Luutnantti A. SEITAMO, Lapin rajavartiosto / 12.05.1938 Rajamme vartija : Suomen sotilaskotiliiton rajaseutujulkaisu no 5.

Rovaniemen historia


Varhaisemmat vaiheet 1860-luvulle saakka.


1. Asutushistoriaa.


Rovaniemen seudun vanhimmista asukkaista ovat tärkeimmät kainulai-set ja lappalaiset. Kainulaiset olivat karjalaisia. Heitä lienee ollut täällä Kemijokivarsilla jo 800-luvulla j. Kr., mutta heidän siirtymisestään tänne emme tiedä tarkemmin. Otaksuimme kainulaisten esi-isien olleen niitä asukkaita, jotka jo 500—300-luvuilla e. Kr. käyttivät näillä seuduilla itä-venäläiskuosisia pronssikirveitä-, koska on löydetty sen mallisia valin-muotteja.

Nämäkin löydöt viittaavat likeiseen yhteyteen Itä-Venäjän kanssa. Kerto-vathan tarinat muinaisaikoina tapahtuneen muuttoja Vienan Karjalasta Kemijokivarteen. M.m. kirkkoherra Jaakko Fellman kertoo, miten karja-laisten muinaisesta Cjärnien maasta saapui Rovaniemelle Kemijärven, ja Kuusamon kautta kirjalaisia, jotka eivät aluksi häirinneet seudun van-hoja asukkaita, lappalaisia, vaan antoivat heidän kauan pitää rauhassa vanhat kylänsä Lapinniemessä ja Narkauksessa.

He laittoivat lohipatoja ensin Rovaniemelle ja Muurolaan. Rovaniemi oli muuten pakanuuden aikakaudella niin suuri kylä, että se jo ennen kris-tinuskon tänne tuloa oli jakautunut kahleen kylään, Ylikylään ja Alaky-lään. Ylikylä sijaitsi nykyisten Törmäsen ja Maunun tilojen takana, pai-kalla, jota vieläkin kutsutaan Martin kankaaksi.

Täältä, nykyisen kauppalan seuduilta, levisi karjalaissukuista väestöä Ounasjoen varrellekin aina Potoskoskelle saakka, jossa oli viimeinen lohipato. Rovaniemen asukkaitten polveutumista Vienan- karjalaisista todistelee Fellman sillä, että kumpaisetkin ovat kooltaan ja ihonväriltään, yhtäläisiä, molemmat kaunista vaaleanveristä kansaa-, taipuvaisia koreilemiseen ja loistoon, vastenmielisiä raskaampaan työhön, niinkuin esim. kasken polttoon, mutta kesätöissään ahkeria.

Talvet kulutetaan hänen mukaansa keinottelussa ja kaupankäynnissä. Paitsi näistä luonteenominaisuuksien yhtäläisyyksistä, huomauttaa Fellman vielä monien paikannimien samanlaisuudesta. Esim. sekä täällä että Kuolassa on Kemijoki. Kuolanpiirissä on Pasmarega, -Pasma, Pasmalahti. Rovaniemellä on Pasma, Pasmajoki- ja Pasmajärvi. Rompakka eli Rompasaari, on eräs Vienanmeren saari, mutta sellainen on myös Rovaniemellä.

Rovaniemellä on vanha talo nimeltä Hottila, siellä Hokkila. Siellä on sukunimi Koppelo, meillä Koppelojärvi. Siellä on Ruonkylä ja Ruonjärvi-, meillä Ruokonen, Ruokojärvi ja Ruokolampi. Kemin suomalaiset kutsuvat lohta songaksi, meillä on Sonkajärvi j.n.e.

Väestö eli yleensä sovinnossa ja ne rauhattomuudet, mitä täällä sattui, sanotaan sotaväen aiheuttamiksi. Osoittavathan n.s. tottojenkin paikat väestön kesken olleen yhteistoimintaa. Totoiksi sanottiin merkkitulia, joilla ilmoitettiin vihollisen tulo. Totot olivat 5-10 km. päässä toisistaan näkyvillä paikoilla.

