s.s. / Kisakenttä 1932.
Siilastuvalta Palojoen suuhun
Lähes 70 km pituinen jalkamatka raskaita reppuja kantaen ja telttaa rat-tailla työntäen, yli lumipeitteisten, tiettömien tunturien, milloin tulvivien virtojenpoikki kahlaten tai niiden yli lumisiltojen varassa kulkien oli ainut-laatuinen elämys.
Tämä vaivalloinen, mutta jännitystä ja seikkailua täynnä ollut jalkamatka Norjan rannikolta Suomen Länsi-Lappiin oli päätynyt Siilastuvalle(*, Suo-men, Norjiin ja Ruotsin tunturien ympäröimään tunturimajaan. Viikko täällä ystävällisen isäntäväen ja luonnonkauneudestaan kuulujen tuntu-rien parissa oli kulunut kuin hengähdys. Olimme nähneet Etelä-Suomes-sa kevään ja kesän tulon jo tänä vuonna. Täällä näimme sen uudelleen jylhässä tunturimaastossa.
Lähtöpäivän vastainen yö lumikenttien liepeillä. Ei voi nukkua. Ikkunasta näkee sinikirkkaan taivaan kuvastuvan veteenselvänä ja loisteliaana, sa-moin tunturit lumikenttineen. Erämaan hyväilevä rauha täyttää kulkuri-lapsen levottoman sielun. Intohimo erämaan suurille lakeuksille herää. Avaruus edessä, kaikkialla. Ei rajoja, ei huolta. Sydän saa sykkiä kaikel-le. Tuulentuvat rakentuvat korkeille tuntureille. Kun on antanut pikkusor-men vie se koko käden. Rakastan tätä rauhallisuutta, rakastan tätä luon-toa, ei ole mitään kiirettä, ei ole huomista. Kaikki on yhtenäistä valon riemukasta juhlaa.
Lähtöpäivä Siilastuvalta 5 pv. heinäkuuta. Ikävä eronhetki on ohi. Tava-rat viety veneeseen. On toiveita saada ne kuletettua liikkuvien jäitten lo-mitse veneellä pitkin Kilpisjärveä. Matka etelään kohti Palojoen suuta pitkin jokivartta alkaa. Tallustamme tunturin lievettä. Viimeinen käden huiskaus ja huuto näkemiin! Isännän vasfaus:
- Nouskaa ylemmäksi, muutoin joudutte kahlaamaan.
Seurasimme jäitten pakoilua ja veneemme taistelua niitä vastaan. Kuin mahtavat valtameriristeilijät jäälautat kulkivat virran ja tuulen mukana. Konekivääri ritinää kuului pitkin jäälauttojen pintaa, kun aurinko sulatteli niitä. Jäähelmet kimaltelivat silmiä häikäisevinä kristallipalloina leikkien laineilla, kunnes joutuivat sen avaraan syleilyyn, häipyen näkymättömiin. Vene halkoi vettä ja jäätä. Kuulimme sen synnyttämän melun kauas tun-turipolullemme.
Väliin näimme myös veneen kokan, väliin perän pystyssä. Toisinaan ta-losta saattamaan tullut Villepoika yritti särkeä jäätä veneen kanssa kil-paa. 5 km vain onnistuttiin näin kulkea. Jäitten vuoksi venematka kes- keytyi. Reput selkään ja eteenpäin jalan Salmivaaralle pitkin soista tun-turin rinnettä. Siellä oli mahdollisuus jälleen venematkaan, johon kaikki pääsivät mukaan, kun tämä puoli Kilpisjärveä oli aivan jäävapaa. Vene kiiti nopeasti eteenpäin. Katse suuntautui suruisana jo tutuille tuntureille, jotka vähitellen jäivät kauemmaksi, ja kauemmaksi. Saana, Mallat ja monet muut. Hyvästi!
