Uusi-Suometar 1881-82.

Suomen-Ruotsin rajajoella.


Harva U. Suomettaren lukija lienee käynyt näillä etäisillä mailla, joilla Muonion ja Tornion vaahtovat virrat kokoavat vetensä. Sentähden luulen huvittavani Suometarta, kun kertomalla matkahavaintoni hetkeksi kään-nän sen mielen tänne pohjaan.

Suomenmaa ulottuu pitkälle pohjoiseen. Lintutiellä Hankoniemeltä Suo-men pohjoisimpaan huippuun on Oulu, lähinnä Torniota pohjoisin kau-punki, vasta puolivälillä. Eteläinen puoli Suomesta on leveytensä, asu-kastensa paljouden ja rikkautensa puolesta monin verroin etevämpi pohjois-osaa, joka on autiota harvasti asuttua maata.

Keskimäärin on täällä neliö-virstalla yksi asukas; Suomessa yleensä on 6, Uudenmaan läänissä 18 ja Vaasan läänissä 9 asukasta neliö-virstalla. Erämailla on täällä suurin ala; vaan onhan asuttujakin paikkoja, sem-minkin jokien varret.

Onpa Keski- ja Itä-Suomessakin korpia, jotka ehkä paremmin elättäisi-vät raivaajansa. Kumma mitä siirtolaiset pohjaan sai rajoittamaan lappa-laisten valtaa, saamatta itse mitään kadehdittavaa tilaa. Isonvihan aika-na erittäinkin kuuluu Pohjois-Suomi ja Lappi saaneen asukkaansa ete-lästä.

Aloittakaamme matka virran suusta. Siinä olevalle Röytän sahalle on höyrylaiva tuonut meidät halki Pohjanlahden. Pienempi höyry vie sieltä leveää vaan matalaa virtaa ylöspäin. Toisella puolella on Suomi, toisella Ruotsi.

Jo näkyy kolme kirkkoa rinnatusten: yksi kummallakin puolella virtaa, kolmas saarella. Suomen rannalla oleva kuuluu Alatornion seurakun-taan, toiset Suomen ja Ruotsin pohjoisimpiin kaupunkeihin, jotka leviä-vät eri- tahi paremmin sanoaksemme saman puolisella rannalla.

Valtakuntain raja ei nimittäin kulje pääväylää vaan kuivettunutta läntistä virran haaraa myöden, joten saari, jolla Tornion kaupunki on, oikeastaan on Ruotsin puolella virtaa. Kaupungit ovat rinnatusten, ainoastaan maa-tunut joenhaara, joka ympäröitsee Tornion, niittyrantoineen ne eroittaa toisistaan.

Näitten sisar-kaupunkien hallussa on, paitsi ympärillä olevan alueen, suuremmaksi osaksi Lapinmaan liike. Haaparanta on suurempi sekä kaikin puolin paremmin varustettu. - Torniosta kulkee maantie suoraan pohjoiseen pitkin valtavaa virtaa.

Pohjoinen on maisema. Metsä on vedätetty polttopuiksi ja sahoihin pit-kin joen vartta, joten näyttää vaivaloiselta ja jättää avarat mäen rinteet paljaiksi. Niittyjä on paljo, ohra- ja perunapeltoja talojen ympärillä. Ala-Torniossa viljelevät ruista, pohjoisempana ei ollenkaan tahi vaan koet-teeksi.

Maantie on hyvä, joskin kapea, kestikievarit siivot. Hevoset, jotka tuo-daan ”Suomesta", ja ajokalut ovat hyvin hoidetut. jolloin tulloin mennään lautalla sivujokien yli. Näin matka joutuu Alatornion, Karungin ja alkua Alkkulan pitäjien kautta.

Maa on alussa tasaista, vaan vähitellen joudumme vaarojen eli vuori-kumpujen sekaan. Niivojen (koskien) melske kuuluu toisinaan tielle, virta kun pitää kiivasta toraa kallioitten kanssa. Vaarat, kuten useat tunturit täällä Lapissa, eivät ole tahi muodosta vuoriselänneitä, vaan ovat yksi-tyisiä kukkuloita.

Karungissa Nivavaara siintää ylempänä muita jo kauan ennenkuin maantie sen sivuaa. Maanperä on hietainen ja kivinen pitkin matkaa, pellot sen vuoksi laihat ja huonosti hoidetut. Karjanhoito on tärkeämpi ja sopivampi. Vaan ettei niittyviljelystään kukoista, osoittaa heinien korkea hinta (75 penniä – 1mk. k.) joka näyttää, ettei voin valmistuskaan juuri kannata.

Voi ynnä terva, poltettu valtion metsistä hankituista juurista ovat tärkeim-mät vientitavarat. Kauppa kulkee suureksi osaksi Ruotsin ja Norjan kautta, joitten valtakuntien rahaa täällä löytyy enemmän kuin Suomen markkoja.

Omien peltojen tuotteet eivät riitä, vaan tuotetaan varsin paljon mattoja Tornion kautta Venäjältä. Kulin hinta on Muoniossa 60 mk. Ylimalkaan on kaikki varsin kallista. Tornion ja Muonion välillä maksaa ruistynnyri 30 -40 mk., ohra 25-35 mk., päivätyö 3-4mk., suolat aina 2 mk. l.

Tämän kalleuden saa aikaan tavarain pitkä kuljetus huonoilla teillä kä-destä käteen. Vuosi on tullut hyvä paitsi Muoniossa, jossa halla pani vialle. Halla ei ole niin tavallinen kesävieras, kuin näitten maitten pohjoi-seen asemaan katsoen luulisi.

Rakennukset ovat hyvät ja siistit punaisiksi maalatut, etelässä suurem-mat, pohjoisessa pienemmät ja matalammat. Pirteissä on toki usein pa-hentunut ilma, jota ei matkustajata miellytä. Riihet ovat pienet: tuskin saunoista niitä eroittaa.

Kyytipalkka on niin kuin muualla Suomessa markka peninkulmalta, joka näillä kalliilla tienoilla on erittäin vähä. Ruotsissa on puolitoista kruunua eli enemmän kuin kahden kertainen maksu peninkulmalta eikä siellä tä-täkään pidetä riittävänä. Varsin yleistä on, että ruotsalaiset käyttävät Suomen puolista tietä ja kyytiä päästäksensä halvemmalla. ”Kauppa se on, joka miestä auttaa eikä rengin palkka” soveltuu oloihin täälläkin. Mie-hiä huvittaa enemmän hirsien lauttaus ja tervanpoltto kuin maanviljelys. Työväestä on puute; rengillä on talon ruoassa 300 mk vaiheilla palkkaa. Kansa käy hyvin puettuna. Kerjäläisiä tapaa aniharvoin.

Suomen kieli on selvä sekä Suomen että Ruotsin puolella, jossa viime-mainitusa maassa kuulee herrojenkin käyttävän sujuvata suomea. Noin viiden peninkulman levyinen vyöhyke pitkin rajaa on Ruotsissa suomen-kielisiä. Pohjoisempana tämä vyöhyke leviää yli koko valtakunnan; lap-palaisia ja suomalaisia siellä vaan asuu.

Näissä pitäjissä on tietysti suomenkieliset papit. Haaparannassa on suo-menkielinen kiertokoulun opettajaseminari. Suomalaisten tuolla puolen asuvat, kyytimiesten sanojen mukaan, kainulaiset Kainuvirran varsilla. Nämät käyttävät Ruotsin kieltä, jonka oikeutta eli yhdenmukaisuutta var-sinaisen Ruotsin kielen kanssa kyytimiehet kuitenkin suuresti epäilivät.

Älä kuitenkaan enään vaivaa kyytimiestä seudun oloja kuulustamalla. Katsele ympärilles. Alkkulan suuren kirkon ohitse mennään. Kirkot ovat täällä yksinkertaisia tornittomia rakennuksia, liian suuret harvalukuiselle kansalle. Lapinmaalla ovat ne tavallisesti valtion kustannuksella raken-netut.

Tuolla Ruotsin puolella virran rannalla on kummallisesti muodostettu Luppiovaara. Ja tuolla etäämpänä Suomen rannalla kohoaa vuorenkuk-kula korkeampi seudun muita sekä Suomen- että Ruotsin-puolisia vaa-roja, korkeampi kuin mikään kukkula Etelä-Suomessa. Se on Suomen mainioin vuori - Aavasaksa.

Tornion Röyttä 1.8.1900. Kuva: Green Mia. / Museovirasto.

Aavasaksa juhannusyön auringossa Isto Eetu, alkuperäisen kuvan tekijä ; Tilgmann Ferdinand, painaja ; Valistus, kuvaaja 1905. Kuva: Museovirasto.

Tulviva Tornionjoki Turtolan Juoksengissa. Kuva: Pentti Eskola, 06.06. 1906. GTK.

Turtola v. 1907. Kuva: Kyösti Haatja. / Museovirasto.

Kolarin kirkko. Kuva: Emil Sarlin, 1900. GTK.

Seitsemän peninkulmaa on Torniosta kuljettu. Maantie käy Aavasaksan itä-sivua, niin että vuori on virran ja tien välillä. Ajaessamme nevamaata alkaa vasemmalla puolellamme vuori tasaisesti kohota ja on korkeim-mallaan pohjoisessa päässään, jossa näyttää ikäänkuin katkaistulta, se kun äkkiä loppuu ja vierukivet peittävät sen kupeita.

Tällä pohjoisella rannalla on korkein kohta ja siinä on se tasainen paik-ka, jolle kunakin kesänä useita satoja, vieläpä tuhansiakin saapuu kat-selemaan aurinkoa kesäpäivän seisaus-öinä, kun se suoraan pohjassa ollen ei menekkään yöksi levolle. Tie menee siitä aivan alatse, vaan rin-ne on niin jyrkkä että suoraan ei voi tieltä huipulle tulla.

Virsta sitä ennen olikin tiensyrjässä viheriät veräjän pielet, joista polku menee huipulle. Suotavaa olisi että tämä polku jollakin tavalla tehtäisiin selvemmäksi, ettei outo astuisi suoraan ylös veräjän kohdalla olevalle huipulle, jota on vähäsen matalampi.

Niinpä tuumittaankin Aavasakselle tupaa rakentaa. Tällä Suomen vuo-riston helmellä ei näköalaa mitään haitta, avarat vaarat nähdään kaikki-alla. Maisema on viileä autio. Ihmiskäden työt, Alkkulan ja Matarengin (Ruotsin puolella) kirkot ja kylät sekä peltokaistaleet vaarojen rinteillä ja laaksoissa näyttävät peräti vähäpätöisiltä. Idästä tulee Tengeliönjoki kierrellen vaarojen välissä, menee Aavasaksan vieritse ja laskeutuu Tornion-jokeen. Aavasaksalla kävi tänä kesänä etäisemmiltä seuduilta noin 500, joiden joukossa monta ulkomaalaista. Kahdetkymnenet vaunut olivat matka-jonossa.

Matkaa jatkamme, ajamme Aavasaksan jyrkän huipun ohitse, lautataan yli Tengeliänjoen ja kuljettuamme jonkun matkan olemme ylikäyneet napapiirin ja olemme kylmässä vyöhykkeessä Alkkulan emäpitäjästä tulemme Turtolan kappeliin. Ruotsin puolella kohoaa mahtava Ullinki-vaara. Ajaa taputtelimme vielä viisi peninkulmaa Aavasaksasta ylöspäin. Virkku juoksi, matka joutui, pyörä vieri, tie lyheni ja— loppui Pellon ky-lään.

Niin maantie loppui, vaan Lapinmaalle aikovien ei auta olla saamatto-mia; kun ei maantietä piisaa, pannaan vesitietä jatkoksi. Mutta koska tänä päivänä on myöhäistä lähteä Pellon koskia sauvomaan, tarkastel-kaammepa kylää. Pello on hyvin rakennettu, moista ei tavata joen var-rella — sitä vähemmin syrjällä — ennenkuin 18 peninkulman päässä täältä Muonioniskalla.

