Teksti: Elina Karjalainen. Kuvat: Topi Ikäläinen. / Suomen Kuvalehti 1975.

Saamelaisten arktiset ilot.


Kirkonkäynti, porokilpailut ja joikamat, siinä arktiset ilot Norjan Koutokei-nossa 1975. Ulkoiset juhlapuitteet eivät ole loistavat, mutta jokaisessa tapahtumassa on saamelaisen itseriittoisuuden tunnelma, lantalaiset ol-koon omissa juhlissa miten mielivät, meitä on tarpeeksi juhlimaan omin joukoin.

Pääsiäisen kirkkopyhä Koutokeinossa oli aivan erilainen kuin olin odot-tanut. Vastoin ennakkokäsityksiäni se ei ollutkaan turisteja varten laadit-tu Lapin näytelmä, vaan totisinta totta oleva toimitus. Salamavalot eivät leiskuneet kirkossa, joka oli ääriään myöten täynnä kansallisasuista kan-saa, filmikamera ei ritissyt. Kaikenlainen kuvaaminen ja häiritsevä liikus-kelu kirkossa oli jyrkästi kielletty.

Kirkkoon tallaajat ilmaantuivat Koutokeinon kujasille, valuivat väriläiskinä alas mäkiä, porhalsivat paikalle moottorikelkoilla. Kuta lähemmäksi he ehtivät, sitä enemmän väriä näytti näytti heittäytyvän valkoiselle lumelle. Riskut naisten rinnoilla kimalsivat, silkkihuivit hohtivat ja miesten hela-vyöt kiiltelivät. Komeasti keikahtelivat neljäntuulen lakit, joiden latvani-pukoista löytyi tarpeellista tavaraa, kun hattu pudotettiin päästä pois. Siellä oli tupakkamassi, piippu, rahakukkaro varmassa tallessa.

Lapsille oli pääsiäisen kirkonmeno liian pitkä. Katseltuaan kaikki mitä katseltavissa oli he pudottautuivat alas penkiltä, menivät pihalla ja alkoi-vat kisailla keskenään. Vähänajan kuluttua valui kirkosta ulos myös osa nuorisosta ja asettui tupakalle kirkonnurkan taakse. Tulivat myös aikui-set tauolle, puhuivat läpi poronsa ja päiväilivät moottorikelkan aiheutta-mia murheita, joita tuntui olevan kosolti: yhtenä ainoana talvikautena saattaa poromies ajaa loppuun jopa neljä kelkkaa. Ei siis mikään ihme, jos mies painuu kirkonpenkillä kumarruksiin ja mutisee:

-Pitääkö minua niin kovasti kurittaa, että jo neljännen kelkan ajoin allani uuvuksiin. Enkä ole pahempia tehnyt! No, poron otin, mutta sellainenhan on meillä saamelaisilla tapana, että harva mies omaa poroaan syö.

Juokse porosein.

Porokilpailun luonne on villi ja väkevä, niin kuin on pohjoisen luontokin. Kun mies tulee kilpailun päätteeksi radalta maaliin, hän on yltä päältä hiessä, yhtä hiessä kuin ajokkinsa, joka kieli suun ulkopuolella roikkuen vetää viimeiset metrit keuhkojen käydessä palkeiden tavoin.

Yleisessä sarjassa ajoivat miehet ja naiset sulassa sovussa, ei kuiten-kaan koko aikaa. Katselin saamelaisemäntää, joka hyvin ajetun kierrok-sen jälkeen lähestyi maalia. Poron vieressä laukkasivat hänen koiransa. Silloin usutti maalialueella seisonut mies oman koiransa tulijoita vas-taan, koirat sotkeutuivat toisiinsa, poro pelästyi ja poikkesi radalta. Ta-pahtumaa saatteli hurja miehinen naurunremakka, mutta emännän sil-mät iskivät salamoita, kun hän pelin menettäneenä saapui maaliin.

Vaikea on mennä väittämään poro älykkääksi tai älyttömäksi. Sellainen elukka tuo sarvekas menijä kuitenkin on, että ei ymmärrä pysähtyä vettä viskaamaan, ellei ajomies huolehdi poron pysäyttämisestä tarpeiden te-koa varten. Huolensa tuntuu kullakin olevan: ellei muista pysäyttää poro, siitä tulee umpitautinen ja meno pysähtyy kokonaan.

