Ada Norda. / Suomen Kuvalehti 1929.

Suomalaisten poromiesten Europa-matka.


Tapaa Berlinin Lähetystössä lapikas-jalkaisen suomalaisen hiukan on-nettomana selittämässä, että pitäisi ottaa selvää tovereista, eivät ole tulleet perille, ja olis jo ollut aika tulla. Naapurini nykäisee käsipuolestani: se on niitten kuulujen poroherrojen päämies, haastattele Kuvalehdelle-si! Oli nimittäin jo etukäteen käynyt pientä humua, että miehiä oli tulossa poroineen, matkasta Itämeren maissa oli myöskin kuultu hiukan satua todempaa, mitä he toimittaisivat Berlinissä, sitä oli arvailtu parhaan ym-märryksen mukaan, sillä turhanaikaisiin selityksiin eivät poroherrat olleet taipuneet.

Aloin salakavalasti ammattini, mutta sain heti ensimäiseen kysymyksee-ni viekkaan vastauksen: »Kyllä minä Teidät tunnen Kuvalehdestä», ja sen päälliseksi todisteli mies muille läsnäolijoille, ettei niistä sanomaleh-timiehistä tiedä, niiden kanssa pitää olla varovainen. Ihmisluonnon tun-tien lakkasin rauhallisesti utelusta, ajattelin: kertokoon omasta halus-taan, ei se kumminkaan malta olla kertomatta. Ja tuskin oli viisi minuut-tia kulunut, niin miehen hidas suomalainen luonto jo oli täydessä kerto-muksen touhussa:

- Riiassa oli menestystä, kirjoittivat olleen kokonaista 10,000 katsojaa, ja porot kiisivät rataa 27° pakkasessa, niin että sitä kelpasi katsella. Ikävä vain, että sattui olemaan sarvien lähtöaika, oli yhdellä enää täydet jäljel-lä ja kahdella puoliskot, neljä niitä on matkassa kaikkiaan. Ja kun ne ih-miset eivät sitä ymmärtäneet, yhdet puoliskot irtosivat nimittäin kesken näytöstä, jäivät suopunkiin, ja siitä se katsojakansa huutamaan: käyttä-kää parempaa liisteriä, 333 olis varmasti pitänyt - niitten 333 on kai sitä kuin meidän Janssonin liisterimme. Koetettiin niille selitelläkin, että luon-nostaanhan poronsarvet lähtevät joka kevät, mutta siihen ne vain huusi-vat, että »älä huiputa». Onneksi onnistui ravaus niin loistavasti, että sar-vitappio kestettiin siihen laskuun.

-Taisitte ansaitakin, uskalsin minä nyt jo väliin, kun oli päästy alulle.
- Niinhän sitä ajateltiin, että jos vähän ansaittaisiinkin, mutta mitäs, kun ne siellä Riiassakin tilittivät vain kolmestatuhannesta, vaikka lehdet kir-joittivat komeasti, että katsojia oli 10.000.

- Ja sitten, kun oli meidän vuoro maksaa, niin osattiin kyllä laittaa las-kua. Niin ne Virossa keksivät ottaa rahtia elukoistamme elefantin painon ja jalopeuran laadun mukaan, ja sitä samaa taksaa on sitten pidetty pit-kin matkaa. Sen mukaan pitäisi porojemme painaa 2,500 kg ja eihän ne paina muuta kuin 100. Suomessa otetaan lampaan rahti, selitettiin me ja sanottiin suurpiirteisesti, että ottakaa Te vaikka lehmän mukaan, mutta eihän niitä siihen saatu sanoivat, että mitä kotieläimiä nuo ovat olevi-naan.


- Olette esiintyneet useassa paikassa?

-Kolmessa toistaiseksi, Tallinnassa. Tartossa ja Riiassa, ja nyt piti tulla tänne Berliniin, mutta mitäs tästä tulee, kun täällä on kesä, ei lumen aa-vistustakaan missään, ja eihän poron pulkka asfaltilla luista.

- Kuinka ette sitä ajoissa ajatelleet, keväthän täällä on aina jo tähän ai-kaan ja tavallisesti jo aikaisemminkin.

- Ajattelinhan minä, mutta kun niillä toisilla ei ollut kiirettä, luotti-vat vain talvea riittävän.

- Missä Teidän piti täällä esiintyä?

- Sitä paikkaahan tänne on tultu hakemaan, kai sellainen löytyis, mutta hullumpaa se on sen kesän kanssa, ei oikein haluttaisi näytellä itseään poron kyljessä nurmikolla, kun ei pääse tekemään temppujaan. Vaikka kyllähän me ollaan näille ihmeitä vielä tämmöisinäkin, sarvitta ja pulkitta. Antaahan niitten vain katsoa meidän koreata lappalaispukuammekin, niin ovat tytöt näkyneet olevan sen perään.

Mieheltä luisti sanaa ja minulta utelua. Seuraavana päivänä tuli perä-joukko onnellisesti Berliniin. Kierreltiin eläintarhat ja sirkukset näyttely-paikan haussa, mutta saksalaisille oli homma liian äkkinäistä. Kahden päivän turhan touhun jälkeen tehtiin järjellinen päätös: myydään porot, jos saadaan jonkinlaista hintaa, ja niillä rahoilla laittaudutaan takaisin Suomeen ensimäisellä laivalla, joka menee. Kirveltävän näytti ero po-roista ja laimeasti lohduteltiin luontoa hyveellisellä vakuuksella: "sitä se on se propaganda isänmaan puolesta".

Berlin 14. 3. 29