Terveisiä Jorvakasta osa 44.



Ainoa edistyksen merkki Jorvakkan kyläyhteisössä oli hieman lisäänty-neet tv-antennit talojen katoilla, vaikka televisiosta näkyikin edelleenkin vain Ruotsin lähetykset. Samaan tahtiin, kuin televisiot yleistyivät, kyläs-telyt toistensa luona ja niiden tuomat tarinatuokiot, harvenivat.


Mutta tämä vuosi toi myös suuria muutoksia; esim. Junkku, oli jo kasva-nut lähes päätään pidemmäksi Jyriä. Niinpä, kun eräänä päivänä Jyri hermostui lasten hälinään eteisessä, avasi hän työhuoneensa oven ja läimäytti tapansa mukaan lähinnä seisovaa Junkkua lujaa korvalle, ko-mentaen:

- Hiljaa vähä-älynen, minulla on vieras!! Tämän jälkeen kääntyi ja palasi työhuoneeseensa, sulkien oven perässään. Junkku seisoi hetken höl-mistyneenä paikallaan ja sitten teini-iän antamalla raivolla ryntäsi Jyrin huoneeseen raivoamaan:

- Saatana! solet aina lyömäsä minua, mutta reistappa vielä kerran, niin mie kiskasen sinua lärvhin!!


Jyri jäi istumaan työpöytänsä ääreen hölmistynyt ilme kasvoillaan, ikään kuin olisi pelännyt ja hänen vieras katsoi huvittuneena, hänelle ilmeisesti tuttu tilanne, olihan hän kuuden pojan isä myös. Junkku kääntyi ja löi oven perässään kiinni. Tuon jälkeen Jyri ei enää koskaan uskaltanut ka-jota Junkkuun fyysisesti ja nimittelykin tapahtui tästä lähtien selän taka-na.


Helteisenä kesäpäivänä ulvova palosireeni tiesi kiireistä toimintaa kan-sakoulun pihapiirissä.


VPK:n päällikkö, talonmies Antero, kurvasi autollaan pihalla kiekkoa heittävän Junkun viereen ja komensi hyppimään nopeasti kyytiin. Mat-kalla hän kertoi, että Pipulassa palaa. Palopaikalla selvisi, että talon su-kurutsattu ”vajakki-poika” oli leikkinyt tulitikkujen kanssa rutikuivia heihiä täynnä olleessa heinäladossa.


Kuultuaan, kuinka palo oli saanut alkunsa, päällikkö komensi liittämään letkuiksi 3 tuumaiset. ”Palomiehet” katselivat hetken toisiaan ihmetelle, mutta tekivät, kuten päällikkö käski. Ensisuihkun osuessa, tuohon pinta-laudosta väsättyyn, pieneen ladon rötisköön, lensi se vesisuihkun mu-kana pitkin pihaa, hajoten näin hajanaiseksi kasaksi irtolautoja. Tämän lyhytkestoisen, mutta tehokkaan, sammutustehtävän jälkeen, paluumat-kalla autossa istui tuiki vihainen palopäällikkö, joka kiroillen manasi:

- Perkele, eipä ennää soitella sammuttamhan ainakhan tuota latoa! Per-kele! Pöljät aikuiset antoivat sille pörrölle vielä tulitikut! Saatanan saata-na!!!



Tuskin tästä kiireisestä ja vaativasta sammutustehtävästä ennätti toipua, kun jo Junkkua odotti toinen, vielä huomattavasti hurjempi vauhtinen ”edustustehtävä”.



Naapurikylässä järjestetiin yleisurheilun pitäjänmestaruuskilpailut ja tälle matkalle lähdetiin uuden kunnansihteerin upouudella Fiat 1500:lla, mitä kuski ylpeänä matkalla esitteli, kehuskellen autonsa kiihtyvän hyvin ja kulkevan jopa yli 160 km/h. Kulkupelinsä nopeutta hän esitteli menomat-kalla, ajaen päällystämätöntä, hyvin mäkistä ja mutkaista tietä, välillä jo-pa yli tuon mainitun nopeuden. Kun sitten saavuttiin kolmen perättäisen nyppylän kohdalle, lennettiin metrikaupalla ilmassa, mikä kuskia näytti suunnattomasti huvittavan, mutta kyytiläisiä lähinnä kadutti, että olivat lähteneet tämän kahjon kyytiin. Perille kuitenkin tultiin ehjin nahoin.