Ajajan ja ajokin välillä näytti kilpailussa vallitsevan yhteisymmärrys. Oh-jaushihnaa läimäytellen ja joikua laulaen mies hätisti poroaan vauhtiin ja sivuilleen vilkuilematta elukka totteli isäntäänsä. Maalissa oli isännän nutun helmuksessa luminietos, pulkkaan poron kaviosta lentänyttä ja lu-mipaakut roikkuivat ajajan kulmakarvoissa kuin arktiset korut.

Väriläikkiä lumessa olivat kirkkoon tallajien kansallisasut.

Pääsiäisen porokilpailu lähtökuopissaan Koutokeinossa.

Saamelaisemäntä karauttaa puus-kuttavalla porollaan maaliin.

Yhdistelmäasu: kansallispuku ja käsilaukku.

Pienin joikaimien joikaajista oli 6-vuotias. Totisena hän joikasi oman itsensä nunnutellen ja loilottaen ker-ronnan välissä.

Joikamat.

Lapin ihminen joikaa. Hän ei joikaa ihmisestä, vaan joikaa ihmisen. Joi-ku käsittelee ihmisen munaskuita myöten. Esiin tuodaan hyveet ja pa-heet, joikamisen temperamentti kuvataan niin voimakkaalla satiirilla, että asianosaisella on usein kuulemassaan kestämistä.

Koutokeinon hupihallissa joikasivat erilliset taitajat pitkän illan ajan. Nuo-rin joikaaja oli 6-vuotias Ellen, joka haudanvakavana joikasi omasta it-sestään nunnutellen ja loilotellen kerronnan lomaan. Kuultiin myös inst-rumenteilla säestettyjä joikuja, mutta silloin hallissa kuunnelleet iäk-käämmät saamelaiset kurtistivat kulmiaan. He eivät hyväksy säestettyä joikaamista, koska se ei heidän mielestään ole silloin enää aitoa eikä ehjää.

Hupihallissa hämmensi lantalaisen mieltä turistien puuttuminen juhlaku-vasta. Saamelaiset sanoivat, ettei turisteista ole väliäkään, mieluiten saamelaiset juhlivat omassa seurassaan. Liekö kysymyksessä vastalau-se: pääväestö ei aina ole valmis ottamaan saamelaisia omaan seuraan-sa.

Rotusyrjintäänkö?

Koutokeinon turistihotellin ruokasalissa ei näkynyt saamelaisia, mutta aulassa heitä parveili pitkin päivää katsellen lasiovien kautta saliin. He sanoivat, etteivät pääse sisälle. Sali oli täynnä hotellissa täyshoidossa olevia turisteja, jotka katselivat lasiovien läpi saamelaisia. Tilanne oli omituinen. Koutokeino on saamelaiskylä, mutta kylän isännät oli suljettu ulos hotellin syömisen ja juomisen iloista.

Enontekiön turistihotelli oli sekin täynnä turisteja, pääsiäispäivänä, mutta saamelaiset mahtuivat siellä lantalaisten joukkoon, jopa sallittiin heidän joikaamisensakin, ainakin niin kauan, kunnes pari vihaista etelän miestä alkoi päästellä vastajoikuja, jotka varsinaisten joikujen rinnalla vaikutti-vat härkäpurrien karjahduksilta.

-Turpa tukkoon, miehet menosivat saamelaisille ja siihen joikaamisen ilo loppui.

Hotellin johtajatar Johanna Kaartin kertoi, ettei hänellä ole koskaan ollut vaikeuksia saamelaisten vuoksi. Saamelaiset ovat sopuisia ihmisiä, joi-den kanssa saattaa neuvotella asioista, eikä valomerkki, joka ilmoittaa illan olevan ohi, herätä koskaan heidän keskuudessaan samanlaista hysteriaa kuin etelän ihmisissä. Karvakengät vain sihahtelivat, kun saa-melaiset jättivät ravintolasalin ja saman tien he siirtyivät hotellin eteises-tä arktiseen yöhön niin nopeasti, ettei heitä tarvinnut lähtöön hoputtaa.

Pohjoisen pääsiäinen on unenomainen elämys. Värit jäävät pitkäksi ai-kaa silmien verkkokalvoihin, samoin kuin äänet korvakäytäviin. Unen ja valveen välimaastossa ne nousevat esiin ja sekotuvat alitajuntaan. Mu-kaan saattaa mahtua myös valkea riekko vaivaiskoivussa. auringon kel-meä valo ja pororaito, joka liikkuu pitkin joenuomaa ilman kiirettä. Lapin lumo ei ole mennyttä, sitä on yhä, se iskee kiireiseen ihmiseen kuin suo-nirauta: kiire ja ahdistus valuvat olemattomiin, jäljelle jää vain rauha.