Kirj. toht. T. I. Itkonen. / Emäntälehti 1.4.1929.

Suomen lappalaisnaisten puvut.


Vielä viisitoista vuotta takaperin käyttivät lappalaisnaiset miltei yksin-omaan vanhanaikaista kansallispukuaan, mutta nyttemmin alkaa lapin-vaatteus vähitellen hävitä muutamilta paikkakunnilta, kuten esim. Inaris-ta. Suurin osa lappalaisia suosii kuitenkin yhä entistä pukuparttaan, jos-sa omaperäisten, ikivanhojen piirteiden ohella havaitaan vaikutuksia naapurikansojenkin muinaisista puvuista.


Yleensä voi sanoa, että oma peru on parhaiten säilynyt nahkapukimissa, kun taas vieraita lainoja esiintyy huomattavammin vaatekappaleissa. Pukuparsi on sekä miehillä että naisilla hyvin samantapainen, lukuunot-tamatta päähineitä.

Mekkomainen "lapintakki»" (kakti, inarilaisilla maatsuh) on naisilla pitem-pi kuin miehillä ulottuen puolisääreen asti; se ommellaan sinisestä tai mustasta verasta tai sarasta, mutta porolappalaisten naiset suosivat rai-dallisia kankaita.

Vas. Inarilainen mies, oik. inarilainen nainen, päässään vanhanaikainen sarvilakki.

Vanhat inarilaiset ja utsjokelaiset valmistivat takkinsa kotikutoisesta val-keasta sarasta; Utsjoella ovat morsiamet pitäneet tulipunaisiakin mekko-ja. Lapintakki on edestä umpinainen ja koristettu monivärisin verkalius-koin selkä- ja olkasaumoista, pääntiestä, tavallisesti myös hihansuista ja helmasta. Työpuku voi sentään olla miltei koristeetonkin.


Naisen mekko on kaulukseton, toisin kuin miehen. Mekon sepalus pide-tään tavallisesti kiinni hakasella, jossa rikkailla on koreat hopealehdykät. Leikkaukseltaan yksinkertaisin on Petsamon alueen "kolttien" mekko, jonka rinta- ja selkäkappale tehdään samasta nelikulmaisesta pietimes-tä; kupeille lisätään 1-2 levityskaistaa. Muilla lappalaisilla mekko laaje-nee tuntuvasti helmoihin päin.

Juhla-asussa ja usein arkioloissakin voidaan mekon päällä pitää vyötä, joka on inarilaisilla varsin kaunis, leveä, langoista kudottu ja mittausopil-lisin aihein koristettu. Vyössä riippuvat ompeluneuvot, kuten neulaputki, sakset tuppineen ja "suoninuoraa" (jännerihmaa) sekä väliin iso lapin-puukkokin. Kolttanaisilla on mekko jo käynyt harvinaiseksi; sen sijasta he käyttävät venäläistyyppistä röijyä ja hametta "sarafaania."

Lappalaisvaimo talvipuvussaan, sylissä lapsenkehto ("kontsio") päässä vanhanaikainen sarvilakki. Inari ja Utsjoki. Takana pauloja ja vöitä, oikealla päähineitä. (Kansallismuseon kokoelmat.)

Paita (paidi, päidi) ei vanhempina aikoina kuulunut vaatetukseen, mutta kyllä nykyään. Housut (puvsak) ovat yleensä samanlaisesta kankaasta kuin takkikin ja ulottuvat nilkkaan asti; ne tehdään hyvin kapealahkeisiksi ja kiinnitetään lonkkiin kurenauhalla. Kolttanaisilla on niiden sijasta sar-kasäärykset tai pitkät villasukat.

Kengät (kabmagak, kammuuh) ovat kesän aikana parkkinahkaiset tai vuotaiset, kiveräkärkiset "vilkkimet", jotka pauloitetaan tiukasti nilkasta. Sukkien asemesta pidetään jalkineissa enimmäkseen pehmitettyjä saro-ja, "kenkäheiniä", kaikkina vuodenaikoina. Märällä säällä turvaudutaan myös hylkeennahkaisiin kenkiin. Käsineinä ovat paksut villavanttuut (faatsak, vaatsah), jotka kesälläkin pidetään usein mukana, esim. soutu-matkoilla.

Päähineenä on enimmäkseen punainen korvusmyssy (nisson-kapper) jonka laelta ennen vanhaan kohosi upea, koivusta koverrettu, punaisella tai sinisellä veralla päällystetty, käyrä sarvi; siitä nimi sarvilakki (laaju-kapper). Myssyn päällä tai kaulassa on korea huivi. Kolttanaisilla on mo-nenlaisia, luultavasti venäläisperäisä päähineitä, jotka vaihtelevat sen mukaan, onko asianomainen tyttö, vaimo vai leski.

