Terveisiä Jorvakasta osa 52.


Rippileirin vetäjänä toimi tuo uusi kirkkoherra. Tämä Jumalan lähettiläs ei sunnuntaisen jumalanpalveluksen jälkeen lukinnut Herraansa kirk-koon, kuten edeltäjänsä. Hän oli kiihkeä ”hihhuli”, jonka oppitunnit olivat lähinnä hänen yksin puhumistaan ja välillä kiihkeää huutoa synneistä, saatanasta sekä armosta:

- Tietäkää tet syntiset penikat, tet saatanan kläpit, tet synnissä piehta-roivat ihmisen lapset, tet ette ole minkhän arvoset, tet oletta synnissä kasunhet ja oletta jo kiljua ja viinaakin suuhunne kaatanhet! Tet synnissä siitetyt, tulkaa tyköni ja tunnustakkaa syntinne, niin pesemä net Jeesuk-sen verellä, jonka tet syntiset saatanat tapotte ja ristille naulasitta. Mutta Jumala armossaan voipi teijät raukat vielä pelastaa helvetin tulelta. Tule siis tyköni sie syntinen, sinut met voima palastaa ikuiselta katotukselta, taivhan valhon ja authuuthen.



Vihdoin, kun hän lopetti siltä erää ja kysyi, olisiko jollain kysyttävää. Junkku muisti kuuulemansa vanhan tarinan ja kysyi:

- Voiskhan nykki päästä samalla konstilla ripille, ko se Vilkunakin pääsi?

- No..., kuinka se Vilkuna sitten pääsi ripille?? uteli pappi.

- Soli monasti yrittäny, mutta ei net päästäny sitä ripille. Mutta ko soli kerran sitä Aatu Laitista poroilla kuskaamassa sielä Jauriksella, niin se pappi jouvuthin oikhein helisevhään häthän, silloinpa se pappi oliki luva-nu päästää sen Vilkunan viimeinki ripile.



Nuori pappi oikein innostui kysymyksestä:

- Tuo on kyllä mielenkiintoista tietoa. kyllähän son armotyötä seki, jos auttaa lähimmäistään suuressa häässä. Kyllä!.. kyllä silloin häätyyki päästää ripile.


Rippikoululaisten keskuudessa kävi hihitys ja supatus. Sielunpaimen hämillään katseli laumaansa, ymmärtämättä mitä huvittavaa tässä nyt voisi olla ja kysyi:

- Mikhän hätä sillä Aatu Laitisella siellä tunturissa oikhein oli?

- Soli pahassa rapatauvissa, sillä papilla oli vatta ihan kuralla! Siihen Aathuun oli iskenyt oikhein ”lentävä paskatauti”. Sen häätyi jatkuvasti pyytää Vilkunaa pysähyttämhän pororaijon. Ja ko sillä Aatulla oli tietenki siinä pakkasessa peski päällä, häätyi sen Vilkunan pittää sen helmaa ylhäällä, ettei solis sotkeutunu paskhan.


Naurun remakan saattelemana pappi vihdoin lopetti siltä päivältä ja ke-räsi tavaransa salkkuunsa, hyppäsi Pösönsä rattiin ja lähti hetkeksi ko-tiinsa, palatakseen kuitenkin samana iltana takaisin mukanaan maailmo-ja mullistavia uutisia, liittyen juuri rippikoulun aikana Lähi-Idässä sytty-neeseen Israelin ja sen naapureiden, Egyptin, Jordanian ja Syyrian vä-liseen ns. ”kuuden päivän sotaan”.



Rippikoululaiset olivat jo asettumassa yöpuulle, kun pappi kaarsi autol-laan koulun pihalle ja innosta puhkuen hyppäsi ulos. kävellen vauhdilla muutaman pihalla seisovan rippikoululaisen luokse, komentaen heitä hälyttämään kaikki koolle luokkaan, koska hänellä oli suurenmoisia, maailmoja mullistavia ilouutisia kerrottavanaan.


Kun rippikoululaiset olivat vihdoin kokoontuneet luokkaan, nuoret ih-meissään katselivat toisiansa ja kyselivät, mikähän mahtoi olla niin suuri uutinen, että sielunpaimenen oli täytynyt ajaa n. 30 kilometriä, iltamyö-hällä, sitä heille kertomaan.


