Valde Näsi. / Kansan kuvalehti 1929.

Telatiet ja järvikyläläiset


Kyllä sitä kuka tahansa matkailee sileäksi höylättyä kruununmaantietä nykyaikaisilla kulkuvälineillä, mutta lähteäpä pieksusaappaissa teke-mään taivalta poikki kairan huojuvaa telatietä, siinä sitä sisua kysytään. Telateiden elinkautiset kulkijat eivät sitä tosin minään pidä, mutta taval-lista kovan maan ihmistä sellainen matkailu rankaisee. Jos vielä on sat-tunut jalkaan sopimattomat lainapieksut, jotka ovat niloittaneet nahan ja lihankin kantapäistä, niin kyllä silloin oppii tuntemaan suurta kunnioitusta noiden järvikyläläisten elämänjärjestystä kohtaan.

Sellaisia telateitä on Pohjolan selkosilla ja kairoilla vielä hyvin runsasti, aivan valtamaanteidenkin varsilla, ja toiset niistä ovat iänikuisia, kolme neljä miespolvea sitten tehtyjä, niljakkaisia tökkelöpolkuja, jotka usein vajoavat syvälle vetiseen suohon oudon kulkijan alla. Järvikyläläinen niitä sensijaan säkkipimeälläkin vaikka matalassa kengässä taivaltaa. Ei ole viitsitty moniakaan noista telateistä enää korjailla, kun on toivottu vielä tämän polven aikana saatavan oikea kärrytiekin. Suottahan silloin olisi enää telatietä niskoittaa.

Vaattojärvi on Sieppijärven naapurikylä, siitä neljä viisi neljännestä itään päin. Vaattolaisia ovat kohtalon kourat aikojen kuluessa milloin hellem-min, milloin taas lujemmin puristelleet, eikä heillä ole vielä edes min-käänlaista kärrytietäkään. Sitä on moneen rupeamaan tosin puuhattu, mutta se suuntakysymys siinä on aina jarruna ollut. Kahdesta vain enää pidetään kiinni, niistä jompaa kumpaa tai keskiväliä on tie joskus raken-nettava. Toisiin järvikyliin menevät kärrytiet useiden neljännesten pääs-tä, jopa kuuluvat siellä autoillakin kulkeneen, mutta vaattolaiset vain ko-puttelevat teloja myöten niinkuin ennenkin.

Lastin noutajien matkassa pääsee satunnainen kulkijakin mukavasti maalikyliin.- Ministeri Junes vaat-tolaisten kulkuneuvoihin tutustu-massa.

Vaattolainen on omasta halustaan pudottautunut teloilta pois tullakseen selvemmin kuvaan.

Järvikyläinen kadehtii tällaisia teitä. - Pellonkylä Tornionlaaksossa.

Telatie menee Sieppijärvestä Vaattojärveen suoraan -tai talvitien suun-taa ja sitä pääsee kyllä kuivanaikana, kun on lauttamies kummassakin päässä, mutta venetie pitkin Vaattojokea on puolta pitempi. Se on kum-minkin parempi, liikennereitti ja siitäpä ne kaikki tavarat kuljetetaan, sillä eipä enää nykyajan ihmiset viitsi suuria tarakoita selässään hissata. Pal-jon on kätevämpi nostella jauhosäkit kapeaan jokiveneeseen ja sauvoa ylös nivat, vaikka ei sitäkään voi sanoa miksikään helpoksi hommaksi. Taituruutta siinä vain kysytään, että puolentuhannen lastissa pukkaa veneen järämältä toiselle silloin kun kivet puurtavat esiin keskelläkin jo-kea. Pitkän päivän asia on lastin noutomatka, sillä kun aamulla varhain lähtee, niin vasta ennen puoltayötä takaisin ehtii. Lastin noutajien mat-kassa pääsee satunnainen kulkijakin mukavasti maalikyliin varsinkin, jos on kahlannut jalkansa rikki.

Mutta merkillisen tyytyväistä kansaa tuolla telatien päässä vain asuu. Luulisi siinä katkeruuden kytevän, kun ei tietäkään ole, mutta ehkä se onkin isillä perittyä tuo tyytyväisyys. Onhan suomalainen uutisasukas aina oikein nauttinut rauhallisesta yksinäisyydestä, ja ilman tällaista mie-lenlaatua olisivat vielä tänäpäivänäkin monet Pohjolan, niin Suomen. Ruotsin kuin myös Norjankin erämaat ja järvikylät asukkaitta. Tyytyväi-syys qn kyllä nykyaikana harvinainen ominaisuus, mutta ei sitäkään kiittää kannata silloin kun se edistyksen tuudittaa uneen, niinkuin mon-takertaa järvikylissä on käynyt.

Syytä olisi hallitusmiehillä näitä ongelmia punnita puolelta ja toiselta muistamalla, että ne olosuhteet, joiden aikana telateitä Pohjolaan tehtiin, olivat toiset kuin nykyiset. Niin ovat myös luontaiset elämänedellytykset-kin suuresti muuttuneet. Vaikeaksi käy hoitaa nykyaikaista uutisviljelystä vene- ja telateiden varsilla. Eikä telatie muutenkaan kykene enää järvi-kyläläisen partaa jatkuvasti rasvassa pitämään, siihen tarvitaan tuke-vammin perustetta kärrytie.