- Mutta millä kulutatte vapaaaikojanne täällä yksinäisyydessä?
- Talvella pyydän riekkoja, kesällä kalastan, vastaa haastateltavani.
- Oletteko nähnyt susia erämaa-matkoillanne?
- En ole vielä nähnyt, vaikka olen koettanut niitä yhdyttää. Ajellessani porolla tai hiihdellessäni kiveliössä on minulla aina pistoli muassani juuri hukkia varten. Tähän asti en ole vielä sitä tarvinnut, mutta toivon joskus tarvitsevani.
Ja neiti Hämäläinen onkin erinomainen ampuja - mutta jos luulette, että hän on tuollainen hieman miesmäinen urheilunaistyyppi, niin erehdytte täydellisesti. Ei - hän on nuori, lämmin sydäminen nainen, joka on otta-nut elämäntehtäväkseen syrjiäsissä kiveliöissä ja tuntureissa asuvien lähimmäistensä auttamisen. Olemassaolon taistelu on kuitenkin siellä ylämaissa toinen kuin rehevissä rintamaissa ja ken sinne ylös aikoo jäädä, hänen on myöskin kyettävä selviytymään tuosta kamppailusta voittajana.
Haastateltavan huoneen nurkassa on alkeellinen lääkekaappi, joka on-kin koko Outakosken "apteekki". Eihähän pohjoisimmassa pitäjässämme ole kunnon apteekkia ollenkaan - Utsjoen suulla on vain nelipaikkainen sairasmaja lääkintätarpeineen. Mutta kahdeksan peninkulman päässä oleva Outakosken piiri saa siis tyytyä tähän neiti Hämäläisen hoidossa olevaan "rohtovarastoon", jossa vilustumis- ja reumatismilääkkeet ovat kuulema pääartikkeletta.
- Millainen on huolehdittavienne terveystilanne?
- Erinomainen, vastaa haastateltavani. Lapineläjän terveys - ainakin täällä peräkulmalla - on kuin terästä.
- Milen tulette toimeen lappalaisten kanssa?
- Kohlalaisen hyvin. Lapin kieltä en tosin vielä osaa, mutta opettelen sitä parhaillaan. Potilaani ovat rauhallisia ja ennakkoluulottomia ja luottavat "riukuunsa".
- Varmaankin olette joutunut jännittäviin tilanteisiin?
- Enpä useinkaan, vastaa haastateltavani, mutta jatkaa:- Erästä erä-maanmatkaa en kuitenkaan koskaan unohda. Saattelin täällä Outakos-kelta erään mielenvikaisen miehen Ivaloon. Matka - kuten tiedätte - on noin sadan kilometrin pituinen ja ainostaan yksi talo on välillä. Apunani oli eräs nuori mies. Vaikka en voi kertoa yksityiskohtia, niin ymmärrätte, miten vaarallista, rasittavaa ja hermoille käypää taipaleen teko oli. Poti-las sai tuontuostakin raivokohtauksia - hän oli voimakasrakenteinen lap-palainen, joka poti vainohulluutta.
Enempää ei neiti Hämäläinen tuosta surullisesta matkasta kerrokaan, mutta noista muutamista sanoistakin voi ajatteleva lukija päätellä kuinka vaarallinen se kaikille kolmelle - sekä itsellensä potilaalle ja kahdelle saattajalle - tuo sadan kilometrin autiotaival oli.
Niinkuin alussa kenties on selvinnyt, sijaitsee Outakoski aivan Norjan rajalla. Joskus hakevat rajan toisella puolella asuvat lappalaiset neiti Hä-mäläisen sikäläisiäkin sairaita hoitamaan. Usein käyvät he häneltä kysy-mässä neuvoja ja ostamassa lääkkeitä. Haastateltavani on siis tavallaan kahden valtakunnan rajalla olevien erämaiden yhteinen "söster". Norjan puolella asuvien asema on kuitenkin paljon parempi kuin meidän, mainit-see hän. Kaarasjoen kirkonkylä on "vain" viiden tiettömän peninkulman päässä syrjäisimmätäkin pitäjän seuduista. Sitä paitsi on Norjan puolella puhelimet kaikissa suurimmissa Inppalaistaloissakin, kun Outakosken puolella ei ole puhelinta ollenkaan.
- Vieläkö asukkaat turvautuvat täällä "tietomiehiin"?
- Sitä en voi sanoa, mutta mahdollisesti jossain kaukaisessa tunturiko-dassa manataan sairautta pois henkienkin avulla. Suomen puoleiset lap-palaiset turvautuvat kuitenkin ennemmin minuun.
Haastattelullemme tuli odottamaton loppu. Ovesta työntyi sisälle nuori lapinpoika peskeissään ja "neljäntuulen hatussaan» ja sanoi tulleensa hakemaan "sösteriä" kuuluun erämaataloon - noin seitsemän peninkul-man päähän Tenon yläjuoksulla. Poika selitti lappia ja suomea solkaten, että Kuolnassa syntyy tähän maailmaan uusi lapineläjä ja "sösterin" olisi lähdettävä tuloa auttamaan. No - neiti Hämäläinen kokosi välttämättö-mät lääketarpeet, veti peskin päällensä ja hyppäsi kohta odottavan po-ron ahkioon ja painui pyrynä Tenon jäälle.
Kuusi päivää myöhemmin, kun hiihdin pilkin Tenon jäätä Kuolnaan päin, ajeli hän paluumatkallaan minua vastaan ja kertoi, että mustasilmäinen lapintytär oli onnellisesti tullut tunturien maahan.