Kaarle Vuomajärvi.

Suikki.

Soli se aika sitä "ennenvanhasta" aikaa. Soli siihen aikhan mejän suku-lainen se Suikki kuulusa poromies, ja talollisten pororaitijo. Se hoiti use-janki talon poroja. Isoäitiki mainitti, että hejänki poroja Suikit hoisit. Aina noli menhet isoäitin isänkas peräkamarhin neuvottelemhan poro asijois-ta.


No Suikkihan soli ollu vishin Akselin isä tai isoisä? Vai mikä lie, en en-nää muista sitä. Mutta kammarissa olit puhunhet "poroasijat", ja ukko oli maksanu Suikille palkan, ja vieny aitaukshen Suikin tuomat porot, mitä niitä oli milloinki ollu, 5-10. Soli isossaki talossa riittäny talveksi, ja vielä oli pantu kevhällä kuivaamhanki.


Soli ollu sitä aikakautta, että lantalaisilla ei ollu omia poroja, mutta "lan-talaistunheilla" saamelaisilla poroja oli, ja useasti Suikkien kaltaiset "rai-tiot ", elikkä poropaimenet hoisit talollisten poroja. No tietäähän sen, ta-lolliset ei tarvinhet ko syömäporot, ja raitijot pijit "huolen" lopuista. Use-jasti raitijot olikki suurporon omistajia, vaikka siihen aikhan ei kukhan tienny jonku ihmisen poromäärijä. Jos kysyit niin vastaus saatto olla , että kahen puolen puuta, mikä meinas , että enempiko yksi, sillä yks ei voi olla kahenpuolen puuta.


Suikki olit poromiehijä, jokka liikuit hyvin laajalla aluvhella. Eikä niitä si-tonu valtakunnan rajakhan. - Niimpä Suikeilla ja muillaki oli ruottalaista tavaraa reessä porontaljoin alla, väkiviinaa, sokerija, verkapakkoja ja kaikkeja tarphellista. - Suikkit siis olit pororaitioita ja kauppamiehijä, se-kä omien porojen hoitajia, rikhaita miehijä, jokka tunsit kairat ja kivelijöt niinko omat taskut.


Kerran se taas oli Suikki ollu tulossa ruottinpuolelta, silloli ollu poron-reessä useampiki pakka verkaa, elikkä sitä kangasta josta lapinpuvut tehthin, ja muitaki tarvikheita ja tietenki väkiviinaaki. Isolla ajohärällä oli ajanu ja reenperässä oli ollu kaks muuta yhtä-isoa poroa, niitä soli vai-hettellu vetämhän, niin että aina soli levänhellä härällä ajanu, vai oliko sillä ollu jopa kaks härkää rinnakkain? Tuskin niin, ko siihen aikhan met-tät oli koskemattomat, ja tuskin kaks härkää oli hyvä tiheässä mettässä. Mutta sitte soli tullu Kapustaselän etelälaithan, jossa oli ollu hyvä jäkä-likkö ja siihen soli tehny asennon ja jääny yöksi.


Härät olit kaivanhet jäkälää, ja itte oli nukahtanu peski päällä kinokshen porontaljalle. Poronnahasta tehty peski oli lämmin, eikä sollu välijä vaik-ka nukahit umpishenki. Yöllä soli noussu nöyräsää, soli tuulahellu ete-lästä, ja luntaki oli alkanu tulemhan. Kohta soli lumentulo yltyny ihan mahottomaksi, ja myrsky oli piiskannu tuota kairaa oikhein kunnolla. Sii-nä soli äijjä yritelly pittää tulta elossa, mutta tuuli oli ollu kova ja luntako oli tullu niin mahotontahan soli ollu, tuli oli sammunu.


No hätäkö se siinä, oli reestä kaivanu väkiviinapullon, ja puistellu poron-taljan lumesta, ja pannu maata ihmetellen luonnon suurta voimaa. No puteli soli siinä menny, niin että aukasi toisen, ja tuuli se vain tuiversi, tuskin oli tämmöstä pyryvä aikhoin nähty? Kaks päivää se pyrys ja pirus, sitte tuuli laantu iltaa vasten. ”Na nukahampa aamhun, ka mie se en pi-mejää vasten lähe saustottamhan, ka kerkejäähän sitä aamullaki.” - Niin oli äijjä tuumannu, ja syöny kuivaalihhaa, ruottinmakkaraa, leipää, ja kei-tähyttäny kahvit päälle.


Aamullako oli heränny niin soli ilma asettunu, mutta sankka sumu oli vel-lonu lumisen kairan yllä. Keitti kahvit, ja söi jotaki. Ja valjasti porot, ja ko-kos kamphet rekhen, ja suuntas kohen ittää. Ilma oli ihan tyven ja mettä oli sankan sumun peitossa.

- Na killase utu hälvenee, ko nousee tuonne Lappalaisen selkhin, sitte ylemmäs, Hangasselkä , Sarvivaara ja siittä ole ko kirvesheitto ihmisten ilmoille.


Härät olit levänhet, ja menohaluja täynnä. Hihkasi härille, ja ne menit in-nolla ethenpäin. Välhin oli tuisku kovettanu lumen, niin että se kanto po-ronki, silloin matka oliki joutusaa, välhin taas upotti, se vähä hiastutti menoa. Ka kerkeshän se aijjaa ne pitkät ja lyhyvet, ko sauhun haju pöl-lähti nokhan!

-Ka kuka piru se tääällä tulistellee?


Sitte tuli porojen jäljet vasthan.

- Na ajampa tulille kattomhan kuka se täällä kulkee Taneliko?” Na tuli tu-lille, eikä siinä kethän, kerkeskö lähtejä, sitte hoksas , na minun asen-tohan se tämä. Sun siunattu miekö maka kaarsin takasin omille tulille ? Miekö maka!! Riivatun utu, semmosta son ko ei näje juurikhan ko ajo-härän korvat, eikä yhthän eemmäs. No olhampa sitte tässä ja ootelhan, na killase utuki hälvenee joskus.


Ja hälvenihän se utuki, ja Suikki jatko matkaansa kohen ihmisten ilmo-ja, - mikäpä hätä se hällä, - kotonans, kairassa.


Niimpä tuota paikkaa onki nimitetty Suikinsitoma maaksi siittä lähtijen. Luonto ja sää, sijoit Suikinki tasosen kairankulkijan tuohon maahan, eikä niin vain päästänhet pois.