*) Siilastupa on länsi-Lapin pohjoisin asumus Kilpisjärven rannalla, Saa-natunturin juurella. Tämän retken osanottajat olivat ensimmäiset nais-retkeilijät tällä reitillä.
Tromsön satamassa. Vihdoinkin tuntureille.
Hirvasvuopio.
Olemme saapuneet Keinovuopioon. Pitkän venematkan jälkeen taival-simme yöselkään peninkulman verran. Yövyimme telttaamme ja aamulla eli paremmin iltapäivällä herättyämme meidät noudettiin taloon joen toi-selle puolelle, siis Ruotsin puolelle. Talonväki oli herttaisen ystävällistä niin täällä kuin muuallakin pitkin jokivartta. Harvoin vieras erämaahan eksyy. Juhlahetkiä sellaiset ovat asukkaille. Tuskin olimme kunnolla ko-tiutuneet kun jo emäntä puhelimeen tarttui ja naapureille ilmoitti tulos-tamme (huom! Ruotsinpuolisissa taloissa pitkin jokivartta on valtion pu--helin).
- hyvää päivää. - Meill on nyt tääll vierait. Viis fröökkynää, hokevat ole-vansa Helsingistä asti. - Sanovat, että hyttyset on pureneet heidät. Joo-joo (naurua). Kauhean iloisia ja pulskia, paksut paistiset. - Samanlaiset kuin miekin. - Olivat -nukkuneet tuola toisell puolen - Oma teltta - joo - nyt kuivailevat. - Tuoss mie olen kaffia keittänyt, kaffistelevat paraillaan. Joo - tiethenkin.
Vähän ajan perästä puhelin soi uudelleen ja sitä jatkui koko oleskeluai-kamme. Kaikki tekomme ja puheemme ilmoitettiin.
Talossa ollut 90-vuotias Anni mummo ei uskonut meidän olevan naisia lainkaan, kun retkeilyhousut olivat jalassa.
- Eihän vaim'puolell ole järkeäkään niin paljon, että uskaltaisi lähteä tällaiselle matkalle», - tuumi Anni.
Matkaa jatkettiin koskiveneellä. Ihanaa ja nopeaa menoa! Talon isäntä itse ohjasi venettä, silmä tiukkana ja kovana valmiina taistelemaan ko-hisevan kosken kanssa. Vene keikkui kosken kuohuissa notkeana ja tai-puillen. Isäntä lauleli perässä koskilauluja, kertoi myös elämästä täällä tuntureilla mm.:
- Me olemme luonnonlapsia, hyväntahtoisia, onnellisia kuullessamme ja nähdessämme jotain.
Kuva otettu kesällä 1937 Keinovuopiossa Ruotsin puolella. Vasemmalta Julie Marja Labba ja hänen lapsensa Nils-Biera, Gáren ja Elle-Susan-na. Lasten takan lasten setä Niila Labba, sitten Niilan äiti (??), edelleen äitini Inker Anni Labba, hänen edessään Anni Labba, sitten Inka Labba ja Inker Marja Juuso o.s. Labba. Kuva: Aulis Hämäläinen/Hartti Hämä-läinen/ Seppo J. Partasen arkisto. Teksti: Nils-Henrik Valkeapää.
Yli lumisen tunturilaen Norjan ja Suomen rajamailla.
Lumisilta oli jo sulanut kapeaksi kannakseksi, jota oli vahvistettava vai-vaiskoivun rungoilla.
Rommaeno.
Vanhan uhriaihki Markkinan hautausmaalla.
Matkan varrella oli joka taloon poikettava kaffistelemaan. Kaikkialla rei-lun ystävällinen ja välitön vastaanotto. Eräässä talossa lausuttiin meistä 5 naisesta: "reilua väkeä, kun eivät vaatteitakaan näy pelkäävän, koska eivät ole hepenissä tulleet." Siikavuopion emäntä, joka tyttärilleen hoiti taloa, lausui:
- On hauskaa, kun täällä kerrankin saa puhua naisten kanssa. Miehiä täällä kyllä kulkee. Lähettäkää tänne toisiakin.