Rovaniemen alueella oli tottoja: Tulinteniemessä lähellä Ruikan taloa Jaatilassa, toinen Toton kentällä Karvon talon yläpuolella, kolmas Rom-pasaaren päässät j.n.e. Muina asukkaina oli täällä lappalaisia. Pitivätpä muutamat tutkijat heitä Peräpohjolan ensimmäisinä asukkaina. Lappa-laistenkaan tänne tulosta ei tiedettäne tarkalleen. Heitä on joka tapauk-sessa asunut hyvin vanhoina aikoina Rovaniemellä, ja sitä todistavat monet lappalaisperäiset sanat yhä edelleen, esim. Kätkäjoki, Nampajär-vi, Lapinranta ja Lapinväylä Ounasjoessa. Vielä 1700-luvun loppupuo-lella on täällä asunut lappalaisten jälkeläisiä.

Puthansuun poika poroineen Rovaniemen Jaatilassa 1913. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto.

Näkymä Rovaniemen lääkärin asunnon ylemmältä parvekkeelta Ounaskosken ylitse Ounasvaaralle. Kuva: Hugo Berghell, 1900. GTK.

2. Rovaniemen seurakunnan perustaminen.

Kristinusko tuotiin Suomeen tämän vuosituhannen alussa. Vähitellen se levisi etelästä pohjoiseen päin. Kemin seutuville se ehti verraten aikai-sin, koska v:lta 1329 on olemassa kuninkaallinen käskykirja, jossa Ke-min asukkaita keihoitetaan maksamaan kirkon kymmenykset. Samoin todistaa kristillisen seurakunnan olemassaoloa sekin, että Turun piispa Hemminki teki matkan pohjoiseen v. 1345 seutuvilla, jolloin m.m. ratkais-tiin Upsalan piispan ja Turun piispan riita siitä, missä kulkee pohjoisessa Suomen ja Ruotsin raja.

Upsalan piispa väitti sen kulkevan Oulunjokea myöten. Tulos oli kuiten-kin se, että rajaksi tuli Kaakamanjoki. Kemistä päin koetettiin levittää kristinuskoa Rovaniemelle, jonka Kemin papit lukivat alueekseen. Rova-niemen kappalainen Stefan Gisselikors (1737 -1756) mainitsee kerto-muksessaan, että paavin papit olivat tuon tuostakin käyneet Rovanie-mellä. Todisteena tästä hän mainitsee, että Valajaskoskella, n. 10 km. Rovaniemeltä alaspäin on piispan pöytä, jossa pappi, jota siihen aikaan kutsuttiin piispaksi, oli ruokaillut. Samoin Muurolassa on Messusaari, jossa tämä matkustava piispa oli kertoman mukaan pitänyt messun ka-toliseen tapaan peikkojen karkottamiseksi.

Koska matka Rovaniemeltä Kemiin oli tavattoman pitkä, perustettiin Ro-vaniemen, kyliin rukoushuoneita eli kyläkirkkoja, joissa Kemin papit piti-vät jumalanpalveluksiaan. Vanhin tällainen kyläkirkko lienee ollut Oinaan tilalla, muutama kilometri kauppalasta alaspäin. Tältä paikalta on löydet-ty pari kaksihaaraista kynttilänjalkaa, pöytäveitsiä sekä suuret rautasa-ranat.

Vanhojen muistojen mukaan on tällaisia kyläkirkkoja ollut Muurolan Lin-nasaaressa. Samoin on Ylikylässä ollut nykyisen Rovaniemen vanhin kirkko (lukuunottamatta Oinaan -rukoushuonetta). Ylikylä lienee ollutkin siihen aikaan Rovaniemen tiheimmin asuttu seutu. Myöskin on hyvin luultavaa, että Pullinniemessäkin on ollut jonkinlainen kirkko.