Kylä on semmoinen kuin muutkin kylät Suomessa. Punaisiksi maalatut huoneet ovat siistit sekä ulkoa että sisältä. Kangasmaahan valmiste-tuissa pelloissa viljellään vaan ohraa ja perunoita. Tuvassa on valkeaksi kalkittu tulisija, yhdistys Savon uuneista ja Eteläisen-Pohjanmaan ta-koista: edessä on pieni sievä takka ja takana eli sivuilla uunit.

Sisä- suojissa näemme korutavaraakin, tuotteita Malarengin ja Kengis-ten markknoilta Ruotsissa. Maantietä kyllä on puuhattu jatkaa ja olisi se tietysti varsin tarpeellista, vaan valtio ei muka anna tarpeeksi apua. Kal-liiksi maantienteko tulee täällä pitkillä taipaleilla päivätyön ollessa 3-4 ½ markan arvossa eli kolme kertaa kalliimpi kuin se (1 mk. 20 penniä min-kä valtio maksaa Vaasan rautatiellä.

Turtolassa lähdetään eteenpäin pohjoiseen. Niinkuin jo olen maininnut loppuu maantie tähän kylään ja oli veneellä jatkaminen matkaa jokea myöten. On kaunis Syyskuun aamu. Mennään rantaan. Siinä on kuuden sylen pituisia, puolen sylen levyisiä ohueita veneitä sievästi tehtyjä (kaksilaita) kahdesta tahi kolmesta (kolmilaita) parista lautoja. Keskellä venettä on pohjalla levitety peite. Matkustaja istahtaa tälle veneen poh-jaan tahi kapineilleen. Jos on kaksi istujaa, tarvitaan kolme sauvojaa, kaksi perään ja yksi etu-keulaan. Yhdelle istujalle eli matkustajalle on tarpeen ylsi sauvoja kumpaankin keulaan. Sauvojat tarttuvat sauvoimiin; lytätään vene vesille. -

Tornionjoki noin neljännesvirstan levyisenä kuljettaa äärettömät vesi-joukkonsa suurella kiireellä mereen päin. Sen pohja on kova ja tasanen, hietaa ja kiveä, että erittäin hyvin sopii sauvomiseen. Vastavirtaa kulje-taan kokonaan sauvomalla. Alaspäin mennessä toinen soutaa ja toinen hoitaa melaa. Puolentoista sylen pituisilla sauvoilla sauvovat sauvojat kaikki samalla puolilla venettä.

Rantoja tavallisesti kuljetaan, koska väylässä usein on liian syvää. Suo-men puolella eniinmästi pysytään; kun Ruotsin rantaa on sopivampi kul-kea lähdetään taas sinne. Vesi on kirkas kuin meressä, josta siinä löyty-vät kasvitkin aivan muistuttavat. Tornion- ja Muonionjoilla ei kuitenkaan ole meren tyyneys, sillä ne ovat epäilemättä virtavimmat vedet Suomes-sa, jonka korkeimmalta kulmalta alkaen ne ohjaavat kulkunsa suoraan mereen.

Aivan jyrkkiä koskia ei ole; ei myöskään suvantoja (tyyneitä vesiä) paljo löydy, vaan on siinä yhtä virtaa Kölin vuorelta sekä Enontekiäisten ja Muonion tuntureilta mereen saakka, jolla välillä vesi laskeutuu lähes virstan verran pystysuoraan lukien. Pohja ja rannat ovat melkein poik-keuksetta hietaa ja kiveä, joka kyllä kestää kaiken virranraivoa ja estää sitä uurtautumastaa maahan.

Kestikievareja on virran varrella kuten Tornion -Pellon maantiellä ja La-pissa yleensä. Näistä saadaan hevosia, sauvojia, kantajia ja poroja aina kulkuneuvojen mukaan. Kummallista on etteivät kestikievarivälit aina-kaan virralla ole mitatut, vaan arvatut maantieteellisissä (”lyhkäisissä") peninkulmissa, joista kuitenkin matkustaja maksakoon saman kuin Suo-men peninkulmasta.

Pellosta Muonioon on kestikievarien kirjojen mukaan kaksi virstaa vaille 20 peninkulmaa, vaikka oikeastaan lienee 17 pen. Kullekin miehelle maksetaan peninkulmalta 80 penniä, paitsi Tornion- ja Muonionjoilla, joil-la sauvoja kovan virran vuoksi on saava markan.

Veneraha on 25 penniä peninkulmalta. Tämä taksa on, semminkin ver-raten hevoskyytiin, mielestäni korkea, kun mies sen mukaan voi ansaita aina kuuteen markkaan päivässä ja veneestä on maksettava kuusi ker-taa niin paljo kuin rattaista. Matkustaja maksaa täten maant. peninkul-malta kahdelle sauvojalle 2 mk. Ja veneenpalkkiota 25 penniä eli Suo-men peninkulmalta noin 3 mk.

Kallis maksu avaroilla mailla! Kolme kertaa niin kallis kuin ensimmäsen luokan sija rautatievaunussa, mukavuus on kuitenkin erillainen ensim-mäisen luokan vaunussa ja veneen pohjalla, josko jälkimmäistäkään sopii moittia ilman kauniina ollessa. Lapissa kulkenut tiennee kai pan-na arvoa uuden-aikaisille kulkuneuvoille!

Sauvojat lykkiä potkovat ja illalla saavumme Lappean koskille viisi pe-ninkulmaa Pellosta. Tämän nivan yläpuolella yhtyy Muonionjoki Tornion-jokeen tahi oikeammin Tornionjoki Muonionjokeen, sillä viimemainittu juoksee leveänä suoraan edelleen ja siihen vasemmalta rannalta syök-syy Tornionjoki koskena kapeaa kivistä väylää myöten, jossa Kengisten nivassa on saman niminen rautatehdas. —

Kuljemme eteenpäin suurissa mutkissa Muonionjokea myöten, jonka ve-sipaljous vielä on varsin suuri. Kolme peninkulmaa Lappealta on Kolari, joka samoin kuin Turtola on Alkkulan kappeli. Saarella joessa on kirkko nelikulmainen kahdella akkunalla kullakin sivulla. Pappila on verraten hyvin rakennettu, vaikka siinä nyt asuu nimismies eikä aiottu asukas, pappi, jota ei ole, vaan emäseurakunnasta välistä saadaan.

Kylä on pieni. Pohjassa siintää ylhäinen Yllästunturi. Sauvomisella pääs-tään nopeammin kuin luulisikaan, aina 9 maant. peninkulmaa päivässä, pohja kuin on kova ja syvyys noin 1— 2 jalkaa. Nivoissa (koskissa) on kyllä kamala kulkea, kun ohuessa veneessä on valtavien pyörteitten joukossa. Kulettajien taitavuus toki väistää vaarat.

Kalliot ovat useassa kohden rannalla kohtisuorina seininä täynnä vaa-kasuoria halkeamia, joten muistuttavat kivijalasta tahi raunioista. Metsä, joka suurimmaksi osaksi on valtion omaisuutta, on pienen läntä, koska suuremmat hirret ovat pois lautoitetut ja puut näin pohjoisessa kasvavat hitaasti ja haaroittuivat paljo.

Ihmisasunnoita, pieniä sieviä taloja näkee noin virstan verran toisistaan. Ruotsin puolella ei ole venekyytiä, vaan käyttävät ruotsalaisetkin Suo-men kestikievaria. Ulkomaalaisiakin matkustajia on useita. Englantilaisia ylimysnimiä tapaamme päiväkirjoissa.

Tämmöisen ylimyksen koira toi 8 -10 vuotta sitte murhatun miehen puo-limädänneen ruumiin-osan metsästä isännälleen, joka ei asiaa jättänyt ennenkuin sai syyllisen selville ja Kakolan rautoihin. Enontekiäisissä ja Ruijassa kulkee englantilaisia toisinaan talvisin porolla ajamassa. Kym-menen vuotta sitte asui täällä Muoniossa Ruotsin puolella samaan kan-saan kuuluva luonnontutkija. Hiljakkoin kulki kaksi unkarilaista ja ranska-lainen tullen Ruijasta virtaa alaspäin.

Kuljettuamme Kolarista kymmenen peninkulmaa saavumme Muonion peninkulman pituiselle koskelle. Rannat ovat tällä välillä autiot; usein on peninkulmia talojen välillä. Kansa on siivo, melkein kokonaan kuuluva Leastadiukien oppiin (hihulilaisuuteen), joka täällä Pohjois- Suomessa kovin on levinnyt ja joka sanotaan olevan ainoa autuuden oppi täällä.

Muonionkosken alla on suuria suvantoja, joiden yli soudamme Ruotsin puolelle. Nousemme maalle ja saamme astumaan siellä tehtyä tietä, kiertääksemme koskea. Kosken yläpuolella tunturin ympäröimässä laak-sossa leveän virran mataloilla rannoilla on Muonioniskan Lapin oloihin katsoen uljas kirkonkylä.

Näin olemme päässeet sille asteelle pohj. leveyttä. Lunta, jäätä ja pak-kastakin (-18) on täällä ollut syyskuun viimeisistä päivistä alkaen. Ruot-sinkielistä almanakkaa syytetään hätäilystä kuukausien nimissä, täällä on suomenkielinen ainakin tänä vuonna myöhästynyt, sillä, kun maa on lumessa ja jäässä, ei täällä lokaa Lokakuussa ollenkaan ole ollut, ellei vasta tule. Muutamin kohdin virran jäällä ajetaan jo hevosellakin. Jää on nyt käytettävä ja posti saatettava Ruotsin puolelle, jota tietä kirjeemme parhaiten kulkevat.

Alkupuolen talvea rupesi aurinko oleskelemaan yhä matalammalla, kulki viimein vaan pitkin eteläistä horisonttia puiden latvoja sysäten. Joutuipa niin Louhen ulottumiin kynsiin. Josko tämä meidän Pohjolan emäntäm-me lie sen kätkenyt kivimäkeemme vaiko muualle, sitä en tiedä; eteläs-sä vaan viimein näkyi tämän kuun viidentenä päivänä, eikä ole sen koo-min kuultu.

Akka harva-hammas lienee toki ruvennut entistään vähän suopeammak-si, koska jätti kuun kumottamahan, vai liekö valtansa vähentyt, koska aurinko vankeudestaan ruskollaan sydänpäivänä 2 - 4 tunnin ajaksi va-laisee taivastamme, jotta varsinaisen päivän luulee olevan.

Siihen on tai syynä se, että nämät Pohjolan tuvat ovat korkealla ylämais-sa, joten muitten paikkojen auringosta vilaisee mahan yli- ilmoissa ja Sa-riolamme valaistuu. Kuukauden on aurinko kytkettynä. Loppiaisena se taas näyttä itse korteille paikoille.

Ennen kuin päivä katoaa, luo se usein koko taivaalle ihania ruskoja, jommoisia vaan valon ruhtinatar saattaa kutoa. Kuu paistaa vuorokausi umpeen laskeumatta. Sen pimeneminen tämän kuun 16:nnen päivän illalla vaarin-otettiin kirkkaalla ilmalla. Iltasin kylmällä kirkkaalla säällä revontulet hohtavat nopeasti vaihdellen muotoa.

Tähdet vilkkuvat, Pohjantähti 8 astetta ylempänä kuin Helsingissä, siis melkein zenithissä (keskitaivaalla). Pimentolassa on siis monenmoista valoa, vaan täyttä valoa ei ole, sillä nämät monet valonlähteet eivät kor-vaa auringon poissa-oloa, semminkin kun sää talvella usein on sumui-nen (Mirkku Lapin kielellä (Murkku,H-J)).

Meteorologinen Observatoriumi Helsingissä on lähettämällä tänne useil-le kaavalistoja kehoittanut vaarinottamaan revontulia ja sille ilmoituksia lähettämään. Revontulten luonteen ilmisaaminen onkin pohjoisten tiede-miesten kunnianasia.

Karesuannossa (Ruotsin pohjoisimmassa seurakunnassa) puuhataan uutterasti meteorologisilla havainnoilla. Muonio on vuorten ympäröimä seutu: Kaakossa Ollostunturi; lännessä Ruotsin puolella joen toisena partaana Muoniovaara, joka, lähestyen Ollostunturin haaraa, pakoittaa joen pitkään Muonion koskeen eli niskaan; pohjassa on Mielmukkavaa-ra, idässä Ounasselkä ja siihen kuuluva Pallastunturi, jota kahtena yh-distyneenä jättiläiskumpuna kohoaa noin kahden peninkulman päässä kylistä.

