Kirj. ministeri ÖSTEN ELFVING. / Suomen Kuvalehti 25.11. 1933. Kuva: Rembrandt. / Museovirasto.

Ministeri Östen Elfving, joka on Suomen-Norjan porolaidunneuvottelu-kunnan Suomen valtuutettujen puheenjohtaja, kertoo tässä lukijoillemme mielenkiintoisia tietoja komitean työstä, joka on suuri merkityksinen maamme pohjoisosien asukkaille. Ministeri Elfving on viime vuosina teh-nyt pitkiä matkoja Suomen, Norjan ja Ruotsin Lappiin tutkien sikäläisiä oloja ja perehtyen porotalouteen sekä niihin vaikeuksiin, joihin puutteel-linen porolaidunsopimus voi johtaa. Parasta aikaa on ministeri Elfving näissä asioissa Ruotsin Lapissa.

Suomen-Norjan porosopimuksesta

Kartta, joka esittää valtakunnan rajalla olevien poropaliskuntien rajat, sekä paikat missä porot ylittävät valtakunnan rajan.

Kaikille niille, jotka eivät sitä tiedä, pyydän heti alussa huomauttaa, ettei niillä porolaidunneuvotteluilla, jotka vuosi sitten aloitettiin Suomen ja Norjan välillä, ole mitään tekemistä aikaisemmin Suomen ja Ruotsin vä-lillä vuonna 1925 käytyjen neuvottelujen kanssa ja vieläkin vähemmin niiden neuvottelujen kanssa, joita parikymmentä vuotta sitten käytiin Ruotsin ja Norjan välillä. Näistä viimeksimainituista on jäänyt puhepar-reksi se, että työtä kesti monta vuotta monelle miehelle ja että tuli se pal-jon maksamaan. Ei kumminkaan ole ihme, jos näin olisi ollutkin asianlai-ta,sillä viimeksimainituissa neuvotteluissa Norja joutui Ruotsille luovutta-maan porojen kesälaitumia laajoilla alueilla Tromssan ja Nordlandin fyl-keteissa, jonka vuoksi asia vaati perusteellista tutkimusta ja harkintaa. Neuvottelut, jotka pantiin alulle vuonna 1913, päättyivät vuonna 1919 sopimukseen, joka edelleenkin on voimassa.

Suomen ja Norjan välillä voimassa oleva porolaitumia koskeva sopimus on vuodelta 1922. Tämän mukaan ovat suomalaiset ja norjalaiset poron-omistajat velvolliset kautta vuoden siten paimentamaan porojansa, että niiden kulkeminen Suomen ja Norjan välisen valtakunnan rajan yli mikäli mahdollista estettäisiin. Jos tästä huolimatta poroja kulkee yli rajan on sillä maalla, johon vieraita poroja on ilmaantunut oikeus ottaa takavarik-koon joka kymmenes poro. Jos samassa tilaisuudessa tavattujen poro-jen lukumäärä nousee yli kolmensadan, voidaan kuitenkin sen yli nou-sevasta lukumäärästä takavarikoida ainoastaan joka kahdeskymmenes poro. Tämän lisäksi ovat porojen omistajat velvolliset korvaamaan vahin-got, jotka porot, niiden omistajat tai paimenet ovat tuottaneet toisen val-takunnan asukkaille tai itse valtiolle. Sopimuksessa on tarkempia mää-räyksiä takavarikkomenettelystä, porojen takaisinajamisesta siihen maa-han, mistä ne ovat tulleet, erottamisesta y.m. Määräykset eivät kummin-kaan koske ajo- ja vetoporoja, joita Suomen tai Norjan asukkaat käyttä-vät matkoillaan toisessa valtakunnassa, eikä myöskään teurasporoja, joita tyydyttävästi paimennettuina laillisesti tuodaan maahan.

Suomen poroja Ruijassa Rieltecarrossa.

Poropaimenia lähdössä tuntureille Karasjoen kirkolla. Valok. Ö. Elf-ving

Ammuttu poro Luossavarressa, Ruijassa.

Lappalaisvaimo pienine lapsineen tuli meitä vastaan Enontekiön Näkkälässä. Valok. Ö. Elfving.