Rovaniemen olot alkavat varsin huomattavasti kehittyä 1500-iluvun lo-pulla, huolimatta siitä, että asukasluku on verraten pieni. Muurola näyt-tää olleen pitäjän vaurain ja väkirikkain: kylä, sillä veroluettelon mukaan siellä oli v. 1581 25 lehmää, kun Korkalan kylässä ei sensijaan ollut yh-tään. Stolbovan rauhan (v. 1617) jälkeen loppuivat venäläisten näillekin seuduin tekemät hävitysretket, ja kylät alkoivat niin asutuksen kuin muunkin suhteen nopeasti kasvaa.

Kristinusko pääsi silloin vaivatta leviämään. Rovaniemi muodostettiin v. 1632 Kemin kappeliseurakunnaksi. Ensimmäinen kirkko rakennettiin n.s. esi-isien nautintomaalle, nykyiselle vanhimmalle hautausmaalle, kellota-pulin lähelle. Sen pienuuden ja mitättömyyden tähden alettiin rakentaa uutta kirkkoa v. 1680 entisen ympärille. Tämä sen tähden näin, että van-haa voitiin yhä edelleen käyttää.

Suurempi kirkko valmistui v. 1688, ja sen suuruus oli 24 ¾ (15 m.) kyy-närää pitkä ja 11 ¾ kyynärää leveä. Sakastissakin oli kaksi ikkunaa ja ovi, joissa oli saranatkin. Kirkon kaunistukseksi oli lahjoitettu erilaisia ti-na- y.m. esineitä. Näitä on vieläkin nykyisen kirkon käytössä, m.m. ny-kyinen saarnatuoli, joka kuitenkin on sivelty uudella maalilla ja on saanut uudet enkelinpäät. Paria pientä vanhaa alttaritaulua säilytetään sakastin seinällä. Nykyisen alttaritaulun on lahjoittanut v. 1801 Gisselkorsien

Rovaniemen seurakunnan ensimmäinen varsinainen kappalainen on ollut Gristiern Bonelius, jotka lienee asettunut tänne asumaan heti kirkon valmistuttua. Hänen poikansa Sigfrid tuli toiseksi kappalaiseksi. Kaikki-aan ehti Rovaniemellä olla 7 kappalaista, kunnes viimeinen, Esaias Fell-man, v. 1785 tuli kirkkoherraksi, koska Rovaniemi muodostettiin kunin-kaan päätöksellä 2 3. 2. 1 7 8 5 omaksi kirkkoherrakunnaksi. Fellman oli pappina 1771—1819.

Rovaniemen kirkko. Taideteos: Soldan Carl Erik 1850-1860. Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Katunäkymä Rovaniemeltä 1913; Pohjoismaiden osakepankki vasemmalla. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto.

3. Asutus ja elinkeinot.

Pari vuotta myöhemmin kuin ensimmäinen kirkko Rovaniemelle raken-nettiin mainitaan maakirjassa seuraavat Kemin pitäjään kuuluvat kylät: Ounasjoki, Rovaniemi, Kemijärvi (ainoastaan yksi manttaaliveroa mak-sava asukas). Kemihaara, Korkalo, Muurola, Jaatila, Koivu, Runkaus, Lapinniemi Ylipaakikola, Hinmula, Lautiosaari, Simo, j.n.e. Näitten talois-ta oli suurin osa autioina, ja veroa kertyi yhteensä 746 taalaria 26 killin-kiä 21 äyriä.

Vanhempia Rovaniemen kappelin huonekuntain eli tilallisperheiden ni-miä ovat rippikirjassa v. 1700 m.m. seuraavat: Ounasjoki: Tuomas Jääs-kö, Johan Hiukka; Rovaniemi: Olof Halvari, Matias Mauno, Anders Gun-nar, Mattias Poikola, Hendrik Vitikka j.n.e.; Korkalo; Lars Möller, Tuo-mas Pöykkö j.n.e. Näitä nimiä esiintyy vieläkin veroluettelossa ja tälläkin haavaa kauppalan korkeasti ”takseeraa” niitten omistajia.

