Suomen-Norjan porosopimuksesta

Kaikille niille, jotka eivät sitä tiedä, pyydän heti alussa huomauttaa, ettei niillä porolaidunneuvotteluilla, jotka vuosi sitten aloitettiin Suomen ja Norjan välillä, ole mitään tekemistä aikaisemmin Suomen ja Ruotsin vä-lillä vuonna 1925 käytyjen neuvottelujen kanssa ja vieläkin vähemmin niiden neuvottelujen kanssa, joita parikymmentä vuotta sitten käytiin Ruotsin ja Norjan välillä. Näistä viimeksimainituista on jäänyt puhepar-reksi se, että työtä kesti monta vuotta monelle miehelle ja että tuli se pal-jon maksamaan. Ei kumminkaan ole ihme, jos näin olisi ollutkin asianlai-ta,sillä viimeksimainituissa neuvotteluissa Norja joutui Ruotsille luovutta-maan porojen kesälaitumia laajoilla alueilla Tromssan ja Nordlandin fyl-keteissa, jonka vuoksi asia vaati perusteellista tutkimusta ja harkintaa. Neuvottelut, jotka pantiin alulle vuonna 1913, päättyivät vuonna 1919 sopimukseen, joka edelleenkin on voimassa.

Suomen ja Norjan välillä voimassa oleva porolaitumia koskeva sopimus on vuodelta 1922. Tämän mukaan ovat suomalaiset ja norjalaiset poron-omistajat velvolliset kautta vuoden siten paimentamaan porojansa, että niiden kulkeminen Suomen ja Norjan välisen valtakunnan rajan yli mikäli mahdollista estettäisiin. Jos tästä huolimatta poroja kulkee yli rajan on sillä maalla, johon vieraita poroja on ilmaantunut oikeus ottaa takavarik-koon joka kymmenes poro. Jos samassa tilaisuudessa tavattujen poro-jen lukumäärä nousee yli kolmensadan, voidaan kuitenkin sen yli nou-sevasta lukumäärästä takavarikoida ainoastaan joka kahdeskymmenes poro. Tämän lisäksi ovat porojen omistajat velvolliset korvaamaan vahin-got, jotka porot, niiden omistajat tai paimenet ovat tuottaneet toisen val-takunnan asukkaille tai itse valtiolle. Sopimuksessa on tarkempia mää-räyksiä takavarikkomenettelystä, porojen takaisinajamisesta siihen maa-han, mistä ne ovat tulleet, erottamisesta y.m. Määräykset eivät kummin-kaan koske ajo- ja vetoporoja, joita Suomen tai Norjan asukkaat käyttä-vät matkoillaan toisessa valtakunnassa, eikä myöskään teurasporoja, joita tyydyttävästi paimennettuina laillisesti tuodaan maahan.

Käsittämättömästä syystä ei kyllä sanottua sopimusta sovelleta kum-mallakaan puolen valtakunnan rajaa Mutkavaaran ja Vuoremijoensuun välillä. Sekä poroihin että muihin kotieläimiin nähden on tällä alueella - siis Pats- ja Vuoremijokilaaksoissa edelleenkin noudatettava niitä mää-räyksiä, jotka sisältyvät vuoden 1826 sopimukseen Norjan ja Venäjän välillä. Kuten yleensä on tunnettua, ei puheenaoleva vuoden 1922 so-pimus ole kyennyt sanottavasti ehkäisemään porojen kulkemista yli val-takunnan rajan. Vanha kahnaus porolaitumista jatkuu kuten ennenkin Suomen ja Norjan välillä. Suomalaisia poroja karkaa kesähelteessä maastamme Norjan puolella oleville korkeille tuntureille tai meren ran-noille ja eksyvät sinne joskus muutenkin, varsinkin sumuilmojen vallites-sa. Norjalaisia poroja taas tavataan talvisin Suomen puolella, missä jä-kälämaat ovat paremmat kuin Norjassa. Syyt siihen, ettei poroja ole voi-tu estää kulkemasta yli valtakunnan rajan, eivät siis johdu yksinomaan puutteellisesta sopimuksesta, vaan, kuten jo on käynyt ilmi, luonnonsuh-teista sekä lisäksi myöskin maantieteellisistä y.m. seikoista, joita aikai-semmin ei ole riittävästi huomioitu. Onhan esim. Suomen ja Norjan väli-nen raja n. 900 km pitkä ja kiemurtelee vesijakajia hakien sikin sokin enimmäkseen aukeita tunturimaita, missä Teno-, Inari ja Patsjokea lu-kuunottamatta tuskin löytää mitään luonnollista rajaa. Haltijatunturin seu-duilla kulkee raja poikki rinteiden, joissa ei löydy luonnonesteitä porojen pääsylle toisesta maasta toiseen.