Käsittämättömästä syystä ei kyllä sanottua sopimusta sovelleta kum-mallakaan puolen valtakunnan rajaa Mutkavaaran ja Vuoremijoensuun välillä. Sekä poroihin että muihin kotieläimiin nähden on tällä alueella - siis Pats- ja Vuoremijokilaaksoissa edelleenkin noudatettava niitä mää-räyksiä, jotka sisältyvät vuoden 1826 sopimukseen Norjan ja Venäjän välillä. Kuten yleensä on tunnettua, ei puheenaoleva vuoden 1922 so-pimus ole kyennyt sanottavasti ehkäisemään porojen kulkemista yli val-takunnan rajan. Vanha kahnaus porolaitumista jatkuu kuten ennenkin Suomen ja Norjan välillä. Suomalaisia poroja karkaa kesähelteessä maastamme Norjan puolella oleville korkeille tuntureille tai meren ran-noille ja eksyvät sinne joskus muutenkin, varsinkin sumuilmojen vallites-sa. Norjalaisia poroja taas tavataan talvisin Suomen puolella, missä jä-kälämaat ovat paremmat kuin Norjassa. Syyt siihen, ettei poroja ole voi-tu estää kulkemasta yli valtakunnan rajan, eivät siis johdu yksinomaan puutteellisesta sopimuksesta, vaan, kuten jo on käynyt ilmi, luonnonsuh-teista sekä lisäksi myöskin maantieteellisistä y.m. seikoista, joita aikai-semmin ei ole riittävästi huomioitu. Onhan esim. Suomen ja Norjan väli-nen raja n. 900 km pitkä ja kiemurtelee vesijakajia hakien sikin sokin enimmäkseen aukeita tunturimaita, missä Teno-, Inari ja Patsjokea lu-kuunottamatta tuskin löytää mitään luonnollista rajaa. Haltijatunturin seu-duilla kulkee raja poikki rinteiden, joissa ei löydy luonnonesteitä porojen pääsylle toisesta maasta toiseen.

Samaa on sanottava myöskin Enontekiön ja Inarin pitäjien pohjoisrajois-ta. Sitä paitsi nämä sijaitsevat yläpuolella metsärajan, eikä valtakunnan-rajaa huomata juuri muusta kuin penikulmien päässä olevista kivipyy-keistä ja siellä täällä koivuvesakkoon hakatusta raja-aukosta. Ainoas-taan Teno-lnarijoki samoin kuin Patsjoki muodostavat luonnollisen rajan maitten välillä, joka ainakin osaltaan on syynä siihen, ettei porojen ylikul-kua täällä sanottavasti tapahdukaan. Suomen porojen pahimmat ylikul-kupaikat ovat tunturit Tenomuotkan seutuvilla sekä Näkkälän paliskun-nan pohjoisraja, etenkin Pöyrisjärven seudut. Varangerin puolella taas on ylikulku vilkasta Muddusjärven paliskunnan rajalla kahden puolen Näätämöjokea. Myöskin ovat Suomen ja Norjan porot kokonaan sekai-sin n.s.Vetsjerin harjanteilla ja lopuksi myöskin Vuoremijoen yläjuoksus-sa. Norjan porot taas kulkevat Suomenpuolelle vain talvisin ja tavataan niitä silloin milloin missäkin laitumillamme eniten kumminkin Enontekiön pohjoisrajalla ja Muddusjärven paliskunnanmailla, Inarin järven rannoil-lakin. Idässä päin Patsjoen ja Petsamon paliskuntien laitumilla ovat Suo-men ja Norjan porot talvisin täysin sekaisin.

Lantalimppuja ajetaan poroilla niitylle Enontekiössä. Valok. Ö. Elfving

Porolappalaisen talo Karasjoen kirkonkylässä. Valok. Ö. Elfving

Heika Pietarin porotokka Galmokissa Ruijassa.

Poronpolku jäkäläkankailla Vaskojoella Inarissa.

Norjan rajaa vastaan on suomalaisia poropaliskuntia yksitoista, joissa nykyisin lasketaan olevan seuraava määrä poroja: Enontekiön pitäjässä: Lapin p.k. 8,150, Näkkälän p.k. 4,134. Inarin pitäjässä: Patsjoen p.k. 2,500, Muddusjärven p.k. 4,000, Paadarin p.k. 3,000, Kyrön p.k. 2,000, Ivalon p.k. 2,000. Utsjoen p.k. 4,400, Paistunturin p.k. 4,000. Petsamon pitäjässä: Petsamon p.k. 1,600, Patsjoki-Suonikylän p.k. 2,000, joka te-kee yhteensä 37,784 poroa, vasat poisluettuna.