Se on ennen pidetty Suomen korkeimpana vuorena, vaan nyt se arvo on Norjan rajalla olevalla 4,200 jalan korkuisella Haldefjäldillä (Jerstivaaral-la?). Pallastunturi on 2,900 jalkaa korkea, siis enemmän kuin viisi kertaa niin korkea kuin Kölnin mainio tuomiokirkko.

Surimman osan vuodesta peittää lumi sen kupeita, joitten hohto on vai-hettelevainen sään mukaan: välistä kirkkaasti valkea jotta vuorta selvästi näkee, välistä harmaa ja pilveltä näyttävä, toisinaan taas auringon valossa heleänpunainen.

Tunturilla on muutamia lammikkoja, jotka lienevät korkeimmat vedet Suomessa; sen juurella on järvi ja takana juoksee Ounasjoki. Veisin luki-jan huviretkelle Pallastunturille porolla (muulla tavalla ei sinne mitenkään pääse),ellen olisi kuullut vakuutetuksi että semmoinen retki usein on muutakin paitsi huvittavaista.Tie kulkee nimittäin muutamissa kohdin syvien kuilujen ohitse, joihin pulkka helposti siristää ja joista ylös pääse-minen ei laisinkaan ole taattu Näillä paikoilla oli ennen käsipuita, vaan nuorempi suku ei ole jaksanut niitä ylläpitää.

Ilma on tunturilla sitä paitse varsin epävakaista: pyry-ilma nousee ja saattaa näköpiirin niin ahtaaksi, ettei poroa edessään näe. Lämpömää-rältään on se semmoinen, jotta omalla varsin praktillisella tavallaan ku-moo väitteen, että 40 pykälää on kovin pakkanen Suomessa.

Jättäkäämme siis se matka kesäksi, jolloin hankaluudet (sääsket ja jal-kamatka) ovat vähemmät. - Tunturiksi sanotaan sellaista vuorta, jolla ei ole kasvullisuutta paitsi hienoa jäkälä-tiiraa ja kesällä kukkia kallion ra-oissa. Vaaroilla kyllä kasvaa metsääkin. vuorien juurilla on paljon läh-teitä, jotka pulputtavat vetensä läpi talven ja hautovat jänkien ja jokien jäät pettäviksi huolimatta Lapin pakkasista.

Tämä pakkanen - yhtämittaa Syyskuun viimeisestä päivästä tähän asti kestävä - ei myöskään ole saanut kahleihinsa monia koskia. Niinpä Pal-lastunturin eteläpuolella olevasta Jerisjärvestä tuleva Jerisjoki suupuo-leltaan vielä on auki.

Kun Ala-Muonio eli kirkonkylä on siinä, jossa tämä joki yhtyy Muonionjo-keen, kuulemme siis 40" kylmyydessäkin kosken pauhinaa. Muonionis-kan pitäjä kuuluu oikeastaan Pohjanmaahan, jonka pohjoisimpana pe-rukkeena se on. Mutta lain käytännöllisessä ja kirkollisessa suhteessa kuuluu se Lappiin. Siten on se vapaa asevelvollisuudesta. Ruotsinvallan aikana oli pitäjä Vesterbottenin maakunnan ja Hernösandin hippakunnan aluetta, siis ulkopuolella Suomen rajaa, joka kulki Ounasselkää myöten. Lähinnä Utsjokea on Muonio Suomen pohjoisin emäseurakunta.

Enontekiäinen on sillä kappelina Pinta-alaltaan on Muonio 1763 neliö-virstaa ja Enontekiäinen 8,543 neliö- virstaa eli yhteensä aivan yhtä suu-ret kuin Uudenmaan lääni. Väkiluku on Muoniossa yhdeksättä sataa; Enontekiäisissä 545. Manttaalia on edellisessä 9, jälkimäisessä 7 ½ .

Kansa on muinaisia suomalaisia siirtolaisia. Nämät sanotaan lantalaisik-si verraten niihin harvoihin Muoniosta pois tungettuihin lappalaisiin, joita vielä Enontekiäisissä löytyy. Luonteeltaan on kansa raitis ja liikkuva. Asunnot ovat matalat, vaan siistit, usein maalatulla laattialla. Vaatetus on erittäin hyvä. Juoppoutta tavataan tuskin ollenkaan. Varkautta ei tar-vitse laisinkaan pelätä; saa melkein jättää avaimet aitan ovehen.

Enontekiäisissä oli nuotta talveksi jätetty puuhun tien reunalla. Kysyin matkamieheltä, miksi ei omistaja sitä korjaa ja eikö pelkää, että se jou-tuu jonkun oudon rekeen. ”Ei täällä varasteta muuta kuin — poroja”, oli vastaus. No poroja siis varastetaan ja niitä varastetaan oikein aika lailla.

Tämä asianlaita tekee tuon täällä välttämättömän poronhoidon tukalaksi. Kun siihen, mitä edellä olemme sanoneet, lisäämme, että kunnassam-me lukutaito on hyvä ja että kansa paljon on kulkenut Ruijassa, Ruotsis-sa, vieläpä Amerikassa, joten sen maantieteelliset käsitteet ovat laven-tuneet, niin huomaamme sivistyskannan olevan tyydyttävän.

Sivistyksen pääasiasta, uskonnosta, tulemme jälestäpäin puhumaan. Asukkaat tulevat verraten hyvin toimeen tylyssä maassaan. Vaan missä elatus näin kovassa luonnossa, jossa ei maanviljelys hyösty ja jossa po-ronhoito on vähentynyt? Se on vaikeata tietää, sillä paljon rahaa täällä tarvitaan toimeentullaksensa. Moni onkin jättänyt tylyn syntymäseutunsa ja muuttanut Amerikaan. Kaksi ruijalaista on lähtenyt Siperiaan tähystä-mään uusia siirtomaita. Heistä ei mitään vielä ole kuulunut.

Vanha enontekiöläinen sanoi pitäjänsä olevan niin kovan, ettei ansaitse asukasta. Harvoin niin synnyinmaastaan sanotaan. Vaan joka vuoden-ajaksi pannaan tyytymään enontekiäläisen ruoka-aitan sisältöön, hän tietää mitä vaaditaan kuin käyvät toteen sanat:

”Maa raukka kuinka taisitkaan niin rakastettu olla, Näin kallis kuinka olla voit, kun pettua vaan leiväts' soit"!

Syöminen ja juominen lieneekin yleensä varsin yksinkertainen. Paljon huolta pannaan vaatetukseen, että se on lämmin ja siisti. Kerjäläisiä on tuskin nimeksi. Paljo käydään Ruijassa sekä työnansiolla - erittäinkin kalastamassa -että kauppa-asioissa. Semminkin voita ja riekkoja sinne viedään; Arkangelista tulleita jauhoja taas tuodaan.

Täkäläisillä on siis hyvät tiedot Ruijasta: tietävät kertoa luoden ja vuok-sen suuruutta noissa syvissä vuonoissa, että tampit (höyrylaivat) siellä kulkevat vuosi umpeen, että turvetta siellä polttoaineena käytetään, että Vesisaareen tuodaan halkoja Venäjältä, kuinka Hammerfestissä ja muu-alla Ruijassa usein vuorilta tulevat lumivyörykkeet sysäävät taloja me-reen y. m.

Elinkeinot Muoniossa ja Enonteliäisissä ovat: hevosten, nautaeläinten, lampaiden ja porojen hoito,- sikoja ja kanoja kuten myös kissoja ei ole laisinkaan, - maanviljelys, tervanpoltto, kalastus ja kauppa. Hirsien ja -tervan lauttaamisen edistämiseksi on tuumittu perkata kulkuväylää Muonion- ja Tornionjoessa.

Sitä varten on ollut asetettuna valtainvälinen komitea suomalainen ka-lastuksen inspehtori professori Malmgren puheenjohtajana. Asia kuuluu jääneen sikseen. Pääelinkeino on karjanhoito. Hevoset ovat erittäin hy-vin hoidetut; Enontekiäisissä on niitä 20 luvultaan.

Muoniossa on tapana pitää tulisijaa navetassa, josta usein syntyy onnet-tomuutta kun savu tukehuttaa elukat. Jäkäliä ja kortteita käytetään hei-nien ohessa, Maitohuoneissa, jona talon vierassuoja tavallisesti pide-tään, on paha haju vanhentuneesta kermasta. Noista puuttuu siten aro-mimaku, johon meijeristimme etelässä laskevat niin suuren arvon

Poro-laumat ovat lappalaisten rikkaus ja ynnä kalastus ainoat eloneuvot. Useilla lantalaisilla eli talonpojilla on myöskin poroja, ainakin ajo-härkä. (Kun täällä ”härästä” puhutaan, käsitetään sillä aina koiras-poro eikä nauta-härkää, joka on ”pulliksi" sanottava).

Rikkaimmilla taloilla on satakunta poroja. Kaikkiansa on niitä Muoniossa tuhannen paikoilla. Nämät kaitsetaan talvella aivan niin- kuin lehmät ke-sällä. ”Raitio" ottaa hoitaaksensa useimmat pitäjän porot yhdessä lau-massa. Hän asuu perheittensä kodassa, joka muutetaan jäkälä- eli lai-dunmaita myöden. Kota on tehty pystyyn ladotuista toisiaan vastaan no-jaavista aidanseipäistä, jotka jättävät ylä-osan peittämättä reppanaksi eli savureiäksi. Se on siis pyöreä ylöspäin suippeneva rakennus, josta huippu puuttuu. Ala-puoli on osaksi lumella peitetty, vaan siinä on suuret raot, jotta olisi ilmaa kodan keskessä palavalla tulella. Siinä istuvat tulen ympärillä ihmiset ja koirat; höyry nousee peskistä (poronnahkasesta tur-kista) ja koirista.

Että ihminen semmoisessakin voi terveenä asua, osoittaa korkea ikä, johonka muutamat poronhoitajat pääsevät. Pari vuotta sitte kuoli täällä raitio 85 vuoden iässä. Kaikkeen maailmassa tottuu; jota enemmän mu-kavuutta, sitä enemmän velttoutta. Lappalaisilla on huopakangas ”loute" kodan ympärillä.

Uusi poro-asetus on hiljakkoin säädetty. Toiset siihen suostuvat, toiset eivät. Juuri tämä erimielisyys on haittana. Toisissa paikoissa, joissa yk-simielisyydessä on päätetty sitä noudattaa, on sama asetus tuottanut paljon hyvää, täällä enemmän pahaa.

Kukin tuntee poronsa korvihin leikatuista merkeistä. Usein tarvittavat ajo-porot pidetään lähellä kotoa metsässä puuhun sidottuna tahi irral-laan. Irtonainen poro saadaan kiinni suopungilla, silmukalla varustetulla nuoralla, jota heitetään poron sarviin.

Poro hankkii itse leveällä kaviollaan lumen alta syötävänsä jäkälän. Mat-koilla ei kuitenkaan käy laatuun poroa syöttö-hetkitsi metsään viedä; sil-loin ruokitaan ne syksyllä kootuilla jäkälä-limpuilla, jotka ovat saatavana taloissa.

Vaan olkaamme kodalla! Tuo suuri porolauma käy metsässä laitumella; lunta on kyynärän paksulta. Poro on pienemmän hehkon kotoinen; syö kuin lammas; läähättää kuin koira, sillä se on hikoilematon eläin. Se on vartaloltaan solakka ja kaunis jalolla päällä, jota on varustettu kahdella haarautuvalla pitemmällä ja useilla pienemmillä sarvilla. Tämä sarvisto on välistä katajapensaan kaltainen.

Se luodaan keväällä pois; kesällä taas kasvaa peitettynä nahalla, jonka poro hieroo pois sarvien tultua täysikasvuisiksi. Katsotaanpa. Tuolla jääl-lä tulevat porot (peuroiksi heitä ei sanota). Kaksi miestä ja neljä koiraa pitävät lauman koossa.