Samaa on sanottava myöskin Enontekiön ja Inarin pitäjien pohjoisrajois-ta. Sitä paitsi nämä sijaitsevat yläpuolella metsärajan, eikä valtakunnan-rajaa huomata juuri muusta kuin penikulmien päässä olevista kivipyy-keistä ja siellä täällä koivuvesakkoon hakatusta raja-aukosta. Ainoas-taan Teno-lnarijoki samoin kuin Patsjoki muodostavat luonnollisen rajan maitten välillä, joka ainakin osaltaan on syynä siihen, ettei porojen ylikul-kua täällä sanottavasti tapahdukaan. Suomen porojen pahimmat ylikul-kupaikat ovat tunturit Tenomuotkan seutuvilla sekä Näkkälän paliskun-nan pohjoisraja, etenkin Pöyrisjärven seudut. Varangerin puolella taas on ylikulku vilkasta Muddusjärven paliskunnan rajalla kahden puolen Näätämöjokea. Myöskin ovat Suomen ja Norjan porot kokonaan sekai-sin n.s.Vetsjerin harjanteilla ja lopuksi myöskin Vuoremijoen yläjuoksus-sa. Norjan porot taas kulkevat Suomenpuolelle vain talvisin ja tavataan niitä silloin milloin missäkin laitumillamme eniten kumminkin Enontekiön pohjoisrajalla ja Muddusjärven paliskunnanmailla, Inarin järven rannoil-lakin. Idässä päin Patsjoen ja Petsamon paliskuntien laitumilla ovat Suo-men ja Norjan porot talvisin täysin sekaisin.

Norjan rajaa vastaan on suomalaisia poropaliskuntia yksitoista, joissa nykyisin lasketaan olevan seuraava määrä poroja: Enontekiön pitäjässä: Lapin p.k. 8,150, Näkkälän p.k. 4,134. Inarin pitäjässä: Patsjoen p.k. 2,500, Muddusjärven p.k. 4,000, Paadarin p.k. 3,000, Kyrön p.k. 2,000, Ivalon p.k. 2,000. Utsjoen p.k. 4,400, Paistunturin p.k. 4,000. Petsamon pitäjässä: Petsamon p.k. 1,600, Patsjoki-Suonikylän p.k. 2,000, joka te-kee yhteensä 37,784 poroa, vasat poisluettuna.

Norjan Ruijassa on porojen lukumäärä nykyisin n. 70,000. Siellä ei tun-neta poropaliskuntajärjestelmää, vaan ovat porolaitumet jaettu 4 - 5:een suurempaan porokylään, jotka ulottuvat Suomen rajoilta aina Jäämeren rannoille saakka. Päinvastoin kuin Suomessa ovat poronomistajat Rui-jassa enimmäkseen tunturilappalaisia (nomaadeja) ja on heillä oikeus siirtyä paikasta toiseen vain oman porokylänsä alueella. Kaikki tämä an-taa Ruijan porotaloudelle kokonaan toisen leiman kuin mikä on meikä-läisellä, ja on omiaan sekin vaikeuttamaan laidunolojen järjestelyä valta-kunnan rajalla.

Useilla matkoillani viime vuoden lopussa ja tämän vuoden kuluessa kaukaisessa Perä-Lapissa olen joutunut kosketuksiin lappalaisten kans-sa sekä Suomen että Norjan puolella. Tämä väestö elää omaa elämään-sä ahertaen porotaloutensa turvin olosuhteissa, joissa elämän vaatimuk-set olojen pakosta ovat sangen niukat. Olisi kumminkin väärin uskotella lappalaisten elävän puutteessa, joka olisi rinnastettava suurkaupunkien köyhälistön kurjuuteen. Lappalainen on tyytyväinen oloonsa, eikä tah-toisi vapaata elämäänsä vaihtaa maailman rikkauksiin.

Eihän sitä paitsi ole aivan harvinaista tavata varakkaitakin lappalaisia ja sanotaan heidän esim. Enontekiöllä olevan parhaat veronmaksajat ja ylläpitävän kunnan talouden. Ruijan puolella kerrottiin erään vanhan lappalaislesken viime talvena ostaneen Norjan valtion arvopapereita 70,000 kruunulla, toisen lappalaisen taas 50,000 kruunulla. Rahat oli siihen mennessä säilytetty kotona kirstun pohjalla, sillä pankkeja lappa-laiset pelkäävät enemmän kuin mitään muuta.

Heimotunne on lappalaisten kesken kahden puolen rajaa voimakas, ja solmitaan usein avioliittoja Suomen ja Norjan lappalaisten välillä. Täten syntyneet läheiset sukulaisuussuhteet kahden puolen rajaa ovat nekin osaltaan vaikeuttamassa viranomaisten toimenpiteitä porosopimuksen täytäntöönpanossa varsinkin kun lappalaiselle on ominaista hänen hiljai-nen, mutta samalla älykäs luonteensa, joka mielellään pitää salassa sen minkä katsoo olevan yksityisluonteista elämässä.