L. Alavalkama. / Suomen Kuvalehti 1933.

Suomen lapset käyvät Ruotsissa koulua.


Noin kymmenen vuotta sitten ovat eräät suomalaisuusasioita harrasta-vat Helsingin herrat Ruotsin teitä ohi kulkiessansa huomanneet Suo-men puolella tiettömän taipaleen takana, napapiirinalueella, Ruotsin ra-jalla, n.s. Väylänvarrella, kahdenkymmenen kilometrin etäisyydessä lä-himmästä oman maamme kansakoulusta olevan pienen Jarhoisen ky-län, jonka yksinomaan suomenkieltä puhuvista ja ymmärtävistä koulua käyvistä lapsista suurin osa saa ruotsinkielisen opetuksensa läheisessä kansakoulussa Ruotsissa.

Tällainen asiantila - oman maan kouluolojen pakottama supisuomalais-ten lasten koulunkäynti Ruotsissa - oli edellämainittujen herrojen mieles-tä itsenäisen valtakuntamme arvoa alentavana nopeasti korjattava pe-rustamalla Jarhoiseen oma koulu. Mutta se ei ollutkaan mikään nopeasti ratkaistu ja helppo tehtävä.

Turtolan kunnassa, johon Jarhoinenkin kuuluu, oli nimittäin monia muita-kin etäällä kouluista olevia sellaisia pieniä kyliä koulunsaanti vuoroaan vartoamassa, joihin oppivelvollisuuslakikaan ei vielä pakottanut koulua perustamaan, vaikka monet niistä olivatkin Jarhoista suurempia. Kun op-pivelvollisuuslain täytäntöönpano jo muutenkin pakottaa harvaanasutus-sa kunnassa perustamaan kouluja pienempää oppilasmäärää varten kuin yksi opettaja voisi opettaa, tulevat tällaisen kunnan koulumenot suuremmiksi kuin taajempaan asuttujen. Siksi ei näitä kaikkia kouluja voitukaan yht'-aikaa perustaa, eikä Jarhoisenkaan koulua muita sivuut-taen rakentaa, vaikka eritahoilta kehoitettiin, pyydettiin ja pakotettiin niin tekemään.

Kylä jäi siis vieläkin kymmeneksi vuodeksi ilman koulua ja joku sen lap-sista edelleenkin tyydytti opinhalunsa Ruotsissa. Kaikki jarhoiselaiset eivät nimittäin tyytyneet siihen, että sen lapsille varattiin koulunkäyntiti-laisuus Pellon Ylirannan kansakoulussa ja myöhemmin vielä täysihoito sen oppilasasuntolassa.

Tämän kymmenen vuoden aikana on Turtolan kunnan eri kylien asukas-määrä ja lapsiluku siinä määrin muuttunut, että se pakotti tekemään uu-den koulupiirijaon ja sen täytäntöönpanosuunnitelman, jonka myöskin kouluhallitus hyväksyi. Uudensuunnitelman mukaan saa Jarhoinen su-pistetun kansakoulun syksyllä 1933.

Jarhoisen kouluasia tuli siis ratkaistua vain tavallisessa, oppivelvolli-suuslain mukaisessa, Turtolan kunnan toimenpiteistä riippuvassa, kylän lapsiluvun edellyttämässä järjestyksessä. Lapsien koulunkäynti Ruotsis-sa ei tämän koulun perustamiseen lopultakaan mitään vaikuttanut, kun kunta ei tällaisen koko maalle häpeää tuottavan koulukysymyksen rat-kaisun katsonut itsellensä kuuluvan nopeammassa kuin voimassa ole-van lain määräämässä järjestyksessä. Koulun nopeampi perustaminen pidettiin kansallisena, koko valtakuntaa koskevana asiana.

Kunhan Jarhoiseen vielä saataisiin juuri sinne sopiva opettaja - toimi on parhaillaan haettavana - tulisi tämä muitakin kuin Jarhoisen kylän asuk-kaita ja paikattomia opettajia kiinnostava koulukysymys vihdoinkin suo-tuisaan päätökseen.

Pellon Ylirannan koulussa olisi Jarhoisen lapsille voitu edelleenkin ope-tusta antaa.

Väylänvarren postinkantaja käyttää vain jalkojaan, matkustaen joka päi-vä n. 36 km.

Nopeammin kuin Jarhoisen koulukysymys, on monet muut koko Väylän-vartta koskevat aloitteet tulleet tarkoituksenmukaisesti ratkaistua. Par-haillaan rakennetaan Väylänvarren maantietä, joka kustannusarvion mu-kaan tulee maksamaan yli kahdeksan miljoonaa markkaaja josta juuri Pellon ja Jarhoisen välinenosa on valmistunut.

Muutamia vuosia on jo käytännössä ollut Pellon ja Kolarin välinen yli seitsemänkymmenen kilometrin pituinen Väylänvarren puhelinlinja, joka palvelee melkein yksinomaan paikallista tarvetta.

Paikkakunnan jalkapostikin, joka kesä aikoina käytti hyväksensä Ruotsin mainioita pyöräteitä, on nyt vaihtunut ja määrätty kulkemaan kokonaan oman maan teitä ja kinttupolkuja matkansa päämäärään Lappeaan asti.

Hyvin vähän käyttävät Väylänvarren asukkaat enää hyväkseen Ruotsin pappien ja kirkon palveluksiakaan. Lapsien ristimiset, rippikoulun käynnit ja vihkimiset ovat jo harvinaisia. Ruumiita vielä useimmin haudataan väylänvarsilaisten omistamiin sukuhautoihin Pajalan hautausmaahan.

Kolarin puoleinen Väylänvarsi sai hyvin järjestymään koulukysymyksen-sä, kun sen asukkaat yli neljänkymmenen kilometrin pituiselta alueelta suostuivat panemaan lapsensa samaan kouluun ja majoittamaan sen oppilasasuntolaan.

Nyt jo Väylänvarren kulkija helposti havaitsee, miten Suomen ja Ruotsin olojen välinen erotus vähitellen tasoittuu, kouluolot yhtäläistyy, Suomen puoleiset maantiet valmistuu, postinkuljetus autokuluksi järjestyy, rajan asukkaiden mieli virkistyy ja tyytyväisyyden tunne tämän muusta maasta edistettynä olleen väestön keskuudessa lisääntyy.