Salmo Fario. / Metsästys ja kalastus 1.1.1912.

Tammukoita onkimassa Kilpisjärvellä.


Hauskimmat muistoni v. 1909 Lapinmatkalta liittyvät heinäkuun 4:een päivään. Koko kesä oli ollut tavattoman kylmä ja sateinen, mutta nyt paistoi päivä niin lämpimästi, kuin olisi se tahtonut korvata luonnon kär-simän vahingon ja herättää eloon talven kylmän käsissä nääntyneet kasvit ja saattaa melkein sammuneen elämäntoivon elpymään.



Olimme aamupäivän kuljeskelleet tuntureita, kahlailleet laajojen lumi-kenttien poikki ja nauttineet oikein sydämestämme olemassaolosta. Päi-vä oli kallistunut jykevän Jehkatsh-tunturin taakse, kun vihdoinkin teltalle pääsimme.


Täällä ilmoitti kokki, se kaikkitietävä Saku, että herroilta alkaa ruuat lop-pua. Siinäpä se! Ruokavaroja olimme odotelleet jo neljättä päivää Nor-jan puolelta tuleviksi, mutta toistaiseksi turhaan. Lapissa ei aika eivätkä matkat ole ollenkaan tarkkoja; niinpä, kun siellä sanotaan johonkin ole-van matkaa "rapea" peninkulma, saa olla varma siitä, että matkaa on ainakin kaksi.


Samoin merkitsee rapea viikko" pari viikkoa j. n. e. No niin, oli siis pidet-tävä neuvottelu siitä, miten pelastuttaisiin nälkäkuolemasta ja muista sitä seuraavista »kustannuksista". Toverini ehdotti vegetarianismiin taipuvai-sena, että söisimme ensi aluksi kasvien juuria, mutta Saku, joka allekirj. mielestä oli paijon oikeammassa, tuumi, että paljon yksinkertaisempaa olisi syödä sormiaan!


Hitto tässä rupeaa maata kaivelemaan", sanoi ja pani tupakan. „Onhan maisterilla onkivehkeet mukana, koetetaan saada tuosta Siilasojasta jo-kunen harri tahi tammukka, kyllä siellä niitä piruja on vaikka kuinka pal-jon".

Oli minullekin tuttu Sakun tarkoittama paikka jo ennestään, tiesin että siellä kyllä oli kalaa paljonkin. Onget pantiin kuntoon ja niin sitten lähdet-tiin; Saku, joka oli erittäin nopsa tällaisissa tilaisuuksissa asteli edellä, minä aivan kintereillä.



Sääskiä oli näin lämpimän päivän jälkeen erityisemmän runsaasti ja monta vähemmän kaunista sanaa selvällä Suomen kielellä" se Saku täl-läkin matkalla tuli niiden kunniaksi maininneeksi.


Siilasjoki laskee Kilpisjärveen sen luoteisimmassa kolkassa. Vedet ko-koontuvat ensin Norjan rajatunturien rinteiltä Siilasjärveen, josta sitten vuolas joki purkaa ne alas. Joki on kymmenkunta metriä leveä, paikoitel-len hyppii vesi kivikoissa, muodostaen pieniä koskipaikkoja, mutta pai-koitellen on siinä tasaisia suvantoja.


Kivikkoja myöten pääsee hyppimällä toiselle puolen. Minulla oli jo kaikki valmiina, mutta Saku valmisteli vielä lyhyistä, vääristä tunturikoivuista itselleen vapaa, johon sai minulta siimaa ja perhosia. Sääsket tuntuivat miesrukkaa ahdistelevan päättäen niistä nimistä, jotka vähä väliä pääsi-vät hänen huuliltaan.


Saku ei kuulu käyttävän pikiöljyä ollenkaan, periaatteen" vuoksi, ruoka kuuluisi näet rupeavan maistumaan tervalta. Mutta allekirj. »maalasi" naamansa aina puolen tunnin kuluttua tällä mainiolla aineella ja sen ajan sain olla jokseenkiin rauhassa näiltä kiusanhengiltä.


Olin juuri saanut perhoseni heitetyksi, kun tanakka nykäys ilmoitti, et-temme tosiaankaan olleet erehtyneet. Samassa liukui siima joen toiselle puolen ja voimakkaasti löi koukkuun tarttunut forelli eli niinkuin niitä tääl-lä kutsutaan „tammukka", vettä pyrstöllään, niin että posahti.