Ja me lupasimme.
Paikka paikoin tällä matkalla jokivarsi on suantoa, aina matkan päästä pistäen esiin syvänä koskena, joka hulmuten kiidätti veneen. Laine su-kelsi esiin, työntyi veneen laitaa kohti - taittui. Väliin ryöppynä syöksyen veneen pohjalla istuvan syliin tai kokonaan yli, riippuen kosken haltijan antamasta suunnasta.
Kansan elämä on kovaa täällä erämaassa. Siilastuvalla oli kalarikkaat vedet. Jokivarrella emme nyt tulvan takia saaneet ainoassakaan talossa kalaa. Leipää, kahvia runsaasti ja puuroa jonkun verran - mutt`ei ruis- eikä kaurapuuroa. Ihmekö sitten, jos sairaus yllättää! Sääskiä, hyttysiä, hytheitä enemmän kuin tarpeeksi!
Vähitellen mahtavat, lumipeitteiset tunturit jäävät taaksemme, vaihtuen matalampiin, yhtä kauniita silti tunturisinineen. Olemme saapuneet lit-toon, ensimmäiseen Suomen puoleiseen taloon matkan varrella 6 pnk:n päässä Siilastuvalta. Täällä ovat kesäiset, viheriöivät niityt, täällä on sa-dottain pääskysten pesiä talon räystäitten suojassa. Tuttu suomalainen vinttikaivo tervehtää ensinnä vierasta. Mäen töyräällä punaiseksi maa-lattu aitan tyllerö, kotikoivujen suojassa vallattoman puron partaalla on tenhoava.
Kävimme Lapinkylässä, Saarijärven rannalla, ystävällisten paimentolap-palaisten luona heidän elämäänsä tutustumassa.
Siltakin jäi taaksemme. Olemme saaneet uudet koskenlaskijat. "Luon-nonlaki sen edesvastuun määrää, niinkuin papilla on seurakuntansa, niin meillä on veneen ohjaus", sanoi miehistä toinen vakavana. Taloista, jo-ihin poikettiin olisi jokaisesta paljon kertomista. Erikoisesti jäivät mie-leemme Naimakan siisli talo ja Kentän erinomaiset turvepehkurakennuk-set.
-Olisihan se kesä täällä hauska, mutta nuo hyttyset ja hytheet, sanottiin joka paikassa.
Matka koskelta koskelle kulki väliin Ruotsin jyrkkäreunaista hietikkoa, väliin matalaa lehtimetsäistä Suomenpuolta. Matkalla oli mm. kokonai-nen peninkulman pituinen koski. Siinä oli jo nauttimista!
Markkina-niinisellä paikalla poikettiin katsomaan vanhaa Enontekiön kir-kon paikkaa ja hautausmaata, jossa oli vanha uhripuu vielä nähtävänä.
Karesuonnossa (Ruotsin puolta) käytiin kuningatar Viktorian Lappalais-kodissa ja sairastuvassa vanhoja lappalaisia varten. Täällä oli myös ko-tamalliin rakennettu lappalaiskoulu.
Matkasimme taas pari peninkulmaa jalan. - Viimeinen venematka oli edessämme. Matkan kauneimmaksi muistoksi se jäikin. Vene kiiti kovien koskien pauhinassa. Suomen puoli oli korkeata havupuita kasvavaa ja taivas samalla puolen ihmeellinen. Puolen yön aika! Taivas etäällä kirk-kaan sininen, lähempänä valkeita pilviratsuja, joitten sivustalla valkoisen korostuksena pellavankeltaisia pilven suortuvia. Alinna tummat tunturit tasaisine lakeineen. Aurinko kultasi kaiken. Tuon kauneuden edessä kostui silmä, tahtoipa tahi ei. Olimme saapuneet Palojoen suuhun. Mat-kan kolmas vaihe autolla Enontekiöihin ja sieltä etelään aikoi.