Norjan Ruijassa on porojen lukumäärä nykyisin n. 70,000. Siellä ei tun-neta poropaliskuntajärjestelmää, vaan ovat porolaitumet jaettu 4 - 5:een suurempaan porokylään, jotka ulottuvat Suomen rajoilta aina Jäämeren rannoille saakka. Päinvastoin kuin Suomessa ovat poronomistajat Rui-jassa enimmäkseen tunturilappalaisia (nomaadeja) ja on heillä oikeus siirtyä paikasta toiseen vain oman porokylänsä alueella. Kaikki tämä an-taa Ruijan porotaloudelle kokonaan toisen leiman kuin mikä on meikä-läisellä, ja on omiaan sekin vaikeuttamaan laidunolojen järjestelyä valta-kunnan rajalla.

Useilla matkoillani viime vuoden lopussa ja tämän vuoden kuluessa kaukaisessa Perä-Lapissa olen joutunut kosketuksiin lappalaisten kans-sa sekä Suomen että Norjan puolella. Tämä väestö elää omaa elämään-sä ahertaen porotaloutensa turvin olosuhteissa, joissa elämän vaatimuk-set olojen pakosta ovat sangen niukat. Olisi kumminkin väärin uskotella lappalaisten elävän puutteessa, joka olisi rinnastettava suurkaupunkien köyhälistön kurjuuteen. Lappalainen on tyytyväinen oloonsa, eikä tah-toisi vapaata elämäänsä vaihtaa maailman rikkauksiin.

Eihän sitä paitsi ole aivan harvinaista tavata varakkaitakin lappalaisia ja sanotaan heidän esim. Enontekiöllä olevan parhaat veronmaksajat ja ylläpitävän kunnan talouden. Ruijan puolella kerrottiin erään vanhan lappalaislesken viime talvena ostaneen Norjan valtion arvopapereita 70,000 kruunulla, toisen lappalaisen taas 50,000 kruunulla. Rahat oli siihen mennessä säilytetty kotona kirstun pohjalla, sillä pankkeja lappa-laiset pelkäävät enemmän kuin mitään muuta.

Heimotunne on lappalaisten kesken kahden puolen rajaa voimakas, ja solmitaan usein avioliittoja Suomen ja Norjan lappalaisten välillä. Täten syntyneet läheiset sukulaisuussuhteet kahden puolen rajaa ovat nekin osaltaan vaikeuttamassa viranomaisten toimenpiteitä porosopimuksen täytäntöönpanossa varsinkin kun lappalaiselle on ominaista hänen hiljai-nen, mutta samalla älykäs luonteensa, joka mielellään pitää salassa sen minkä katsoo olevan yksityisluonteista elämässä.

Lappalainen ei haaveile eikä odota nykyajan mullistavia uudistuksia ja keksintöjä. Näin ollen uudet maantiet autoineen ja turisteineen eivät häntä ilahduta.Saatuaan ne kumminkin vastoin tahtoaan hän kylläkin on valmis parhaansa mukaan rahanansioon eikä haikaile vaatimuksissaan.

Viime talvena ollessani eräässä pienessä kalaslajalappalaisen talossa Ruijantuntureilla, missä matkustavaisia kai käy varsin harvoin pyysin emännän tuomaa molemmat lehmänsä navetasta valokuvattavakseni, lehmät kun mielestäni olivat minulle sen arvoinen elämys. Vaimo selitti tuovansa lehmät navetasta, jos maksan hänelle joka eläimen valokuvaa-misesta yhden kruunun. Kun en ollut siihen halukas, jäivät lehmät valo-kuvaamatta - vahinko kyllä.

Viimekesänä taas matkalla Tenojoella peri lappalainen liikemies kym-menen penikulman moottorivenekyydistä, johon hän oli kuluttanut nel-jättä päivää, siihen yksi päivä odotusaikaa, maksua 1,200 markkaa. Suunnitellusta jalkamatkasta Utsjoen Nuorgamista pitkin valtakunnan-rajaa Näätämöön oli pakko luopua oppaan ja kantajien kohtuuttomien palkkavaatimusten takia.

Monissa kokouksissa ja neuvottelutilaisuuksissa, joita pidettiin lappa-laisten kanssa suhtautuivat he kauttaaltaan myötätunnolla hallituksensa toimenpiteisiin uuden porosopimuksen aikaansaamiseksi Suomen ja Norjan välillä, ja meillä oli usein tilaisuus todeta, että mielipiteet siitä mi-hin suuntaan uusi sopimus olisi rakennettava, kävivät yhteen poromies-ten kesken kummallakin puolen valtakunnan rajaa.