Tyttöt hakevat vettä avannosta Rovaniemellä 1913. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto.

Johan Björnströmin apteekki, Johan Oskar Björnström toimi apteekkarina Rovaniemellä 1883-1903. Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Yleensä, sanoo Jaakko Fellman, ovat rovaniemeläiset eläneet 1700-lu-vulle saakka pääasiallisesti metsästyksellä ja kalastuksella. Onpa v. 1691 sattunut eräs kalavesioikeusjuttukin, kun kemijärveläinen Kaarto Kärppä oli tunkeutunut kalalle täällä olevalle Koikenejärvelle, jonka omisti Heikki Pallari. Lohenkalastusta harrastettiin yksinomaan padoilla, ja ne vedettiin usein yli joen. Patoja oli m.m. Patökoskella, Akiskoskessa ja Nivassa, ja nämä lohipadot oli vedetty yli joen. Näistä kittiläiset nosti-vat oikeusjutun 12. 3. 1754.

Myöskin kauppa on rovaniemeläisillä ollut hyvin tärkeänä tulolähtee-nä. Rovaniemen markkinat ovat olleet takavuosina kuuluisia.

Silmänkantamattomiin oli Ounasjokea pitkin kulkevien lappalaisten poro-raitoja, jotka toivat metsän riistaa suunnattomasti myytäväksi. Palates-saan veivät lappalaiset jauhoja, suolaa y.m. ruokatavaraa.

Maanviljelys alkoi elpyä Jaakko Fellmanin kertoman mukaan vasta sil-loin, kun hänen isänsä Esaias Fellman näytti hyvällä esimerkillä, mitä maa hyvin hoidettuna pystyi tuottamaan.

4. Kansanopetus ja elämäntavat.

Samoin kuin muuallakin oli myöskin Rovaniemen pappien huolehdittava kansan lukutaidosta. Piispan ja pappien pöytäkirjoista käy kansan luku-taito eri vuosina selville. Rovaniemen kappalaisen Stefan Gisselkorsin muistiinpanoista käy ilmi m.m., että v. 1737 oli Rovaniemellä hyväsukui-sia 246, tyydyttäviä 137 ja huonoja 52. Nämä luvut antavat verraten hy-vän kuvan silloisesta lukutaidosta. V. 1751 oli ainoastaan 6 huonolukuis-ta koko kappelissa.

Lukukinkereitä pidettiin, pari kertaa vuodessa. Varsinkin jo useaan ker-taan mainittu Esaias Fellman on saanut tälläkin alalla paljon aikaan. Hän on hyvin uutterasti pitänyt lukukinkereitä ja edistänyt kansan lukutaitoa kristinuskon lievittämisen ohella. Lasten opetuksesta piti huolen lukkari. Hänkin lienee uutterasti kykyjensä mukaan opettanut lapsia ainakin ru-koilemaan. Varsinainen opetushan kuului papeille. Myöskin, huonekun-nan jäsenten tuli illoin ja aamuin rukoilla. Mutta kun kävi ilmi, että sitä lai-minlyötiin, määrättiin Matti Suutari ja Juho Raudanjoki asiaa valvomaan. Ehkäpä tästä toimenpiteestä lienee ollut jonkinverran apua. Näin ainakin kirjat väittävät.

Ajankuvauksena lienee tässä yhteydessä syytä kertoa lukkarin virkata-lon, »puustellin,», synnystä. 1700-luvun lopulla oli Rovaniemellä lukkari-na Jääskö, Hän oli epäsovussa perheensä ja ennen kaikkea vaimonsa, kanssa. Asia kehittyi niin pitkälle, että he joutuivat aina tuomarin eteen, joka kehotti kansanvalistajaa elämään sovussa vaimonsa kanssa. Luk-kari yritti, mutta ei hän kauan pysynyt kotonaan, vaan muutti naapuriin asumaan ja luovutti talonsa Henrik Anttilalle. Tästä seurakunta kimpaan-tui, eihän tuo ollut laitaa, että kylän lukkari myi talonsa ja riiteli, vaimonsa kanssa. Seurakunta osti talon lukkarin puustelliksi ja, pani Jääskön puo-leksi vuodeksi viralta pois. Näin syntyi lukkarin puustelli. Sitä ei kuiten-kaan enää käytetä siihen tarkoitukseen, sillä v. 1869 kunta vaihtoi talon Rantavitikan tilaan.