"Ahah, jopas on muudan kiikissä", virkkoi Saku voitonriemuisena. Muu-taman hetken perästä potki kaunis, kellanviheriän hohtava, punatäpläi-nen tammukka rannan heinikossa meidän ensimäisenä uhrinamme.


Tätä seurasi pian toinen ja kolmaskin suuremmitta seikkailuitta, mutta neljäs oli aika "kiverä" veitikka. En tahtonut väkivaltaa käyttää, vaan koe-tin saada kalan hyvällä nousemaan. Mutta se oli nähtävästi toista mieltä eikä antautunutkaan. Tehtiin siinä jos mitä temppuja ennenkuin väke-vämpi ihminen pääsi voittajaksi. Ihmeellisen suuret voimat niillä tuntuu olevan kokoonsa verrattuna.


"Hih", kuului yläpuoleltani Sakun iloinen huudahdus, "tulitpas ylös mi-nunkin ongellani!" Kauvas ruohikkoon kimmosi kala Sakun vetäistessä kaikin voimin. Annoin hänelle juuri varoituksen olemaan vähemmän in-nostunut työhönsä, kun mies jo vetää toista kalaa ylös vedestä. Se oli harjus, suuri ja lihava.


Saku näytti tulevan aivan haltioihinsa ihastuksesta, hän kävi aivan nelin kontan kalaansa käsiksi, piehtaroi sen kanssa hyvän aikaa, pisti sitä va-rovaisesti puukolla niskaan ja asetti puunoksaan riippumaan. Sääsket näkyivät aivan unohtuneen, vaikka niitä oli miehen naama aivan kirjava-na.


Mitä lieneekään kello ollut yöllä, kun tuottavan pyyntimme vihdoinkin lo-petimme. Minulla oli 16 kaunista, kilon tahi parin painoista forellia ja 4 aika suurta harria vitsaksessa, Sakulla kaikkiaan 9 kalaa, kun päätimme palata. Eivät kyllä kalat tuntuneet vieläkään ruokahaluaan menettäneen, ahnaasti ne vieläkin perhosiamme maistelivat, mutta kaikella on rajansa. Sitä paitse oli meillä jo ainakin kolmeksi päiväksi ruokaa, vaikka Saku olisikin syönyt niin kuin itse lupasi mahansa polvia myöten täyteen"!

»Kotiin" s.o. teltalle siis käännyimme, kiirunan, tunturien metsäkanan huudellessa Mallatunturin laella ja kuikkaparven kalastellessa tyynen lahden suulla. Varmaan ne pyydystelivät samoja tammukoita, joita mekin olimme äsken vainonneet. Myönsin kalastusoikeuden olevan meillä kumpaisillakin.



Teltalla herätettiin uneliaat toverit kalapaistille. Tämä valmistettiin seu-raavalla yksinkertaisella tavalla. Perkaamattomaan ja puhdistamatto-maan kalaan pistettiin tuore, päästään teräväksi vuoltu koivunoksa ja tä-mä vartaana halstrattiin" kala loimuavan nuotion hiilissä.

Kuumuudessa kala halkeili ja haavoihin pistettiin suolaa. Suolavedellä vielä ylt'yleensä voideltiin silloin tällöin. Kypsänä irtausi nahka suomuk-sineen päivineen kuorena ihanan näköisestä lihasta, josta rasva oikein tihkui. Kelpasi sitä syödä!


Syödessämme tuumi Saku, maistuisivatkohan juuret ja muut heinät pa-remmalle, johon hän sai toveriltani vähemmän ystävällisen näköisen sil-mäyksen alta kulmien.


Söivät siinä miehet vielä syötyäänkin rasvaista lohta ja ryyppäsivät aina tunturipuron kirkasta, jääkylmää vettä päälle. Näkyy olevan aina niin, et-tä "kala tahtoo uida", olkoonpa paikka sitten vaikka herkullinen päivällis-pöytä tahi yksinkertainen tammukka-ateria luonnon helmassa, Kilpisjär-ven kolkolla rantapenkereellä, lämmittävän nuotion ääressä.