Eläimet kulkevat rinnakkain pitkässä rivissä, kuin 5-6 rivinen sota-rinta. Tiheä sarvi- pensasto peittää heidät. Jalompaa joukkoa harvoin näh-dään. Kaksi poroa tuossa lähtee karkuun virkuilla säärillään. Kaksi koi-raa on heti perässä heidän kintuillaan.

Lumen paljous estää juoksua; koirat jäävät jälkeen, vaan seuraavat min-kä voivat; viimein porot kääntyvät laukkaamaan laumaan takaisin, koska eivät muuten saa koirilta rauhaa. Kaksi miestä voi näin koirien avulla kuljettaa useita satoja poroja.

Lappalaisilla on eri pitkäkarvainen ruskea koira-laji, jonka kuvan lukija kyllä lienee nähnyt kuvalehdissa veto-eläimenä jäämerellä. Sen uskolli-suus kuuluu olevan vielä suurempi kuin muitten koirien. Sillä on erino-mainen kyky kestää kylmää. Semmoinen oleskelee täällä pihalla 30- 40" pakkasessa pyrkimättä huoneisin

Eräs nimismies, joka syksyllä viime vuonna, matkustaen pitkin Muonion ja Könkämän rajajokia, kävi tutkimassa näiden rajaseutujen tilaa, ja lap-palaisten oloja niillä mailla, kertoo tutkimusretkeltänsä seikkoja, jotka hy-vin ansaitsevat huomiota. Matkallansa pitkin mainittuja rajajokia herätti-vät hänen huomionsa ne laakeat, peninkulmia pitkät nittumaat, jotka Suomen puolisella rannalla ulottuvat Roivakasta aina Kilpisjärveen saakka. Vaan kenelle kontu näistä niittumaista, joutuivatko ne Suomen lappalaisten suoviin? Eipä niin! Näet, joen toisella rannalla asuu Ruotsin lappalaisia, siellä on vankkoja talojakin, ja nämät niittävät Suomen puo-lella olevat mainitut niittumaat, penniäkään siitä maksamatta yksityisille tahi Suomen kruunulle. Jotta tämä vallattomuus tulisi jossakin määrässä estetyksi, esittää sanottu nimismies, että uutistalo Suomen valtion kus-tannuksella rakennettaisiin näille rajamaille.


Tämä uudistalo olisi senkin tähden tarpeen, että, koska paikkakunnan kauppa tullee pitkin Muonionjokea pääasiallisesti Lyngenlahteen Nor-jaan, se tulisi olemaan kipeästi kaivattu pysäys ja lepopaikka Norjaan matkustaville kauppiaille. Vaan etupäässä tulisi tietysi tällaisen uudista-lon asukkaiden minkä voisivat pitää noita Ruotsin omavaltaisia naapu-reita kurissa ja estää heitä niittujen haaskaus puuhissa. Myöskin on huo-mattava, että jäkälä Muonion ja Könkämäenon rajamailla nyt on ihan loppumassa.

Syy siihen on se, että Ruotsin puoliset lappalaiset ovat ottaneet tavak-sensa syöttää poro laumojansa melkein yksinomaan Suomen puolella ja tähän tulee vielä se seikka, että porojen luku Ruotsin puolella olemissa lappalais-seurakunnissa enenemistään enenee samassa kuin niiden luku Suomen puolella yhä on vähenemässä, syystä että lappalaiset tääl-tä useinkin muuttavat Ruotsin puolelle, koska siellä tulevat edullisem-pien oikeuksien osallisuuteen, kuin mitä heillä Suomen kansalaisina on.

Niinpä on viime vuoden keskipaikoilta lukien 5 lappalaista perhekuntaa, yhteen-sä 2,000 poron kanssa, muuttanut Ruotsin puolelle ja siellä ru-vennut Ruotsin kansalaisiksi. Tämän tekivät he sanoaksensa Ruotsin lappalaisina oikeuden siirtyä kesäksi Jäämerelle ja päästäksensä käyt-tämään rantamaiden viljavammilla jäkälämaita. Syy näihin muuttamisiin lienee kumminkin etupäässä jäkälämaiden puute Suomen puolella, ja tätä puutetta auttamaan on siis aika ruveta, sillä, että Ruotsin lappalaisia estetään käyttämästä porokarjojansa Suomen puolella.

Lopuksi huomauttaa kertoja eräästä seikasta, joka ansaitsee huomiota sen puolesta, että jos sen toteuttamiseen ryhdyttäisiin, voisi se tuottaa työnansiota näiden kaukaisien seutujen asujamille, jotka työn puuttees-sa useinkin hätää kärsiä saavat.

Kuusitoista vuotta sitten kaivatti eräs talonpoika Niilo Keskitalo Vuontis-järvestä, jonka rannoilla 7 vankkaa taloa oli olemassa, kanavan erään kapean kannaksen poikki Ounasjokeen, täten laveentaaksensa, laske-malla veden Vuontisjärvestä, mainitun järven rannoilla olevien talojen niittumaat.

Täten laventuivat tosin niittumaat ja antoivatkin ensi vuosina varsin vilja-valta heiniä. Vaan tätä rikasta satoa ei kestänyt monta vuotta. Ensinnä-kin sammaltuivat järven entiset rantamaat, sitten on heinäkasvu uusilla maanmuodostuksillakin käynyt yhä huonommaksi, jotta talojen toimeen-tulo konnun suhteen nyt on varsin arveluttava.

Kun tähän tulee, että näiden talokasten pääelinkeino on karjanhoito, on helposti ymmärrettävä että heidän tilansa voi käydä hyvinkin kurjaksi, el-lei apua tule. Tämä arveluttava seikka olisi kertojan mielestä helposti pa-rannettava siten, että sulku rakennettaisiin järven suuhun, jonka avulla vesi voitaisiin keväällä ja syksyllä estää järvestä laskemasta, jotenka se pääsisi kuivuneita rantamaita viruttelemaan.

Muonion kirkko v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Muonionniskan-Enontekiön nimismies Karl P. Bäcklund takana oik. vieressä hänen siskonsa poikansa kanssa v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Koski Kota-Korvan tilan vieressä v. 1921. Kuva: Ahola Juhani. / Museovirasto.

25.1.1881

Muoniossa, Uudenvuoden alussa.


Viimeisen kirjeeni lopetin kertomalla poroista; vaan koska nämät eläimet ovat semminkin outoa huvittavaiset, otan heistä vielä puhuakseni. Muo-niossa, jossa asuu vaan ”lantalaisia” eli talonpoikia, on noin tuhannen poroa; poronhoito onkin täällä sivu-asiana.

Mutta Enontekiäisissä, jossa varsinaisia lappalaisia on joku harva perhe-kunta, löytyy noin 4000 kappaletta tätä ”sarvi-karjaa". Poro on kooltaan nauta-eläimen ja lampaan keski-välillä. Teuraan hinta on 12-24 mk., ajohärän 25-100 mk.

Ikänsä mukaan on porolla nimi: Ensimmäisellä vuodella oleva on vasitta; toisella vuodella oleva koiras on urakka; saman ikäinen naaras, vuonilo eli vuongelo; kahden vuoden vanha koiras, vuorso; naaras, vuorsa-vaa-din. Seuraavat sitte: kunteus, kunteus-vaadin, kosotus, kosotus-vaadin, maakkana ja nimiloppu, joka viimeinen nimi heillä täysikasvaneina on kuudennelta vuodeltaan ikänsä loppuun.

Hirvas, jaara ja runo ovat nimiä erilaatuisille poroille Lapset huvittavat ajaen jo vuorsalla, vaan vasta maattuna ja nimiloppu ovat täysivoimaisia ajoporoja. Hyvin pidettynä kestää härkä 12- 14 vuotiseksi. Useimmiten kuitenkin turmellaan ne raskailla kuormilla sitä ennen. Jauhomatto on jo ylen raskas kuorma.

Peninkulmaa lyhyemmällä matkalla saa hevonen juoksussa voiton, jos nopeuteen vaaditaan (porolla ajetaan aina kovaa). Poroja on toki, jotka edulla voivat astua hevosten rinnalle kilpa-radalle. (Täkäläinen härkä kuuluu juosseen peninkulman 20 minutissa.) Pitemmillä matkoilla jää hevonen auttamattomasti jälkeen.

Kirkkaalla 10- 20" kylmällä ilmalla juoksee uljas poro vetäen miestä pul-kassa jälissään hyvällä kelillä 15 peninkulmaa vuorokaudessa ja seu-raavana vuorokautena - saman verran. Samalla porolla voi siis mies ajaa 30 peninkulmaa kahdessa vuorolaudessa. Tämmöinen nopeus on-kin tarpeellinen Lapin pitkillä taipaleilla, joilla ei hevonen pääsisikään kulkemaan, koska tiet tavallisesti ovat ummessa.

Keväällä on poron poikima-aika. Kesällä he kulkevat hajalla pitkin met-siä. Syksyllä he kootaan ensilumella raitioitten kaitsettaviksi ja paimen-netaan talven kuluessa jäkälä-metsissä. Poro on kotieläin, joka koko vuoden itse hankkii elatuksensa ja tarkenee omalla puvullaan ihmisten avutta.

Hänen tiheäkarvaista taljaansa käyttää ihminenkin parhaimmaksi suo-jakseen kylmyyttä vastaan. Poronnahkaisitta vaatteitta olisi olo Lapissa tukala, sillä muut vaatteet eivät läheskään yhtä helposti pidätä lämpöä . Luojan sääntöjen viisaus näkyy vielä siinä, että koi joka nämät välttä-mättömät vaatteet peräti pilaisi, ei ole täällä olemassa.

Naarasporot lypsetään kesällä noin kahden viikon ajan. Maito ja juusto ovat väkevät. Runsaista särvistä keitetään liimaa. Vuota on erittäin kevyt ja lämmin, lappalaiset sen muokkaavat paljon paremmin kuin muut. Siitä valmistetaan koko puku, josta toisin enemmän.

Poron liha on maukas, maistuu metsäriistalta, vaan muuten naudanlihan kaltainen. Ruijaan viennin tähden on se kuten juusto, metsälinnut, voi y.m. korkeassa hinnassa, ettei kannata köyhemmän väestön sitä tulel-lensa panna.

Poro on siis lappalaisen vaatettaja, elättäjä ja vetojuhta. Poronhoito on välttämätön Pohjois-Suomessa. Mutta tällä elinkeinolla on kaksi rasitus-ta: varkaus ja Suomen-Ruotsin-Norjan välinen epäedullinen sopimus ta-hi sopimattomuus tästä elinkeinosta.

Ennen oli varkaus verrattain vähäinen. Ainoastaan kototarpeekseen eli syötäväkseen joku varasti, joka oli kärsittävä tappio entisille monilukuis-ten porojen omistajille. Mutta viime-aikoina ovat muutamat veijarit ruven-neet siirtämään toisten poroja omiin laumoihinsa muuttamalla omistajan puumerkkiä poron korvassa omaksensa.

Tämän sukkelan konstin harjoittamisesta on lappalainen Guttorm Magga toistamiseen sidottuna viety etelään. Vaan varastetulla tavaralla ei ole siunausta. Kun Kuttura-isäntä on joutunut pois, pitävät useat hänen lu-kuisat laumansa yhteisenä omaisuutena, eikä katsota suureksi viaksi siitä elukoita viedä.

Tämmöisten varkaitten kiini saaminen on vaikeata, sillä valpas koira ja virma poro pelastavat usein isäntänsä. Seutumme nimismiehellä on täs-sä suuret ansiot; hän kun on aivan perehtynyt näihin oloihin.- Porot tah-tovat talveksi sisämaihin, kesäksi taas meren rannalle hyttysiä pakoon, lappalaisten -kuulukoot mihin valtakuntaan tahansa - on siis välttämä-töntä kulettaa poronsa kesäksi Norjan tuntureille ja saaristoon, talveksi taas Suomen ja Ruotsin jätälämaille.

Peurat sitä vaativat, eivätkä muuten viihdy. Mutta Suomessa ja Norjassa on ilmestynyt kumminpuolinen kielto eläinten menettämisen uhalla tuo-masta toisen valtakunnan poroja maahan. Suomen puolella lienee syy tähän kieltoon se että ruijalaiset porot muka turmelevat enontekiöläisten heinät.

