Pentti Stoor.

Sudenpennut.

Syntymäpäiväni kunniaksi kerron sudenpennuista vuodelta 1950. Poro-mies Pikku-Heikki, Heikki Magga Nunnasesta oli löytänyt Suukisjoen hiekkatörmistä ennen juhannusta sudenpesän, josta oli saanut neljä pentua, joista yhden hän oli ehtinyt myydä jollekin yksityiselle.

Susista sai siihen aikaan 50.000 markan taapporahan, jos vei pennun toisen takajalan nimismiehelle. Pikku-Heikki oli kuitenkin neuvotellut Korkeasaaren eläintarhan kanssa kaupat pennuista ja silloin tietysti hin-ta oli huomattavasti korkeampi kuin tapporaha.

Setäni Tuurin Onni toi postimatkallaan pennut pahvilaatikossa Peltovuo-maan. Niitten oli tarkoitus parin päivän päästä lähteä postiauton kyydis-sä etelään, joten ne pantiin yön ajaksi Tuurilan perunakellariin. Onnin vanhain poika Timo oli vuoden verran minua nuorempi. Olimme kiinnos-tuneita näkemään, miten suden pennut eroavat koirista.

Haimme laatikon olohuoneeseen ja avasimme sen. Kun koiran pennut lähtevät uteliaana tutkimaan ympäristöä, nämä jähmettyivät laatikon nurkkaan kylki kylkeä vasten liikkumattomiksi. Pennut olivat viiden – kuuden viikon ikäisiä ja muistuttivat tummaselkäisiä sheefferin pentuja, mutta olivat selvästi näitä agressiivisempiä. Ottivat terävillä hampailla kiinni aina, kun se vähänkin oli mahdollista.

Rauhoittuivat vain silloin, kun söivät maitoa tuttipullosta. Pentuja piti myös ulkoiluttaa yksitellen, jolloin niille ei syntynyt tarvetta lähteä ”pahvi-pesästä” toisten pentujen luota kovin kauas. Sitten me teimme virheen. Veimme ne kaikki yhdellä kertaa ulos telmimään keskenään.

Talon edessä oli kaurapelto, jossa oraat olivat kasvaneet parinkymme-nen sentin mittaisiksi. Kun katse vähän herpaantui, kaikki kolme sutta olivat kadonneet kauran taimien sekaan. Yritimme seurata niiden liikkei-tä pellossa taipuvien oraiden perusteella, mutta yksikään korsi ei liikah-tanut. Saimme etsintään apuvoimia aikuisista ja paikoilleen jähmettyneet pennut löytyivät helposti.

Talon Virkku- koirakin olisi mielellään osallistunut etsintöihin, mutta em-me uskaltaneet ottaa sitä mukaan, koska se olisi voinut tappaa pienet sudenpennut. Pennut pakattiin uudelleen laatikkoon ja vietiin kellariin, odottamaan parin päivän päästä tapahtuvaa kuljetusta.

Postiauto kävi Peltovuomassa 50-luvun alussa vain kolmesti viikossa Kun Heikki ennen postiauton lähtöä tuli hakemaan pentujaan, Onni-setä kertoi tälle, että susilauma oli yhtenä iltana tallannut kumhoon koko hä-nen kaurapellotonsa.

Tämä Korkeasaaren eläintarhassa pitkään esillä ollut Suukisjoen susi-lauma sai vielä seuraavana kesänä uuden jäsenen, kun Pikku-Heikki pyydysti samasta pesästä lisää yhden sudenpennun. En tiedän saivatko sudet sudenomaisen elämän, mutta pikku-Heikki hankki niille kuitenkin turvallisen, pitkän iän.