Pentti Stoor.

Semmonen oli Kelotti-Jussi lapsen silmin


Mitä aikasemmin olen kirjoittanut Kelotti-Jussista, ovat olheet toisten kertomia juttuja, mutta on minulla omakohtaisiaki kokemuksia tästä Jo-kivarren Postiljoonista.

Jussi kortteerasi aina postireissuilhaan Erkkilässä, siskoni Eevan otto-anhempien tykönä. Heti evakon jälkheen, ko Peltovuoman postia hoiti Ransin-Hilja kotonhaan ja Apeli ja Selma asuivat vielä pikkupuolella, tu-tustuin Kelothiin. Hän oli sen aikhaiseksi mieheksi isokokoinen, mutta ystävillinen, joka puhutteli aina myös lapset. Taisin mie kerran 5-vuo-tihjaana voittaa tämän veljen Joonaksen painissa ja lyyvä Jussin samal-la kertaa niin kovaa parteen, että kellarin luukusta lohkesi säle, minkä jälkheen mie lupasin olla heittämättä tätä enää lattihjaan. Yhtenä yönä, ko Jussi lähti iltasauvuille, minä lyöttäyvyin mukhaan. Ulkona Jussi hok-sasi, että nyt Pentti lauletaan, niin peltovuomalaiset luulevat, että mo-lemma päissään. Siinä me istuima porthailla ja lauloima, että kylä raikui. Aamulla Jussi pyyteli Selmalta antheeksi yöllistä häiriövä:

– Ko tuo Pentti halus välttämättä laulaa.

Enontekiön viimeinen mylly Suas-joella 1950-luvulla. Myllyn sisällä Keinovaaran Aukusti (oik.) ja Jussi.

Jussi oli nopea puhuhmaan ja hänellä oli tapana niiskuttaessa nostaa ylähuulta, joillon nenävartheen syntyi pari ryppyä. Saatoipa hän joskus maiskauttaa hampaatonta suutaankin kostuttaakseen huulihjaan. Elä-väisistä silmistä kuitenki näki, että tämä aina mietti pieniä koiruuksia.

Kelotin sätkät olivat koko pitäjässä tunnetut. Hän repasi puolet Lapin Kansan sivusta, mikä vastaa nykyistä taploit-kokoa, teki sen reunhaan taitoksen, otti tupakkamassin, varisteli kessut taitoksheen. pyöhräytti löysän sätkän ja liimasi sen reunat kiinni kielelhään. Kun hän sytytti sät-kän, puolet paperista paloi ilmiliekeissä ja osa tupakasta lensi kipunoina ilhmaan.

Semmonen oli Kelotti-Jussi lapsen silmin.