K. / Uusi-Suomi 1934.

Ruotsalainen ilmahavaintokoje Enontekiöllä.


Viime heinäkuun lopulla löysi porolappalainen Antti Näkkäläjärvi Termis-vaaran tunturilta aivan läheltä Norjan rajaa miltei suoraan pohjoiseen Enontekiön kirkolta ilmahavaintokojeen, johon oli kirjoitettu sana "Riks-gränsen". Kojeeseen oli kiinnitetty peltilevy, jossa toisella puolella oli ol-lut suomenkielinen toisella puolella ruotsinkielinen teksti.

Termisvaaran rinteellä 1920-luvulla. Keskellä Iso Heikki, Henrik Bals. Kuva: Ahola, Juhani. / Museovirasto.

Tämä on se ihmeellinen koje, joka kymmenien kilometrien korkeudesta itsestään lähettää viestejä alas maan päälle.

Säähavaintopallo lasketaan ilmaan.

Koje on nähtävästi ollut jo useita vuosia tunturilla, koska suomalainen teksti oli kokonaan kulunut pois. Epäselvän ruotsalaisen tekstin mukaan kehoitetaan löydöstä palkkiota vastaan ilmoittamaan Tukholmaan me-teorologiselle laitokselle. Koje on lähetetty Helsinkiin ilmatieteelliselle keskuslaitokselle sieltä edelleen Tukholmaan toimitettavaksi.