Mutta, vaikka suotavaa olisi, että tähän Ruotsin ja Norjan väliseen Suo-men kulmaan tulisi vakinaisia asujamia, on selvä totuus, ettei Enonte-kiäisissä menesty talollinen; turhaa on siis heille etuja hankkiaksensa ra-joittaa lappalaisten vapautta. Tästä kiellosta huolimatta kulkevat suoma-laiset poroineen Ruijassa, norjalaiset taas Suomessa.

Heillä on kuitenkin alituinen vaara kadottaa koko omaisuutensa, niin kuin usein tapahtuu. Ruotsin ja Norjan alamaisilla on vapaa kulku poroi-neen toisesta valtakunnasta toiseen. Ruotsalaisilla on sitä paitsi lupa ja yleisenä tapana vähäistä korvausta vastaan muuttaa Suomen avaroihin valtio-metsiin karjojansa syöttämään.

Ruotsalaisilla on siis oikeus kulkea kaikkialla. Sepä oivallista ja toisen-moista kuin Enontekiäisissä oleminen! Ruotsin lappalaisilla on muutamia muitakin etuja, joten ylimalkaan tulevat paremmin toimeen. Siellä ei e.m. asu lantalaisia, joiden heinää tarvitsisi varota.

Näin ollen ja vaikka Ruotsissa maksetaan suuremmat verot, ovat enon-tekiöläiset ruvenneet Ruotsiin muuttamaan. Yhden vuoden kuluessa on viisi perhettä porojensa kanssa siirtynyt rajan yli. Enontekiäisissä on jäl-jellä ainoastaan kymmenen lappalaisperhettä.

Vielä sopii mainita porohoidon haittana sudet, jotka suurissa laumoissa oleskelevat karjojen ympärillä ja joita vanhojen väitteen mukaan ei en-nen ole täällä ollut. Peurat eli kesyttömät tunturi-porot, joiden pyytämi-nen oli hyvä sivuelinteino, ovat vähentyneet suuressa määrässä.

Vaan tämä on jo menynyt liian pitkäksi, ja kuitenkin siihen vielä olisi lii-tettävä kertomus porolla ajamisesta, jota on näitten seutujen suurin hu-vitus. Vienpä toisen kerran lukijan pulkassa Enontekiäisiin.

Ennen, 40-50 vuotta sitte, olivat nämät pohjoiset maat siveyden puoles-ta syvälle langenneet. Siveettömyys ja juopumus tukehuttivat kaiken si-vistyksen ja saattoivat kansan raaimpaan paatumukseen. Epärehellisyys kukoisti. Jumalan sana ei saanut juurta kolkon maan paatuneessa väes-tössä.

Silloin alkoi entinen tiedemies, Karesuvannon - Ruotsin pohjoisimman seurakunnan- kirkkoherra, Lars Levi Laestadius tässä Europalaisten kansojen mätä-munassa heiluttamaan hengen miekkaa niin voimak-kaasti ja niin suurella menestyksellä, ettei lutherilaisuudenhistoriassa liene sen syntymästä saakka moista kristillisyyden voittoa nähty.

Täällä, lukijani, on Suomessa levinneen ”hihhulilaisuuden" pesä-maa. Sanottakoon mitä tahansa tämän uskonlahkon (semmoisena eivät itse myönnä olevansa) vioista. Hedelmästä puu tunnetaan ja semmoiset hedelmät ovat harvassa.

Entisissä siveettömyyden pesissä ruvettiin Raamattua tutkimaan. Enti-siin kapakkoihin tultiin Jesuksen nimessä yhteen. Sovinnon sana kuului kaikkialla.”Veljet", ”koulumiehet" vaelsivat ympäri maakuntaa kehoittaen ja manaten parannukseen, kääntymykseen ja uskoon.

Markkinoilla ei ollut enää viinaa kortteliakaan. Käräjät saatiin lopettaa kohta aljettuansa. Entiset pettäjät ja varkaat ilmoittivat rikoksensa ja kos-tivat ne korolla. Lappalaiset jättivät tuon heitä turmelevan viinan ja ru-pesivat muitten kanssa harjoittamaan lukutaitoa, jota pääsi ja on vielä näillä mailla etevällä kannalla.

Valitetaan, ettei jatko ollut alun kaltainen ja että lestadiolaiset (omalla nimellään uskovaiset eli kristityt) ovat joutuneet erhetyksiin. Karesuvan-nosta levisi oppi raja-pitäjiin, pohjoiseen Ruotsiin, pohjoiseen ja viimein koko Suomeen, vieläpä siirtolaisten mukana Amerikaan ja Venäjälle.

Pesämaalla on oppi pysynyt elävänä ja voimakkaana Sen pää-pylvää-nä on Lestadiuksen vanhin oppilas Juhana Raattamaa, joka kaikkien kunnioittamana asuu Karesuvannossa. Hiljakkoin oli hänen luonansa oppilaita: toinen Turusta, toinen Pietarista. Laestadius-vainaja käytti saarnoissaan usein niin raakaa ja ruokotonta kieltä, ettei saarnalavalta liene ennen eikä myöhemmin semmoista kuultu. Postillassaankin on kyllä rumia paikkoja.

Ei sisällön eikä puhelahjan puolesta huomata mitään viehättävää hänen enemmän kuin veljienkäan saarnoissa. Päinvastoin ”kokouksissa”, joita usein ovat pitämässä kaukaa olevat ”koulumiehet”, puhe käy hitaasti ja väsyttävästi tavallisesti katekiseeraamalla. Kuitenkin päättyvät kokouk-set jolloin muka ollaan Pyhän Hengen valtaamina ja syntiä annetaan an-teeksi. Veljen anteeksi antamiseen luottaa ”uskovainen" sokeasti. Vält-tämätöntä on että hän ripittää itsensä jonkun veljen tahi koko seurakun-nan edessä.

Heikon käsitykseni mukaan on hihhulilaisuuden vika siinä, ettei sen mu-kaan ihminen voi kääntyä vapahtajaansa ja elää hänessä ilman veljien avutta ja heidän kauttansa. Melkein koko Muonion seurakunta on laes-tadiolaisuuteen kuuluva. Myöhempinä aikoina on tämä oppi hiukan lai-mentunut semminkin Enontekiäisissä, jossa ei varsinaistakaan pappia ole ollut neljääntoista vuoteen. Tätä laimentumista osoittavat myös mo-nilukuiset jutut viime käräjillä

Liikavainion majatalo Muoniossa v. 1882. Kuva: Sophus Tromholt. / Museovirasto.

Viime kirjeessäni lupasin vieda lukijaa ajamaan porolla. Lähdetäämpä kohta.— Ensin on pukeminen toimitettava. Ilmoitan kohta, että tämä kestää melkein ruokavälin, sillä, kun olet pukenut lappalaispuvun yllesi, et työttä ruoalle mene.

Lapin kylmyys ja lumi on kestettävä. Etelämaitten vaatteet eivät riitä. On pukeutuminen poronnahkoihin. Nämät ovat voidellut saidan* maksasta valmistetulla voiteella ja niitten ”Lapinhaju" on kyllä ilettävä, vaan siihen on totuttava.

*) Saida on turskasta hiukan eroava kala Ruijanmeressä.

Istu lavitsalle ja riisu kengät jalasta. Ensin otetaan housujen päälle sä-päkkeet eli poron koipien nadasta valmistetut pitkät kalsut eli säärysti-met. Näissä niin kuin kaikissa puheena olevissa vaatteissa on karva na-hassa jälellä ja ulospäin käännetty.

Jalkineet nimitetään kallokkaiksi, jos ovat poron päänahasta tehdyt, nu-tukkaiksi, jos ovat koipivuodasta. Näihin pyydetään jonkun taitavan hei-niä panemaan. Tämän tekee hän niin somasti, että kun pistät sukkajal-kas siihen, huomaat heiniä olevan tarpeeksi paljon noissa suurissa ken-gissä aivan ympäri koko jalkaa ja vielä niin hyvästi, etteivät mene hajal-le, vaikka useampia kertoja riisut ja jälleen panet jalkaas nututtaat.

Muutamat väittävät, aivan professori Jägerin hikoilemis-teorian mukaan, että sukissakin, jos niitä ollenkaan täyttää, tulee olla heiniä, sillä ne ovat paremmat hi'en johdattimet kuin villasukka, jota lämpimässä tuvassa hiestyy ja sitten ulkoilmassa kylmentää.

Nilkan yläpuolelle kääritään pitkät paulat säpäkkeitten ja nutukkaitten varsien ympäri, jotta nämät paremmin yhdistyvät ja kestävät lunta. Sä-päkkeet vedetään ylös reisille niin pitkälle kuin ulottuvat ja kiinnitetään kurenauhoilla. Nyt on vaikea kengittäminen loppunut.

Peski eli rukka - eri niminen karvan pituuden mukaan - on nyt ylle otetta-va. Se on paidan kuosiin tehty polville ulottuva turkki, jota keveytensä ja lämpimänsän vuoksi on erinomainen. Poron karva ei ole pitkä, mutta varsin tiheä ja verraton lämpöä säilyttämään. Se on paha murenemaan. Joka kevääksi eläin kadottaa karvansa kuten sarvensakin. Peski on hy-vin pidettävä (s.o. sopivalla tavalla kuivattava ulkoa tullessa), jos karvaa halutaan säilyttää. Korkeintain 19-12 vuotta se pitää. Tummankarvaiset nahat pidetään vaaleita parempina. Valkeita peskiä tavataan myöskin.

Outo on melkein tukehtua pukiessaan päällensä ja riisuessaan yltänsä tätä vuotapaitaa. Lappalaiset rakastavat koreutta. Heidän vaatteensa ja valjaansa ovat koristetut heleän punaisella ja keltaisella veralla. Nämät koristukset ovat usein kylläkin onnistuneet ja vakuuttavasti toimitetut. Peskin kaulus on kaunistettu punaisella veralla, josta myöskin hiojen kalvoiset ovat tehdyt.

Kurenuorien päässä on monivärisiä tupsuja ja kallokkaitten saumoihin on sovitettu verkaa. Kun peski on päällä, vyötetään mies pitkällä villa-vyöllä tahi paremmin leveällä nahkavyöllä lonkan ympäri. Miehillä on nimittäin tapana pitää leveää vyötä kovin alhaalla.

Vaimot sitä vastoin käyttävät ylempänä kapeamman vyön. Miehilla on vyöllä poronsarveen koverretussa tupessa suuri puukko, jota käytetään jään raastimiseen pulkan alta, polttopuiden hakkuusen matkoilla sekä porojen ja susien tappamiseen.

Seuraava pukuun kuuluva esine, vaikk'ei se yleisesti ole käytännössä, on sieppura. Se on turvallisesti karhuntaljan puolikas, jonka keskeen on leikattu juova juuri niin suuri, että pää siitä menee lävitse. Tämä piste-tään kaulaan kun kylmä tulee, kallistetaan vuorottain korvat ja naama tuuheihin karvoihin suojaan pakkaselta.

Tavallinen karvalakki kelpaa kyllä päähän; vaan sitä paljon muhkeampi on lappalaisen ”neljän ilmansuunnan lakki”, jolla on reunus pään ympäri tavallisesti sudenpojan nahasta ja tämän reunuksen päällä leveä, kor-kea nelikulmainen lakki eli keipooli sinisestä tahi punaisesta verasta.

Tämän lakin ylä-osan täytteenä on irtonainen haahkan untuvilla täytetty ”polsta-ri" eli tyyny, jonka lappalainen tappelussa kumppanien ja porojen kanssa kallistaa kohden vastustajan iskua. Häijynkurisilla poroilla on tapana toisinaan isäntäänsä koparoilla eli etukavioillaan päähän lyödä, silloin on yllä mainittu päähine tarpeen.

Kädet ovat vielä pistettävät suuriin koipisiin kintaihin, joissa lappalainen pitää heiniä vanttujen asemesta, ja mies on valmis puettuna karvoihin päästä kantapäähän saakka.


