M. S. / Suomen Nainen 1936.

"Sellaiseksi olen aina kuvitellut tai-vasta"



Kun Helsinkiin saapuu joku tukholmatar tai vaikkapa parisitarkin, ei meil-le kenellekään pälkähtäisi päähän lähteä asian alkaen häntä katsomaan ja hänen jokapäiväisen elämänsä kulkua tiedustelemaan, koska tiedäm-me sen suunnilleen samanlaiseksi kuin omamme. Mutta kun tänne saa-puu petsamolainen nainen, vetoaa hän jo aivan toisella tavalla mielen-kiintoomme ja mielikuvitukseemme. Ja kuitenkin on Petsamo tätä samaa "pientä" Suomea kuin meidän kansainvälinen Helsinkimme.

Niinkuin sanottu, lähestyimme poropäiville saapuneita lappalaisnaisia melkoisella uteliaisuudella. Ovatko he kovia, juroja, sulkeutuneita, jollai-siksi me niin helposti kuvittelemme karuissa olosuhteissa elävien ihmis-ten muodostuvan? Pitävätkö he ehkä meitä etelän naisia joutavina tyh-jäntoimittajina, joille elämä heihin verrattuna on kuin leikkiii vain? Mitä mahtavat arvella koko tästä meidän muurahaiskekoelämästämme, joka niin suuresti eroaa heikäläisestä?

Juroja ja sulkeutuneitako? Jos näiden kolmen naisen. Anastasia Mossi-koffin, Hedvig eli Markitta Aikion ja Britan Hetan tuntemisen perusteella on oikeus tehdä yleistyksiä Lapin naisista, ovat lie ketteriä, pirteitä, iloi-sia, sitkeitä, ystävällisiä, elämänhaluisia, joustavia . . .

Lappi on heidän mielestään tietystis e ainoa paikka maailmassa, jossa he tahtovat elää ja olla. mutta etelä ei ole myöskään mahdoton, ei en-sinkään. Varsinkin, kun täällä on sellaisia ihmeellisiä paikkoja kuin se eduskuntatalokin, joka oli kuin unennäköä.
- Entäs se presidentin linna! Sellaiseksi olen aina kuvitellut taivasta, huudahtaa rouva Aikio, jatkaen - samaan hengenvetoon:
- Kyllä niinä olen lopun ikääni Jumalalle kiitollinen siitä, että sain kerran elämässäni kokea tällaista. Olen itsekseni ajatellut, että täällä varmaan-kin kaikki ihmiset ovat hyvin jumalisia, kun elämä on niin hyvää ja kau-nista . .

Mikä herttaisen lapsellinen ajatus: kun jumala on ihmisille hyvä, kuinka voisivat ihmisetkään olla toisilleen muuta kuin hyviä!

Markitta-emännän käsitys helsinkiläisnaisten elämästä käy selvästi ilmi hänen seuraavista sanoistaan:
- Jos me lappalaisnaiset tulisimme tänne, lihoisimme me kaikki tällaisiksi (ja hän näyttää käsillään, millaisiksi), mutta kun me saamme juosta ve-det, hakata puut, ommella turkit, takit, tossut ja muut. paimentaa porot, hoitaa lapset - eivät meissä lihat pysy. Puhujalla on ollut kymmenen las-ta, joista yhdeksän elää, ja hän on laiha ja vikkelä kuin rippikoulutyttö.

Britan Hetta (myöh. Magga) ja Markitta Aikio os. Jomppanen.

Helsingissä 1936.

Lappalaiset tasavallan presi-dentin ja rouva Svinhufvudin vieraina.

Niin ja se joustavuus! Ihminen näkee nyt tällä matkallaan, viisissäkym-menissä ollessaan, ensimmäisen kerran auton ja junan, joista kummas-takin häntä on etukäteen kovasti peloiteltu ennustamalla hänen päänsä meneviin sekaisin, mutta ei merkkiäkään mistään kiusaantumisesta. Päinvastoin oli autossa huristaminen ollut verratonta huvia ja juna kuin olisi nukkunut tuutulullassa.

Markitta-emäntä ei malta olla taas välillä ihmettelemättä sellaista elä-mää, että kun aamulla nousee, ei tarvitse muuta kuin vääntää hanaa ja siinä on valmiina pesuvesi, vieläpä lämmitettynä. Kyllä sitä on lappalai-sen vaikea todeksi käsittää.

Lappalaisnaistemme kauniit vaatteet herättivät meissä vilpitöntä ihastus-ta ja lausumme sen julki. He kiittelivät meidän vaatteitamme yhtä kau-niiksi.
- Mutta meillähän on vain tällaistä ykstotista. mustaa, ruskeata tai har-maata, vastustelemme puolestamme, mihin saamme syvästi elettyä elä-män viisautta todistavan vastahuomautuksen :
- Kun ei meillä ole kauniita tauluja ja hienoja huonekaluja, ei teattereita eikä elokuvia, täytyyhän meidänkin silmällämme olla jotakin iloa, miks-emme siis käyttäisi värejä vaatteissamme.

Markitta-emännällä on hartioillaan silkkihuivi, joka niin laatunsa kuin vä-riensä puolesta on todellinen hienostuksen näyte. Kysymme, onko hän arkioloissakin näin hienosti puettu.
- Eihän toki. Tämä on poikani antama joululahja, sitii pidetään vain suu-rina juhlina.
- Mitkä ne suuret juhlat ovat?
- Kun joskus mennään kirkkoo tai häihin. Minulla on jo kolme lasta nai-misissa, kahdella tyttärellä on jo useita lapsiakin.
- Käyvätkö he usein isoäitiä katsomassa?
- Kesällä kyllä

Kesä tuntuu naisten puheista päättäen näyttelevän lappalaisten elämäs-sä jonkinlaista juhla-aikaa. Kesällä ei ole niin paljon työtä kuin talvella, kesällä on valoisaa, kesällä asutaan kodissa, Lapin kesä lienee tosiaan-kin jotakin ihmeellistä ...

Matka Helsingistä Inarin Lemmijärvelle kestää toista viikka - aivan kuin Abessiniaan! Ja Markitta-emännän silmät välähtivät iloisesti, kun hän ajatteli sitä kertomisen paljoutta, jota hänellä riittää kotiväelle ja naapu-reille.
- Kyllä ne meitä odottavat ja kullä nyt tulevat naapurit läheltä ja kaukaa meitä katsomaan ja kuulumisiamme kyselemään. Hyviä, ystävällisiä ovat meille kaikki olleet, kyllä täällä olisi mielellään kauemminkin ollut. Mutta olemmeko me niin kummallisia, kun kaikki tahtovat meitä nähdä?

Emme vastaa mitään, mutta ajattelemme hiljaisessa mielessämme, että hyvin monen helsinkiläisnaisen olisi pitänyt saada jutella hetkinen emän-tä Aikion kanssa, sillä hänen lapsellisen mutkaton ja raikas elämänkäsi-tyksensä yhtyneenä ankaraa elämäntaistelua käyneen naisen todelli-suudentajuun olisi tehnyt itsekullekkin erittäin terveellisen vaikutuksen.