Priska. / Pääskynen 1928.

Rovaniemen markkinat.


Väitetään että pakkanen on aina kaikkein parhaimmillaan Rovaniemellä juuri talvimarkkinoiden aikana -ja ihmekö se, ovathan ne helmikuun puo-livälissä, parhaimpaan talvisaikaan. Helmikuun alku oli kuulemma tosin ollut lauhaa, mutta annappas olla, kun ensimmäinen markkinapäivä val-keni, kimaltelivat puut valkoisenaan kuurassa, aurinko paistoi kylmän kirkkaana jalämpömittari osoitti 32 astetta alle nollan.

Ja koska kerran olin sattunut Rovaniemelle juuri markkinapäiviksi, pää-tin mennä sitä menoa katsomaan ja ottamaan muutamia valokuvia Pääskystä varten. Nanu ja Luli vaativat ankarasti mukaan, ja voitte us-koa, että siinä tarvittiin villanuttuja ja monia sukkapareja, ennenkuin us-kalsimme pistää nenämme ulkoilmaan.


Nanu ja Luli olivat pyöreät kuin makkarat, niin paljon oli heillä iloisten,
kirjavanauhaisten lappalaismallisten umpitakkiensa alla vaatetta. Lulilla oli oikea lappalainen neljäntuulenlakkikin, eikä ole liioittelua väittää, että hän oli ylpeä siitä. Huopatossut vielä jalkoihin, niin markkinamiehet oli-vat lähtövalmiit.

Rovaniemen kirkonkylän pitkä »katu» oli mustana kuin muurahaispesä väkeä: sinne oli kokoontunut pohjoisesta päin koko Lappi sekä kauppa-miehiä etelästä, aina Helsingistä saakka.

Sariolan Talvitivoli Rovaniemen kauppalassa, Rovaniemen markkinoiden aikaan kevät-talvella 1935-1936. Etualalla markkinakauppiaiden kojuja, Talvitivolin teltat kuva-alan oikeassa laidassa. Taustalla Rovaniemen kauppalaa. Kuva: Keravan museo. / finna.fi

Puut kimaltelivat valkoisenaan kuurassa.

Markkinoilta.

Vallan oli vaikea ihmisvilinässä eteenpäin päästä. Siellä kulki ihka eläviä lappalaisia aivan oikeissa lappalaispuvuissa, kulki miehiä maata laahaa-vissa paksuissa turkeissa, käveli helsinkiläisiä juutalaisia, joilla oli valmii-ta vaatteita kokonaiset vuoret myytävällään ja rahaa kuulemma suuret matkalaukulliset.

Tuolla seisoi mies kantaen selässään suurta kimpullista keltaisia, pörröi-siä ketunnahkoja ja huusi:
-- Ostakaa koko kantamus, vain kaksikymmentä tuhatta markkaa!

Ja ohi ajoi hevoskuorma toisensa perästä, reet kukkurallaan poronnah-koja. Ja eikös tuolla leviteltykin lumiselle tielle mustia karhuntaljoja, jotka olivat suuria ja pehmeitä, niin että teki mieli niille istahtaa. Ja kansaa ke-rääntyi ympärille ihmettelemään ja arvostelemaan.

Ja katsos, tuolla ukolla oli kimpullinen kovaksi jäätyneitä valkeita kär-pännahkoja, joilla satujen kuninkaiden ja kuningatarten viitan reunukset aina on koristettu.

Nanu ja Luli umpitakeissaan.

Koko pitkän kadun molemmilla reunoilla oli lautakoju toisensa vieressä: siellä myytiin kaikellaista pikkurihkamaa, oli vaatteita joka lajia ja kokoa, suksia, lapikkaita, säpäkkeitä, kallokkaita, poronsarvia, poronnahkalauk-kuja, huonekaluja lumessa kököttämässä, posliinivateja ja läkkipeltias-tioita. Ja vesirinkeleitä oli niin paljon, ettei Nanu uskonut, että koko maa-ilmassa olisi niin paljon ihania vesirinkeleitä.


- Ostakaa japanilaisia paperikukkia, vain markka kappale! kuului josta-kin kimakka huuto.

Kukapa olisi uskonut kirjavien japanilaisten paperikukkien eksyneen kauas pohjoiselle napapiirille saakka! Ja kauppias oli iloinen velikulta, kuten ottamastamme kuvasta voitte päättää, ja päähineekseen oli hän asettanut monikirjavan paperisen lamppuvarjostimen. paukustaan otti hän sitten esiin paperikukkiaan, ja kun hän heilahutti sellaista, niin katso: joka heilahduksella muutti kirjava kukkanen muotoaan. Siinä oli kukka joka viikonpäivälle: maanantaikukka, tiistaikukka, keskiviikkokukka j.n.e.

Ja Nanu ja Luli saivat kumpikin kukkasen, ja he heiluttivat niitä ilosta kil-juen.

»Ostakaa paperikukkia!»

Kuumia makkaroita.

Mutta olipa siellä muutakin, mitä ennemmin olisi odottanut näkevänsä Helsingissä kuin Rovaniemellä: kadulla oli makkarakoju, josta kuuma valkea höyry nousi ikään kuin pakkasta uhmaten.

- Ostakaa makkaroita, markka kappale ja viidellä markalla kuus!


Ja uskokaa pois, hyvälle ne kuumat makkarat maistuivatkin.

Nähtävää oli vielä muutakin: siellä oli Maailman Suurin Eläinnäyttely, jossa Nanu näki oikean apinan ja elävän jääkarhun, mutta Luli ei uskal-tanut teltan lähellekään, vaan piti varminpana tarttua äidin turvalliseen käteen. Ja siellä oli eläviä kuvia ja ihmeellinen kädetön ja jalaton nainen, joka lupaili ennustaa tulevia kohtaloita.

Mutta pakkanen alkoi nipistää varpaita ja tarttui lujasti nenänipukkaan, eikä siinä auttanut muu kuin panna valokuvauskone taskuun ja lähteä lämpimän tervastulen ääreen, ensin kuitenkin valittiin Riitalle ja Pojolle tuliaisiksi markkinapallot ja kilisevät porokellot.