Pulska mies (semmoisia on täälläkin) näyttää tässä puvussa varsin ko-mealta: korkea lakki pitentää miehen ja sieppura laajentaa suuresti rin-taa ja hartioita. Puku muistuttaa paljon sotaväen univormua, semminkin kun siinä näkee useat miehet yhtäaikaa. Naisella on patalakki, joka peit-tää koko pään paitsi kasvoja, ja hänen pukunsa eroaa ainoastaan siinä sekä, kuten jo sanoin, vyössä miehen puvusta.

Näin valmistuneena astutaan pihalle. Otaksutaan että muut ovat hankki-neet porot kotia joko läheisestä jäkälämetsästä, jossa härät ovat olleet hihnalla puuhun sidottuina, tahi raition kodalta, jossa vapaudessa ollen olivat suopungilla kiini heitettävät.

Heille pannaan melkein samallaiset - tietysti paljon pienemmät - valjaat kuin hevoselle. Heleä-ääninen tiuku vyötetään ”riesimellä" kaulaan. Val-jaat ovat rikkaasti koristetut korealla veralla ja tupsuilla. Vatsavyön ase-mesta on ”vatsapuu” jonka kestustaan pulkan keulasta tuleva vuoturaip-pa kiinitetään.

Härän päässä on panko, jonka vasempaan puoleen on kiinnitetty ajo-hihna. Hihnan päässä on silmukka, johon pistät oikean käden peukalon. Hihna kierretään muutamia kertoja käden ympäri ja pysyy siten ajajan vallasta. Jos hihnan päästät irti, lähtee poro karkuun; sen kiinni ottami-nen on vaikea työ.

Käden kuristumista tempoessa hihnaa estää tuo kankea kinnas. Pulkka on selkänojalla varustetun veneenpuolikkaan näköinen. Se kiitää lumella kuten vene vesillä. Ahkio on leveämpi ja käytetään ulkotöissä.

Ajamisen vaikeus riippuu porosta. Täydellisyyttä poronajossa saavuttaa harva, joka ei lapsuudesta ole ajohihnaa heiluttanut. Hurjalla härällä ei käy oudon ajaminen. Se kyllä pian luut rikkoo. Vaan ei ole pelkäämistä. Poro annetaan miestä myöden. Kun saa härän, joka samalla on kesy ja vikkelä, on ajaminen varsin hauska ja, jos joku ajaa edellä, voi pulkassa melkein nukahtaa.

Matkalle lähtiessä talutetaan poro tielle, mies heittäytyy pulkkaan ja här-kä työntä itse kohta täyteen laukkaan. Vaan ennen kuin se lähtee oike-aan suuntaan, kujeilee se toisinaan kauvan, jolloin mies sitä hihnasta tempoo ja nykii minkä käsivoimat myöntävät. Peskin etevyys tulee siinä-kin näkyviin, sillä se ei kovin paljon kangistuta käsivartta, eikä sen lie-peistä ole mainittavaa haittaa pulkkaan istahtaessa.


Minnekä mennään?

Lähdetäänpä loppiaiseksi Hettaan. Hetta on Enontekiäisen kirkonkylä, kuusi peninkulmaa pohjoiseen Muoniosta Ounasjärven pohjoispuolella. Kirkko on ollut siellä viisitoista vuotta. Sitä ennen oli se Palojoen suussa, johon se vuonna 1827 siirrettiin sen alkuperäiseltä paikalta Könkämän ja Lettasenon ( Lätäseno,H-J)) yhtymäkohdassa, jossa useimmat kartat näyttävät sen vielä olevan.

Lähtekäämme suoraan Hettaan ja sieltä länteen päin ja Muonionjokea myöden palaamme takaisin. Kun saat pulkkaan istuneeksi ja poro ker-ran on tietä samoomassa, pysyy se kyllä polulla ajajan viittaamatta. Hih-nan saat siis pitää kummallako puolella poroa tahdot. Sujuvinta on, että heität sen oikealle selän yli niskakuoppaan, jossa se helposti pysyy. Tä-hän temppuun vaaditaan vähän tottumista; vaan harjaantumatonkin sen pian oppii.

Vireä poro lähtee kiivaasen juoksuun, kun hihna on selällä. Laiskaa kii-ruhtetaan kiskomalla hihnasta ja ärjäsemällä. Muonionjoen jäätä kulje-taan ensin muutamat virstat; sitte poikkee tikoitettu tie oikealle metsään ja jänkille. Tämä tie, jolla ainoastaan porolla kuljetaan, on oikeastaan pulkkain muodostama syvä vako, jotta sitä ajettaessa ainoastaan ylä-puoli ruumiista on lumenpintaa korkeammalla. Poro juoksee nulkaten hitaasti, vaan pitkillä rientävillä askeleilla. Kiiruhtaessaan semminkin myötä-ahteissa se laukkoo. Kävelemään se vastamäissäkin rupeaa ani-harvoin. Harjaantumatonta ajajaa poro usein lastaa eli ylenkatsoo eikä viitsi juosta. Kovakouraisuus eli luja nykiminen hihnasta auttaa siitä.

Poro on hikoilematon eläin. Se juoksee useimmiten läähättäen suu auki ja ainakin puolen peninkulman ajon perästä on sillä tarve lunta haukata. Sen vuoksi se tuon tuostakin pysäytetään heittämällä hihna alas selältä vasemmalle puolelle, jolloin se paikalla seisahtuu.

Syksyllä ja talvella on se varsin lihava ja kaunis, vaan laihtuu kevääksi paljosta ajosta ja jäkälän puutteesta. Jos tarve vaatii, voimme kyllä yhtä mittaa syöttämättä ajaa nuo kuudet peninkulmat Hettaan kuudessa tun-nissa.

Enontekiäisessä ei ole pappia. Keväällä vasta saa se papin oltuansa neljätoista vuotta ilman. Muonion kirkkoherra käy siellä muutamat kerrat vuodessa. Semmoinen kirkkopäivä Enontekiöläisillä on loppiainen. Lap-palaiset, jotka kesällä ovat kaukana tuntureilla Ruijan puolella, lähestyi-vät talvella yhä lähemmäksi lantalaisten kyliä ja saapuvat kirkkopaikalle. On siis toivottavaa, että Lapin kansaa on paljon koolla. Virkamiehet ja muut, joilla on tekemistä kokoontuneen kansan kanssa, lähtevät myös-kin loppiaiseksi sinne.

Me pysymme heidän seurassaan. Ilma on kaunis ja kirkas. Ilta on joutu-nut. Kuu valaisee rämeisen seudun selvällä valollaan. Varsin somaa on nähdä noitten monien härkien juoksevan peräkanaa kapealla syvällä tiellä. Soukassa pulkassa istuu maan tasalla leveähartioinen mies mu-kavasti heiluen pulkan liikkeitä myöden.

Kova pakkanen ei paljonkaan haittaa. Keveät vaatteet ja lantioitten alin-omainen liitteessä olo sen karkoittavat. Jos pulkalla on korkea antura, jolloin ruumiin tulee olla ahkerassa toimessa estääksensä kaatumista, rupeat pian, unhoittaen Lapin pakkasen, hikoilemaan.

Lumi on molemmin puolin melkein hartioita myöden. Jos poro on pitkä sarvinen, pudistaa se sarvillaan toisinaan lunta tien partaalla olevista puista. Sarvet ovat syyspuolella nahalla peitetyt, vaan nahka hankautuu altutalvella siepaleitsi ja putoaa pois.

Kaikki ovat matkueessa aivan äänettömät. Ei kellään ole halua vääntää niskaansa puhutellaksensa takana olevaa, joka ei sitä paitse ole nopsa kuulemaan, kun lakki peittää korvat. Tiukujen ääni, härän juoksu ja sork-kien hiljäinen kapsina ovat ainoat hiljaisuuden häiritsijät.

Kaikki ovat omissa ajatuksissaan. Ei puhe silloinkaan luista, kun porot seisautetaan lunta syömään ja tilaisuutta olisi jutella. Hihna lentää mi-nuutin tahi kahden pituisen loma-ajan perästä jälleen poron niskakuop-paan ja härkä hypähtää juoksuun.


Ilta on poron varsinainen elon-aika. Se on märehtivä eläin, syö aamulla ja vaatii ruotarauhaa, joten sillä ei tule ajaa ennenkun kello yhdeksältä alkaen. Illalla se on vilkkain ja silloin on sopivinta sillä ajaa, semminkin kuun ensimmäisenä neljänneksenä, jolloin yön tuli-soitto kuu lakkaa-matta loistaa.

Silmien tulee olla auki tällä tiellä. Vaikka kuljetaan enimmiten avaroita jänkkiä eli soita, sattuu toisinaan joku pensas olemaan tienohessa tahi joku tienviitta kallistuneena niin, että siihen kovasti voi loukkautua. Näillä jänkillä pulppuvat - kummallista kyllä - läpi talven avonaiset lähteet, jotka muodostavat paksun jääkerroksen päällensä ja ympärillensä ja joihin hevonen aina on vaarassa upota.

Härkä, jota muutenkin juoksee leveästi semminkin takajaloillaan, levittää sääriänsä vielä enemmän näillä liukkailla paikoilla ja ajajan tulee niinkuin ainakin - varsinkin myötämaalla - katsoa, ettei pulkka mene sen jalkoi-hin. Tämä tapahtuu siten, että hän panee vasemman kätensä taaksensa pulkan viereen, painaa sen maata vastaan ja siten hillitsee pulkan no-peutta.

Myötämäessä lähtee härkä hillitsemättömään laukkaan. Katsokoon sil-loin ajaja, ettei lennä jotakin puuta tahi kiveä vastaan. Pulkka kimmoaa maasta tien epätasaisuuksissa ja kaatuu usein. Mutta pulkasta kaatumi-nen ei ole mikään syvä lankeemus. Molemmin puolin on pehmeä lumi, jossa muutaman kyynärän laahaa oikean käden ympärillä olevasta hih-nasta. Poro nimittäin pysähtyy kohta, kun ei huoli semmoista painoa päällään vetää. Näin syntynyt läheinen yhteys lumen kanssa ei ole lai-sinkaan mitään haittaa, peski siitä huolen pitää.


Porolla ajaminen

Löytyypä ”Maamme Kirjan" (toisen painoksen) 115 sivulla kuvaus po- rolla ajamisesta. Muistutan vaan, että semmoiset yksinkertaiset valjaat,

(käsätteet) kuin siinä on kuvattuna, käytetään näillä paikoilla ainoastaan parempien oikeitten länkien puutteessa. Poron turpa ei ole suuri ja ru-ma, kuten kuvasta voi päätellä. Kun härkä on juoksussa, pidetään ajo-hihna tavallisesti niskakuopassa eli tuurussa, joka on oleva syvempi, ja oikealla puolella härkää.

Täällä käytetään pitemmät, soukemmat ja ohuemmat pulkat. - Vetoeläi-meksi on poro myöskin varsin sopiva. Kokoonsa verraten - se ei paina paljonkaan enemmän kuin täysikasvuinen mies - vetää poro tavattomia kuormia. Pitemmillä matkoilla on jauhokuli liiallinen kuorma.

Poroilla kuljetetaan kuormia raidottain siten että useampia poroja menee perätysten seuraava sidottuna edellisen kuormaan. Siten viedään tava-rat täältä Ruijaan ja sieltä tänne. Tunturia alas mennessä juoksevat hä-rät tien syrjällä kuormiensa rinnalla, jotka kulkevat keskellä tietä, vaan palatkaamme matkaamme.

Jäätie piisaa yhä. Harmaa metsää on toisin paikoin. Mäntyjä ja kuusia on toisissa, koivuja toisissa paikoissa. On siinä kauniitakin pitkiä puita. Pisin puu, jonka Enontekiöläinen sanoi pitäjässään kaataneensa, oli kymmen tuumainen, kahdeksan sylen pituinen. Metsä on melkein yksin-omaan valtion ja sanotaan "oudaksi".

Vaan katsoppas revontulet! Nauhan muotoinen leveä loistava kirkas juo-va on poikki pohjoisen taivaan puoliskon lännestä hamaan itään, jossa muodostaa suuren silmukan. Se hajoaa ja sen tiheä valoaine on kuin tuulen vallassa kunnes taas kokoontuu vaakasuoriin juoviin entistään vähän alempana.