5. Verotus.

Me nykyajan ihmiset valitamme verojen, suuruutta - eikä suotta -, mutta maksoivat ne entisajan asukkaatkin veroja. Verot eivät kylläkään olleet suuria, mutta niitä oli sitä useampia. Ehkä on hauskaa kuulla, mistä kaikesta veroja kannettiin. Manttaalivero on tuttu meille kaikille, eikä se selitystä, kaivanne. 1780-luvulla oli koko manttaalilta suoritettava verona ¼ hanhea, 10 munaa, 2 ½ naulaa humaloita j.n.e. Näitä herkkuja ei lie-ne pohjoisessa ollut, joten vero täytyi suorittaa joko muina, luonnon tuot-teina tai rahana, joka oli koko manttaalilta. 8 riksiä 7 killinkiä ja 3 ¾ äy-riä.

Sitten oli Kemin, pitäjäissä veroina m.m. kruununkymmenykset, tupakka-vero, suostunta vero, kuten lääkintämaksut, Tukholman linnan raken-nusapu j.n.e. Ammattiveroa maksoi. Komin kihlakunnassa 3 henkilöä, nim. kylänseppä Heikki Paavonpoika, pitäjänseppä Jaakko Lukkarila ja suutari Pekka Jäntti, kukin 16 killinkiä.

Sinetän saha, muuten, ainoa teollisuuslaitos Kemin kihlakunnaissa, oli verovapaa muista paitsi suostuntaverosta, joka oli siltä 25 rilksiä. Lisäk-si oli veroina n.s. kirkolliset sästyt, joilla maksettiin pappien ja lukkarien palkat.

Köyhäinhoito oli, luonnollisesti toisin järjestetty kuin nykyisin. Seurakun-ta oli jaettu ruotuihin, ja kukin ruotu piti köyhistään huolen. Siitä huoli-matta, että Rovaniemellä ei ollut ainoatakaan maantietä, saivat asukkaat osallistua Kemin-Oulun-Kuopion maantien rakentamiskustannuksiin. Oli muutamia kemijärveläisiä, jotka eivät maksaneet, mutta oikeus pakotti heidät siihen.

Myöskin sotaväkeä täytyi rovaniemeläisten ylläpitää. Tännekin ulottuivat ruotujakolaitoksen määräykset. Pohjanmaan väestö ei suostunut tähän puuhaan ennen kuin isonvihan jälkeen (v. 1733), huolimatta siitä, että kuningas Kaarle XI oli ruotulaitoksesta antanut käskyn Suomenkin osal-le jo 1600-luvun puolivälissä. Pohjanmaa piti kyllä kaikkiaan 1200 soti-lasta, joista Kemijärven osalle tuli 3, Rovaniemen 10. Muut ruodut olivat Kemi, Tervola ja Simo.

Kemijärvi sai n.s. knihtikontrahdin perusteella v. 1788 muutetuiksi ruotu-määräyksen niin, että se lähetti joukon sotilaita määrätyksi ajaksi Kajaa-nin pataljoonan Kuusamon komppaniaan. Myöskin upseeri oli Rovanie-men osalla, vääpeli Magnus Gustav Elementeoff. Jaakko Fellmanin mu-kaan, hän oli kotoisin Venäjältä, josta tsaari livana III Wasiljevitsh oli hä-net karkoittanut. Hänen puustellinsa oli Muurolan eli Tyvin kruununtila Muurolan kylässä.