Urheilukentän virkaa hoiti kuivunut hiekkainen järvenpohja. Junkku osal-listui useisiin eri lajeihin, joista korkeushypyssä tuli voitto ja kolmiotte-lussa kakkossija. Kisajärjestäjät yllättäen päättivät järjestää täytelajina 3000 metrin juoksukilpailun, koska eräästä pienestä korpikylästä oli pai-kalle saapunut 17 vuotiaat serkukset, jotka olivat tunnettuja kovina kilpa-hiihtäjinä.

- Kyllä sinun Junkku nyt häätys lähteä mukhan! Eihän sole nyt mikhän laukkoa muutaman kilometrin näin hyvälä kelilä ja tämmösellä turkalhen hyvälä kentälä. Kattoppa! Tämä meijän kenttähän on kohta ko se Olym-piastationi, sielä Helsinkissä, yritti järjestäjien edustaja Keskitöllin Annik-ki ylipuhua myös Junkun mukaan tähän juoksukisaan.


Kannustusta tuli myös jorvakkalalaisten keskuudesta:

- Kyllä sinun Junkku nyt häätys lähteä laukkomhan ja oman kylästi puol-esta taistekhen, ko se Taavit sen Koljatin kans!



Junkulle jäi epäselväksi tarkoittiko tämä raamatullinen kannustus, että hänen tulisi yltää lähes Davidin kaltaiseen urotyöhön, jos haluaisi voittaa nuo serkukset, mutta päätti lähtee mukaan kisaan, lievästä vittuilusta huolimatta ja ilmoitti:

- No, jos mie sitte!


Hän pysyikin yllättävän helposti mukana noiden serkusten vauhdissa ja viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, toinen serkuksista yllättäen putosi-kin kyydistä. Matka jatkui toisen serkuista vetäessä, kunnes noin sata metriä ennen maalia katsojat suorastaan repesivät kannustamaan, huutaen:

- Lauko Junkku rohki siutti vain!!.... Lauko siutti!!


Kannustuksen rohkaisemana Junkku ohitti johdossa ollen juoksijan ja lä-hestyi hyvissä voimissa maalia, jossa yleisö suorastaan mylvien kannus-ti häntä. Silloin iskeytyi juoksijaan jostakin outo tunne: ”nuohan hurraa minulle, vähä-älyselle??”


Se oli liikaa, hän suorastaan romahti, eikä halunnut juosta ihan vielä maaliin, vaan ikäänkuin anellen lisää kehuja, heittäytyi maahan, myötä-tunnon toivossa. Kotikyläläiset riensivätkin apuun ja raahasivat ”väsäh-täneen” juoksijan kainaloista kiskoen maaliin.



Palkintojenjakotilaisuus järjestettiin sitten kisapaikan viereissä sijaitse-vassa urheiluseuran talossa, ja jo sisälle mennessä, Junkun nenään le-hati oudosti poronlihan haju ja lattialla näkyi runsaasti veritahroja. Istah-taessaan seinustalla olevalle penkille, poimi hän käteensä penkkinsä al-ta, siellä jostain syystä lojuvan, irti taljasta leikatun ja jo hieman kuivah-taneen, poron korvan.


Seuratessaan palkintojenjakoseremoniaa, pyöritteli hän tätä korvaa kä-sissään miettien, että sen korvamerkki näytti jotenkin tutulta, mutta kuul-tuaan nimeänsä huudettavan, pisti korvan taskuunsa. Järjestäjät säälis-tä ja kolmanneksi tulleen juoksijan suostumuksella luovuttivat Junkulle "hopeamitallin."

Näiden kilpailujen järjestelyt sujuivat hyvin, yhteishenkikin näytti olevan korkealla tässä pikkukylässä. Paluu kotikylään oli kuin olisi tullut toiseen maailman, toiseen kulttuuriin.


Tuhansia valokuvia Lapista, mielenkiintoisia juttuja, videoita ym. Tutustu: https://www.hetan-jussa.com/