Siinä nähdään sateenkaaren värit (semminkin punaisen) nopeasti vä-rähtelevän ja leimuaman. Pääliikunto muistuttaa tuulen vallassa olevaa laihoa. Kirkkaus ikään kuin liitää riviä myöden idästä länteen. Nyt sekin hajoaa suuriksi loistaviksi täpliksi, jotka alinomaa muuttaen muotoa tun-nin ajan vielä välistä kadoten ja uudesta ilmestyen valaisevat taivasta.

Kun luonto tämän illuminationin helsinkiläisillekin niin nämä pääsisivät pyhä- iltoina juoksemasta Kaisaniemessä, Kaivopuistossa ja Töölössä raketteja, bengaalisia tulia ym. konsteja katsomassa. vaan nyt on ajettu tarpeeksi tänä iltana.

Poiketaan yöksi Puolitaipaleesen, joka on yksinäinen talo lähes kolmen peninkulman päässä lähimmästä naapurista ja josta valkea tuossa hoh-taa. Tullaan pihalle. Toimeliaita miehiä tulee tuvasta. Nämä ottavat hal-tuunsa härkämme.

Irrottavat vuoturaipan pulkasta, jonka jättävät keskelle pihaa, ja riisuvat valjaat paitsi kellon härältä ja joko sitovat ne pihalle, pannen jäkälälim-pun heidän eteensä, tahi vievät metsään ja sitovat ne puuhun sopivalla paikalla. Susia on täällä kyllä, jotka poroja vievät, vaan ne seuraavat lappalaisten kyliä (Kyläksi sanotaan lappalaisen poro laumaa isäntineen, olkoon siinä yksi tahi useampia kotakuntia) eli porotokkia ja ovat kahte-na viimeisenä vuotena melkein kadonneet.

Viime vuonna tapettiin Enontekiäisessä kahdeksan sutta. Ne pyydetään joko myrkyllä tahi kiinni hiihtämällä siten, että hangella, jota kantaa mie-hen sivakoilla eli suksilla, vaan ei suden, lähdetään hukkaa takaa aja-maan. Kun saavutetaan pistetään se sauvoimen päässä olevalla kärjel-lä.

Susilla täällä on poroissa tarpeeksi syötävää, etteivät Etelä-Suomen kumppaniensa tavalla ihmisiä hätyytä. Toinen poron paha vihollinen on ahma, joka hyppää poron niskaan ja kylkeen ja puraisee, tahi kynsii hir-veän haavan, vaan ei aina saa haltuunsa otustaan. Ahman kynsistä päässeen poron haavassa muuttuu liha viheriäksi ja sanotaan pakka-sesta paranevan.

Karhu ei menesty näissä metsissä, Se asuu Kittilän puolella. Kettuja yri-tellään viekoitella myrkkyä maistamaan ja toisinaan ahneus pettää jon-kun revon viisauden.

Vaan astukaamme tupaan. Se on siisti; suloinen takkavalkea on sytytet-ty. Jos tahdot paikkakunnan, semminkin laestadiolaisten kesken nouda-tettua tapaa seurata, tervehdit vieraita laskemalla kätes heidän selällen-sä. Tervehditty tekee samoin sinulle.

Se kuuluu olevan vanha tapa näillä mailla. Vielä näkyy olevan tapana ainakin kun vallassäätyläisen tykö tullaan, että lakki ja kintaat jätetään ovensuuhun tahi lattialle sen lavitsan jalkojen juureen, jolla istuu. Älä liioin pane pahaksesi, jos sinua sinutellaan. Sekin on täällä tapana. lap-palaiset sinuttelevat kaikkea.

Äläkä myöskään kummeksi, kun näet ämmien istuvan piippunysä suus-sa, sillä he ovat vakuutuksessa, jotta puoli elatus on tupakassa. Riisu-taan pois peski ja pudistetaan lumi tarkasti siitä, sillä lumi pilaa poron-nahat, kun jää karvoihin sulamaan.

Nälkä on tullut matkalla.

Ellet ole tuonut ruokaa mukanasi, saat tyytyä talon varoihin, joihin ei ole varmaa että semmoiset herkut kuin leipä, perunat ym. kuuluvat. Vaan onhan meitä koko seurue. Se kattaa yhteisen pöydän. Pohjolassa vie-raanvaraisuus on paikallaan.

Puolitaival v.1882. Kuva Sophus Tromholt.

Viime kirjeessäni jätin lukijan matkalla Hettaan Puolitaipaleen yksinäi-seen taloon yöksi. Otaksutaan että unta on ollut riittävästi, vaikka mo-nien seuralaisten pakina melkein koko yön on kuulunut pirtistä. Muualla maailmassa puhutaan yön hiljaisuudesta. Semmoista ei ole täällä mai-nittavaa.

Monessa hotellissa loppunee liike aikaisemmin kuin tässä kestikievariksi ruvenneessa talossa kaukana erämaassa keskellä korpea. Tähän kum-maan on syynä yön pituus ja porot. Pimeä puoli vuorokaudessa on niin runsas, ettei sovi koko ajan sen kestäessä maata.

Sen aamu-puolessakin on tarpeeksi nukkuma-aikaa. Jota pimeän tulles-sa makuulle rupeaa, hän taas jaksaa kyllä jo sydänyönä nousta liikkeel-le. Poro on liikkuvin vuorokauden lopulla, joten sen hoito silloin erittäin vaatii valppautta. Saat hyminkin myöhään tulla kylään ja näet kuitenkin valkeita akkunoissa.

No semmoisia Parisin elämää täällä vietetään. Vaan ajosta väsyneenä ja kun puhe pirtissä on hiljainen ja siivo, nukut huoleti. Aamulla tuo emäntä kahvia; ja jos onni on sulle myötäinen, saat sitä Ruijan kupilli-sen, joka vetää kolme, neljä tavallista kuppia.

Kahvista kuten tupakastakaan ei täälläpäin ole puutetta. Sitä saat sem-moisistakin tölleistä, joissa ruoasta on suuri puute. Pannu on tavallisesti tulella ja kallistetaan ahkerasti. Kahvin ja tupakin menekki onkin kovin suuri.

Puolitaival on Enontekiäisessä. Astutaanpa pihalle. Näkyy kaksi tunturia noin kahden peninkulman päässä. Toinen suurempi niistä Ounastunturi on pohjoisessa ja sen ohitse käy tie Hettaan. Ylemältä näyttää suuri tun-turi puhtaassa valkeassa lumipeitteessään kirkas sininen taivas taka-naan.

Sään mukaan näkyvät tunturit toisinaan olevan kauempana, toisinaan lähempänä. Välistä, vaikka on jotensakin selvä sää, eivät näy ollenkaan, kun nimittäin ilma on tuntureja peittävän lumen karvainen. Myrskyn rie-huessa huomaa toisinaan sinisellä taivaalla useita satoja kyynäriä kor-kean valkean kehän tunturia ympäröivän.

Se on pyryävä lumi; silloin ei siellä mahtane olo olla hupainen. - Tähän aikaan -ennen loppiaista - ei aurinko näyttäydy ollenkaan. Päivä on kui-tenkin jo klo 9 jotensakin valjennut, kun ilma on selvä. Härät ovat jo kyllä murkinoineet. Ne tuodaan pihalle.

Länget ruovineen ja ajovyö sovitetaan kullekin. Vatsapuu kiinnitetään mahan alla ruoviin. Vatsapuun ja pulkan yhdistää aisana vuotturaippa, joka on tehty pehmeästä vuodasta, ettei härän jalkoja hinkkaisi. Näitä valjaita yksinkertaisemmat vaan sopimattomammat ovat käsätteet eli poron niskan yli ja jalkojen välitse kulkeva vetohihna. Ne painavat poron niskaa ja ovat siten semminkin kuormia vedättäessä sopimattomat, sen vuoksi eivät liioin ole täällä käytännössä. Kun terveesen poroon koskee, se pudistaa itseänsä. Kun se seisoo jalat pitkällä toisistaan, takaraajat hiukan kyykyssä, kuuluu sillä olevan hyvän juoksijan merkit. On katsot-tava, ettei ole jäätä, tarttunut pulkan alle, sillä se suuresti estää kulkua ja on pois hankittava. Lähteet jänkillä kostuttavat toisinpaikoin tien ja jääd-yttävät siten pulkan.

Hettaan eli Enontekiäisen kirkonkylään on vielä puoli kolmatta peninkul-maa. Poro juoksee pitkin askelin ja tie tuntuvasti lyhenee. Ajetaan suo-raan pohjoiseen koivurantaisia jokilaaksoja, mäntymetsiä ja enimmäl-tään jänkkiä myöden.

Seutu kohoaa vähitellen. Puoli-päivällä näemme vaaroilla seisovien mäntyjen latvoissa auringonpaisteen, jota emme ole saaneet kuukauden aikaan ihaella. Olemmekin nyt Ounasselällä. Kun aurinko loppiaisena ilmestyy, ovat paremmat vuoden ajat tulossa, sillä sen perästä pitenevät päivät 10:llä minutilla vuorokaudessa eli tunnilla viikossa.

Kylmyys on täällä kyllä kärsittavä; mutta pimeys käy ajanpitkään ikäväk-si. Paitsi 2-5 tuntina sydän-päivällä, jolloin aurinko valon antaa, olemme heitetyt oman hankkiman valaistuksen nojaan. Niillä paikoilla on vielä mäntyä ja koivua valon ja lämmön aineeksi. Kuusi huonosti menestyy näin pohjoisessa.

Puut kasvavat hitaasti ja haarautuvat paljon. Koivu kasvaa etäimpänä pohjolassa, vaan on vähäläntä. Ainoastansa sitä lappalaiset poltto-puuksensa käyttävät. Nyt kulkemamme tien varrella kasvaa kuitenkin pitkiä suoria mäntyjä. Tie kulkee tasaisesti; ainoastaan pienempiä mäkiä sillä on.

Hevosella sitä tuskin taitaa mennä, sillä pulkkien uurtama juova kaataa reen ja hevonen vajoo soilla. Porolla kulkeminen tulee halvaksi: 25 pen-niä luetaan peninkulmalta. Poroja pidettäisiin epälemättä myöskin ete-lämpänä, jos ne kunnioittaisivat maitten omistusoikeutta. Mutta ne eivät pysy yhden talon alueella ja koiraa sukkelammin ne aitojen yli pääse-vät.

Poro on karvaltaan edestä, alta ja takaa valkoinen, selältä ja kyljillä har-maa tahi harmaanhallama. Kuta tummempi se on, sen kauniimpana pi-detään nahka. Löytyy melkein aivan valkeita ja samaten mustia poroja. Poron vuota on ohut, tuskin vasikan nahan paksuinen.

Jo on ajeltu Ounastunturin ohitse. Härät pysäytetään viimeinen kerta. Kun hihna heitetään vasemmalle selältä, seisahtaa härkä kohta kääntä-en pään vasemmalle ja seisoen tienpoikki. Usein kääntyy se päin aja-jaan ikäänkuin kysästen: ”mikä on asiana?" Muutamat porot ovat kovin itsepäiset: jos he ajajan kanssa ovat erimieliset matkan suunnasta, saa viime mainittu kiskoa itsensä hikeen, ennen kuin pääsee oikialle tielle; kun poro toisinaan heittäytyy makaamaan, on sitä usein melkein mah-doton saada kulkemaan.

Itsepäisiä poroja kuitenkin kartetaan ottamasta ajoon, johon ainoastaan vikkelimmät ja hyvänsävyisimmät käytetään. Jo on edessämme viiden neljänneksen pituinen puolen virstan levyinen lännestä itään päin ulot-tuva Ounasjärvi, jonka toisella, pohjoisella rannalla Hetan kylä ja kirkko on.

Kilpa-ajossa riennetään alas järvelle ja sen poikki kylään. Noin 200 vuot-ta sitte houkutteli Ounasjärven kalarikkaus ensimmäisen talonsa perus-tajan tänne. Talot ovat matalat ja pienet. Peskeihin puettua kansaa on paljon. Loppiaiseksi sitä nimittäin on kokoontunut tänne kirkko-paikalle läheltä ja kaukaa. Juhlan vuoksi ovat toiset semminkin naiset puetut hyviin verka- ja villa-vaatteisin.