6. Olojen kehitys ennen kunnallishallinnon perustamisia.

Nykyinen kirkko saatiin monien vaiheiden jälkeen rakennettua v. 1818. Rakennusmestarina oli kalajokelainen Niilo Pyörre. Kirkon vihki tarkoi-tukseensa 15. 3. 1818 kirkkoherra Matias Castrén. Myöhemmin, v. 1907, rakennettiin arkkitehti Mederin piirustusten mukaan lehterit. V. 1913 kirk-koa jälleen korjattiin ja se vakuutettiin 102.500 markasta. Kellotapuli ra-kennettiin jo v. 1765. V. 1827 se laudoitettiin ja maalattiin. Suurempi kirkonkello, jonka paino oli 406 ½ kg. särkyi v. 1845. Se korjattiin Ruotsissa.

Maanviljelys alkoi elpyä, kuten jo mainittiin Esaias Fellmannin esimerkin vaikutuksesta. Vuoroviljelystä jo jossain määrin harrastettiin, mutta saat-toi toinen puoli pellosta olla kesantonakin, kun toinen puoli kasvoi, ohraa tai perunaa. Jaakko Felliman ei muuten asunut pappilassa, vaan hän hoiti omaa tilaansa, Granlundin tilaa, ja kantoi sadon pappilan tilasta.

Maanviljelys oli kohtalaisella kannalla, koska esim. v. 1800 myytiin Ro-vaniemeltä viljaa, Kemiin ja Tornioon. Lisäksi valmistettiin viinaa Lappiin koko runsaasti. Jaakko Fellman, kertoo, että Rovaniemen kunnalla oli rahaa niin runsaasti, että se lainasi toisille kunnille 4 % korolla. - V. 1827 lienee Rovaniemellä ollut 2000 lehmää.

Myöskin poronhoito oli jo 1800-luvulla hyvällä alulla. Esim. v. 1810 oli Rovaniemellä, poroja vain 300 päätä, mutta v. 1850 jo 15.000. Poroista saatiin silloin samoin kuin nykyisinkin huomattavasti rahaa. Se ilmeni ai-na talvimarkkinoiden aikana, jolloin kauppasummat nousivat miljooniin muutamassa päivässä.

Ensimmäinen porokarjan omistaja lienee ollut Heikki Rompasaari Muu-rolassa, näin ainakin J. A. Hirtti-vainaja on kertonut. Ensi kesä pidettiin poroja aidatussa paikassa,, joka vaara kantaa vieläkin nimeä Aitamerk-kivaara. Poroja paimensi Lapista tullut n.s. pororaitio vaimonsa kanssa. He olivat rotupuhtaita lappalaisia ja asuivat kodissa.

Myöskin köyhäinhoito alkoi näinä aikoina elpyä. Luovuttiin jo osittain ruotujärjestelmästä ja vaadittiin, että myös sahalaitosten, torpparien, nai-mattomien miesten ja naisten j.n.e. tuli maksaa köyhäin veroa. Saha maksoi 20 ruplaa, torppari 30 kopeekkaa j.n.e. köyhäinhoitoa varten. Vielä kuitenkin oli ruotuvanhuksia.

Pitäjänkokouksessa 1. 2. 1861 todennäköisesti maanmittari Auer esitti, että hankittaisiin yhteinen työlupa ja maapalsta köyhäinkotia varten. Maapalstan hankinnasta ei tullut mitään ennen kuin v. 1888, jolloin tila köyhäinkotia varten saatiin Muurolasta Romnasaaren tilalta. Se oli en-simmäinen köyhäinkoti Rovaniemellä.

Koivun rautatieasema 1911. Kuva: Nyblin Daniel. Museovirasto. / finna.fi

Rovaniemi ja Kemijoki Pöyliönvuorelta nähtyinä, oikealla Ounasvaara. Kuva: W. W. Wilkman,1904. GTK.