Tytöillä on punaverkairien, tuohisisusteinen, vanteenmuotoinen timppi (perevesk), joka on koristettu helmikirjauksella; hiukset pidetään palmi-kolla. Aineeltaan ja väriltään samanlainen on myös kaunis vaimonlakki (shamshad), jossa on lisäksi lakimus, riippuva niskalappu ja korkea jäykkä otsalevy; tukka on kahdella palmikolla, jotka kierretään lakin alle pään ympäri.


Leskenlakki (povenik) on karjalaisten "harakan" eli "sorokan" kaltainen pehmeä, tummavärinen myssy; hiukset sykerretään palmikoimatta mys-syn alle jonkinlaiseksi nutturaksi. Kaikkien näiden päähineiden päällä voidaan pitää punaista, keltaista tai vaaleaa huivia, etenkin ulkona olta-essa.

Kolttavaimo vanhanaikai-sessa puvussa. Valok. K. Vilkuna v. 1927.

Sodankylän lappalaisia. Valok. T. Itkonen.

Lappalaisten talviasuun kuuluu useita nahka pukimia. Mekon ylle pue-taan poronnahka turkki eli "peski" (peäska), jossa karvat ovat ulospäin. Peski on edestä umpinainen, leikkaukseltaan samantapainen kuin mek-ko, ja koristettu punaveralla hihansuista ja kauluksesta. Karvattomaksi kulunutta peskiä, "paltsaa", käytetään karkeammissa töissä kesälläkin, esim. kalastuksessa.

Talvikäsineitä ovat poron koipinahasta ommellut verkakoristeiset "kint-taat" eli lapaset (kistak, kistuuh) ja jalkineina paulojen kera pidettävät koipikengät eli "nutukkaat" (nuttahak, njuppoheh) tai poron päänahoista tehdyt "kallokkaat" (kalluhak). Heiniä sullotaan sekä kenkiin että väliin kintaisiinkin. Sääriä suojaavat puolireiteen ulottuvat nahkaiset "koipisu-kat" eli »säpäkkeet» (kaamas-pidduk).

Kaikkien pukuesineiden, jopa kenkienkin, valmistaminen on naisten huolena. He osaavat erinomaisen kätevästi pehmittää ja muokata nah-koja sekä punoa poronj anteista rihmaa ompelua varten. Arvokkain nah-kapukimien väri on miehillä musta, naisilla lumivalkea, mutta sellaiseen ylellisyyteen on varaa vain rikkailla porolappalaisilla.

Lankavyöt ja paulat kudotaan tiuhdalla taidokkain kuvioin. Talokas-lap-palaiset ja koltat osaavat tehdä sukkia ja vanttuita. Kiinteästi asuvat lap-palaiset tuntevat paikoin kangaspuidenkin käytön. Inarissa nämä olivat ennen varsin pienet ja niillä kudottava sarkakangas oli ainoastaan kyy-närän levyistä.

Ennen vanhaan valmistettiin pappimme Ruotsiin ja Norjaan rajoittuvissa osissa koristetarkoituksiin tinalankaa. Metalli kaadettiin sulanapuumuot-teihin, joissase hyytyi puikoiksi; nämä vedettiin metalliin tai sarveen teh-tyjen reikien, ensin isompien, sitten yhä pienempien läpi, kunnes syntyi ohutta, litteää tinalankaa. Lankasäikeet punottiin kaksittain yhteen ja lii-tettiin toisiinsa tina- tai jännerihmalla yhdeksi nyöriksi, jolla sitten kirjottiin erinäisiä pukukappaleita.

Nykyisin tämä taito on Suomen- Lapissa unohtunut. Tinasta valettiin myös vyönheloja, jotka koristeaiheiltaan osittain palautuivat n.s. "perma-laiseen" tyyliin. Tästä ja karjalaisesta tyylistä ovat peräisin muutamat nii-den levyjen ja rengasten koristeet, joihin naiset kiinnittävät neulomatar-peensa. Keskiaikaista koristelua esiintyy eräänlaisissa hopeaesineissä, joita tavallisesti sanotaan lappalaisiksi, mutta joita tekevät pohjoisten kaupunkien kultasepät lappalaisia varten; nämä tuotteet ovat etupäässä solkia ja hakasia. Samaa tekoa ovat myös lappalaisten sormukset, m.m. tyyppi, jonka kannassa on lukuisia pikku renkaita.

Kokonaisuutena katsoen ovat lappalaisten puvut ja koristeet tutkimuk-selle hyvin mielenkiintoisia niissä esiintyvien eri-ikäisten piirteiden vuok-si. Perustana puvustossa on oma, vanha, "arktinen" kulttuuri, joka sit-temmin aikojen kuluessa on ottanut vastaan suomalaisia, skandinaa-visia ja idässä slaavilaisiakin vaikutteita.