Lappalaista on sekä Enontekiäisestä että Karesuvannosta (Ruotsissa) ja Koutokeinosta (Ruijassa). Taloista on yksi muita komeammin rakennet-tu. Se on valtion rakennuttama pappila.

Kummoinen on Hetan kirkko? Se on sievimpiä ja kauniimpia Suomen-maassa kivimäellä Ounasjärven ihanalla vaan köyhällä rannalla. Senkin on valtio kokonaan teettänyt. Kun vielä lisäämme, että valtio maksaa vuosittain 3000 markkaa kappalaisen palkaksi tähän seurakuntaan, jos-ta sillä ei ole paljon mitään aineellista hyötyä, niin näemme että se aina-kin kirkollisessa suhteessa on koettanut parastansa.

Muualla Lapissa on laita sama. (Muonioniskan kirkko korjataan ensi ke-sänä, joka valtiolle tulee maksamaan noin 15,000 markkaa). Lappi on veroista melkein vapaa. Tulot valtion metsistä eivät liene suuret. Kuiten-kin uhraa kruunu suuret summat näihin maihin. Se onkin aivan tarpeel-lista niiden ylläpitämiseksi.

Sama tulee kai aluksi olemaan tila siinäkin maakaistaleessa, jonka Ve-näjä on luvannut luovuttaa Suomelle Jäämeren rannikolla, jos se nimit-täin saadaan. Tällä emme vähääkään tahdo alentaa kysymyksessä ole-van maan ja Lapin arvoa, huomautamme vaan sitä kohtaa.

Lapille on varsin tärkeää päästä lähempään yhteyteen meren kanssa. Sen huomaa suuresta liikkeestä Ruijan kanssa, jonka markkinoihin ja kalastukseen otetaan vilkkaasti osaa. Monta Suomen Lapin rotevaa miestä on jäänyt ja yhä jää sinne.

Enontekiön kirkko ja pappila v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Hetan kirkko v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Hetan kestikievari v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Käykäämme loppiaisena Enontekiäisen eli Hetan kirkossa. Kirkko on Ounasjärven partaalla pappilan yläpuolella kivikummulla, jonka paljailla rinteillä ainoastaan joku harva mänty kasvaa. Korkeassa tapulissa kut-suvat kahdet pienet - toinen 6:n, toinen 3:n leiviskän - kellot jumalan-palvelukseen, joka täällä on pidetty noin kuudesti vuodessa.

Enontekiäisessä ei nimittäin ole ollut vakinaista pappia niinä neljänätois-ta vuotena, joina nykyinen kaunis kirkko on ollut olemassa. Keväänä on kuitenkin sinne kappalainen tulossa. Kuten ulkoa on götiläistä rakennus-tapaa oleva kirkko sisälläkin sievä ja miellyttävä, vaan on väestöön ver-raten liian suuri.

Tuskin milloinkaan - vihkiäispäivä otettuna lukuun - kuuluu se olleen edes puolellaan rahvasta. Loppiaisena on kyllä Hettaan kokoontunut kansaa, vaan useat lappalaiset saapuvat vasta kirkko-aikana, tyytyen siihen, että kirkkopaikalle pääsevät. Melkein kaikki kirkkoväki on pes-keihin puettu. Kyllä sietääkin, sillä pakkanen on kova ja myrsky vinkuu. Sieramista ja suusta nousee hengitykseen käytetty ilma suorana pat-saana kattoon päin.

Lappalais-vaimoilla on korea kirjava niskaan ulottuva patalakki päässä. Useat heistä kantavat pienen lapsensa sidottuna komsionsa eli (lapin-kielen mukaan) kietkassa, joka on puusta vuoltu ruuhen tahi pienen pulkan muotoinen ja kannetaan olalla olevasta hihnasta kainalossa tahi selällä.

Herran pyhälle ehtoolliselle mennessä ottavat he lapsen joko mukaansa tahi asettavat sen komsiossa sillä ajalla nojaamaan kirkon seinää tahi lavitsaa vastaan. Saman ehtoollisen loputtua alkavat useimmiten liiku-tukset eli naisten itku ja voivotus.

Laestadiolaiset panevat nimittäin suuren arvon tunteelle. Oikean juma-lanpalveluksen päätteenä tulee heidän mielestänsä olla autuudentunto, jonka Pyhä Henki vaikuttaa ja jonka tunteen valtaan pitää täydellisesti antautua.

Pappi ilmoittaa menneen vuoden väkiluvun muutokset: Syntyneitä 6 miespuolta, 7. vaimopuolta, yht. 13, joista 3 äpärälasta; kuolleita 3 mp., 6 np., yht. 9; seurakuntaan muuttanut 8; kukaan ei ole pois muuttanut *). Seurakunta on siis lisääntynyt 12:lla hengellä. *(Amerikaan lähteneitä on kyllä, vaan he eivät ole ottaneet muuttokirjaa)

Panemme samalla tähän rinnalle samat tiedot Muonioniskan seurakun-nasta: Syntyneitä 12 mp.. 14 np., yht. 26, joista 2 aviotonta; kuolleita 3 mp., 6 np., yht. 9; seurakuntaan on muuttanut 15 henkeä, yhtä monta on siitä pois muuttanut. Seurakunnan väkiluku on siis enentynyt 17 hengel-lä. Näissä numeroissa ei ole mitään erinomaista, mutta kun tarkastelem-me kuolleiden iän, huomaamme erinomaisen, näille pohjan maille edul-lisen suhteen. Vanhimmat kuolleet olivat Enonteliäisessä 85 vuoden vaimo ja 71 vuoden mies; Muoniossa 84 vuoden vanha vaimo, 79v. mies ja 71v. vaimo.

Kuolleitten keski-ikä oli Enontekiäisessä 39 vuotta ja 2 kuukautta, Muo-nioniskalla 40 vuotta 8 kuukautta. Onkohan muualla Suomen maassa niin edulliset numerot?

Täällä pohjolassa onkin raitis ilma ja terveys hyvä. Harvat kulkutaudit täällä liikkuvat. Paikkakuntamme on korkealla ja 25-30 peninkulmaa Pohjanlahdesta ja Ruijanmerestä, joten siinä on mannersää. Ilma on niin kuiva, etteivät akkunat hyvin hoidetussa huoneessa mene mainittavasti jäähän kovimmallakaan pakkasella, ja niin kirkas, että kuutamolla voi - tosin silmiä vaivaamalla - hiukan lukeakin.

Mutta valitettavasti nykyisen vuoden alku terveyden puolesta on varsin surkea. Pistotauti (keuhkokuume) liikkuu laajalta. Muonioniskalla on jo tänä vuonna kuollut seitsemän henkeä eli kaksi vähemmän kuin koko menneenä vuonna. Tänä vuonna kuolleitten keski-ikä on 55 vuotta. Hei-dän joukossa on mainittava yksi tämän seurakunnan etevimpiä miehiä, toimelias ja hyvän luontoinen talonisäntä Abraham Regina, joka ahke-ruudellaan ja kauppamatkoillaan näillä kolkoilla mailla oli koonnut suu-ren omaisuuden.

Verraten pitkän maallisen elämänsä on myöskin tänä vuonna Enonte-kiäisessä lopettanut yli sadan vuoden vanha lappalaisleski Marith Ras-muksentytär Kitti (syntynyt v. 1780).

Tähän kivuloisuuteen on syynä talven kylmyys. Vanhat eivät sano muis-tavansa näin kovan talven täällä milloinkaan olleen (paitsi tietysti lap-suuden ajoillaan). Lokakuun ensimmäisenä päivänä rupesi pakkanen valtaan eikä siitä saakka ole muistaaksemme milloinkaan päästänyt elo-hopeaa Celsiuksen lämpömittarissa kohoamaan korkeammalle kuin -10:n. Alle -40:n elohopea usein pakkasen kuristamana hyytyen vaipu-nut. Ankarin kylmyys oli menneen kuun loppupuolella ja kuluvan kuun alussa, jolloin kummallakin kerralla neljän päivän kuluessa oli keski-määrin -38.

Puunhakkaajat kertovat kaatamien honkien katkeilevan, kun pakkasen panemina vähänkin kovaa esinettä vastaan lankeavat. Pirttien lämmit-täminen käy vaikeaksi, semminkin kun käyttävät täällä matalia sänkyjä eikä pohjalaisten käytännöllistä kaksinkertaista sänkyä, jonka ylikerras-sa on hyvä suoja tämmöistäkin pakkasta vastaan.

Puu kasvaa täällä hitaasti, mutta lujaksi ja tiheäksi, jotta hyvin lämmit-tää. Ylimalkaan eivät talvet täällä liene mainittavasti kylmempiä kuin muuallakaan Suomessa.

Vaan palatkaamme Enontetiäisen kirkkoon. Ennen Ruotsin aikana oli Enontekiäinen suuri emäseurakunta, jonka alue sodan perästä vähen-nettiin ja alennettiin kappeliksi. Sakastissa tuuheapartainen suntio hymy-suin irvistellen osoittaa vanhaa kaappia, lausuen: ”Osa pitäjästä jäi Ruotsille, mutta kirkko ja kaappi kirjoineeen säilyi Suomelle". Vanhassa kaapissa on vielä vanhempia kirjoja kaikenmoisia.

Niiden joukossa on lappalainen Kristianiassa painettu Uusi Testamentti, jota kuitenkaan eivät lappalaiset kuulu ymmärtävän. Rahastossaan oli kirkolla joukko vanhoja käymättömiä rahoja, vaan ne ovat myydyt pois. Messupaita on vuodelta 1780. Muutamat vanhat taulut ovat kirkossa. Yhdellä on vuosiluku 1689.

Sanomalehdissä on paljon kiistelty kuulutuksista. Usein ne täällä ilmoi-tetaan melkein ”tyhjille seinille"; mitäs kun ei ole kuulijoita. Heitä nimit-täin pakkanen pakoittaa kohta saarnan jälestä poistumaan.

Maahanpaniainen toimitetaan kirkonmenojen lopuksi. Ruumiit pannaan talvella ullakkoon kirkkomaalla ja haudataan vasta keväällä, kun routa ja lumi ovat vähemmin haitalliset. Ilkeä tuulenvihuri raivoaa pyryttäen lunta ja pyyhkäisten kyyneleet surevien silmistä. Jos hautajaiset ovat suuret, itkevät ja parkuvat naiset suurella äänellä, antaen tunteelle vallan. Kyl-mä ja kolkko onkin hauta, johon laskevat omaisensa.

Enontekiäisen väestön sivistys ei kuulu olevan kehuttavalla kannalla. Lukutaito huomat-tiin kinkereillä tyydyttäväksi, mutta paljon puhutaan sen raakuudesta ja keskinäisestä kateudesta. Laestadiolaisuuskaan ei ole siellä saanut pysyväistä jalansijaa.

Katekeeti eli kierto-opettaja hoitaa lasten opetusta. Usein on toki sopi-vasta kouluhuoneesta puute. Opettaja ja lapset istuvat tavaamassa aa-musta iltaan jonkun talon pirtissä takan ääressä. Työkoulua on vähin tuumittu sinne perustettavaksi, tietysti hallituksen määräyksen mukaan ja valtion kustannuksella, Vallassäätyisiä ei pitäjässä ole ja vaikea on saada kunnallislautakunnalle sopivaa pitäjässä asuvaa esimiestä.

Kovin köyhät ovat tämän seurakunnan nahkoihin puetut asukkaat. Lei-pää ei ole useissa - ehkä oikeammin sanottuna useimmissa - taloissa. Jauhot hankitaan markkinoilla. Oma pelto antoi menneenä vuonna kes-kimäärin kaksi jyvää sekä ohrista että perunoista, joita viime mainittuja sekä heiniä suuret peltohiiri joukot turmelivat. Mistä nämät hiiret tänne menneeksi kesäksi ilmaantuivat, on epätietoista. Paljon niitä oli ja paljon tuhoa tekivät.