Pentti Stoor.

Tapaninajo v. 1947


Sodan jälkeen maantie pyrittiin pitämään talvisin ajettavassa kunnossa Hettaan asti, mutta Peltovuoman tietä alettiin aurata vakituisesti vasta 50-luvulla. Oikein vaikeina talvina tuiskut saattoivat tukkia myös Hetta-Palojoensuu välin Sotkajärven eteläpään kohdalla niin perusteellisesti, etteivät siitä päässeet läpi edes armeijan telaketjuautot, vaikka niiden aurat olivat 3 metri korkeita.


Samassa kohtaa myöhemminkin tahtoivat lumiaidat peittyä lumen alle. Niinä talvina 1949-52, kun Hetassa kuvattiin ainakin kolmea elokuvaa – Aila Pohjolan tytär, Tapahtui kaukana ja Valkoinen peura, tie Palojoen suuhun oli tukossa koko kevättalven. Filmiryhmät kaikkine kalusteineen kuljetettiin Palojoensuusta Hettaan hevos- ja porokyyteillä. Vaikka val-koisen peuran kuvauspaikkaluettelosta ei löydykään Hettaa, niin filmin katsoneet ovat varmasti huomanneet tuttuja paikkoja elokuvasta.


Harhauduin vähän asiasta, vaikka tarkoitus oli kirjoittaa Tapanin päivän ajoista. Minulle mieleen on jäänyt vuonna 1947 tehty matka. Laakso Os-kari - Kaukosen Oskari oli meidän perhettä ajamassa hevosella kyläile-mään sukulaisiin Peltovuomaan. Perheeseemme kuului isä Einon ja äiti Annan lisäksi siskoni Sirkka ja vajaan vuoden ikäinen poikavauva Olavi.


Oskarilla komea musta iso rislareki, jossa matkustajia suojasivat paksut lampaannahkaiset rou´ot molemmilta puolilta, alhaalta ja ylhäältä. Niitä taietaan muualla Suomessa kutsua louteiksi. Hevosella oli sellaiset val-jaat, joiden aisojen välinen yläosa oli täynnä kirkkaasti heliseviä tiukuja ja oikeanpuoleisen aisan päässä oli messinkinen, koulujen välituntien loppumisesta ilmoittavan kellon kokoinen aisakello. Muistan, kuinka pyy-sin Oskaria Ounasjärven päässä juoksuttamaan hevosta, jotta tiu´ut soi-sivat heleämmin.

Vas. Kullervo Kalske, Helena Kara ja Oskari Mäntyvaara "Tapahtui kaukana" elokuvan kuvauksen aikoihin "Kallen mäellä" Enontekiön Hetassa v. 1950. Kuva: Esko Mäntyvaaran albumista.

Oik. Eino Stoor.

Ilma oli talvinen. Puut olivat postikorttimaisen näköiset oksia piettävän vastasataneen lumen ansiosta ja messinkisen reen jalasten alla lumi narisi nukuttavasti. Oskari oli laulun miehiä. Ensi kerran kuulin hänen laulamanaan ”Hummani hei” – rekilaulun, jonka Tapio Rautavaara teki tunnetuksi. Oskari osasi paljon muitakin rekilauluja – mm.”Kulkuset, kul-kuset”, ”Taivas on sininen ja valkoinen” - ja paljon tyhjänpäiväisiä rillu-tuksia, joita lauleskeli syvällä, rauhoittavalla bassollaan (matalampi ääni kuin pojallaan Taistolla) useamman tunnin kestäneen rekiretken ajan.


Meillä oli kyllä kotona patteriradio, joka oli viritetty Lahden pitkille 1200 metrin aalloille. Kuuluvuus tietyillä ilmoilla oli heikko, vaikka tasan 50 metriä pitkä lanka-antenni oli vedetty talon harjan ja tontin laidalla kas-vavan suuren petäjän välille. Radiosta kuunneltiin vain uutisia ja lauan-tain toivotut levyt, muuta musiikkia sieltä ei kuunneltu –liekö sitä lähetet-tiinkään. Kävelevän hevosen aiheuttama reen nyintä ja aisakellon yksi-toikkoinen kilinä väsyttivät niin, että Periläkankaalta – Peltovuomaan olen koko välin nukkunut.


Hevosen kyyti oli juhlava juttu poron nulkkaan tottuneelle pikkupojalle. Eikä hevosta ei tarvinnut kusettaa joka vartin välein.

Tuhansia valokuvia Lapista, mielenkiintoisia juttuja, videoita ym. Tutustu: https://www.hetan-jussa.com/