalvella oli yli kaksi kuu-kautta 20:n ja 30 asteen pakkasta yhtä mittaa.

Tällainen pakkanen huurruttaa ansasilmukan umpeen ja sellaiseen ei riekko liene kovinkaan halukas päätänsä pistämään. Minun nähdäkseni on nyt tullut eteen peli, jonka käyttö tekee riekon pyynnin kannattamatto-maksi ja pahanhajuisena ja rumaa ja kovaa ääntä pitävänä luultavasti karkottavat riekot pois muille maille vierahille.

Tämä kauhistus on moottorikelkka. Ja kai sen käyttö on pehmittänyt en-tiset riekonpyytäjät niin pilalle, ettei heistä enää olisikaan niin vaivalloi-seen työhön kuin riekonpyyntion.

Tulkoon mainituksi, että kohtuulliset "pikkupaheet" olivat jo kauan sitten ehtineet tänne tunturiinkin. Harva riekkomies läksi pyyntiin ilman nyky-ajan piristeitä eli tupakkaa ja kahvia.

Tupakka oli Norjasta ostettua punaisessa kangaspussissa majailevaa piipputupakkaa. Pussillinen painoi 250 grammaa. Pussi suljettiin kure-narulla ja se aukesi napista vetämällä ja meni pussista vetämällä kiinni. Kahvi oli raakana Norjasta tai Ruotsista ostettua ja kotona paahdettua. Iso-pöönäisestä - Norjasta ostetusta Jaavan-kahvista keitetty liemi mais-tui aivan kissin kuselta mutta ihmeesti se virkisti väsynyttä pyytömiestä.