Eräs hyvin asiaan perehtynyt nuori arveli:

- Haas se Ristus on vihtoin noussut sieltä kuolleista?

- Eikö se jo kerran noussut sinne taivhashen, mistä se nyt nousee? ih-metteli eräs nuori tyttö.

- No miksi se Jeesus ei itte tullu sitä tänne kertomhan, miksi se laittoi tuon pörrön asialle? Junkku kysyi nauraen ja sai vihaisia katseita osak-seen ja sanottiin monen suulla:

- On siinä kans opettajan poika.


Pappi saapui luokan eteen kertomaan, kuinka israelilaiset pommikoneet, lentäessään Egyptin lentokenttien yllä, olivat saaneet arvovaltaisen vie-raan suoraan taivaasta. Jumala itse oli ilmestynyt jokaiseen koneeseen ja neuvonut miehistöä, milloin olisi parasta pommit pudottaa.

Pappi kehui, inosta puhkuen, kuinka:

- Jokhainen pommi osuthin vihollisen lentokonhessen ja net kaikki tu-houtui! Heti met oikeauskoset saamma portin avvaimen ja pääsemä muuttamhan uuthen Jerusalemhin ja maailman ihmiset, nuot suruttomat saavat jäähä ulkopuolele kitumhan ja piehtaroimhan synneissän!


Tämän ilosanoman tuoja jatkoi meuhkaamistaan ja kertoi, että pian tai-vasten valtakunta syntyisi maanpäälle ja kaikki oikeauskoiset saisivat avaimen sinne Tämä kidutus jatkui ja jatkui aina keskiyöhön asti, jolloin nuoret vihdoin pääsivät nukkumaan. Viimein pappi hyppäsi innosta puh-kuen Pösöönsä rattiin ja lähti ajamaan, ilmeestään päätellen, kohti ”lu-vattua maata”.



Seuraavana sunnuntaina oli kirkossa konfirmaatiotilaisuus. Ensin oli kui-tenkin tuon papin tavanomainen mekastus eli seurakunnan syntisten pe-nikoitten kuskaaminen mielikuvissa helvetin tulien ääreen ja heidän pe-lastamisensa vanhan kehnon kynsistä. Tämän ilosanoman julistuksen jälkeen oli vuorossa papin edessään seisovien rippikoululaisten kuulus-telu.


Papin kysyessä jotain takarivissä seisovalta Junkulta, oli tentattava kes-kittynyt täysin edessään seisovan tytön kiinnostavaa ahteria tutkimaan, eikä edes kuullut kysymystä, huomasi vain, vierustoverin tönimisen jäl-keen ja papin kiukkuisen kysyvästä katseesta, että jotain oli yritetty hä-neltä kysyä.


Kääntäessään katseensa urkuparvea kohti, Junkku muisti Armaksen kertomuksen hihhulista, joka oli tullut hurmokseen ja hypännyt urkupar-velta alas ja pyrskähdellen yritti pidätellä nauruaan. Tämä riitti papille, joka kysyikin seuraavan kysy-myksensä Junkun vieressä seisovalta po-jalta.


Rippitilaisuuden jälkeen pappi seisoi kirkon ulko-ovella ja tervehti kirkos-ta poistuvia seurakuntalaisia kädestä pitäen ja toivoi näkevänsä heidät samalla viikolla pidettävissä hihhuliseuroissa.


Poistuessaan kirkosta Junkku katseli muualle, eikä ollut huomaavinaan pappia ja hänen ojennettua kättä, vaan käveli ohi ja jatkoi matkaansa rappusia alas maantielle. Pappi jäi katselemaan miettelijäänä hänen jäl-keensä, käsi vielä hetken ojossa.



Näin päättyi Junkun rippikoulu ja siinä sivussa sotiminen Lähi-Idässä, ty-periä tapahtumia molemmat, mietti hän. Eikä saapunut papin lupaama taivasten valtakuntaakaan maanpäälle. Tämä sama syntinen meno vain jatkui, ainakin tässä kylässä.