Puuvillapaaleja kuljetetaan porokyydillä Kirkkoniemestä Rovaniemelle v.1916.Kuva: D/605 Tampella: / Museovirasto. / finna.fi

Kartta puuvillan kuljetusreitistä Norjan Kirkkoniemen ja Rovaniemen välillä v.1916. (I maailmansodan vuoksi Tampereen puuvillatehtaat kuljetuttivat puuvillaa maahan Norjan lapin kautta.) Kuva ja teksti: D/605 Tampella: / Museovirasto. / finna.fi

Kerjäläinen Marras-Pekko Rovaniemellä 1870-luvulla. Kuva: Brörkman Johan. / Museovirasto. / finna.fi

Lohenpyyntipaikalle tulijalle tarjotaan hiilillä paistettua "pariloitua" lohta Kemijoen rannalla Rovaniemellä. Kuvaaja Ivan Timijasev ennen 31.12. 1920 / Museovirasto. / finna.fi

Kun Rovaniemi v. 1785 erotettiin Kemin pitäjästä omaksi kirkkoherrakun-naksi, sai se myöskin oman nimismiehen. Ensimmäinen nimismies oli Sigrid Tornberg'in poika Nils Tornberg. Nimismiehillä oli silloin aikaa har-joittaa muutakin ammattia. Niin Tornberg kuin muutkin nimismiehet olivat osakkaina täällä olevissa sahalaitoksissa ja harjoittivat melko laajaa puun välitys etelään ja ulkomaillekin.


Maakauppa tehtiin maassamme luvalliseksi vasta v. 1859, mutta luva-tonta kauppaa harjoitettiin niin tällä kuin muuallakin. Ensimmäisenä kul-kukauppiaana Rovaniemellä esiintyy Antti Josefin- poika Kurtti, joka myöhemmin muutti Tornioon ja perusti sinne puutavaraliikkeen.

Ensimmäiset maakauppojen perustamis,hakemukset jättivät Josef Kurth eli Kurtti ja Nils Henrik Löfgren. Kurtti oli kotoisin Kuusamosta, ja hän oli Antti Kurtin veli. Hänen kauppansa oli Alaruokasen tilalla ja myöhemmin Keskiiruokasen tilalla, josta hän omisti puolet.

Niis Löfgren oli kotoisin Ruotsisia. Hän oli aluksi seppänä Pöykkölän ta-lossa, mutta myöhemmin hän perusti kaupan Saarenkylään Ylipoikelan taloon. Sittemmin .hän siirsi kauppansa Yliruokasen tilalle, nyk. K. V. Pöykön kauppakartanon paikalle. Löfgren osallistui myöhemmin kunnal-lisiin toiimiin.

Eihän liikkeitä monta ollut, mutta .harvassahan talotkin olivat. Kaikkiaan oli v. 1850 Korkalon kylässä, kirkon seutu mukaan luettuna, 38 taloa ja torppaa. Maantietä ei ollut tähän aikaan Rovaniemeltä Kemiin, vaan kul-jetus tapaihtui kesällä veneillä Kemijokea pitkin ja talvella hevosilla sekä poroilla.

Vientitavarana Kemiin ja Tornioon oli voi, ja tuontitavaroista oli huomat-tava osa väkijuomia. Romimi näyttää silloin olleen ihan muotijuomaa. Sen hinta oli ruplaa kannulta.

Sanomalehti-uutisista ei silloin näillä kulmilla tiedetty. Näyttää siltä, että m.m. Yliruokasen talossa kävivät asukkaat uutisia kuulemassa, niin ai-nakin nykyisen isännän isä, P. V. Yliruokanen, on kertonut. Se, miten tiedot maailman tapahtumista. tähän taloon tulivat, ei ole tunnettua,

V. Yliruokanen oli myös kertonut, että jos jossain talossa sattui pidot, ku-ten häät, hautajaiset tai muut, ei tarvittavia leivonnaisia saatu kaupasta, vaan taloon haettiin joku henkilö, joka osasi tällaisia herkkuja leipoa. Pidot valmistettiin perusteellisesti. Ruokaa, salhtia, viinaa ja rommia oli yltä'kyllin ja pidot kestivät useita päiviä.